Satu Silvon omistama kasvisravintola on parantanut tasoaan huimasti. Nyt Silvoplee on Hakaniemen mukavimpia lounaspaikkoja. Ravintolassa on iso houkutteleva seisova pöytä, josta voi lappaa lautaselleen vegaanikelpoista lämmintä ruokaa tai elävää ravintoa. Paikan ideologia on lähellä makrobiotiikkaa. Ruoka punnitaan kassalla. - Asiakkaina käy virastotätejä, mutta myös nuorta vaihtoehtoporukkaa. Tarjolla on myös astrologia- ja rajatietokirjallisuutta, mutta onneksi sitä ei tuputeta liikaa. Silvopleellä on myös cateringpalvelu.
Olen käynyt Silvopleessä jo vuosia. Mun mielestä viime aikoina ruoan taso on heikentynyt.
Ilmapiiri on kuitenkin kiva ja rento.
Buffet, josta saa valita juuri mitä haluaa ja maksaa vain siitä, on toimiva. Omat suosikkini ovat ne tahnat - erityisesti retikka+cashew-pähkinä ja punajuuri. Valkea kaali+omena+sipuli salaatti on myös kiva (tosin nykyään laittavat siihen liikaa sipulia).
Paikka toimii myös kahvilana - kaikkea makeata löytyy ja reilun kaupan kahvi on hyvää.
Mutta tämäkin on lounaspaikka kuten Zucchini. Sopivaa viikonloppu- ja iltaravintolaa jossa saisi kunnon kasvisruokaa, en ole löytänyt.
Kun puhutaan kasvismestoista puhutaan kasvismestoista. Monelta on tainnut jäädä biologian oppitunnit väliin, kun kuvittelee kalan kasvikseksi:)...siis näitä jotka sanovat itseään kasvissyöjiksi...kunnes käy ilmi et popsivat kalaa, tai vielä naurettavampaa, kanaa:D
Missään muualla ei tarjota juuri tällaisia ruokia, yhdistelmät ovat mielenkiintoisia ja yleensä herkullisia. Täysin mautonta ruoka ei ole koskaan. Suolaa on kieltämättä käytetty varsinkin lisäkeperunoissa ja riiseissä runsaahkosti.
Kävisin täällä paljon useammin, jos ei olisi niin älyttömän kallista (täysi, täyttävä lautasellinen maksaa helposti lähes 20 euroa). Ja jos joukkoon mahtuisi. Pari kertaa on ollut pakko kääntyä ovelta takaisin: kerran lastenvaunujen kanssa ja kerran kolmen hengen suuressa seurueessa, ei ollut toivoakaan mahtua sisään.
Itse raakaruokiin keskittyvänä olen nauttinut täysin siemauksin lautasellisestani. Erityistä herkkuani ovat raaat kasviskastikkeet ja muhennokset, ituja unohtamatta.
Kävin juuri syömässä Silvopleessä. Keräsin lautaselle pienet maistiaiset useaa sorttia. 500gramman painoiseksi selvinnyt annos maksoi n. 10e. Tuolla annoksella ei olisi yhtään isompi ihminen saanut vatsaansa täyteen. Olin melkoisen pettynyt ruokaan, vaikka en nirso syöjä olekaan! Metsäsienisalaatti oli valmistettu hätäisesti; sipulit olivat epämääräistä, liian isoa silppua, joka rouskui väkevänä hampaissa. Tiskissä ei ollut kuin yhtä jälkiruokakakkua tarjolla, jotakin hedelmäistä. Maistui aika hirvittävälle luumumössölle. Lähtiessä tiskiin olikin ilmestynyt suklaakakkua, joka olisi ollut varmasti parempi valinta. Harmitti.
Palvelun vinkit Lisää oma vinkkisi
Ilmapiiri on kuitenkin kiva ja rento.
Buffet, josta saa valita juuri mitä haluaa ja maksaa vain siitä, on toimiva. Omat suosikkini ovat ne tahnat - erityisesti retikka+cashew-pähkinä ja punajuuri. Valkea kaali+omena+sipuli salaatti on myös kiva (tosin nykyään laittavat siihen liikaa sipulia).
Paikka toimii myös kahvilana - kaikkea makeata löytyy ja reilun kaupan kahvi on hyvää.
Mutta tämäkin on lounaspaikka kuten Zucchini. Sopivaa viikonloppu- ja iltaravintolaa jossa saisi kunnon kasvisruokaa, en ole löytänyt.
Vegaaniset leivonnaiset ovat hyviä, ja täältä saa myös esim. elävän ravinnon kakkua. Teevalikoimakin on kattava.
Miinusta kallis hinta, jos haluaa syödä kunnollisen kokoisen aterian jälkiruokineen.
Miinusta myös tungos lounasaikaan, lastenrattaiden kanssa voi olla vaikea mahtua sekaan, samoin isomman seurueen kanssa.