Habitare-messuilla Helsingin messukeskuksessa kävi viiden näyttelypäivän aikana alustavien arvioiden mukaan yli 68 000 vierailijaa. Huonekaluihin, designiin ja sisustukseen keskittyvät messut päättyivät sunnuntaina.
Tänä vuonna Habitaren teemana oli kotimainen huonekaluvalmistus, ja Made in Finland -alueella esiteltiin suomalaisten huonekaluvalmistajien tuotteita sohvista kankaisiin.
Messujen kävijäkyselyn mukaan messuvieraat suunnittelevat käyttävänsä tulevan vuoden aikana aiempaa enemmän rahaa sisustushankintoihin. Erityisesti aiotaan hankkia huonekaluja ja valaisimia.