Äkilliseen kahvinjanoon voi saada nyt helpotusta vaikkapa kesken metromatkan. Vihreäasuiset Coffee Boy -myyntihenkilöt aloittivat työnsä Helsingin metrossa viime viikon tiistaina. Myytävänä on reilun kaupan luomukahvia ja jatkossa valikoimiin tulee myös luomusuklaata. Maksaminen onnistuu käteisellä tai kortilla.
Palvelu on otettu Coffee Boy Oy:n hallituksen puheenjohtajan Lauri Vallin mukaan erinomaisesti vastaan.
- Matkustajilta saatu palaute oli todella innostunutta. Ihmiset toivoivat näkevänsä myyjiä erityisesti aamuliikenteessä, Valli kertoo.
Hän sanoo, että myyntitoiminnan alkuvaiheessa tarkoitus onkin tutkia ihmisten ostokäyttäytymistä, ja kohdentaa myyjiä eri aikoihin sen mukaan.
- Tietysti huomioon otetaan sekin, että myynti hoituu mahdollisimman sujuvasti eikä matkustajille aiheudu häiriötä.
Myynnille tarvittiin luvat elintarvikeviraston lisäksi tietysti myös HKL:ltä.
- Saimme HKL:n johdon vakuuteltua siitä, että homma tulee toimimaan. Mikään läpihuutojuttu lupien saaminen ei kuitenkaan ollut, Valli sanoo.
Myyntivuoroja tekee alkuvaiheessa 2–10 henkilöä. Coffee Boy -myyjiä tullaan Vallin mukaan näkemään keväämmällä myös katuliikenteessä sekä eri tapahtumien yhteydessä.
HKL seuraa myynnin sujumista
Helsingin kaupungin liikennelaitoksen metroliikennejohtaja Tapio Hölttä kertoo, että Coffee Boy Oy:n lisäksi muut yrittäjät eivät ole kyselleet lupia vastaavanlaisen toiminnan harjoittamiseen metrossa.
- Kyseessä on kokeilu, joka lopetetaan heti jos merkittäviä pulmia syntyy. Yrittäjä vastaa vaunujen siisteydestä omalta osaltaan.
Oltaisiinko HKL:llä valmiita sallimaan pidempiaikainen kahvinmyyntitoiminta?
- Kokeiluaikaa ei ole tarkkaan määrätty. Jos myynti muuttuu vakinaiseksi, mietimme asiaa erikseen, Hölttä toteaa.
Lähijunissa kahvi ei kiinnostanut tarpeeksi
Kahvinmyyntiä kokeiltiin syksystä 2010 alkaen myös VR:n lähijunissa, mutta palvelu on sittemmin lopetettu.
- Myyntiä harjoittanut yritys päätti vetäytyä toiminnasta. Ilmeisesti se ei osoittautunut tarpeeksi kannattavaksi. Meillä ei olisi sinänsä ollut mitään sitä vastaan, että myyntiä olisi jatkettu, VR:n lähiliikennejohtaja Antti Korhonen kertoo.