Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen Helsinkiin

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
Vartti
Fri, 10 Feb 2012 10:10:15 +0200

Lisää artikkeliin kuvia

Helsinkiläisnainen menetti yöunensa mukavalla tavalla tammikuussa, kun hän tarkasti lottorivinsä lauantaisaunan jälkeen. Nuori nainen oli voittanut kolme miljoonaa euroa.

- Voittoa oli aluksi vaikea uskoa. Siinä menivät mielenrauha ja yöunetkin, nainen muistelee.

Voitto tuli satunnaisilla numeroilla, jotka nainen oli pelannut internetissä.

- Täytin kolme riviä. Ensimmäiseen laitoin numeroita, joilla oli minulle jokin merkitys. Toisen ja kolmannen täytin satunnaisilla numeroilla. Voitto tuli näistä kakkosrivilla.

Nainen tarkasti toistuvasti numeronsa koska ei ollut uskoa voittoa todeksi ennen kuin soitti vanhemmilleen. Naisen isälle voitto oli jo toinen lähipiiriin tullut täysosuma. Isän veli oli aikoinaan mukana porukassa, jolle osui seitsemän oikein -tulos.

Nainen aikoo jatkaa lottoharrastustaan. Voittorahojen turvin hän aikoo opiskella uuden ammatin ja matkustella. Suunnitelmissa on myös auton ja uuden asunnon hankkiminen.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Tämänkin mainoksen maksoi VEIKKAUS / VIEKKAUS Oy
Hienoa ja onneksi olkoon lottovoiton johdosta!
Pienet varoitukset: kannattaisi ehkä pitää kita kiinni voitosta, sillä kavereista ja rahankinuajista ei loppua tule, jos nimensä julkisuuteen päästää.

Useimmat aikaisemmat voittajat ovat kipeästi kokeneet naiiviuden seuraukset - ja päässeet rahoistaan vilauksessa.
Onneksi olkoon helsinkiläisnainen! Jos saisin esittää yhden kysymyksen, niin kysyisin että miltä nyt tuntuu?
Mulla ei ole ruokaa, voisitko auttaa minua?
Hyvä että rahaa suuntautuu välillä nuorillekin, ei aina vain elämänsä eläneille vanhuksille.
Verrattuna kilpailijoiden voittoihin, tuo 3M€ on kovin pieni. Mukavasti käyttörahaa, mutta ei voi sanoa vielä rikkaaksi.

Hyvänä esimerkkinä voi pitää tänään uutisoitua 20 kertaa suurempaa voittoa Iso-Britanniassa. Onneksi EU on vapauttanut pelaamisen ja nykyään voi pelata missä EU-maassa tahansa.
Kovin etevästi vähättelit voittoa, lienet harjoitellut tätä jossain päin Perus-Suomea?
Pienihän tuo summa on, eihän sillä pysty edes pelastamaan Kreikkaa..
No kyllä sillä vähän aikaa shamppanjaa juo ja kaviaaria syö. Lisäksi Porchella on aika kiva ajella kotteroiden seassa. Onneksi ei tarvitse pelastaa Kreikkaa eikä Suomea...
Kyllä mulle kelpaisi.
Oletko sinkku?
Ei oo enää, sorry vaan. Lähetin hänelle jo osoitteen minne voi tulla.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme