Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen Hermanniin

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
Vartti
Sun, 21 Nov 2010 19:26:00 +0200

Lisää artikkeliin kuvia

  • Tuli tuhosi auton ja asumuksen Kyläsaaressa.|Lauri Tuura
  • |Lauri Tuura
  • |Lauri Tuura

Pakettiauto ja majoitustilaksi tehty rakennelma paloivat rajusti sosiaalikeskus Sataman pihalla Helsingin Kyläsaaressa sunnuntai-iltana.

Tuli pääsi irti romanikerjäläisten leiripaikkana tunnetuksi tulleella alueella hieman ennen iltaseitsemää. Kukaan ei loukkaantunut palossa, vaikka tilanne oli riistäytymässä erittäin vaaralliseksi.

- Ongelmana oli aluksi se, että ihmiset yrittivät pelastaa omaisuuttaan liekkimeren keskeltä. Tavaraa haettiin suurinpiirtein paljain käsin, päivystävä palomestari Reima Roslöf kertoo.

Erityistä huolta aiheutti Roslöfin mukaan se, että voimakkaasti roihunneen palon keskellä luultiin aluksi olevan nestekaasupulloja. Pelastuslaitos evakuoi noin 20 ihmistä vaara-alueen ulkopuolelle tien toiselle puolelle.

- Kaasupulloja ei sitten löytynytkään. Jos niitä olisi ollut, niin siinä olisi voinut käydä huonosti.

Myös pelastuslaitoksen paikalle hälyttänyt Lauri Tuura kertoo tilanteen palopaikalla vaikuttaneen paniikinomaiselta.

- Ihmiset huusivat ja työnsivät autojaan kauemmaksi. Pikkulapsia juoksenteli ympäriinsä, Tuura kuvailee.

Palomiehet saivat rajattua tulipalon kymmenessä minuutissa yhteen pakettiautoon ja asumuksena käytettyyn hökkelirakennelmaan. Tuli ei uhannut levitä sosiaalikeskus Sataman rakennukseen tai hieman kauempana sijaitsevalle bensa-asemalle.

Asumuksensa menettäneet ihmiset saanevat Roslöfin arvion mukaan yöpaikan sosiaalikeskus Satamasta tai leirin muista asuntovaunuista.

Tulipalon syttymissyystä ei ole tietoa. Poliisi tutkii asiaa.

  • Juho Jokinen, Vartti

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

No olipas kiire, Ei ollu liikennevalot esim. käytössä..
Onpas yllättynyt olo.
Niinpä, tätä ollaan jo odotettukin! Mutta ei hätää; sosiaalikeskus Sataman tilat säilyivät. Voimme edelleenkin maksaa tilavuokraa veroeuroina!
Suomalaisista kovin moni vaikuttaa nykyään kuuluvan sellaiseen vastenmieliseen joukkoon, jolle vahingonilo ja toisen onnettomuus ovat kuin mannaa taivaalta.
Minä maksan mielelläni sen sentin tuhannesosan vuodessa veroina Sataman ylläpidosta. On sen verran fyrkkaa, ettei talouteni siihen kaadu. Ennemminkin olisin huolissani niistä miljardien veronmenetyksistä, jotka Helsingistä vuotavat veroparatiiseihin.
Ja tästä hölmöilystä vastaa?
Kun ei suomalaisten anneta "leiriytyä" näin, miksi jotkut muut saavat?
Lippu kouraan ja lämpimään etelään.
"Kun ei suomalaisten anneta "leiriytyä" näin"

Kuinka niin ei anneta? Nämä ovat leiriytyneet ihan luvan kanssa.
Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus vastaa, jota johtaa nuorisolautakunta. Tosin nämä molemmat pakoilevat vastuuta siirtämällä vastuuta muille.
Ei mitään lippua kouraan ilman maksua. Voivat mennä vapaasti kotiinpäin ihan omalla kustannuksella.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen vastaa tästä. Vaarallinen majoittautuminen on ollut kaupungin tiedossa jo kauan.
mutta eikö Pajunen juuri halunnut purkaa mustalaisleirin ja joukko muita päättäjiä piti sellaista liian kovana toimintana.
"Kun ei suomalaistenkaan anneta" ja ratkaisu = kielletään se sitten kaikilta? Mites olisi että sallitaan se kaikille?
siinä meni majapaikka,mihinköhä sitä seuraavax päänsä kallistaisi?????
Mitä omaisuutta hakivat liekeistä?

don^t you worry about thing ifin sävelmää mukaellen
No omaisuutta se on jonkun toisenkin omaisuus:)
nyt pitää järjestää hätäapukerjäys että saadaan heille uudet asuntovaunut ja autot
Eihän nuo voi sosiaalikeskus Sataman tiloissa yöpyä, kun siellä yöpyminen on kielletty. Tosiaan, uudet asuntoautot vain keräykseen. Katsastetuista autoistahan käyttömaksut ja verot on maksettu, koska ne on otettu Suomessa käyttöön.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
"Pikkulapsia juoksenteli ympäriinsä, Tuura kuvailee." MITÄ! Taasko siellä majailee pikkulapsia hökkeleissä? Ei muuta kuin huostaanotto. Niin kävis suomalaisellekin lapselle.

Olenkin vähän ihmetellyt paloviranomaisten höllää suhtautumista kyseisen talon pihapiiriin. Suosittelen palopäällikköä käymään paikan päällä tekemässä palotarkastuksen, että saadaan tuokin alue paloturvalliseen kuntoon. Käsittääkseni voivat määrätä vaikka koko piha-alueen tyhjennettäväksi, mikäli katsovat sen vaarantavan yleistä turvallisuutta. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää alueen sähkö- ja lämmitysviritelmiin ja kai tuolla jonkinlaiset turvavälitkin pitäisi olla, ettei pala koko leiri kerralla.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Kannatetaan! Kun eivät päättäjät osaa/uskalla kaupunkilaistensa alueita pitää kelvollisina niin sitten täytyy muiden tahojen ryhtyä toimeen... Ja kun sen palotarkastaja voisi vielä laillisesti tehdä!
palotarkastuksen saa paikalle pyytämällä.kuka tahansa voi pyytää tarkastajaa käymään.
Muistakaa, että on tulossa vaalit, joten kukaan ei uskalla tehdä mitään ettei edustuspaikka jää sivusuun kun häätää tai hajoittaa laittoman "favellan". Rakennusvalvontakin "yritti" häätää porukat pois kun rakennus on kaavanvastaisessa käytössä, mutta tyytykin hakemaan kaavamuutosta (toimistotila -> kokoontumistilaksi), että näin meillä annetaan kaikki periksi ulkomaalaisille, mutta jos nämä olisi kotimaisia niin kaikki lapset olisivat huostassa ja ukot sekä akat linnassa!
Kumma juttu, juuri joku aika sitten tämän Sosiaalikeskus sataman edustaja väitti, että oikein sähköasentaja on käynyt tekemässä sähköliitännät, ja että nyt ne on turvalliset. Juupa juu.. Eikä ne petroolikaminat yms lämmittimet ole yhtään sen turvallisempia.
Onneksi tuo sähköasentajakin saatiin sinne meidän verovaroilla. Vajaa Katto ry:n toimintakin maksetaan verovaroista.
EI ONNEKS ISOA VAHINKOA KÄYNY....ON KYLLÄ NIIN SAASTAISEN NÄKÖNEN PAIKKA ...IHME ETTÄ SUOMESSA SAA PITÄÄ TOMMOSTA SLUMMIA....
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Onko meillä suomessa köyhyys syynä huostaanotolle? Muiden kuin romanien kohdalla pyritään turvaamaan talous. Euroopassa romanien syrjintä aiheuttaa vaarallisia asumuksia ja surkeita tilanteita yksilöille. Näilläkin palstoilla pursuaa viha. Onko tullut mieleenne kuinka hyvin teillä on tilanne, että olette syntyneet suomen kansalaisiksi. Maan joka kouluttaa väestönsä ja jossa kaikille on taattu perusturva. Muilla ei ole näitä etuisuuksia, siksi JOUTUVAT asumaan hökkeleissään.
Suomen valtionko pitäisi pitää huoli toisen valtion kansalaisista samaan aikaan kun EU antaa miljoonia euroja avustuksia kyseisen kansanryhmän ongelmien hoitoon näiden kotimaassa.
Köyhyys ei ole syy huostaanotolle mutta se monissa tapauksissa johtaa huostaanottoon....eli jos valtaväestöön kuuluva ihminen jää asunnottomaksi ja hänellä on lapsia niin eiköhän ne lapset kiireenvilkkaa huostaanotettaisi. Maassa maan tavalla tai maasta pois.Suomikaan ei ihan ilmaiseksi ole saanut sitä hyvinvointia mitä tällähetkellä on.
heheh, vai koulutus-sehän ei heille kelpaa, yhtään sen enempää kuin paikkojensa siistinä pito tai työelämään siirtyminen ,se kun ei kuulu kulttuuriin ja "työnantajansa" ei sitä hyväksykään..
Jep, jep, tutustu romanikulttuuriin, johon ei kuulu mm. koulutus vaan eläminen muilla "avuilla". No, kohta tehdään tasajakoa tässä maassa; töitä ei ole, verot nousevat, sossun tuet loppuvat. Oikeutta ihmisille nimimerkkiä voi näyttää esimerkkiä ja ottaa huostaansa kaikki hökkelittömät. Seuraamme innolla tarinan kehitystä!
Eikö Suomen romaneilla ole perusturva ja mahdollisuus kouluttautua? Tarkoitatko, että meidän olisi syytä ottaa suomalaisia romaneja heikommissa oloissa elävät 5-10 miljoonaa Itä-Euroopan romania oman sosiaaliturvamme piiriin? Mitenköhän tuo kansantaloudellisesti onnistuisi?
Romanien syrjintäongelmat poistuisitvat, jos heille esim. YK:n tuella perustettaisiin oma kansallisvaltio. Tästä on esimerkkejä historiassa. Mutta haluavatko he sitä itse?
Mulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan, että haluat auttaa heikommassa asemassa olevia(oli se sitten omaa syytään tai ei), mutta teeppä se kuule OMILLA rahoillas.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
olet poikkeus, Hyvä Ihminen, mutta onneksi et ainoa, joka välittää. Kiitos :) Lämpimiä ajatuksia ja kaikkea hyvää Sinullekin.
eiköhän hotellimajoitus olisi paikallaan.
Minusta on paikallaan hätämajoitus kansanedustajien työhuoneisiin, noihin torkkupeitolla ja suihkulla varustettuihin yksiöihin, joihin kanasnedustajilla ei ole asiaa ennekuin ovat hoitaneet romanit kotimaahansa.
Mitäköhän Suomen kansa olisi toivonut romaneille tapahtuvan kun tällainenkin onnettomuus herättää vain lisää vihaa.
Toivotaan tapahtuvaksi aluksi vaikka muuttoa takaisin kotimaahansa.
ja sittenkö suomalaiset muuttavat takaisin omaan kotimaahansa (Viroon ja Venäjälle) ja palauttavat Suomen takaisin alkuperäisille suomalaisille eli saamelaisille?
Sinä "suomalaisten kotimaa". Mistäköhän sitten virolaiset ym ovat tulleeet nykyisille asuinsijoilleen? Suomessa on todettu olleen aikoinaan kivikautisia hylkeenpyytäjiä joista olemme myös periytyneet. Myös nykyiseltä keski-venäjän alueelta ja germaanisilta alueilta tulleista ihmisistä on tietoa, saamelaisiin on ajallisesti siinä vaiheessa vielä pitkä matka.
Nämä ko. romanit kyllä voisivat kerätä kimpsunsa ja palata takaisin elävöittämään omaa maatansa ja kulttuuriaan. Tämä nyt vaan oli tarpeeksi meille tästä kulttuurista.
Viha ei ole kaukana kateudesta ja pelosta. En jaksa enkä vaivaudu edes miettimään mistä ja miksi nää ihmiset sauhuu täällä. Ei savua ilman tulta..."Oikeutta kaikille" jakaa oikeutta...hmmm...kaikille? Kehottivat tutustumaan romanikulttuuriin, josta ei itsellään tunnu olevan minkäänlaista käsitystä- Minulla on. Olen romani ja ylpeä juuristani.Alkuperäisestä uutisesta vain ja ainoastaan; Jumalan kiitos varjeluksesta, että ihmishenkiä ei menetetty. Siunausta ja rauhaa KAIKILLE!
Hökkelit ja retkeily majoitusket eivät kuulu Helsingin kaupunki kuvaan, nyt on helppo raivata koko alue,,ja asumiskielto sinne!
Asian ydin on juuri tuo!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Olen täysin samaa mieltä nimimerkki "Nikolas"in kanssa! Nämä hökkelit eivät
todellakaan kuulu Helsinkiin. On uskomatonta, että toisesta EU-maasta tulevat tänne meille Suomeen kerjäämään ja rakentelemaan hökkelikyliä.

Nämä hökkelikylän asukkaat pitää, pitä pikemmin sen
parempi, passittaa omaan kotimaahansa ja omilla kustannuksillaan - elikkä sa-
moilla keinoin miten ovat tänne tulleetkin. Onko meidän, suomalaisten veronmak-
sajien todellakin elätettävä kaikki eri EU-maiden huono-osaiset? Meillä on omia
kansalaisia vailla asuntoja (ovat varmaankin kuitenkin tehneet töitä ja maksaneet
veroja tämän hyvinvointivaltion kassaan), jolloin nämä omat kansalaiset ovat etu-
sijalla ja heille pitäisi nyt välittömästi kaikille saada asunnot - eikä kaiken maail-
man romaneille, joiden ylöspito kuuluu oman maansa hallitukselle!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Niinpä niin, Nikolas. Minne sitten laittaisit nää meidän omat vakkariretkeilijät eli asunnottomat puskaturistit eli suomalaiset puliveivarit...ei saa kyhätä majaa Aurooran kentän puskiin eikä Kiasman taakse
laita sitte ne kieltokyltit jokaiseen ryteikköön myös
Nuorisolautakunnan puheenjohtaja Emma Karille vaan terveisiä. Olisikohan tämä ollut yksi niistä syistä, miksi tuo leiri olisi pitänyt häätää.
"Välitön palautus" Oli kuule omintakeinen, ennenkuulumaton,rakentava ja ennenkuulumaton sun kommenttis. "Oman maan kansalaisia vailla asuntoja","....varmaankin tehneet töitä..." joo-o..ja kirjoitat myös "etusijalla asuntoihin.." hyvä! Mutta mutta sullahan näyttää olevan ensikäden tietoa, että nythän vaikuttais siltä, että joku romaneista on siis mennyt asuntojonon kärkeen, niinkö..siis saanut oikean asunnon ja vielä, että jopa mahdollisesti joku- et ole ihan varma- oman maan asukas olisi maksanut töistään veroa- siis ehkä- ja "oman maan hallitukselle kuuluu ylöspito" eli oman maamme työttömän ja asunnottoman on saatava heti kämppä ja ylöspito.Tämä piristi muuten niin tylsää viestiketjua.
Odottelinkin jo, että milloin palaa. Sähköt on vedetty Satama-rakennuksesta jatkojohdoilla telttoihin, vaunuihin ja autoihin. Jatkojohdot, joita tuolla käytetään ovat tarkoitettu vain sisäkäyttöön (eli ei ole mitään vesitiiviitä tjsp.)
jatkojohdot on tarkoitettu VÄLIAIKAISEEN käyttöön ja niitä ei saa viritellä kulkuteiden yli myös ip luokka pitää olla olosuhteiden mukainen... tyypithän ovat siellä pysyvästi eli laittomia ovat kaikki viritykset..
Joo, pistettäisiin näille "campingalueille" samat määräykset kuin on oikeillakin campingalueilla! Ei jatkojohtoja, ulkokäyttöön tarkoitetut HYVÄKSYTYT kaapelit sekä turvaetäisyydet ns. asumusten välille. Luulisi siistityvän edes hieman. Muutenkaan en kyllä tajua, että suomalaiset ivat lain edessä eriarvoisia näihin romaneihin nähden.
Näin on; maan lait ja säännöt on tehty ihmisten suojaksi. Ja jos ei kelpaa, niin maasta pois.
Piruako se palokunta aina kiirehtii vaarantaen veronmaksajien kustantaman kaluston liukkaalla talvikelillä.
Pitäskö siellä olla sellainen kyseky ilmoittajalle että kuka on vaarassa paljon mahdollisesti tienaa, minkä värinen, mikä puolue ja sitten hätäkeskus näillä tiedoilla päättäisi lähetetäänkö apua ja lähetetään niin onko kiire vai ei..
One world one people
Ps. Rasisti on reppana!!
Tähän väliin toivekappale "Smoke gets into your eyes" Ihan lämmöllä sinulle "Hidas kiire" Varoppa sitten kynttilöiden kanssa, ettei omat näpit pääse palamaan ja noin huonoilla vitseillä ei taivaaseen pääse.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Hyvin menee, mutta menköön, eiköhän makseta Irlannin lisäksi pojille uudet asuntovaunut, ja keitetään kahvit ja täytekakut, ettei luule että heitä sorrettaisiin.
Hienoa "Vihainen mies"! Olet niiin oikeassa. Rasisti on Reppana. Todellakin tällaista luokittelua tapahtuu.. Ja siltä nämä mielipiteet ikävä kyllä jo alkaa kuulostaa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Asumuksen menettäneille ja kaikille muillekin hotellimajoitus kahdeksi viikoksi, luonnollisesti taksikuljetuksin, muuten tulee paha mieli.
Lakanoiden väliin ja johonkin kaupungin sponsoroimaan hotelliinhan tällä konstilla pääsee, ennustan että "palot" lisääntyvät ja veronmaksajille avustettavia tulee lisää...
Uutisessa lukee näin:
"Asumuksensa menettäneet ihmiset saanevat Roslöfin arvion mukaan yöpaikan sosiaalikeskus Satamasta tai leirin muista asuntovaunuista."

Eli turha siitä hotellimajoituksesta murehtia.

Jotenkin kommenttien taso ei yllätä, mutta silti jaksaa vihastuttaa, kun toisten kurjuus saa tuollaisia reaktioita aikaan.
Täytyy sanoa että kyllä nyt tuli paha mieli...tai sitten ei, asialle ei luonnollisesti kannata vieläkään tehdä mitään.
Sosiaalivirasto hoitaa uuden menopelin ja yhdenvertaisuuslain nimissä kaikille muillekin.
Ei voi muuta sanoa kuin että ilmeisesti suomalaisilla menee liian hyvin kun toisten kurjuus herättää vain antipatian ja halveksunnan tunteita.
Maailmalla on vähintään 2,5 miljardia ihmistä, joilla menee huonommin kuin Romanian romaneilla. Jos säälille on haettava kohteita, niin sellaisia löytää muualta kuin romanileiriltä.
Älä huoli, kyllä kohta kaikilla menee huonosti, maksamme Kreikka, Irlanti ym. velkoja niin, että sossun tuet loppuu ensimmäisenä! Ehkä tavataan leirissä?
Kaikilla Suomalaisilla ei mene hyvin. Romanian ja Bulgarian ja muiden vastaavien maiden on kohennettava kansalaistensa oloja.
Meillä räjähtää vanhuspommi, ne ihmiset ovat olleet luomassa hyvinvointivaltiotamme.
HEIDÄT on hoidettava! ja lapsemme, ja omat kansalaisemme.
Kaikkeen ei ole resursseja
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Nyt äkkiä majoitusta alle sillä pitäähän heidän saada unta huomista työpäivää ajatellen!
Hotelleissahan on tähän aikaan reilusti vapaata tilaa. Sinne vaan veronmaksajien piikkiin asumaan. Sossu korvaa kyllä tulipalossa turmeltuneen "omaisuuden".
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
No sitä satTuu, kun pitää "kiireessä" tankata; tulee ehkä roiskittua ohi!
kyllä noille tietyille sattuu ja tapahtuu
kunsuomalaisista osa oli niin puutteessa, että joutuivat kerjäämään, eikä siitä niin kauhean kauan ole, kerjä'äminen kiellettiin. koska kielto on purettu?
Ei kiinnosta, ei todellakaan kiinnosta.
tiijätkö sinä missä deidän veerorahat ovat ne ovat kaikkien venkkuloitten taskussa.suomen vanhat sota miehet eivät antannet suomia mutta se osttetin rahalla.avusteetan joka paikkan ja sivusta viedään suurin osa ijän päivän ollan avustettu kyllä mailmalle sopii jos ne menis kaikka perille mutta kyllä te romanian romaneista ja siihen mukkan lukkien kaikki suomen romanit niitenkin esi isät kävivät sodan kiun teidänkin ei kait ne olisi täälä eikö teidän kallon mene kukapa ehdoin tahtoin omasta synnyin maasta lähtee jos ei ole puutteita mutta romaneita on aina hyljytty ja vainottu ihan samalla tavalla kuin kristityyä kansaa.antakaa vain omia mielipiteitä ei siinä mitän minua säälitää kun oletta koulut käyneet se jokka no käynyt sellaisen koulun että on kokenut romnina olemisen suomessa vaikka olen maksanut verot ja lellit eipä sittenkään saa mitän vasta kaikua.teile ei auta vaikka olis romani vaikka miten lukenut.oletta niin oma hyvästä kansaa että osaa rakastaa lähimäisiä ja lähimäiset on siis kaikki jumallan luomat ihmiset
Suomalainen koditon olisi jo vankilassa. Tasan ei käy onni.
Siis kerjäämiskiellosta...suomalaisetko kerjäs..eikös ne ollu romanit jo silloin kuuskytluvulla. Meillä ei ainakaan ikinä ole ykskään pellavapää pyöriny nurkilla kerjäämässä- nyt tietenkin steissillä ja Kampissa matkarahansa "hukanneet" suomipellet. Ja hei sinä, joka kirjoitit "Suomalainen koditon olisi jo vankilassa.Tasan ei käy onni" - ethän ollut oikeesti tosissasi? Halusit vaan keventää...niinhän ...lupaathan että oli vaan läppä!!!!????
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Syyttäisitte ongelmistanne kerrankin muita ku maahanmuuttajia ja romaneja. Joku muu on teidän hyvinvointianne poistamassa, eivät heikoimmassa asemassa olevat. Vaatikaa mieluummin inhimillisempiä asuinoloja romaneille kuin asumusten menetystä, huh mitä jengiä.
hehe, hyvä viytsi. Mites sitten valtaosalla Suomalaisilla jne ulkomaalaisilla on asunnot?
Kyllä mun hyvinvointiani poisti tässä taannoin yks romanikerjäläinen, kun silmä vältti. Samoin anoppini hyvinvointia poistettiin n. 2000 tonnilla, kun ei vanha ihminen huomannut suojata tunnuslukua tarpeeksi hyvin. Et revi siitä ...
Huom! Kommentti on poistettu
Valitettava onnettomuus ja onneksi suurempaa vahinkoa ei tapahtunut. Nyt odotellaan Romanian suurlähetystön kannanottoa asiassa ja konkreettista apua. Toivottavasti he kantaisivat huolta kansalaistensa hyvinvoinnista ja epäinhimillisistä asuinolosuhteista Suomessa. Jokaisen maan pitää ottaa vastuu omista kansalaisistaan, sitä vastuuta ei voi siirtää tai ulkoistaa muille. Romanian pitää myös rakentaa inhimilliset asuinolot kansalaisilleen kotimaassaan ja mahdollistaa koulutus, sekä työllistyminen sopiviin ammatteihin.
Just, sitähän romanit täältä hakevatkin, ilmaista kotia ja hyvinvointia. Eikö täälla ole jo riittävästi 18-v. eläkeläisiä? Mitäs kun maksajat loppuvat? Helsingissäkin verot nousevat ensi vuonna.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
ARgh, romanian suurlähetystö on pelkästään tyytyväinen, että suomalaiset osallistuvat romanien hoivaamiseen täällä, jolloin heitä on vähemmän romaniassa. Heidän oma etunsa on olla puuttumatta tähän millään tavoin. Ja kieltämättä minun hyvinvointiani romanit poistavat - tuossa juuri palokunnan määrärahoja poistu muutamalla tonnilla ja rahat on poissa suoraan verorahoista, joita -ylläty ylläty, normaalit työssä käyvät ihmiset maksavat.
Ei he sopeudu tänne Suomen kulttuuriin, pitäisi auttaa sinne omaan maahansa, viedä "know-howta" sinne. Ihmisiä hekin on, Luojan luomia, mutta ei ole kuin kärsimystä puolin ja toisin kun täällä joutuvat kerjäämään ja varastelemaan ja murtautumaan autoihin, koteihin ja laittelevat niitä kopiointijuttujaan noihin automaattehin. Mitä se on muuta kuin rikollista? miksi tällainen sallitaan Suomessa? ei auta yhtään heitä, ja on jokaiselta suomalaiselta pois kuitenkin, ei ihme jos täällä syntyy "muukalaisvihaa". Pitäisi olla maalaisjärkeä millä lopettaa tämä nykyinen järjettömyys, elikkä rajat kiinni täällä ja tarvittavaa apua sinne Romaniaan esim. Aivan yksinkertaista, ja NIIN olisi toimieet esim Kekkosen ajan päättäjät, uskon.
Tästähän on ollut monta kertaa lehdissä juttua, että ei se avustaminen sinne Romaniaan mitään muuta. On niitä yritetty auttaa. Romanian valtio rakensi heille taloja. Kaikki revittiin irti, mikä irti lähti ja myytiin. Tästä oli Hesarissa juttu.

He kertakaikkiaan haluavat elää omalla tavallaan. Se, että yrittävät herättää sääliä, kuuluu bisnekseen.

Aika erikoinen ilmaisu muuten sinulta, että he "Joutuvat" tekemään noita rikoksia.
Osaatko kertoa tarkempaa lähdettä tuohon muka? Millä rahalla Romania ois niitä taloja rakentanut, kun koko maalla ei ole sitä rahaa? Suuri osa noisat oli pienviljelijöitä, jotka EU:n takia joutuivat konkurssiin. Eli meidän syytähän tämä katastrofi tavallaan on.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Nimimerkille 'katso peiliin': Tämän kertoi Romaniassa useita vuosia romaneita auttanut suomalainen henkilö Hesarin toimittajalle. Jos asia tuntuu sinusta uskomattomalta, niin pengo itse artikkeli Hesarin arkistoista. Juttu julkaistiin n. vuosi sitten.
Nyt näyttää jo menevän puurot ja vellit sekaisin... Eivätkö ne romanit asukaan asuntovaunuissa Sosiaalikeskus Sataman pihalla?

Varsinaiseen pointtiin: luuletko tosiaan että Helsingin kaupunginvaltuusto ja Eduskunta pitävät istuntonsa Kalasataman romanileirissä?
Romaneille kodit nimimerkille tiedoksi, että Suomi eikä Helsinki ei ole vastuussa tästä asiasta. Asia kuuluu heidän kotimaidensa vastuulle.
Tätä ei pidä hoitaa, että ylläpidetään ja tuetaan heidän nykyistä elintapaansa (kerjäystä ja varastelua), vaan heidät pitää saada luopumaan siitä ja menemään koulutukseen ja työhön. Tämän järjestäminen ei kuitenkaan ole Suomen asia, koska he eivät ole suomen kansalaisia, eikä heillä ole siihen sopivaa kielitaitoa.
Jos on varaa matkustaa tänne kalliin elintason Suomeen, pitää olla varaa myös majoitukseen. Matkasummalla ja elintason erotuksella eläisi Romaniassa pitkään.
Voi, voi, nämä "turistit" tulevat tänne juuri sen takia, että täällä voi tehdä mitä haluaa ja tienata hyvin. Eivät varmasti luovu kulttuuristaan.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Ei, tämä ei kuulu edes romanien kotimaan vastuulle. Romanien onneton asema on heidän itsensä syytä, ja siitä pois pääseminen kuuluu ihan heidän omalle vastuulleen. Tällä tarkoitan sitä, että heidän on hyväksyttävä ettei romanielämä koulutuksen ja työn välttelyineen ole normaalin yhteiskunnan tapa ja sopeutua valtaväestön tavoin normaaliin elämään. Tätä he eivät itse halua tehdä, ja niin kauan kuin me syydämme rahaa heidän "onnettomaan" tilanteeseensa heillä ei myöskään ole mitään kimmoketta, motivaatiota tai syytä sopeutua.
Suomalainen ei saa leiriytyä.
Eikös he sanoneet sillon aikasemmin, että siellä kävi oikein sähkömies vetämässä nuo johdot?

Varsinainen sähkömies :)
Romaneissahan vikaa ei ole, se on aina muissa. Vai mitä?!
se on sallitua helsingissä,ei täälä politikot uskalla mitään tehdä ja pättää.
olen kerran soittanut kaupungin toimistoon mutta ei sielä ketään ottanut puhelua vastaan.
pusku konella nurin ja piha tyhjäksi sillä siitä pästään
Alueelle oli siis rakennettu laittomasti ilman rakennusvalvontaviranomaisen lupaa.
Ovatkohan kiinteistönomistaja, rakennusvalvonta, ympäristökeskus ja pelastuslaitos olleet ns. poliittisessa ohjauksessa ? Sähköasennuksetkaan ei liene täyttäneet turvamääräyksiä.
mikään asumuslakien eikä terveysviranomaisten,paloturvallisuuslakien- mukainen varmaankaan.
miksi annetaan olla ja asua eikä poisteta maasta tai ainakin siirretä jollekkin karavaarari/leirintäalueelle jo turva syistä?
Ja taas polliisit tutkii. Mitähän ne tutkii? Älytöntä; aina ne on jotain tutkimassa, Mitään ei selviä.
Tämä on rasismia! Nyt ehdottomasti pitää tyhjentää romaneja varten pari hotellia, jotta he voivat ilmaiseksi olla siellä. Veronmaksajilta otetaan rahat!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Rasismi ei ole leikinasia IKINÄ.
"Tulipalon syttymissyystä ei ole tietoa." Joten jättäkää ne omat teoriat nyt vaan pois..
Hirveetä kuraa suurin osa kommenteista muutenkin.
Jaaha, herra besserwisser halusi nyt saada mielipiteensä näkyville. Kuraa on kaikki, jotka eivät ajattele samoin kuin sinä, vai miten on?
Heko Heko ja muut itseoppineet agentit! Todellakin; lukekaa koko uutinen, odotelkaa lisätietoja ja leikkikää salapoliisia muilla foorumeilla sellaisilla asioilla, joihin ei liity ihmishenkiä. Kuraa on niin sivistynyt valinta tälle tuuballe mitä jengi tänne suoltaa!
Haluaisin läheteä Romaniaan kerjäämään ja ansaitsemaan elantoani pankkiautomaateille ja liikennevaloihin. Ja saisin seltä samalla ilmaisen asunnon, ruoan ja muita sosiaalietuja, olemmehan kaikki EU:ssa. Vielä lisäksi miellyttävä ilmasto, jossa ei tarvitse lämmitystä miettiä, sen kuin nauttii joutenolosta. Onko mukaan lähtijöitä? Vosimme lähteä isommalla porukalla, olen valmis toimimaan matkanjohtajana.
En usko, että saat Suomesta porukkaa kasaan. Tuollaisella elämäntavalla on vuosituhantiset perinteet. Ei se kaikilta luonnistu. Esteenä on kokonaan toisenlaiset arvot yms.
Romanian ilmastosta sen verran, että kun karpaattien nero Nicolae Ceaucescu oli 1980-luvulla vallassa, kansa paleli asunnoissaan. Köyhällä kommunistimaalla ei ollut varaa maksaa energiasta. Kyllä siellä ihan kunnon talvi on.

Itse asiasta olen sitä mieltä, että romanialaisia pitäisi kohdella tasavertaisesti muiden EU-kansalaisten kanssa. Tarkoittaa sitä, että Rastilan leirintäalueella voi yöpyä maksua vastaan. Jos ei ole varaa, ei voi oleilla Suomessa.
Mitä olen kuvista nähnyt vaikuttaa ettei ole vaunujen ja hökkekeiden välissä mitään turvaväliä kuten esimerkiksi on leirintäalueilla,ihme ettei palanut koko alue.
Onko kyseiselle alueelle tehty palotarkastusta? varoetäisyydet seuraavaan asuntovaunuun jne. entä kiinteistön sisälle? Vai olemmeko eriasemassa olevia ihmisiä?
Miten köyhillä on varaa tulla 2 412 km päähän eli Romaniasta Suomeen?
Et ole ilmeisesti itse ikinä matkustanut pitkiä matkoja vähillä varoilla/ilman rahaa? Voin sanoa, että helposti onnistuu.
Ihmiskauppa. He ovat lainaa ja maksavat rahat ihmiskauppialle ja "tienaavat" rahat kerjäämällä ja varastamalla. Tämä elinkeinoa ei pitäisi tukea, vaan kannustaa heitä elämänmuutokseen. Tämä ei kuitenkaan ole Suomen velvollisuus vaan heidän kotimaansa. Eli inhimilliset asuinolot sekä koulutusta ja työtä romaneille heidän kotimaissaan.
Purkakaa hökkelit ja lähettäkää kerjäläiset Romaniaan takaisin omilla varoillaan.
Ei suomalaiset sais leiriytyä noin, varsinkaan lasten kanssa!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Sehän on päivän selvää, että nämä saavat elää aivan eri lakien ja asetusten alaisuudessa, kun alkuperäisväestö.
Taidan kanssa leiriintyä. olen suomalainen ja äkkiä olisin bosessa. Mut nää romanialaiset,,eiku pää taputusta ja rahaa kouraan,,ou nou..itsekkin tarvitsin avusta olen työeläkkeellä,,en ole saanut mistään apua,,muuta kuin voi,voi pitää vaan pärjätä,,sanotaan joka puolella,,kuka auttasi mua??
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
hyvä esimerkki sivistyksestä ja järjestäytyneestä yhteiskunnasta-hysteerisiä ihmisiä- aikuisia ja lapsia juoksemassa tulipalossa jossa räjähdysvaara.
näille ihmisille tulisi antaa asunto kerrostalosta -mukamas!!
miksi helsinginkaupunki antaa luvan slummiin?
päättäjien tulisi puuttua laittomuuteen jo palo/terveysvaarojen uhalla -vai mistä oikein on kyse tuollaiseen asumiseen,maassa oleskeluun ja työskentelyyn nimeltä kerjääminen?
Tämä on demokraattinen valtio, jossa vihreiden johtama nuorisolautakunta päätti Vapaa Katto ry:n toiminnasta ja sitä kautta romanileirin pysymisestä Kalasatamassa. Kaupungilla eikä edes Pajusella ole sen jälkeen mitään vaikutusvaltaa. Vihreät kantavat myös vastuun? Tuskin!
tänään ihmisiä juoksi tampereella oli hienoja ja vieläkin hienompia hätä kun tulee nin kaikki jouksee paitsi rammat
"Onko meillä suomessa köyhyys syynä huostaanotolle? Muiden kuin romanien kohdalla pyritään turvaamaan talous. Euroopassa romanien syrjintä aiheuttaa vaarallisia asumuksia ja surkeita tilanteita yksilöille. Näilläkin palstoilla pursuaa viha. Onko tullut mieleenne kuinka hyvin teillä on tilanne, että olette syntyneet suomen kansalaisiksi. Maan joka kouluttaa väestönsä ja jossa kaikille on taattu perusturva. Muilla ei ole näitä etuisuuksia, siksi JOUTUVAT asumaan hökkeleissään. "

Totaa: käypä siellä slummissa ja kutsu ne kotiisi? Oikeesti, käy ottamassa ne kotiisi asumaan. Mittä sinä olet tehnyt ulkoromanien hyväksi?Kirjoittanut tännne? Pyh. Mun puolesta nuo romanit voisi asuttaa päättäjien koteihin ja naapureiksi.
Lainaus Juha Hakolan nettisivuilta: "Leiriytymiskielto estäisi luvattomien, rakenteiltaan ja paloturvallisuudeltaan puutteellisten majoitusalueiden syntymisen. Lisäksi se kieltäisi kaikissa tilanteissa leiriytymisen paikkoihin, jotka eivät ole leiriytymiseen tarkoitettuja tai ovat muutoin luvattomia. Uutiskuvat kerjäläisleireistä paljastavat esim. tulenkäsittelyssä olevan vakavia puutteita ja turvallisuusriskejä. Leirit aiheuttavat usein epäjärjestystä ja häiriötä läheisyydessään. Voikin varsin oikeutetusti kysyä, kuka haluaisi omalle etu- tai takapihalleen tämänkaltaisen luvattoman leiripaikan."
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Joo, näin on! Kun hätä ja pakokauhu iskee siinä ei rahalla tai kansalaisuudella ole mitään merkitystä. Miettikää nyt vaikka tsunamia, lento-onnettomuuksia, Estoniaa tai vaikka Laajasalon siltaonnettomuutta. Kalifornian metsöpalotkaa ei ohita miljönäärejä vaan siks, että siellä asuu joku kroisos. Mitä vaan, missä vaan ja milloin vaan voi tapahtua...sinullekin...kannattaa siis "tehdä muille se minkä toivoo itselleen tehtävän" Tää on hyvä motto ja on toiminut elämässäni loistavasti. Suosittelen!
Kyllä meitä suomalaisia julkisivulautakunta kyykyttää.Mutta nää saa olla miten sattuu.
Emma Karin mukaan Helsingin kaupunki pakoilee vastuutaan. Mikä on kaupungin vastuu Romanian romaneista?
Sattuupa sopivasti tämän sunnuntain evankeliumitekstiin nämä kommentit. Siinä on hyvä peili jokaiselle.
Ihme ettei palanut koko paikka
Kaupungin virastot ovat sentään yrittäneet saada asioita järjestykseen ja toimia lakien ja asetusten mukaisesti, mutta Vihreiden kaupunginvaltuutetut ovat nostaneet joka kerta hirveän älämölön ja muiden syyttelyn suvaitsemattomuudesta, sekä torpedoineet kaikki yritykset ratkaista tämä vähintäänkin kyseenalainen ja epäselvä majoituskysymys järkevällä ja laillisella tavalla.

Ovatko ideologiset näkökulmat tärkeämpiä, kuin lakien ja asetusten mukaisesti toimiminen?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Tällaiset leirit ovat turvallisuusriski. Säkää todellakin,
ettei kaasupulloja ollut.
Hesan tulevaisuutta voi käydä katsomassa Malmössä tai Kööpenhaminassa...
Eikös jatkoroikkien veto päärakennuksesta hökkeleihin ole kiellettyä?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Romanian valtion pitäisi itse huolehtia kansalaisistaan eli myös romaneista, eikä odottaa että suomalaiset ja muut eurooppalaiset maksaisivat heidän kansalaistensa elätyksen. Jotkut tietysti sanovat että Romanian valtiolla ei ole siihen rahaa, mutta se on puppua, rahoitus on vain järjestely kysymys. Ei muuta kuin Romaniassa veroja ylös ja luopukaa tasaveromallista. Romanian rikkaat mafiosot eivät maksa veroja sitäkään pientä määrää ja tässä tulos: suomalaiset kustantavat romanian köyhien elämisen.
EU on antanut siihen rahaa kymmeniä miljoonia, mutta niistä on käytetty vain n. prosentti, loppu on mennyt korruptioon.
No joo nyt kun jättää auton parkkiin,vaikka kalasatamaan,niin sakkolappuhan se siinä on.. En saa siis pysäköidä minne haluan.. Joo mites jos menen autiotaloon juomaan vaikka kaljan,en voi kun saan siitä syytteen murtautumisesta vaikka se talo on autio. Mites jos jätän asuntovaunun parkkiin, Entä jos laitan sen parkkiin vaikka kiekottomalle parkkipaikalle,no poliisihan koputtaa oveen,sanoen ei saa leiriytyä ja kirjottaa pikavoiton.no entäpä kun olen kouluttautumassa tällä hetkellä ja rahatilanne on mitä on,niin miksi kun on alle 1v lapsi,jolla ei ole kunnon lämpimiä rattaita joilla kulkea talvi,niin no joo sain sata euroa rattaisiin sosiaalivirastosta,mut eihä niillä saa edes käytettyjä vaunuja. Jännä nähdä kun pitäs työelämään palata alkuvuodesta heti,mietimpä vaan ekaksi että huvittaako,kun laskemani mukaan jää n.200e kuussa enempi rahaa kun ei ole töissä,tähänkin kannattas miettii syytä miksi ihmiset ei ole töissä. Mutta sitte nii miksi käydä töissä raatamassa 8h pvssä kun voin viettää aikaa lastenikanssa kotona saaden enmpi rahaa.. Että mua keljuttaa koko tää systeemi,tässä syy miksi en ikinä äänestä ketään,kaikki puhuu paljon mutta koskaan eivät ole tehneet mitään.nii ja sitte vielä sellanen avautuminen,kun kuljetusalaa opiskelen,niin kouluja saa tulevaisuudessa käydä kun siitäkin ammatista tehdään pirun vaikeaa,kohta ei meillä suomessa enää tavara liiku maanteitäpitkin ja hukutaan pas.aan.. Mutta joo suomessahan ei saa lapsella olla osoitetta poste restante eikä kirjoilla vailla vakinaista asuntoa,se on lastenkoti samantien ja vanhemmille heitteelle jättö syyte..mut ei se mitään näin täällä.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Minusta on hienoa että slummeja tuetaan. Tulisi paljon kalliimmaksi majoittaa kaikki sosiaaliavulla elävät kunnan vuokra-asuntoihin.
Helsingin kaupungin edustaja lupaili jo näille EU-turisteille majoitusta veronmaksajien kustannuksella aamutv:ssä. Samaa
sa ohjelmassa hän sanoi:olisi viestitettävä, ettei tänne kannata tulla.
Onko tässä ristriitaa?
Eiköhän veronmaksajien rahoista löydy rahaa uusiin, parempiin, oikeisiin asuntoihin..
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Miksi tällainen tulipalovaara-alue saa olla niin lähellä uusia huoltoasemia?
Mitä sanovat palotarkastajat????
Kuka vastuussa?
Miksi lapsia tuolla?
Miten sosiaalikeskussataman tiloissa nyt voidaan yöpyä?
Kuka vastaa?
Romaneille tulee järjestää kaupungin asunnot. Romanit eivät käytä alkoholia, mutta Itäkeskuksessa annetaan vuokra-asuntoja sellaisille henkilöille, jotka käyvät sossusta veronmaksajien rahaa ja juovat viinaa ja polttavat tupakkaa. Nämä tällaiset juopot joutavat hökkeleihin asumaan.
Mistä tiedät, ettei käytä?
Oliko sarkasmia. Miksi ihmeessä Helsingin tai Suomen pitäisi vastata muiden maiden kansalaisten asumisista, ei varsinkaan EU-maiden. Asiat pitää hoitaa kuntoon paikan päällä.
Tästä tulipalosta on varmasti seurauksena se, että todetaan leirikylä vaaralliseksi paikaksi asua. Tämän jälkeen Helsingin kaupunki alkaa asuttamaan näitä kerjäläisiä kaupungin varoilla. Juuri tähän Vapaa katto ry ja helsingin vihreät ovat tähdänneetkin.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Saako päättäjiä oikeudelliseen vastuuseen tästä romanikysymyksestä. Alkaa nimittäin tuntumaan siltä, että suomalainen ei ole samalla viivalla velvollisuuksien suhteen kuin nämä turistit.
Kertoisiko joku Vihreiden edustaja miksi he haluavat Helsingistä rikollisuuden ja slummiutumisen hornankattilan?

En ymmärrä kuka teitä äänestää sen enempää kuin mitä päässänne liikkuu. Onko olemassa politiikan pyromaaneja jotka haluavat tuhota ihan vain tuhoamisen tähden?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
On ihmeellista menoa,etta laiton leiri on edelleen pystyssa.
Juuri paloturvallisuus,hygienia,jatehuolto ja tietysti koulunkaynti.
Kielto heti,laki on sama kaikille eika suomalaisetkaan saisi tehda leiria.Eika esim. sveitsilaiset,tai ruotsalaiset.Ja kohta Albania Eu-jasen,ja uudet leirit tiedossa.
Ei maailma ole enaa kaunis,sinisilmaisyys on hulluutta.
Romanit kotimaahansa ja tuollainen alue purettava heti.
Mitä sanovat paloviranoamiset ja lastensuojeluviranomaiset???
Helsingin veronmaksajana ainakin haluan sanoa, että nyt riitti meidän verorahojen tuhlaus.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Nimenomaan! Viranomaiset julistavat pikavauhtia leirin purettavaksi vaarallisena. Mutta luuletko oikeasti, että romainit lähetetään kotimaahansa? Ei, vaan pullomössöanarkistit pitävät huolen, että Helsingin kaupunkin hoitaa romaneille asunnot.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Jospa Helsingin kaupunki ottaisikin vastuuta, vaan kun ei! Yhdenkään suomalaisen veronmaksajien rahoja eivät nämä romanit ole saaneet. Älkää kommentoiko sellaista asiaa, josta ette tiedä yhtään mitään. Tervetuloa Romanian romanit suomeen, vapaaehtoisia auttajia kyllä riittää. Ihmisarvo kunniaan. Hävetkää itsekkäät suomalaiset ja ostelkaa te vaan joululahjoja ja -kinkkuja, nauttikaa kotienne lämmöstä ja unohtakaa köyhät ja kodittomat.
nimimerkille ”Romaneille apua!":
Joko olet ottanut jonkun köyhän romainin kotiisi asumaan? Mitä olet tehnyt romanien eteen? Oletko niitä jotka antavat näille kerjäläisille rahaa? Haluatko Helsingistä slummin?
Nimimerkille 'Romaneille apua': Etteikö romanit ole vieneet veronmaksajien rahoja. Miten niin? Viime talven kallis talvimajoitus meni verorahoista.

Eli tuokin asia riippuu siitä, mitkä asiat otetaan laskennassa huomioon. Muistutan, että ratkaistuja rikostapauksia on runsaasti.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Kalasataman palaneen leirin kulut maksoi Helsingin veronmaksajat. Hinta ainakin 12000 e/kk + sähköt ym. kulut.
Arvelen, että Suomen pitkä ja kylmä talvi hoitaa asian. Olen aina ihmetellyt, miksi kukaan ihminen on tuhansia vuosia sitten asettunut tähän maahan asumaan. Eli summa summarum: Routa porsaan kotiin ajaa.
"Arvelen, että Suomen pitkä ja kylmä talvi hoitaa asian."

Taidat olla kovin lyhytmuistinen. Miten kävi viime talven jälkeen? Jos hetkeksi helpotti, niin kevään tullen ongelma oli entistä pahempi.
Älä unta nää! . Helsingin kaupunki järjesti heille kalliin majoituksen viime talvena Diakonissalaitoksen omistamissa tiloissa. Jos oikein muistan, lasku kaupunkilaisille oli kallis. Majoituksesta vastasi kaupungin sosiaalijohtaja.

Niin uskomatonta kuin se onkin, sama hölmöily voi toistua tänä talvena.
Kyllä varmaan ajaa kotiin, mutta ensi vuonna he tulevat takaisin suurin joukoin.
Tämän takaa varsinkin se, jos tuo heille suunniteltu palvelukeskus perustetaan. Helsingin Diakonissalaitos etsii sille tiloja.
Eikö nämä rakennelmat ja esim. sähköviritykset ole laittomia. Ymmärtääkseni tilanne on jatkunut pitkään eikä onnettomuudet voi tulla yllätyksenä. Vastuulliset henkilöt esiin ja korvausvelvollisiksi! Välittömästi. Suuronnettomuuden vaara oli ilmeinen. Onneksi pelastustoimet saapuivat ajoissa!
Köyhät maat pois EU:sta ja rajat kiinni. Ei asiaa muualle ennenkuin ovat hoitaneet talousasiansa ja vähemmistönsä kuntoon.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Olen todella ihmetellyt kuinka tällaista slummia on lupa pitää Helsingissä? Nuorisojärjestö "Katto pään päälle" vai mikä sen nimi nyt olikaan, olkaa hyvät ja majoittakaa jokainen omiin koteihinne ja äkkiä nuo kurjat, etteivät tuhoa itseään, lapsiaan ja koko miljöötä. Mielestäni tämä nuorisojärjestö on vastuussa tästä koko jupakasta!!!!
Miksi tämä on niin vaikeaa? Miksi tämä ei mene jakeluun? Siis Suomella eikä Helsingin kaupungilla ole mitään velvollisuuksia ulkomaalaisia romaneja kohtaan. Ettäkö heille pitäisi antaa asunnot ja elatus täällä ilmaiseksi? Ja maksaa siitä asuinalueiden slummiutumisella ja tuhoutumisella.

Muistutan, että Romanian valtio on rakentanut heille asuntoja, mutta asukkaat tuhosivat kaikki asumiskelvottomaan kuntoon hyvin nopeasti. Eikä noilla alueilla myöskään pysty asumaan ketkään ulkopuoliset.

Kehoitankin kaikkia hyysäreitä äkkiä riisumaan ne pinkit rillit silmiltään, ennenkuin raaka todellisuus läiskähtää naamalle. Se nimittäin oikeasti sattuu.

Omalle tyhmyydelleen ei voi mitään, mutta naiivius on itse aiheutettua.


Mitenkähän kävisi Suomalaisille työttömille ja vähäosaisille jos he lähtisivät joukolla vaikkapa romaniaan . Järjestyisikö siellä asunto ja toimeentulo ? Suomeen voidaan tulla ja vaatia tätä ,vaikka omat kodittomat elävät puutteessa.ilman kattoa päänsä päällä, puhumattakaan muista eduista ? Höh sanon minäkin Veronmaksajien rahoja on helppo jakaa ..ja nostetaan taas veroja!!!
Mielenkiintoisia kommentteja kaikilla ja kanta selvästi eri kun päättäjillä.
Ei tämä tästä mihinkään rutisemalla muutu.
Menkää äänestämään vaaleissa, sekä eduskunta että kaupunginvaltuusto.
Jos kaikki olisi antanut äänensä kantansa puolesta, en usko, että näin tapahtuisi.
On paljon asioita, joista kansa on erimieltä edustajiensa kanssa. Syy lienee että äänestetään väärin, tai jätetään kokonaan äänestämättä. Annetaan lupa toisten päättää asioista koska ei uskota muutokseen. Ei varmasti tule muutosta jos ei äänestä.
Netti on netti ja vaalit on vaalit. Facebook lakko oli hieno osoitus, miten helppoa on klikkailla, mutta jos pitää kävellä äänestyspaikalle tai mielenosoitukseen, matka on toivottoman pitkä. Äänestämättä jättäminen ei ole oppositiossa olemista vaan vanhan vallan kannattamista ja hyväksymistä.
Huh olipas manifesti! Mutta ei ole kivaa että on epäreilua sosiaaliturvan hyväksikäyttöä millään muotoa
Me kansa=veronmaksajta, ihan sama päättäjille.
He jakavat meidän verorahojaan ihan mihin sattuu.
Paras heittäytyä kans työttömäksi ja rahattomaksi ja alkaa kerjätä.
Katkeruutta tällainen herättää, päättäjät, uskokaa se.
jos nyt jokainen romanialanen lähtisi kotiinsa niin alenisiko helsingin verot .täällä perätään laiminlyönneistä vastuunkantajia, no hyvä miten olisi liikennesuunnittelusta vastaavat ,rakennusvirasto kaupunginsuunnitteluvirasto väärillä ratkaisuilla on aiheutettu miljardien vahingot vuosien varrella hki:lle ja sen taloudelle pelkästään virastojen keskinäisen informaation puuttuminen on aiheuttanut moninkertaisia laskuja hkille kadut ovat määrävälein auki ja taas asfaltoitu mukulakivet esiin ja taas asfaltin alle pyörätietja ja jalkakäytävät leveämpiä kun ajoradat kultuutuuritapahtumien sponsorointi ym ym luettelo on loppumaton säästöä tarvitaan ,politiikka pois helsingin hoidosta. ammattitaitoiset virkamiehet niille paikoille missä päätetään toimintatavoista niin hyvää lopputulosta voidaan edes haaveilla
Onko kysymyksessä yleisen syytteen alainen rikos/laittomuus vai asianomistajarikos? Jos ensin mainittu, niin poliisiviranomaiset ryhtykööt virkansa edllyttämiin toimiin. Laiminlyönneillä ja toiminnalla on aiheutettu erittäin suuri vaara ihmishengille, kansalaisten turvallisuudelle ja ympäristölle! Nämä eivät ole harkinnanvaraisia päätöksiä.
Tämä romanien marginaali-ilmiö ei ole niin vakavaa, kuin jotkut yrittävät vastoin parempaa tietoa puhista. Suurempi ongelma on suomalaisten passiivi velttoilu ja henkinen laiskuus muuttaa nurina toiminnaksi.

Loppujen lopuksi Suomessa kaikki hyvin. Nurkkapöytien nurisijat eivät tee muutosta tuoppiensa takaa. Eivät he muutenkaan tee mitään. Heidän tahtotilansa kantama on yhtä pitkä kuin matka pöydästä baaritiskiin ja takaisin. Jaa... käyvät he toki murisemassa ulkona röökin mitan verran, mutta siinä kaikki.

He ovat persulaista peruskarjaa, joiden maailmankuvan avaruus ja ymmärrys perustuu mutu-tuntumaan, sekä kuulopuheisiin.
He reagoivat mutu-sosiaalisiin epäkohtiin vaivautumatta ottamatta asioista selvää. He uhoavat nettien palstoilla naurettavin ja kestämättömin argumentein.

Onnea ja menestystä
sanotko sinä ilmiötä marginaaliksi? nämä marginaaliromanit ovat levittäytyneet lähes jokaiseen eu-maahan ja elelevät omassa marginaalissaan eli kerjäämällä, vaatimalla kyseistä valtiota elättämään ja antamaan asunnon ja lisäksi tekemällä rikoksia. Marginaali-ilmiö kukoistaa suorastaan. Oletko itse asunut ikinä ulkomailla ja nähnyt millaista touhua siellä on näiden marginaalien toimesta?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
No, minä passivinen velttoilija täältä tuoppini takaa jäin vain ihmettelemään, että mitkä ne sinun konkreettiset toimesi olisivat. Sinä kun olet ottanut asioista selvää ja tiedät kaiken paremmin ja ymmärrät syvällisemmin, niin kerro ihmeessä meille saamattomille juopoille. Meitä on paljon.

Oikeasti en usko ylemmyydentunteesi perustana olevan muuta kuin tyhjää ilmaa. Jos olen väärässä, niin odotan sinulta jotain muutakin kuin höpinää. Asia kiinnostaa. Joten yritä edes antaa valosi loistaa meille tyhmille, oi suuri valon tuoja.
Tämä poika ainakin äänestää varsinkin ensi vaaleissa.
Konkreettiset toimet:
1. Kerjäävät ja rötöstelevät romanit toimitetaan omiin kotimaihinsa (jos rötöstelijäkerjäläinen on suomalainen, vastuu on Suomella, muuten ei)
2. tukea ah niin syrjittyyn elämään saa ainoastaan tekemällä töitä (sitä risusavottaa vaikka) ja lapset kouluun (siis ei tipu rahaa jos lapset ei ole koulussa ja suorita oppivelvollisuutta)
3. Maahan pyrkiviä rahattomia turisteja ei päästetä maahan-rajavalvontaa
4. EU:n romaneille suunnattujen tukirahojen käyttö tutkittava. Minne ovat menneet ja tarkempaa valvontaa seuraavalla kerralla.
5. Kaikkeen rikollisuuteen puututtava kovalla kädellä, rikolliset omiin kotimaihinsa rangaistusta istumaan.
6. ROMANIEN ON ITSE TEHTÄVÄ ELINOLOJENSA PARANTAMISEN ETEEN KOVASTI TÖITÄ!
7. Ensimmäinen sanktio: VIISUMIPAKKO ja jos ei toimi niin EU:STA EROTUS!
Itse viritetyt sähköroikat on kiellettyjä Suomessa, ehkä ei Romaniassa. Myäs kaupungilta varastettu sähkö ei luvallista. Et silleen.
Eduskuntaan seurantalaitteet ja palkanmaksu paikalla olleiden tuntien mukaan,taitasi edustajat olla paremmin paikalla.Kerran kuukaudessa tilasto julki miten oltu,Voisi valitta työtä tekevän edustajan paremmin,
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme