Helsingin Kontulassa järjestetty KontuFest 2011 -tapahtuma tuotti töitä niin poliisille kuin palokunnallekin lauantai-iltana. Festarien loppupuolella festivaalialueella ja sen ympäristössä oli aggressiivista ja päihtynyttä yleisöä, joka aiheutti häiriötä käyttäytymisellään. Lähellä festarialuetta sytytettiin myös tulipalo.
Kelkkapuistossa pidetyn tapahtuman suosio yllätti sekä festivaalien järjestäjän että poliisin. Järjestäjä oli etukäteen arvioinut yleisömääräksi 2 500 henkeä, mutta poliisi arvioi paikalle tulleen noin 7 000 ihmistä. Päihdyttävien aineiden hallussapito ei ollut sallittua, mutta järjestäjien oli mahdotonta valvoa kieltoa valtavan yleisömäärän takia.
- Alue oli rajattu naruilla, joten järjestäjä ei pystynyt kontrolloimaan, keitä sinne tuli, kertoo ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisista.
Hänen mukaansa paikalla oli kuudesta kymmeneen poliisipartiota. Poliisi rauhoitti tilannetta läsnäolollaan ja puuttumalla tappeluihin.
Tahallaan sytytetty tulipalo villitsi
Kun yleisö poistui illan päätteksi festarialueelta kohti Porttitietä, sytytti joku ilkivaltaisesti tien varressa olevan risu- ja puukasa tuleen.
- Ihmiset hurrasivat, kun kasa roihusi. Poliisi joutui estämään heitä menemästä lähelle ja asettamasta itseään alttiiksi vaaralle, Hakola kuvaa.
Päihtyneet myös estivät pelastusviranomaisten pääsyn paikalle ja käyttäytyivät erittäin aggressiivisesti sekä poliisia että palomiehiä kohtaan. Viranomaiset välttyivät silti fyysisiltä vammoilta.
- Jos raja vedetään siihen, onko tehty rikosilmoituksia virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, niin ei ole, Hakola sanoo.
Yhdestä poliisiautosta rikottiin sivupeili, ja joku yleisöstä yritti muun muassa viskata oluttölkin.
Häiriöitä myös muualla Kontulassa
Useat festarivieraat ajautuivat kähinöihin myös keskenään, eivätkä häiriöt päättyneet festivaalien loppumiseen.
- Kontulan ostarilla oli lieveilmiöitä pitkin yötä. Oikeastaan eri puolilla Kontulaa oli erilaisia poliisitehtäviä, Hakola kuvaa.
Poliisi on kirjannut tapahtumaan liittyen rikosilmoituksia muun muassa vahingonteoista ja pahoinpitelyistä. Lisäksi illan aikana otettiin kiinni useita aggressiivisesti käyttäytyneitä juopuneita.
Monet tuomitsevat riehumisen
KontuFestari järjestettiin nyt yhdeksännen kerran. Tapahtuma oli maksuton, ja sen tunnetuimpiin esiintyjiin lukeutuvat muun muassa Pelle Miljoona United, Jätkäjätkät, Steen1, Notkea Rotta ja Stadin juhlaorkesteri. Myös lapsille oli omaa ohjelmaa.
Useat KontuFestarin kävijät ovat ilmaisseet muun muassa Facebookissa ja muualla internetissä, että tapahtuma oli onnistunut siihen liittynyttä rähinöintiä ja tulipaloa lukuunottamatta. Monet myös harmittelevat sitä, jos perinteinen ilmaisfestivaali päättyy tämänvuotisten häiriöiden takia.