Keskiviikkoiltana Kulosaaren Alepan ryöstämistä yrittäneillä miehillä oli mukanaan kirveet. Kaksi miestä iskivät Kyösti Kallion tiellä sijaitsevaan Alepaan kello kahdeksan jälkeen illalla.
Komisario Outi Petersohnin mukaan miehillä oli laukuissa mukanaan kirveet, mutta mikään ei viittaa siihen, että niitä olisi käytetty ryöstön yrityksessä.
- Tekijät jäivät paikan päältä kiinni ja ovat pidätettyinä. Kummallakin on sen verran rankka tausta, että heitä aiotaan esittää vangittaviksi, Petersohn sanoo.
Myymälän työntekijät ottivat miehet kiinni ja pidättelivät heitä siihen asti, kunnes poliisit tulivat paikalle.
Rikosnimikkeinä ovat tällä hetkellä pahoinpitely, laiton uhkaus ja näpistys. Tapahtumien käsittelyä jatketaan Helsingin itäisessä poliisipiirissä.