Tuusulanväylällä sattui torstaina aamulla noin kello 7.45 kolari, jossa oli osallisena kolme ajoneuvoa.
Kolarin ainekset alkoivat olla kasassa, kun etelään johtavien kaistojen vierelle lumipenkan viereen oli jätetty valkoinen pieni pakettiauto, ilman muita tienkäyttäjiä herättelevää varoituskolmiota.
Poliisi oli jo ehtinyt tilata autolle hinauksen. Kuitenkin ennen hinausauton saapumista epäonninen henkilöauton kuljettaja ajoi päin pakettiautoa, ja osui vielä toiseen henkilöautoon.
Kolarista selvittiin ilman henkilövahinkoja. Kaikki kolme ajoneuvoa hinattiin pois kolaripaikalta.
Onnettomuus sattui Helsingin suuntaan ajettaessa juuri ennen Kehä I:n liittymää.
Liikenne ruuhkautui.