Munkkiniemen puistotien päässä Helsingissä sijaitsevan Koneen entisen pääkonttorin asuntokäyttöön muuttamisesta järjestetty arkkitehtuurikilpailu ratkeaa maaliskuun lopussa.
Arkkitehtuurikilpailun järjesti kiinteistön nykyinen omistaja Auratum Asunnot Helsinki Oy yhteistyössä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa. Kilpailuun tuli 30 ehdotusta.
– Tarkoitus oli kilpailun avulla selvittää kuinka paljon uudisrakentamista nykyisissä tiloissa tarvitaan, ja myös mahdollisuuksia laajentaa tai rakentaa uutta, toteaa palkintolautakunnan sihteeri, arkkitehti Mervi Savolainen suunnittelun lähtökohdista.
Savolainen ei erittele tarkemmin suunnitelmia, koska ei ole palkintolautakunnan jäsen. Hän tyytyy toteamaan, että joukossa on paljon mielenkiintoisia ehdotuksia.
Yleisö saa mahdollisuuden sanoa sanansa kilpailutöistä, kun työt esitellään kaupunkisuunnitteluviraston nettisivuilla. Töihin voi tutustua myös Lasipalatsin Laiturin näyttelyssä, joka avataan ensi tiistaina 14. helmikuuta.
– Laiturilla on ehdotuksista keskustelutilaisuus torstaina 16. helmikuuta kello 18, kertoo kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Anu Kuutti.
Alueen asemakaavaa on tarkoitus muuttaa kilpailun tuloksen ratkettua.
Toimistorakennus valmistui alun perin Kone Oy:n pääkonttoriksi. Yhtiön toiminta siirtyi 2000-luvun alussa Espooseen, jonka jälkeen tilat ovat olleet muussa toimistokäytössä. Auratum Asunnot Helsinki Oy on esittänyt tilojen käyttötarkoituksen muutosta.