Helsinkiläinen Aino Niiranen , 7, näytti sunnuntaina esimerkkiä siitä, miten kaupunkilaisten pitää huolehtia yhteisistä paikoistaan. Mumminsa kanssa ulkoilemassa ollut ekaluokkalainen päätti omin päin siivota Sinebrychoffin puiston yöllisen juhlinnan jäljiltä.
Puisto oli aamulla kuin roskasateen valkaisema – täynnä muovipusseja, kertakäyttöastioita, pullonkorkkeja ja tupakannatsoja.
Mummi toppuutteli siivousintoa aluksi, mutta joutui lopulta taipumaan ja hakemaan suojakäsineet.
"Aino sanoi vain, että ruvetaan siivoamaan, kun roskia on noin paljon", mummi Inkeri Niiranen kertoi.
Ainon innostus tarttui pian naapureihin ja ohikulkijoihin. Mukana siivoustalkoissa oli muun muassa koulukaveri Anni Takkunen , 7. Lopulta myös kaupungin työntekijät saapuivat paikalle ihailemaan tulosta.
Lämpimällä säällä Sinebrychoffin puistoon Punavuoreen kerääntyy jopa satoja illanviettäjiä. Roskan kertymistä ei näytä mikään estävän.
Aino sanoi toivovansa, että kaupunki laittaisi puistoon isommat roskakorit. Äiti Kaisa Salmi puolestaan ehdottaa, että puistoon saataisiin pari uutta bajamajaa.
"Toivottavasti ihmiset myös heräisivät siihen, ettei tällaista roskaamista jatkettaisi", Inkeri Niiranen sanoi.