Tapiolan Itärannan asukkaat eivät hyväksy Kehä I:n tunnelointisuunnitelmia Tapiolan ja Otaniemen välillä. Hagalundintunnelia suunnitellaan niin, että sen suuaukko tulisi noin 30 metrin päähän lähimmästä asuintalosta.
Asukkaiden huolena ovat tunnelin suuaukon tuomat melu ja päästöt.
Nykyään alueella kulkee 30 000 autoa vuorokaudessa. Tunnelissa kulkevasta Kehästä suunnitellaan 3+3-kaistaista. Tie kulkisi tunnelista tullessaan kuusi metriä nykyistä tietä alempana.
Espoon asemakaava-arkkitehti Lotta Kari-Pasonen toteaa, että typpidioksidin ohjearvojen arvioidaan ylittyvän lähimpien talojen alimmissa kerroksissa, mutta neljännen kerroksen korkeudella ne alitetaan.
Mäellä olevien talojen suojaaminen melulta on hankalaa.
"Mutta tunneli parantaa tilannetta monilta osin. Melu ja päästöt olisivat siellä, vaikka tunnelia ei rakennettaisi ollenkaan", Kari-Pasonen korostaa.
Espoon ympäristölautakunnan puheenjohtaja Juhani Kytö (vihr) on huolissaan siitä, että ympäristönäkökohdat jätetään huomioimatta.
"On erikoista, että tunnelinsuuta suunnitellaan noin 30 metrin päähän rakennuksista, vaikka aikaisemmin se on esitetty linjattavaksi 100 metrin päähän. Lisäksi Kehä I on aikaisemmin linjattu 45 metrin päähän näistä rakennuksista", Kytö sanoo.
Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta, kaupunginhallitus sekä Uudenmaan ympäristökeskus ja Museovirasto ilmoittivat vuosia sitten, että tie on siirrettävä kauemmas.
Perusteena siirtämiselle on käytetty myös sitä, että tunnelinsuun tuominen lähelle Itärantaa ja uudisrakentaminen muuttavat selvästi kulttuurihistoriallisesti arvokasta asuinympäristöä. Itärannassa on esimerkiksi Alvar Aallon suunnittelemia asuintaloja.
Kaupunki on todennut, että Itärannan alueen ilme säilytetään nykyisellään, ja keskeisimmän suunnittelualueen todetaan olevan Kehä I:n liikennealuetta.
Tunnelinsuun siirtämistä kauemmas on tutkittu, mutta asemakaavapäällikkö Kristiina Peltomaa sanoo, ettei suuaukkoa voi rakentaa muualle.