Helsinki haluaa rakentaa seuraavien kolmen vuoden aikana tukiasunnot lähes tuhannelle pitkäaikaisasunnottomalle. Tukiasuntoloita suunnitellaan rakennettavaksi 14 kohteeseen ympäri Helsinkiä. Lisäksi asunnottomille ostetaan yksittäisiä asuntoja.
Tukiasuntoihin sijoitetaan mielenterveysongelmaisia, monisairaita käytöshäiriöisiä, huumeongelmaisia nuoria sekä vankilasta vapautuvia vankeja ja kriminaalihuollon asiakkaita.
Hanke on osa hallituksen kunnianhimoista tavoitetta puolittaa pitkäaikaisesta asunnottomuudesta kärsivien lukumäärä vuoteen 2011 mennessä. "Hallituksen hankkeen onnistuminen punnitaan Helsingissä", projektijohtaja Seppo Saine sosiaalivirastosta tiivistää.
Koko Suomessa on 2 500 pitkäaikaisasunnotonta, joista 60 prosenttia on Helsingissä.
Saine korostaa, että perinteisten asuntoloiden käytöstä asunnottomuuden poistamiseen luovutaan.
Vanhat asuntolat korjataan tuetun asumisen yksiköiksi. Käytännössä tukiasunnot ovat pieniä yksiöitä.
Helsingin sosiaalilautakunta käsittelee valtion ja kaupungin välistä aiesopimusta asunnottomuuden vähentämiseksi ensi tiistaina. Tavoitteena on, että kaupunginhallitus hyväksyisi sopimuksen kesäkuussa.
Valtio tekee vastaavanlaisen sopimuksen kaikkien kuntien kanssa. Sopimukset on jo tehty muun muassa Espoon ja Vantaan kanssa.
Helsingin sopimusesityksen mukaan 961 tukiasunnon rakentaminen maksaisi noin 96 miljoonaa euroa.
Puolet summasta maksaisivat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ja Raha-automaattiyhdistys.