Vanhassa omakotitalossa sijaitseva asuntola syttyi tuleen perjantai-iltana ennen kello puoli yhtätoista Vantaalla Koivuhaassa Liekotiellä. Juovuksissa olleiden asukkaiden välille oli tullut riitaa ja joku oli sytyttänyt rakennuksen lähellä olevan auton palamaan bensiinin avulla, kertoo päivystävä palomestari Tommi Leppioja Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.
Myös rakennuksen seinään oli Leppiojan mukaan valettu bensaa. Tuli levisi nopeasti talon kattorakenteisiin ja yksikerroksisen osaan, jossa sijaitsi kolme huonetta.
Niissä olevat asukkaat pääsivät omin avuin pois palavasta talosta. Palokunta evakuoi loput asukkaat asuntolan kaksikerroksisesta osasta.
"Jos olisimme tulleet paikalle muutaman minuutin myöhemmin, vahingot olisivat olleet paljon pahemmat", Leppioja sanoo.
Kolme huonetta saattoivat palaa hänen arvionsa mukaan asuinkelvottomiksi. Ring-asuntojen ylläpitämä talo on pelastuslaitoksen tietojen mukaan syrjäytyneiden soluasuntola.
Jälkisammutustöitä jatkettiin lauantain vastaisena yönä. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.