Nykyiset rakentamismääräykset autopaikoista, väestösuojista ja esteettömyydestä nostavat uusien asuntojen hintaa. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä arvioi neliöhinnan kohoavan niiden vuoksi lähes tuhannella eurolla esimerkiksi Jätkäsaaressa.
"Autopaikka on 400 euroa, väestösuoja 300 euroa ja täydellinen esteettömyys vajaa 300 euroa", Penttilä läiskii hintalappuja asuinneliöille.
Juuri Jätkäsaaressa tiukat määräykset tuottavat lisää kustannuksia siksi, että tulvavaaraan täytyy varautua kolmella metrillä. Kun merellisessä kaupunginosassa rakennetaan autopaikkoja maan alle, yhden hinnaksi tulee 40 000–45 000 euroa.
"Rakennuskustannukset nousevat yksinkertaisesti liian korkeiksi. On pakko miettiä, miten asuntoneliön hintaa pystytään painamaan alas", Penttilä sanoo.
Helsingin rakennuslautakunnan jäsen ja vammaisjärjestö Kynnyksen toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä (vihr) karsisi ensimmäiseksi autopaikoista ja väestösuojista.
"Esimerkiksi Töölössä tai Kruununhaassa on vähän autopaikkoja tarjolla, silti ihmiset haluavat asua siellä", Könkkölä sanoo.
"Väestösuoja tuskin suojaa ihmishenkiä, kun tulee nykyaikainen sota", hän jatkaa.
Esteettömyysmääräyksiä Könkkölä ei suosiolla halua lieventää. Hän pitää kiinni siitä, että niin kadun kuin sisäpihan puolelta täytyy päästä esteettömästi sisään.
"Arkkitehdit osaavat ratkaista eri tasojen ongelmat ja vieläpä ilman pitkiä luiskia", Könkkölä uskoo.
Kevään mittaan ainakin autopaikkamääräyksistä ja esteettömyydestä väännetään Helsingissä kättä.
Lisää aiheesta maanantain Helsingin Sanomissa.