Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Ohto Männikköä ei kasteta kirkkoon. Äiti Maria Männikkö erosi kirkosta, kun Ohton isosisko syntyi vajaat kuusi vuotta sitten.|

Yhä harvempi Helsingissä syntyneistä lapsista kastetaan evankelisluterilaiseen kirkkoon. Viime vuonna Helsingissä syntyneistä 6 079 vauvasta 3 752 eli vain noin 60 prosenttia liitettiin luterilaiseen kirkkoon.

Helsingissä luterilaiseen kirkkoon liitetään koko maan keskiarvoa selvästi vähemmän lapsia, sillä kaikista viime vuonna Suomessa syntyneistä lapsista kastettiin Kirkon tutkimus­keskuksen mukaan 84 prosenttia.

"Kyse ei ole yhtäkkisestä dramaattisesta muutoksesta, vaan kastettujen lasten määrä on asteittain laskenut Helsingissä. Meille on silti ollut yllätys, kuinka merkittävästä määrästä lapsia nyt puhutaan", Helsingin seurakuntayhtymän rekisteripäällikkö Janne Solala sanoo. Vielä vuonna 2004 luterilaisen kasteen sai 67 prosenttia syntyneistä.

Kastamisen suosion laskua selittävät useat eri syyt. Yksi suurimmista selittävistä tekijöistä on lisääntynyt kirkosta eroaminen.

Kuitenkin liki kaksitoista prosenttia syntyneistä helsinkiläislapsista jää kastamatta, vaikka ainakin toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon.

Solalan mukaan on yhä enemmän sellaisia vanhempia, jotka haluavat antaa lapsen itse päättää liittymisestään kirkkoon.

Sama on huomattu myös Pro-Seremoniat-palvelukeskuksessa, joka auttaa perheitä uskonnottomien perhejuhlien järjestämisessä.

Nimiäiset valitaan yleensä myös siksi, että vanhemmat haluavat itse päättää, mitä ja mistä juhlassa puhutaan.

Nimenantojuhlan lapselleen haluavien määrä on lisääntynyt vauhdilla. Suurin osa Pro-Seremonioiden asiakkaista on pääkaupunkiseudulta.

Palvelukeskuksen toimitusjohtaja Anneli Aurejärvi-Karjalainen korostaa, etteivät nimiäiset ole uskonnonvastainen juhla.

"Osa vanhemmista haluaisi järjestää nimiäiset, mutta empii, koska isovanhemmat toivovat kastejuhlaa. Siksi joskus valitaan, että isovanhempi lausuu omasta puolestaan lapselle siunauksen nimiäisissä."

Luterilaisen kasteen suosion laskua selittää myös maahanmuutto. Paitsi että kokonaan muihin uskontoihin kuuluvien perheiden määrä on lisääntynyt, myös moniuskonnollisia perheitä on enemmän.

  • Anu Ilomäki

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme