Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Päivähoitomaksut nousevat Espoossa elokuun alussa.|

Espoon kaupunki korottaa päivähoidosta perittäviä maksuja ensi elokuusta lukien. Korotukset kirpaisevat keski- ja hyvätuloisia perheitä, joiden maksut nousevat.

Työttömillä ja pienituloisilla maksut pysyvät sen sijaan ennallaan tai voivat jopa pudota.

Kuntaliiton erityisasiantuntija Anna-Maija Haliseva-Lahtinen arvioi, että valtaosa kunnista seuraa Espoon esimerkkiä ja nostaa päivähoitomaksuja.

Korotukset perustuvat sosiaali- ja terveysministeriön määrittelemiin indekseihin. Edellisellä indeksien korotuskerralla liki kaikki kunnat nostivat päivähoitomaksuja.

"Todennäköistä on, että kunnat nostavat maksuja nytkin heikentyneen taloustilanteensa takia", Haliseva-Lahtinen arvioi.

Maksut nousevat elokuussa niin , että perheen vanhimman lapsen kokopäivähoidosta peritään 254 euroa kuukaudessa. Tähän asti ylin mahdollinen päivähoitomaksu on ollut 233 euroa kuussa.

Saman perheen toiseksi vanhimman lapsen korkein perittävä maksu on ensi elokuusta lähtien 229 euroa. Korotusta nykyiseen tulee 19 euroa.

Kustakin seuraavasta lapsesta määrättävä maksu on 20 prosenttia vanhimman lapsen maksusta.

Maksujen korotuksista huolimatta kunnille käteen jäävät tulot eivät Haliseva-Lahtisen mukaan nouse. Tämä johtuu siitä, että myös maksujen perusteena olevia tulorajoja korotetaan samaan aikaan kun työttömyys on nakertanut perheiden maksukykyä.

"Kun työttömyys on perheissä lisääntynyt ja palkat kehittyneet maltillisesti, jäävät maksut jäävät ennalleen tai pienenevät monessa perheessä. Näin ollen kuntien tulotkaan eivät kasva", Haliseva-Lahtinen sanoo.

Päivähoitomaksut kattavat vain pienen osa hoitokuluista. Maksujen osuus on Haliseva-Lahtisen mukaan nyt 11,8 prosenttia päivähoidon kokonaiskuluista.

Espoossa korotetaan päivähoitomaksujen ohella myös kerhomaksuja. Esimerkiksi yksi kolmen tunnin viikoittainen kerhopäivä maksaa Espoossa jatkossa 32 euroa kuussa ja neljä kolmen tunnin päivää 74 euroa kuukaudessa.

Maksukorotuksista päättivät Espoossa kaupunginhallitus sekä suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta.

  • Mikko Välimaa, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme