Espoo rakentaa lähivuosina 250 tuki- ja palveluasuntoa asunnottomille, sanoo Espoon perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Marja-Leena Remes .
Uusilla asunnoilla halutaan parantaa asuntoa vailla olevien nykyistä kehnohkoa tilannetta.
Espoossa on arvion mukaan 490 asunnotonta. Heistä noin sata tarvitsee tilapäismajoitusta vuoden aikana.
"Tälläkin hetkellä tilapäismajoitusta on, mutta en voi kehua, että olisivat laadullisesti korkeatasoisia paikkoja", Remes toteaa.
Espoossa asunnottomien tilanne on heikentynyt vuosituhannen vaihteesta. Varsinkin nuorten asunnottomien määrä on kasvanut.
Espoossa on kritisoitu sitä, ettei kaupungilla ole vakituista vastaanottokotia asunnottomille. Sellaista, jossa saisi katon päänsä päälle, jos kodittomuus iskee yllättäen.
Päihdeongelmaisille löytyy Olarinluoma, mutta muille tilapäismajoitus järjestetään aina tapauskohtaisesti.
"Akuutin palvelun paikkaa ei ole suunnitteillakaan", Remes toteaa.
"Meillä on neljä sosiaalipalvelutoimistoa, joissa kaikissa autetaan myös asunnottomia."
Espoon aikuissosiaalityössä tekijät vaihtuvat usein. Sosiaalityöntekijöitä on 22, joista alle puolet on vakituisia.
"Päteviä sosiaalityöntekijöitä on vaikea saada", myöntää Marja-Leena Remes.
Sosiaaliohjaajia sen sijaan on tarpeeksi, vajaat kaksikymmentä.
Espoo vakuuttaa , että tukalasta tilanteesta huolimatta kunta pystyy hoitamaan omat asunnottomansa.
Siksi Espoon virkamiehet pöyristyivät väitteestä, jonka mukaan espoolainen sosiaalityöntekijä oli ohjeistanut apua pyytänyttä asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin.
Helsingissä on jo pitkään epäilty, että naapurikunnat lähettävät asunnottomiaan pääkaupunkiin.
Sosiaalineuvos Mauri Poikeljärven mukaan asunnottomat ovat vuosikausia hakeutuneet Helsinkiin.
"80-luvulla espoolaiset tulivat Helsinkiin näihin matkustajakoteihin. Espoossa olo kävi tukalaksi, ja Helsingissä oli helpompi olla, kun enemmän löytää viinaa ja kavereita."
Poikeljärvi on ollut aktiivisesti mukana työssä asunnottomien puolesta.
"Me, jotka toimimme kentällä, näemme, että pojat jäävät pyörimään Helsinkiin. Ja sitten kun he ovat olleet täällä tarpeeksi kauan, he siirtävät kirjansa Helsinkiin. Eihän kukaan kunta halua näitä kavereita."