Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
HS.fi
Wed, 01 Dec 2010 06:00:19 +0200
Päivitetty Wed, 01 Dec 2010 05:20:19 +0200

Lisää artikkeliin kuvia

  • |Citycon ja Capman
Espoon keskukseen suunnitellaan uutta kauppakeskusta. Se syntyisi, kun nykyisiä Espoontorin ja Entressen kauppakeskuksia laajennettaisiin ja rakennettaisiin yhteen Siltakadun yli.

Alustavan suunnitelman mukaan kauppakeskuksia yhdistäisi kadun päälle rakennettava kansi, jossa olisi liiketilaa.

Kiinteistöyhtiö Capman omistaa kaksi vuotta sitten valmistuneen Entressen. Tien toisella puolella sijaitsevan juuri peruskorjatun Espoontorin omistaa Citycon.

"Paikka on hyvä: rautatieasema on vieressä ja alueella liikkuu paljon ihmisiä. Nyt Espoo miettii, olisiko hanke kaupungin edun mukainen", Cityconin toimitusjohtaja Petri Olkinuora sanoo.

Espoon kaupungin edustaja keskuksen alueella projektinjohtajana työskentelevä Torsti Hokkanen pitää hanketta merkittävänä alueen kehityksen kannalta.

Hokkanen arvioi, että joulukuussa hankkeelle esitetään suunnitteluvarausta.

Hokkasen mukaan uudella kauppakeskuksella olisi vaikutusta myös parin kilometrin päähän suunniteltuihin Lommilan automarketteihin. Osa päättäjistä on suhtautunut niihin vieroksuen, koska niiden on pelätty näivettävän Espoon keskusta entisestään.

Uudessa kauppakeskuksessa olisi tilaa noin 40 000 neliömetriä.

Nyt Entresse ja Espoontori ovat molemmat noin 10 000 neliön suuruisia. Espoontorin lisäksi Citycon omistaa viereisen Asemakujan tontin ja rakennuksen, jossa nyt istuu kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen joukkoineen.

"Olemme jo pitkään suunnitelleet, että Espoontori laajenee Asemakujan suuntaan", Petri Olkinuora sanoo.

"Espoon puolesta laajennus voisi toteutua vaikka heti, kaava on sillä kohdin vahva", Torsti Hokkanen vahvistaa.

Espoontorin laajennusosa on suunniteltu Asemakujan tontille. Tontilla jo olevan rakennuksen alimmista kerroksista tulee osa kauppakeskusta, ja yläkerrokset pysyvät toimistoina.

Entressenkin itäpuolella olisi tilaa mahdolliselle laajennukselle, mutta kaavoja ei ole tehty.

Espoontorin laajennus on ehto uuden suuren kauppakeskuksen synnylle. Ilman laajennusta Espoontoria ja Entresseä ei voida yhdistää.

"Laajennuksen myötä voitaisiin järjestellä sisätilojakin paremmin toimiviksi. Entresse ja Espoontori ovat yksiköinä pieniä, jos verrataan muiden alueiden kauppakeskuksiin", Hokkanen sanoo.

  • Katriina Pajari, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Espoon keskus ei tarvitse lämmintä lisätilaa maleksiville nuorille!
Antaa nuorison maleksia. Se tekisi hyvää meille aikuisillekin. Ympäröivä yhteiskunta ruoskii meitä jatkuvasti hetkisempään ja stressaantuneempaan supersuorittamiseen.
^Ihmiset ruoskivat itse itseään ja valittavat kokoajan enemmän kaikesta.Duuni kun duuni ni aina jotain marisemista.Lisää , enemmän ja helpommin.
Espoon oma "lähitäkeskus"
Voiko Vapaavuori hyväksyä tuon.........voi.
terv. Pieksämäeltä
Joo, Kenkää ko. ministerille.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Vapaavuori ei voi sitä hyväksyä, koska se ei ole Helsingissä.
havainnekuva huvittaa kun katsoo nykyistä jengiä junan ikkunasta ;)
miksi ihmeessä sitä keskusta pitää kehittää? Lommilan automarketeissa on paremmin ideaa. nykyisellään Sellon ja Omenan marketit ovat liian ruuhkaisia.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Espoon keskuksen seudulle tarvitaan isot marketit. Niiden puute on nyt kehityksen jarruna.
Vihtiin se kauppakeskus rakentaa pitäisi.
Sukarin Topi kunniaan.
Espoon keskuksesta ei saa viihtyisää vaikka mitä tekisi. Havainnekuva on tosiaan kuin joku vitsi!
Toi väite on ihan täyttä hölynpölyä. Espoon keskusta on itseasiassa uudistettu jo muutaman vuoden ajan ja esimerkiksi tuo uutisen havainnekuvasa oikeassa reunassa näkyvä rakennus on jo olemassa. Tuohan on siis Entresse-kauppakeskus. Havainnekuva on Espoon torilta Entressen päin. Eli tarkoituksenahan nyt on, että Entresse ja Espoon tori kasvaa yhteen ja niitä laajennetaan. Lisäksi Espoon keskuksessa on juuri uusittu juna-asemaa. Kun on se4urannut Espoon keskuksen kehittämissuunnitelmia, niin alueesta tulee muutenkin hieno kunhan muutos on valmis. Itse asuin usemapi vuosi sitten Suvelassa HOAS:n opiskelijakämpissä, ja Espoonkeskus on kokenut suuren muutoksen sen jälkeen. Se on jo nyt paljon viihtyisämåpi kuin mitä se oli, ja kehittämissuunnkitelmien mukan se tulee paranemaan huomattavasti nykyisetä.
Kommentti "veronmaksajalle": siksi, että Espoon keskukseen pääsee junalla! Vastasit myös itse omaan kysymykseesi: Sellon ja Omenan marketit ovat ruuhkaisia (?), joten miksei kehittää uutta ja osittain jo olemassa olevaa lähellä juna-asemaa Espoon keskuksessa? Lommilaan tullaan menemään joka tapauksessa autolla, vaikka bussiyhteydet olisivat kuinka toimivat. Kaikki (hyvätuloisetkaan) eivät omista autoa ja toimet, joilla lisätään autoilun määrää, ovat kestämättömiä. Kannatan ehdottomasti asemanseudun kehittämistä ja vastustan Lommilan automarketteja.
Kehityksen?? Aluetta tarttis hitusen siistiä eikä viihtyisä puisto / luonnonmetsäkään olisi huono juttu.
Eikö Entressestä jo opittu ? pari kuukautta avajaisten jälkeen puolet merkkiliikkeistä muutti pois.. miksiköhän.
Merkkiliikkeillä oli tarkoituksena tuolloin kerätä joulumyynnistä hyvät rahat, vuokrasopimus ei ollut kovin pitkä.
Ehdottoman hyvä asia! Saadaan elävä keskus sinne, missä on juna-asema, tuleva bussiterminaali, kirjasto, tuhannet työpaikat ym.
no on jo aikakin saada nää kaksi mestaa kiini toisiinsa. itse asunnut seudulla 40 vuotta eikä mitään järkevää kauppakeskus sydemii oo tullut.

siltakatu ruuhkainen jo nyt, eli se pois käytöstä ja bussit sinne, autoliikenne tulee ongelmaksi ku siltakatu kavennettiin,eli miten liikenne toimii?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Espoon keskuksen huono maine johtuu liian suuresta,näkyvästä ja kuuluvasta vähäosaisten väestön ryhmästä. Liikaa kaupungin vuokra-asuntoja. Tälle asialle tulisi tehdä jotain jos Espoon keskusta haluttaisiin tehdä mielenkiintoiseksi paikaksi. Liikkeetkin menestyisi varmaan tämän jälkeen paremmin. Lommilan kehittäminen on hyvä asia Espoon keskukselle parantaa lähiseudun palveluita ja tuo enemmän ihmisiä alueelle. Espoon keskusksen juna-asema pitää huolen siitä että ihmiset pysähtyvät myös Espoon keskuksessa. Espoon keskus tarvitsee myös uutta ilmettä moderneja rakennuksia ja puisto ei olisi huono idea (Ilman niitä tunnelman häiritsijöitä)
Espoon keskuksen kehittämisohjelmalta vie pohjan pois se, että sinne rakennetaan parhaillaan lisää vuokra-asuntoja.

Sinänsä sekä Espoon keskuksen että Lommilan kauppakeskusten kehittäminen on myönteinen asia.
Espoon keskuksen ilmeeseen voisi vaikuttaa ottamalla alueen nuoret mukaan sen kehittämisessä. Ylpeys oman kaupunginosan siisteydestä, verrattuna muihin, ja mieluumminhan halutaan että nuoret hengaavat Espoonkeskuksessa käyttäen pienet varantonsa keskuksen liikkeisiin.

Miksei Senttikin voisi hohtaa?
Lommilan marketteja ei tarvita enää kun Espoon keskuksen kauppakeskusten laajennukset on toteutettu. Lommilassa voidaan pitää huonekaliu ja rautakauppoja johin on pakko mennä autolla mutta päivittäistavara- ja vaate ja merkkiliikkeet pidettävä sellaisessa paikassa jonne pääsee myös julkisilla. Ne jotka karttavat Espoon keskusta siksi että siellä asuu mamuja voisivat katsoa itseään peiliin.
Espoon keskuksesta tuntuu olevan eniten mielipiteitä niiltä, jotka eivät joko ole koskaan keskuksessa käyneetkään tai jotka näkevät sitä vain junan ikkunasta. Keskus on nykyisin viihtyistä verrattuna siihen, missä kunnossa se oli kun muutin lähistölle muutama vuosi sitten. Aiemmin en asioinut keskuksessa kuin pakon edessä, nyt siellä voi jopa viettää aikaa. Alue on rauhallinen verrattuna moneen muuhun asemanseutuun, juopot joskus pistävät silmään mutta niitä on yhtä lailla Leppävaarassa ja Helsingin asematunnelissa. Autottomana olen kiitollinen lähipalveluiden kehittymisestä, näyttää siltä että auton tarvetta ei tulekaan. Toivon yrittäjiltä malttia, koska varmasti liiketoiminta ei vielä ole kannattavimmillaan, mutta toivottavasti tulee olemaan tulevaisuudessa. Olen hiljalleen kiintynyt alueeseen ja jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä kaikkea seuraavaksi keksitäänkään.
Juuri näin, eteenpäin on menty! Ihmettelen näitä joiden mielestä mitään ei pitäisi tehdä, koska alue ei heidän mielestään ole nykyisellään viihtyisä. Luulisi että juuri heidän mielestään aihetta kehittämiseen olisi?
uusista kauppakeskuksistahan Espoossa onkin pulaa...
Olen työskennellyt Espoon torilla palveluhommissa uudistuksen jälkeen, ja ainakin asiakkailta on tullut myönteistä palautetta siitä kuinka siistiltä siellä nykyään näyttää, verrattuna aikaisempaan. Itse uskon että ostoskeskuksien yhdistäminen ja kehittäminen voisi tuoda Espoon keskukseen uutta elämää.
Ai ku Espoontori oli kiva lapsena juuri sillon 80-luvun lopussa.
Paluu 2000-luvulla Espoon keskukseen oli melko erilainen kokemus. Kirkkojärvestäkin oli tullut aika slummi.
Entresse on ihan oko, mutta Entressen takana on SUVELA. Suvela ei ole menossa mihinkään ja täälläpäin on vain työttömiä, mamuja (somalit ja venäläiset) ja puliukkoja. Hesarissa oli artikkeli siitä että lapsiperheet myy asuntonsta ja muuttaa pois ettei tarvis laittaa lapset suvelan kauhukouluun.
Myönteinen juttuhan tämä on ja Espoon keskus ei mielestäni ole millään tavalla epäsiistimpi tai levottomampi kuin pääkaupunkiseudun muut aluekeskukset, vrt. Leppävaara, Malmi tai Itäkeskus. Huono maine johtuu vuokratalojen suhteellisen suuresta osuudesta keskuksen läheisyydessä ja siihen voidaan vaikuttaa rakentamalla laadukasta asuntotuotantoa radan ja palvelujen läheisyyteen. Ymmärtääkseni tämä on myös Espoon kaupungin tavoite pitkällä tähtäimellä.

PS. Itse olen helsinkiläinen ja minulla oli Espoon keskuksesta monien muiden tavoin varsin negatiivinen mielikuva ennen kuin kävin siellä töissä parin vuoden ajan. Omakohtainen kokemus vaikutti käsityksiin, niin kuin usein käy. Myös Suvela siinä lähellä on minusta mainettaan parempi.
Piirtäkää kuva uudelleen. Espoon keskustassa ole pukumiehiä tai muita iloisia, hyvin pukeutuneita ihmisiä.
Meidän perheen (emme asu Suvelassa mutta Sunan rivitaloalueelle Suvelan takana) ratkaisu oli laittaa lapsi Espoon keskuksen ruotsinkieliseen kouluun. Eli Espoon keskuksessa ja sen ympäristössä ei asu pelkästään mamuja, työttömiä ja spurguja vaan myös aitoja rantahurreja. Jos haluaa asua mielummin Latokasken pellolla ja käydä Isossa Omenassa ostoksilla kun pelkää Suvelaa niin paljon niin omapahan on asia.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Samaa Espoon keskuksen slummia se Sunakin on, eikä se selittämällä parane.
Onhan Jakomäessäkin rivitaloja.

Sinänsä asunnon ostaminen huonomaineiselta alueelta voi olla ihan järkevää, koska siinä helposti säästää pitkän pennin, eivätkä nämä alueet kuitenkaan ole kokonaisuutena niin huonoja, kuin niiden maine antaisi olettaa.
Minunkin lapsuudenkotini on Sunassa ja meidät lapset siirrettiin 90-luvun alussa kielivalinnoilla kätevästi kauas Suvelasta ja Keski-Espoon (tai mikä sen nimi nyt sitten onkin) slummikoulusta. Jotakin alueen arvostuksesta kertonee sekin, että joutuivat lopettamaan ko. koulun yläasteen väestörakenteen vuoksi... Entresse on kyllä bonusta, mutta alueen muuhun imagoon sillä ei valitettavasti ole suurtakaan vaikutusta.
Espoon Keskuksen ja varsinkin sen vieressä olevan Tuomarilan alueelle on rakennettu viime vuosina paljon laadukasta omistusasumista, kuten viihtyisä Kulovalkena alue, jota edelleen rakennetaan. Kilometrin matka Espoon Keskuksen palveluihin, joihin pääsee myös vieressä olevalta Tuomarilan juna-asemalta sekä takapihalta suoraan Kasavuoren metsiin lenkille tai hiihtämään. Espoon Keskuksen aluetta kohennetaan koko ajan ja Kirkkojärvelle avattiin uusi hieno peruskoulukin tänä syksynä, korvaamaan Keski-Espoon lopettanutta koulua, jonka oppilaat ovat nyt hajaantuneet moniin kouluihin. Ei alueella ole enää yhtään huonoa koulua. Suvelakin on vain pieni alue muutamine vuokrakerrostaloineen, ei häiriöksi.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Ei Kirkkojärven koulu korvaa kyllä yhtään Keski-Espoon koulua, koska Kirkkojärvellä oli koulu ennenkin. Se vain oli niin huonokuntoinen, että se purettiin ja rakennettiin uusi tilalle.
Kylläpäs korvaa, Anus.

"Keski-Espoon koulun luokka-asteet 7-9 vaiheittain kesään 2011 mennessä seuraavasti:

1) Ne oppilaat, joilta on valittu Keski-Espoon koulun liikuntapainotteiselle 7. luokalle, siirretään lukuvuoden 2010-2011 alusta alkaen Saarnilaakson kouluun, jossa he jatkavat peruskoulun loppuun asti. Saarnilaakson koulu järjestää näille oppilaille liikuntapainotteisen opetuksen vuosiluokille 7.-9.
2) Ne Keski-Espoon koulun 6. luokan oppilaat, joita ei ole valittu tai jotka eivät ole hakeneet, 7. luokalle painotettuun opetukseen huomioidaan 7. luokkien oppilaaksiotossa tasavertaisesti samalla tavalla kuin muiden alueen alakoulujen 6. luokkien oppilaat. Lukuvuoden 2010-2011 oppilaspaikoista lautakunta päättää erikseen.
3) Keski-Espoon koulun nykyiset 7. luokan oppilaat käyvät 8. luokan lukuvuonna 2010-2011 Keski-Espoon koulussa ja 9. luokan lukuvuonna 2011-2012 Kirkkojärven koulussa. Kirkkojärven koulu järjestää näille oppilaille liikuntapainotteisen opetuksen 9. luokan ajan sekä A-ruotsin opiskelun niille oppilaille jotka ovat sen valinneet.
4) Keski-Espoon koulun nykyiset 8. luokan oppilaat käyvät 9. luokan lukuvuonna 2010-2011 Keski-Espoon koulussa.
5) Keski-Espoon koulun ryhmämuotoisen yksityisopetuksen ryhmät siirretään Kirkkojärven kouluun lukuvuoden 2010-2011 alusta alkaen
6) Keski-Espoon koulun vuosiluokkien 1.-6. oppilaille tehdään uudet oppilaaksiottopäätökset, jotka ovat voimassa 6. luokan loppuun saakka. Päätöksen perusteena on vuosiluokkien 7.-9 lakkaaminen koulussa.
7) Lautakunta kehottaa suomenkielisen opetuksen tulosyksikköä suuntaamaan Keski-Espoon koulun oppilaille ja henkilökunnalle tässä muutostilanteessa tarpeelliset tukitoimet siirrosta aiheutuvien haittavaikutusten minimoimiseksi ja hyvän henkilöstöpolitiikan toteuttamiseksi."

Lähde: http://www.espoo.fi/asiakirja.asp?path=1;31;37423;37424;37425&id=B74E7E3E0C75DAD8C22576F2002BED3F&kanta=Kunnari\\intrakun_e.nsf
Suhteutettuna siihen, että koko Itä-Helsinki leimataan yleisesti slummiksi, niin Espoon keskus todellakin on slummi pahimmasta päästä, mutta toki myös siellä on erilaisia alueita, eivätkä kaikki paikat ole huonoja.

Onkin erittäin hyvä, että alueen kehittämistä jatketaan, sillä se on paras tapa kohentaa jonkin alueen imagoa.
Espoon Keskus alueena on iso, se ei ole yhtenäinen vaan hengittää omilla alueillaan. Pikku-Suvela Espoon Keskuksen lähellä ja pari vuorkataloa Kirkkojärvellä ei tee alueesta slummia millään lailla - ei ainakaan esimerkiksi Kontulan, Rastilan tai Jakomäen kaltaista aluetta, joilta kantaväestö pakenee.

Ja toisin kuin esimerkiksi noita em. alueita, Espoon Keskuksen aluetta kehitetään voimakkaasti ja alueelle on kaavoitettu paljon uutta rakennuskantaa. Viime vuosina on jo saatu uusi uimahalli, uusi kirjasto, uusi lukio, uusi peruskoulu, uusi kauppakeskus joka nyt siis vielä kasvaa, uusi ammattikorkeakoulu (rakenteilla) jne. Espoon Keskuksen aseman seutu kohentuu rivakasti koko ajan, myös uuden bussiaseman ja tulevien tornitalojen myötä. Espoon Keskuksen lähialueille on myös kaavoitettu ja jo rakennettu paljon uutta omistusasumista; pienkerrostaloja, rivitaloja, paritaloja ja omakotitaloja. Espoo ei anna alueen näivettyä. Lisäksi alueen bonuksena on luonnonläheisyys - Espoon kookas keskuspuisto, Kasavuoren lenkkeily- ja ulkoilumetsä sekä alueen pohjoispuolella ja alkava Bodomjärven alue takaavat viihtyvyyttä alueella. Alueen hyvät kulkuyhteydet Helsinkiin tekevät myös alueesta houkuttelevan asuinalueen.
Naurettavaa tämä Itä vs.länsi kommentointi ja ylipäänsä puhe "slummeista".Normaalia kerrostalo aluettahan nuo.
Ehdotus korjaa ilmeisen kaupunkisuunnittelukömmähdyksen. Olen ihmetellyt miten Espoon kaupungin virkamiehet ovat voineet hyväksyä Entressen rakentamisen ilman suoraa kävely-yhteyttä sillan kautta liikerakennuksesta toiseen. Vaika keskuksilla on eri ja kilpailevat omistajat kaupungin pitäisi valvoa että liikkuminen toisesta toiseen onnistuu vaivattomasti.
Useakin kommentoija on tuonut esille maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset Espoon keskuksen alueella, mutta eiköhän enemmänkin häiriöitä aiheuta nämä kantasuomalaiset örveltäjät, heitä ja heidän jätöksiään sai ainakin pari vuotta sitten väistellä ihan kiitettävästi...?
Näin. Mamuista tuolla ikinä mitään häiriötä ollut, ihan supisuomalaiset siellä örveltää. Eipä niistäkään sen kummempaa haittaa kuin hetkellinen mielipaha joskus.
Paikkahan on Espoon oma pieni Jakomäki, eikä taida niin kovin pieni olla. Kuuluu samaan sarjaan muiden DDR-lähiöitten joukkoon.
Hyvä idea Espoon kauppakeskusten yhdistäminen ,näin Vihdin idioottipark jäisi toteutumatta.

Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Niin, tähän ihanne/havainnekuvaan pääseminen edellyttää sen terminaalin toteutumista, että dösät siirtyy muualle tältä rakennusten väliltä tukkimasta. Se kai on ollut jalo tarkoitus, näin olen antanut itseni ymmärtää.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme