Espoon kaupungin ensi vuodeksi kaavailemat menoleikkaukset uhkaavat koulujen pienryhmäopetusta, tukiopetusta ja valinnaisaineita.
"Varmasti ensin lähtee kerhotunteja, sillä ne eivät ole pakollisia", Espoon opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen arvelee.
Kussakin koulussa rehtori päättää siitä, miten säästöt toteutetaan.
Kaupunginjohtaja Marketta Kokkosen runsas viikko sitten esittelemä talousarvioesitys nipistäisi perusopetuksen tuntikehyksestä kaksi prosenttia. Kaupunki säästäisi leikkauksilla ensi syksynä 750 000 euroa.
Koulut ovat ensi vuonna pulassa myös koulunkäyntiavustajien kanssa. Ensi vuoden budjettiesitys ei pidä sisällään tälle syksylle annettua 350 000 euron määrärahaa.
"Olemme palkanneet ihmisiä, ja nyt ihmettelemme, mistä heidän palkkansa maksetaan keväällä", Toivonen sanoo.
Ensi vuoden budjetti karsii myös niin sanotut resurssiopettajat, joita on palkattu kouluihin ylimääräisiksi opettajiksi. Samoin läksykerhoihin aiemmin pantua satsausta ei ole luvassa enää ensi vuonna.
Vanhemmat ja opettajat vastustavat kaupungin säästöaikeita kiivaasti.
Espoon vanhempainyhdistysten kattojärjestö KoKoEspoo perusti torstaina internetiin adressin, jonka oli tiistaihin mennessä allekirjoittanut jo yli 3 500 ihmistä.
OAJ:n paikallisyhdistyksen puheenjohtajan Hannu Suntion mukaan säästö tuntikehyksestä kasvattaisi ryhmäkokoja ja heikentäisi opetuksen laatua.
Lopullisesti säästöistä päättää Espoon kaupunginvaltuusto joulukuussa.