Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Lasten iltapäiväkerhotoiminnan järjestämisestä on syntynyt Espoossa kiivas suukopu.

Valtuusto lisäsi viime syksynä sivistystoimen budjettiin miljoona euroa, jolla oli tarkoitus lisätä lasten lakisääteisiä iltapäivähoitopaikkoja.

Niinpä opetuslautakunta sai virkamiehiltä eteensä esityksen, jolla olisi saatu lapsille noin 350 uutta hoitopaikkaa. Tämä olisi onnistunut ylimääräisen miljoonan lisäksi palveluntuottajille maksettavia avustuskorvauksia vähentämällä.

Opetuslautakunta kuitenkin päätti vastoin esitystä muuttaa palveluntuottajille maksettavien korvausten perusteita. Tämän seurauksena lisämiljoonalla saisi satojen sijaan vain muutaman lisäpaikan.

"Kärjistäen voi sanoa, että lisäpaikat sulivat, koska palveluntuottajien eduista haluttiin pitää kiinni", sanoo vs. sivistystoimen johtaja Pirjo Mutanen.

Eriävän mielipiteen jättänyt opetuslautakunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja Maria Jungner (sd) pitää päätöstä törkeänä.

"Tämä ei hyödytä lapsia, vaan ainoastaan palveluntuottajia", Jungner lataa. Päätös syntyi äänin 6–5.

Lautakunnan puheenjohtajan Marika Niemen (kok) mielestä virkamiesesitys olisi vaarantanut nykymuotoisen kerhotoiminnan.

"Toiminta olisi mennyt palveluntuottajille niin kannattamattomaksi, ettei sitä olisi ollut mahdollista jatkaa", Niemi sanoo.

Kiistan osapuolet tulkitsevat lautakunnan päätöksen seurauksia eri tavalla. Niemen mielestä lapsille saataisiin lisäpaikkoja, Jungnerin mielestä ei.

Kaupunginhallitus oli joka tapauksessa tyytymätön lautakunnan toimintaan. Se käytti asiassa otto-oikeuttaan, joten päätöksen iltapäivähoidosta tekee kaupunginhallitus ensi maanantain kokouksessaan.

Käytännössä lautakunnan liikkumatila on lähes olematon.

Kerhotoiminnan budjetti ylittyi viime vuonna 1, 1 miljoonalla eurolla. Vaikka valtuusto lisäsi kuluvan vuoden talousarvioon miljoona euroa hoitopaikkojen lisäämiseksi, ei sillä kurota umpeen edes viime vuoden vajetta. Paikkoja pitäisi kuitenkin saada lisää.

Vaikeutta lisää se, että kerhopaikkaa hakevien lasten määrä on kasvussa.

Demarit haluaisivat selvittää, tulisiko kerhotoiminnan järjestäminen kaupungin omana tuotantona halvemmaksi. Joidenkin laskelmien mukaan näin on, mutta ajantasaista tietoa ei ole.

"Meidän tehtävämme on turvata kaupunkilaisten peruspalvelut. Iltapäivähoito kuuluu niihin", Jungner sanoo.

Niemen mielestä virkamiesesityksessä pohjustettiin jo kerhotoiminnan ujuttamista tulevaisuudessa kaupungin vastuulle.

"En näe perusteita sille, että tämäkin palvelu tulisi kaupungin järjestettäväksi", Niemi sanoo.

  • Elina Väntönen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

...Kunnon yksityistämisroskaa parhaimmillaan. Pääasia että yritykset saavat voittonsa ja yrityksiä vetävät hyvät veljet ja siskot rahansa. Jos hommaa muuttuu palveluntuottajille kannattamattomaksi pistäkööt pillit pussiin, tai tehostakoot toimintaansa näinhän se vapaassa markkinataloudessa kai kuuluukin mennä? Jos kaupunki pystyy tuottamaan järkevästi palvelut itse,ei kyljessä loisivia "yrittäjiä" ole mitään syytä pitää hengissä keinotekoisesti.
Pienen voiton yrittäjälle suokin, mutta ei sellaisia kuin nokian pomot tai vastaavat. Olen ollut kaupungin palveluksessa ja yksityisellä ja täytyy todeta, että lapset tulevat ainakin tällä palveluntuottajalla hoidettua tuhat kertaa paremmin, olemme siellä lapsia varten ja meillä on motivaatiota enemmän. Ei näennäistä hyvää vaan oikeasti lapsen parasta! kaupunki vois järjestää taas kyselyjä missä kerhoissa ollan tyytyväisiä missä ei ja näin onkisi pois ne joissa asiat eivät suju ja ovat vain rahastusta. Niitäkin yrityksiä on, mutta ei leimata kaikkia.
Ongelmana taitaa vaan olla se, että kaupungillakaan ei ole resursseja tätä asiaa hoitaa yhtään sen halvemmalla kuin yksityiselläkään. Iltapäivähoidon järjestämistä varten kaupunki joutuisi palkkaamaan lisää henkilökuntaa, jota taas ei budjeteissa ole etukäteen huomioitu. Tämä toisi lisäkuluja. Samoin toiminnasta aiheutuvat kulut (lelut, materiaalit ym) Sivusta seuranneena voin sanoa, että yksityiset palveluntuottajat eivät todellakaan mässäile rahoillaan. Toiminnan pyörittäminen vaatii rahaa, jota nykyiselläänkin on liian vähän. Palkkojen lisäksi täytyy ostaa välineitä ja materiaaleja, jotta lapsilla on mahdollisuus virikkeelliseen toimintaan. Henkilökuntaa on vaikea saada, koska työaika on lyhyt eikä oikeuta täyteen palkkaan. Ihmettelen miten kaupunki saisi henkilöstöresurssoinnin järjestymään, koska käsittääkseni ammattitaitoisista työntekijöistä on jo nyt esim. päiväkodeissa huutava pula. Toivottavasti kaupunginhallitus on tehnyt selvitystyönsä hyvin. pelkään, että ollaan menossa ojasta allikkoon, jos lisärahoitusta ei palveluntuottajille myönnetä. Aikaa ensi lukuvuoden iltapäivätoiminnan laadukkaaseen uudelleen organisoimiseen taitaa olla liian vähän!
Palveluntuottajien pitää pystyä maksamaan työntekijöidensä palkat, sotut ja muut toiminnan kulut. Ei kukaan halua maksaa omasta omaisuudestaan siitä, että työllistää ihmisiä. Jungner voisi kysyä vaikka mieheltään yritystalouden perusteista. Espoon kerhotoiminta on Suomen huippua.
"En näe perusteita sille, että tämäkin palvelu tulisi kaupungin järjestettäväksi", Niemi sanoo."

Edes, jos palvelun voisi järjestää halvemmalla?
Hei höpsö, ero on niin pientä ja monesti laatu ero on todella suuri, molemmilla puolin työskennellyt. Kaupungilla pidetään eniten huolta, siitä että vanhemmat ovat tyytyväisiä, yksityisellä myös siitä että lapsi on tyytyväinen.
Terveiset vaan päättäjille täältä ruohonjuuritasolta. Olen itse kotona lasten kanssa ja näen lähes päivittäin, kuinka pienet eka- ja tokaluokkalaiset, joskus vielä kolmasluokkalaisetkin ovat aika hukassa ilman iltapäivähoitoa. Avaimet on jäänyt kotiin, kännykästä on akku loppu, nälkäkin on ja vessaankin pitäisi päästä... Puhumattakaan siitä, että kotona ei ole mukava olla yksin.

Autan siinä missä voin, mutta mieleeni tulee kuinka väärällään arvot ovat. Onko se vanhempien tehtävä järjestää ajankäyttö uudelleen vai kunnan tehtävä järjestää iltapäivähoito? Minä en tiedä, mutta huolestunut olen tästä tavasta käsitellä pienten koululaisten elämää.

En yhtään ihmettele, ettei tilanne muutu, kun aikuiset kisaavat keskenään paremmuudesta ja vallankäytöstä. Ja tällä viittaan yllä olevaan artikkeliin.
Hei haloo..eiköhän ekaluokkalainen osaa jo käydä vessassa itse ja miksiköhän ovat sitten "hukassa" ? olisko hoivattu vähän liikaa kenties ? itse olen huolestunut liiallisesta paapomisesta ym. hössöttämisestä.
normi meininki.

Älkää äänestäkö sitä Kokoomusta, jos haluatte palvelua josta olette maksaneet.
Jos vielä ynnää että nuo palvelutoimittajat ovat puoleita lähellä alkaa nähdä sellaista kokonaiskuvaa ja ymmärtää miksi tuli pitää kanavoida sinne
Opetuslautakunnan kokoomusjäsenen puolisolla on iltapäiväkerhotoimintaa Espoossa järjestävä yritys, epäilyttävää vaikka kyseinen jäsen jääväisi itsensä päätöksissä.
Perus Kokoomusmeininki: lapsille ei saada miljoonalla kuin muutama lisäpaikka, koska yksityisille yrittäjille pitää maksaa niin paljon. Mutta silti ei keksitä perusteita tuottaa palvelu kunnallisena. Onhan yksityistäminen niin FANTASTISTA!
Äänestäkää sitä SDPtä, niin maksatte palveluista joita ette saa ettekä halua.
Hyvä että on palveluntuottajia! Meillä on useita paikkoja ja paljon lapsia ja hyvä työ. Toimiva, myös esimies itse osallistuu. Töihin on kiva mennä ja palkalla pärjää nippa nappa. EK:lla oli huonot oltavat joskus aikanaan. Työmoraali oli jotakin hirveätä ja lapset hoidettiin titteleiden mukaan, ei lapsen parasta ajatellen.! Hui sanon nyt kun olen nähnyt oikeasti parempaa. kaupungilla, on paljon opittavaa jo omasta hierakastaankin, en laittaisi sinne enää lapsiani.
Se ei muuten ole mitään iltapäivähoitoa, vaan iltapäiväTOIMINTAA. Me henkilökunta emme ole hoitajia, vaan OHJAAJIA. Piti tässä pelkän otsikon perusteella oikein miettiä, että onko tässä puhe pikkulapsista vai jo kouluikäisistä.
Miksi ne lapset pitää päästää koulusta niin aikasin että tarvitsevat iltapäivähoitoa? Koulut voisi tarjota esim. harrastusjoukkueita, taidekerhoja sun muuta siihen asti että vanhemmat ehtivät lasten kanssa kotiin.
Länsiväylässä olleessa jutussa mainittiin lautakunnan jäsenen puolison pyörittävän 2 iltapäivätoimintaa yllapitävää yritystä. Hieman vaikuttaa taas omanedun tavoittelulta
Suurin osa iltapäiväkerhoja tuottavista toimijoista on kuitenkin voittoa tavoittelemattomia yrityksiä. Tappiollista toimintaahan ei kukaan voi loputtomiin tehdä, vaikka nolla budjetilla mentäisiinkin. Kulut ja tulot pitäisi vastata toisiaan.
Ikävää että tämäkin asia koskee tulevaisuuden toivoja.
Kiinnostaa millä perusteella iltapäivätoiminnan palvelujen tuottajat valitaan tietylle koululle?
Koulupäivät pidemmiksi! Ihan älytöntä, että koulupäivä kestää 1-2 luokilla vaivaiset 4 h, loppuen klo 12. Vanhemmilla hirveä huoli ja ongelma mistä saa paikan iltapäiväksi. Ilman järjestettyä toimintaa 5 h on älyttömän pitkä aika lapselle olla tekemättä mitään järkevää tai yksin kotona. Oppituntien jälkeen harrastuskerhot koulun tiloissa; esim. korista, sählyä, jumppaa, kuvista, näytelmäkerhoa...Amerikan malliin.
Lisää resursseja asukaspuistoihin. Siellä järjestetään erinomaista iltapäivätoimintaa, mutta liian peinellä henkilökunnalla
Tietenkin palvelu järjestäminen kunnallisena tulee halvemaksi, kuin kaupallisen organisaation vastaava. Massiivinen liikevoitto jää pois. Yrittäjäthän pyörittävät omaa kotitalouttaankin firman piikkiin eli veroista vähennetään pesuaineet, vessapaperit ym. mitkä kuuluisi maksaa omalla palkalla eikä veronmaksajien piikkiin.
Outo viesti. Perehdytkö yritystalouden perusasioihin, saat perspektiiviä.
Kuvitteletteko te, että koulupäivän pidentäminen olisi kaupungille ilmaista tai edes merkittävästi edullisempaa kuin iltapäiväkerhojen järjestäminen muuten? Jostakin silloinkin ohjaajien ja mahd. muun henkilökunnan palkat olisi maksettava (jos päivän pidentäminen koskisi opettajiakin, se se vasta tulisi kalliiksi eikä varmasti aivan kivuttomasti menisi läpikään), samoin tilavuokrat.
Miksei vanhemmat voisi maksaa iltapäivähoidosta, jos haluavat että lapsi saa hoitoa? Englannissa lapseni koulun aamupalaklubi maksaa 3 euroa per kerta ja iltapäiväkerho maksaa 9 euroa per kerta. Vanhemmat voivat itse valita käyttävätkö näitä palveluita.
Maksullistahan se onkin. Viime lukuvuonna iltapäiväkerho maksoi Espoossa 120 euroa kuukaudessa, mahdollinen aamuhoito vielä jonkun verran lisää.
Espoossahan on melkein keksitty ikiliikkuja. Joku päivähoitopalvelujen yksityinen tuottaja siellä taitaa olla, jonka ei tarvitse syödä eikä juoda, vaan jonka ainoa ilo on hoitaa palkkojen maksu lastenhoitajille sekä kauttakulkulaskutus ruuasta ja muista vähäisistä tarvikkeista päiväkodissa. Ihan niin nuukasti kuin kaupunki itsekin tekisi, jos se saisi pitää palvelujen tuottamisen itselleen. Nyt yksityinenkään tuottajaporras ei ota itselleen mitään vaan toimii puhtaasta uhrautumisen ilosta! Sellaista harvoin enää nykyisin näkee kokoomuksen ja vihreiden hallinnoimilla mailla! Sellaisen paveluntuottajan täytyy olla melko rikaskin, vähän niin kuin Aurora Karamzin aikoinaan. Sellaisia Espoo tarvitsee lisää! - Muutenhan siellä on ennestään jo aivan tarpeeksi niitäkin toimijoita, jotka erilaisten hyväveliverkostojen mahdollistamana ryöstävät kaupungin veronmaksajia vaikka millä varjolla.
Iltapäiväkerhopalvelun tuottajia on monenlaisia. On sellaisia, joissa alalle kouluttamattomat ihmiset ovat pistäneet firman pystyyn. Otetaan lapsia kymmenittäin ip-hoitoon, mutta pihalla vain seisoskellaan ja jutellaan keskenään. Lapsille tarjotaan välipala ja laitetaan ulos leikkimään. Ei muuta. Ohjaavat liikkuvat pihalla sen verran, että käyvät koulun takana tupakalla.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme