Julkkispromoottori Kalle Keskisen yhtiö Speed Promotion & Agency on haettu konkurssiin. Syynä ovat verovelat: yritystä hakee konkurssiin verottaja. Juttua käsitellään Pohjanmaan käräjäoikeudessa.
Keskisen mukaan konkurssihakemus kuuluu velkasaneeraukseen, johon yhtiö on itse hakeutunut.
"Ihmettelen verottajan päätöstä, koska meillä oli jo ennen saneeraukseen hakemista veroja varten maksusuunnitelma", Keskinen kertoo.
Hänen mukaansa yhtiö lyhensi vanhoja verovelkoja 20 000 euroa kuussa ja oli maksanut kaikki erät ajoissa.
"Ilmeisesti kuultuaan saneerauksesta verottaja haki meitä konkurssiin."
Keskisen mukaan syynä sekä saneeraukseen että konkurssihakemukseen on yhtiön kassavaje ja liian nopea kasvu. Yhtiö on järjestänyt isoja konsertteja, joissa kulut joutuu maksamaan paljon ennen kuin tulot alkavat virrata.
Hän kuitenkin vakuuttaa, että yhtiö pystyy järjestämään kaikki kesäksi suunnitellut tapahtumat. Se tuo kesällä Suomeen muun muassa The Beach Boysin ja Deep Purplen.
Speed Promotion on erikoistunut suurten konserttien järjestämiseen. Viimeksi se järjesti Helsingissä yhden päivän festivaalin, jonka pääesiintyjä oli rockyhtye Guns N' Roses.
Tapahtuma jäi pahasti yleisötavoitteestaan. Festivaalille myytiin 17 500 lippua, kun alun perin järjestäjät odottivat 40 000:ää kävijää.