Hampurilaisketju Snacky ryhtyy esittämään elokuvia ravintolan viereisellä parkkipaikalla Espoon Niittykummussa.
Esikoisnäytöksessä toukokuun lopulla esitetään kotimainen elokuva Rööperi.
Elokuville on haettu luvat neljää esityskertaa varten, kertoo Snackyn toimitusjohtaja Jukka Nieminen . Tarkoitus on kysellä asiakaspalautetta ensimmäisen esityskerran jälkeen ja päättää jatkosta sen perusteella.
"Elokuvia näytetään maanantaisin, jolloin ilta on muita iltoja rauhallisempi, eikä esimerkiksi nuoriso intoudu tulemaan paikalle kaljakassien kanssa."
Elokuvat esitetään kankaalta, ja äänen voi kuulla autoradion kautta.
Espoossa on myös aiemmin esitetty ulkoilmaelokuvia. Drive-in-movies-kokeilu kesti muutaman päivän vuonna 1964.
Vantaalla samaa kokeiltiin Autokino-teatterissa muutamaa vuotta myöhemmin, mutta kokeilu jäi sielläkin kovin lyhyeksi.