Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

140 Helsingin koulujen työntekijää haluaa kiireesti eroon sairastuttavista työtiloista. Heidän allekirjoittamansa vetoomus on lähetetty marraskuun 24. päivänä Helsingin kaupungille, Opetushallitukseen ja ministereille.

Allekirjoittaneet sanovat sairastuneensa pysyvästi tai oireilevansa koulujen kehnon sisäilman vuoksi. Valtaosa allekirjoittaneista on opettajia.

"Vetoamme päättäjiin, jotta homeongelmaan tartuttaisiin käytännön tasolla", vetoomuksessa sanotaan.

"Ongelma on ollut työnantajan tiedossa jo vuosia, mutta uusia sairastumisia ei ole voitu estää. Jopa samasta koulusta on sairastunut pysyvästi useita henkilöitä monen vuoden aikana ilman, että kunnollisia sisäilmatutkimuksia tai ongelman poistavia korjauksia olisi tehty."

Allekirjoittaneita on noin kymmenestä koulusta. Opettajien lisäksi mukana on muun muassa koulunkäyntiavustajia, laitoshuoltajia ja keittiöhenkilökuntaa.

Kaupungin opetustoimi sysää pallon poliitikoille.

"140 allekirjoittanutta kuvastaa asian vakavuutta. Päätöksentekijöiden tiedossa on, että tarpeita on enemmän kuin hankkeita saadaan eteenpäin", opetustoimen johtaja Rauno Jarnila sanoo.

Kaupunki korjaa tänä vuonna kouluja vajaalla 70 miljoonalla eurolla.

Seuraavan viiden vuoden aikana suunnitelmissa on korjata ainakin 38 koulurakennusta.

Vanhojen koulujen saaminen uutta vastaaviksi maksaisi arviolta 500 miljoonaa euroa.

Poliitikoille vetoomus tulee tiedoksi opetuslautakunnan ensi viikon kokouksessa.

"Tämä on tietysti tärkeä asia, muttei yksinomaan rahalla ratkaistavissa. Yksi asia on esimerkiksi tilanpuute. Korjaustahtia on vaikea kovin paljon kiristää", lautakunnan puheenjohtaja Pia Pakarinen (kok) sanoo.

Opetushallituksen mukaan asia on puhtaasti Helsingin oma kysymys.

"Helsinki on kyllä mielestämme investoinut runsaasti korjauksiin", Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen sanoo.

Lisää aiheesta perjantain Helsingin Sanomissa

  • Janne Toivonen, HS
  • Pauliina Grönholm, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Koulut kuntoon ja pröystäily seis! Lapset työskentelevät sairaissa tiloissa ja kärsivät oireista lopun ikänsä, mutta samaan aikaan kaupungilla on varaa pröystäillä rakentamalla mm. musiikkitalo ja pohtia tosissaan 200 miljoonan euron pistämistä Kruunuvuorenrannan ratikkasiltaan. Missä ovat meidän päättäjien prioriteetit? Varmaan monumenttien rakentamisessa itselleen...
Ratikkasillassa ei ole mitään järkeä. Sillan lisäksi tulee pengertiet ja raitiovaunujärjestelmä, joihin menee toinen 200 miljoonaa. Siltaa käyttäisi muutama tuhat ihmistä. 50 vuodessa joka matka maksaisi 5 euroa pelkkää investointikustannusta .
Eivät nuo hankkeet kilpaile keskenään. On selvää että joskus pitää rakentaa siltojakin. Mutta samaan aikaan pitäisi voida korjata kouluja. Mutta katsokaapa millä virastolla on Helsingissä suurin budjetti.
suomessa korvaukset ja muu vastuu sairastumisista ddr osastoa.Minkä ihmeen takia samat välinpitämättömät päättäjät vuodesta toiseen hoitaa näitä asioita?joukkokanteen paikka,
Homeallergian kun kerran saa, niin todennäköisesti siitä saa kärsiä loppuiän. Kallis loppulasku inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti. Ja hometta on tarjolla myös luonnossa ympäri vuoden - erityisesti elokuusta lumen tuloon saakka. Oireilui voi tällöin on vahvempaa myös sisähomeelle allergisella. Itse siirtäisin lapsen toiseen kouluun tavalla tai toisella, jos tietäisin olevan homekoulu.Vastuutonta toimintaa päättäjiltä. Muut investoinnit tarkalle priorisoinnille ja tämä asia kuntoon ensin!
Eivät ne HOMEET ole ne pahimmat oireiden aiheuttajat vaan MYRKYLLISET MIKROBIT. Etsi tietoe Mirja Salkinoja-Salosen tutkimuksista!
On se hienoa jos asiaan vihdoin herätään - jo oli aikakin!

Itse painin asian kanssa reilut 10 vuotta sitten, jolloin sisäilmaongelmat olivat jo räjähtäneet käsiin ainakin Espoossa.

Omat lapset sairastuivat koulun sisäilman vuoksi, kuten monen muunkin perheen lapset. Koulun vanhempainyhdistys ei uskaltanut ottaa asiaa esille, koska koulun rehtori oli sitä mieltä, ettei ongelmaa ollut olemassa. Ongelma vain ns. lakaistiin maton alle.

Ei auttanut muuta kuin etsiä lapsille toinen vaihtoehto koulunsa suorittamiseen.

Vielä tänä päivänäkin "nautitaan" näistä jälkimainigeista. Jokaiseen uuteen jatko-opintopaikkaan tai työpaikkaan mennessä tärkein asia on, onko tila vapaa kosteusongelmista. Ja jos ei, ei ko. tiloissa edes kannata aloittaa opiskelua/työntekoa koska kokeilu loppuu melko lyhyeen (kokeiltu on useita kertoja käytännössä).

Ainoa positiivinen asia on se, että asiantuntijoiden mukaan se, joka reagoi tilanteeseen ja sitä kautta osaa siihen puuttua ajoissa selviää paremmin kuin se, jolle oireilu ei aiheuta selkeitä esille tulevia reaktioita mutta kun tilanne jatkuu tarpeeksi pitkään on edessä jo vakava, usein peruuttamaton sairastuminen.

Ruotsin malli on ainoa oikea! Pahasti oireilua aiheuttava rakennus kokonaan kumoon ja täysin uutta tilalle. Muuten menee rajalliset korjausinvestoinnit melko todennäköisesti hukkaan. Ja loppupeleissä kokonaan uuden rakentaminen tulee jopa edullisemmaksi kun lasketaan todelliset kokonaiskustannukset.
Homeisia kouluja yritetään korjata ja aina niissä epäonnistutaan. Varmasti Laajasalon ala-asteella huomataan taas ongelmia vähän ajan kuluttua. Sen sijaan Santahaminan ala-asteella ovat käyneet terveenä oppilaat koulua, jotka ovat oireilleet muualla. Miksi tuon koulun olemassaolo aina kyseenalaistetaan.
No, sen takia halutaan lopettaa, koska jos toiset joutuvat kärsimään huonosta sisäilmasta, niin eihän kukaan siksi saa käydä koulua hyvässä sisäilmassa. Jos joku asia on hyvin, niin sitä ei saa hirveäasti mainostaa. Kateus vallitsee ja demariajattelu.
Homekoulujen "remontointi" on kallista ja hometta saattaa jäädä vielä itämään jonnekin. Homekoulu maan tasalle ja uusi tilalle.
Siis tässä on poliittisten päättäjien vieti opettajille ja oppilaille tiivistettynä: suuremmat luokkakoot huonoilmaisissa rakennuksissa eli lisää terveyshaittoja, enemmän pätkätöitä opettajille, enemmän ei-pätevien opettajien käyttöä ja se tärkein, että ketään ei loppujen lopuksi kiinnosta. Ja jos korjataan tai rakennetaan, sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan (siis halvemmalla, ei kokonaistaloudellisesti fiksuimmalla tavalla), joten korjaamista riittää varmasti jo lähitulevaisuudessa lisää. Tai siis keskustelua korjaamisesta.

Mutta hei katsokaa, tuolla on tehty joku pisa-tutkimus, kiinnittäkää huomionne siihen!!!!
Täysin samaa mieltä! Ja sitten ihmetellään näitä seuraamuksia....Opettajat ja oppilaat voivat huonosti yhä kasvavissa ryhmissä, homeongelmat sairastuttavat sitten vielä fyysisestikin. Näin meillä kasvatetaan kokonaisvaltaisesti pahoinvoivia ihmisiä.
Itse olen sairastunut työskenneltyäni homekoulussa vuosia, tämä sairastuminenhan ei lopu siihen kun rakennuksen jättää, vaan se jatkuu pahimmassa tapauksessa loppuelämän. Kukaan ei korvaa yhtään mitään, laskun lääkärikäynneistä maksan itse ja menetän vielä palkkaani, kun joudun olemaan sisäilmaongelmien vuoksi pois. Missä järki?
Ihan sama! Itse olen tällä hetkellä myös sairaslomalla sisäilmaongelmien takia. Oireita alkoi tulla jo paljon aiemmin, mutta ei niistä kukaan piitannut. Korjaus huonoilmaiseen tilaan oli silikonin lisäys yhteen levysaumaan ja se oli siinä. Ongelma yritettiin enemmän sysätä minun mielikuvituksen tuotokseksi. Onneksi myös muut oirehtivat tuossa tilassa, joten en ollut ihan yksin.

Aluksi olin naivi ja uskoin, että työntekijän kunnon huolehtimisella olisi jotakin merkitystä työnantajalle. Ei ole, uusia työntekijöitä saa aina, mutta rakennusten korjaaminen on vaikeampaa.
Työterveyden ohje oli, että älä mene sinne? Miten voi tehdä työnsä jos ei voi mennä työpaikalle? Parin vuoden tappelun jälkeen tilasta purettiin välikatto ja sieltä löytyi mustuneet villat. Tila saneerattiin ja käsiteltiin myrkyillä (kostea sumutus) samalla korjattiin ympäröiviä tiloja. Kysyin tämän jälkeen, että löytyikö sieltä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Vastaus oli, että ei voida sanoa varmaksi, todennäköisesti ei. Ottaisiko joku asioista päättävä vaikka nuo villat omaan työhuoneeseensa ja olisi niiden kanssa muutaman vuoden. Tulisikohan silloin järkeä päähän?

Itse olen nyt lopun elämää sairaana ja reagoin epäpuhtauksiin ihan ihme tavalla. Hengitystiesairauksia,iho-oireita jne. Kaikki tämä ja ikää ei ole vielä kuin vähän päälle 30 -vuotta. Hiukan ottaa päähän.
Kaksi kysymystä. 1. Miksei tähän ole puututtu aikaisemmin? 2. Miksi HOAY on hiljaa?
Joukkokanne on ainoa oikea tapa saada Helsingin kaupungin johtajat ja opetusviraston johto vastuuseen lasten, nuorten ja aikuisten terveyden tuhoamisesta. Opetuslautakunta myös vastuuseen. Älkää äänestäkö yhtäkään nyt lautakunnassa istuvaa seuraavissa vaaleissa.
Niin missä on opettajien ammattijärjestön vastuu liiton jäsenistä ja HOAY ketä suojelette?
Niin, eikö ammattijärjestöllä olisi sekä tiedolliset että taloudelliset resurssit penkoa vastaukset ja vastuulliset niihin oikeusturvan vajeisiin, jotka tässä kasautuvat: 1) Miksi työsuojelu ei suojele? 2) Miksi rakennustarkastus ei estä? 3) Miksi rakennustarkastus ei joudu vastuuseen?4) Miksi rakentaja ei joudu vastuuseen? 5) Miksi rakennuttaja ei joudu vastuuseen? 6) Miksi rakennusvalvonta ei joudu vastuuseen? 7) Miksi kouluviranomaiset eivät joudu vastuuseen? 8) Kohdat lainsäädännössä, joilla vastuu suljettu pois 9) Ketkä ovat olleet laatimassa ja hyväksymässä vastuun häivyttävät säädäkset niin, että meillä
on laillista sairastuttaa ihmiset - myös lapset - kroonisiin sairauksiin vastuuseen joutumatta?10) Mitä oikeusvalvonta voi asialle: meillä ja EU:ssa? 11) Onko terveys ihmisoikeus ja jos on, miksi ym. toimintaa ei luokitella iohmisoikeusrikkomukseksi? Mikä sen estää vai estääkö mikään? 12) Miten pitäisi toimia, että saataisiin aikaan vaikuttavat vastuusäädokset, sairastuttaminen rangaistavaksi rikokseksi, ja rahalliset sanktiot kaikille vastuullisille? Huom: Sairastuttaminen on rangaistavaa kaikilla muilla aloilla, mutta ei rakentamisessa.
Ongelma on ollut tiedossa jo 90-luvulta, kun hallitus sai tutkimustulokset toksiinien vaikutuksesta terveyteen, kun mikrobit alkavat keskenään taistelemaan elintilastaan erittäin vahvoilla bio-myrkyillä! Tutkimukset vaiettiin ja viranomaiset laitettiin tutkimaan itiöitä, kas kummaa kun ei ollakaan mitään löydetty! Kun toksiineita mittaava laite tuotiin markkinoille, thl kuta kuinkin kielsi moisen käyttämisen, kun ei toksiineille ole raja-arvoja! Nyt perustettiin uusi yhtiö, jonka nimiin kiinteistökantaa valtiolta siirrettiin, kun tutkimuksien estämistä ei enää kyetty toteuttamaan. Asia joka hallituksen toimena aikanaan oli, rakentajan vastuun lyhentäminen 10 vuoteen!
Ongelma kun ei koske ainoastaan valtion virastoja ja kouluja, liian moni koti sairastuttaa asujansa, viranomaiset suojaavat toisiaan kilpaa vähätellen ongelmaa, kukaan ei halua puuttua, koska ennakkotapauksiakin on, ne vaan vaietaan, ettei ihmiset vaan alkaisi oikeuksiaan vaatimaan, saati vastuullisia etsimään!
Hei.
Koulujen ja päiväkotien kosteus- ja homevauriot eivät ole vain pääkaupunkiseudun ongelma. Useimmissa kunnissa ongelma on lakaistu toistaiseksi maton alle korjausrahojen puuttuessa.
Kun opettajasisareni sairastui homeallerigiaan Oulun naapurikunnassa, paneuduin aiheeseen erityisen hyvin. Vaikka neljällä opettajalla oli laboratoriotodisteet homeallergiasta, kunnaninsinööri vähätteli ongelmia ja lähetti miehiä maalaamaan kosteusläikkiä piiloon. Rehtori hääräili atk-bisniksensä parissa ja hankki koululle plakaatin kansainvälisestä "Terve koulu"-verkostosta.
Lopulta ilmeni, että päävastuu on työterveyslääkärillä, jolla on oikeus sulkea rakennus, jos tarvittavia korjauksia ei tehdä.
Useiden vuosien vitkuttelun jälkeen kouluissa tehtiin perusteelliset tutkimukset, joiden seurauksena osa koulurakennuksista purettiin ja osa joutui perusteelliseen korjaukseen... Homeallergikot siirtyivät eläkkeelle.

Tapani Koivula
kouluarkkitehti
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Missä ovat ihmisoikeudet? Prioriteettilista on päättäjiltä täysin hukassa kun ihmisten terveyttä ei kunnioiteta. Kun ongelma on tiedossa, niin se pitää korjata.

Ellei ihmisten perusteltu hätä sytytä päättäjiä, niin voisiko kaupunki edes laskea miten paljon maksaa esimerkiksi sata työkyvytöntä opettajaa yhteiskunnalle; hoidot ja kaikki kulut nousee yli 100 miljoonaan. Mutta yksikin invalidisoitunut opettaja on liikaa, homealtistuneista oppilaista ny puhumattakaan.
Jutussa esiintyvät virkamiehet ja päättäjät eivät ota kantaa siihen, onko homekoulussa työskentely ehdottomasti väärin vai hyväksyttävää tietyissä olosuhteissa. Se olisi ratkaistava ensin. Muuten asiaa palloitellaan lopuuttomiin. Jos se nimittäin on väärin, niin koulut homekoulut pannaan kiinni heti ja kukaan ei mene kouluun, ennenkuin uudet tilat löytyy. Piste. Siinä menee ihmisten suojelu ohi oppivelvollisuuden tai työsuhteiden ja näin pitäisi ollakin. RAJANVETOA SIIS JA HETI!
Miksi näitä kouluja ei ole julkistettu? Kyllähän se koskee opettajien lisäksi myös siellä olevia lapsia. Luulisi vanhempienkin heräävän asiaan kun tietoa olisi lisää. Ainakin Puistolassa on yksi näistä kouluista. Mitkä muut?
Se lista on niin pitkä, etteivät he uskalla. Listalta löytynee myös vast'ikään korjattuja rakennuksia, esim. päiväkoteja, joissa työ on tehty päin prinkkalaa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Myös monet päiväkodit, sairaalat, yliopistot, korkeakoulut, kasarmit ja muut julkiset rakennukset ovat mätiä. Itse olen tämän vakavasti töissä homesairastuneena joutunut osin omakohtaisestikin toteamaan. Ei koulut ole mikään erityistapaus. Koko julkinen rakennuskanta pitäisi saada homeremonttiin (ja purkaminen ja uudelleen rakentaminen on ainoa tapa!). Ellei lapsi jo peruskoulussa altistu, niin sitten vanhempana, kun ei kukaan voi välttyä kaikilta julkisilta mätäpaikoilta. Ja kukaan ei koskaan tunnu ottavan vastuuta näissä asioissa.
Vanhemmat herätkää!!! Vaikka ette olisikaan huolestuneita kouluissa ja päiväkodeissa työskentelevistä aikuisista, niin ajatelkaa lapsianne. Sairastuminen ja oireet voivat tulla vasta vuosien päästä. Jokainen homekoulu ja -päiväkoti pitäisi sulkea heti.
Helsingissä on monia päiväkoteja, joissa on aivan sama ongelma. Ongelma on tiedossa, sitä on tutkittu ja henkilökunta ja lapset oireilevat. Kaupungilla ei vain ole rahaa, sanotaan. Henkilökuntaa on jopa uhkailtu olemaan hiljaa asiasta eikä vanhemmille saa MISSÄÄN NIMESSÄ kertoa asiasta, siitä kun voisi nousta häly. Eli ongelma ei todellakaan ole pieni, harva vain uskaltaa sanoa sen ääneen työpaikan menettämisen pelossa. On se sitten hienoa toimintaa kaunpungilta, kun työ ja hoitopaikka vievät terveyden... Erinomainen esimerkki kouluista on Laajasalon ala-aste, jossa home-ongelma tuli ilmi 1990-luvun alussa ja koulua alettiin korjata 2005, jolloin tilanne oli jo hälyttävä (netistä löytyy kuvia koulun rakenteista, joissa kasvaat puut läpi betonin jne.). Kiitos Helsingin kaupunki!
Suomalainen laaturakentaminen ...Pah! -todellinen myytti.
Kaikkien viallisia julkisrakennuksia piirtäneiden arkkitehtien, sekä niiden rakentajien/urakoitsijoiden nimet tulisi julkistaa, esim. HS:ssä.
Jep! Ja Suomessahan rakennetaan siten, että rakennusvaiheessa rakenteita ei suojata sateelta välttämättä lainkaan. Todellista laaturakentamista.
Tiedetään; 70-luvun tasakattokoulussa 30 vuotta. Ei löytänyt kunnanpoika koskaan vikkaa... vikkaa... vikkaa, vaikka väki, opettajat ja oppilaat oireilivat. Aina oli millimikronit tai ekumeeniset kvadraalit sallituissa rajoissa...
Jarnila, Lankinen ja Pakarinen! Kukaan Teistä ei ole henkilökunnan ja koululaisten tukena ja turvana. Selittelette ja selittelette, mutta vastuuta ette ole ottaneet niin kaun kuin yksikin lapsi on vaarassa sairastua koulussa. Hanki ne rahat jostain valtuutettu Pakarinen, älä selittele! Jarnila se vain ihmettelee ja ihmettelee. Ryhdisty tai eroa.
Jo 1990-luvulla tuotiin ämpäreitä tietokoneiden viereen opettajan työkoppiin, kun sateen jälkeen vettä valui yläpohjasta sisään. Työterveyslääkärikin ryhmineen totesi hajuaistillellaan ilmeisen homeen. Työsalissa oli useita kertoja lattialla vettä n.100-200mm. Vuosien kuluttua tehtiin iso korjaus, kesti n.2 vuotta. -Luokkahuoneen lattialla kulki pieni puro senkin jälkeen. Lopulta suorittettiin ns. jälkitarkastus- seurauksena luokan käyttö kiellettiin. Tänä päivänäkin poistoilmalaite on epäkunnossa. Tuloilmaa puhalletaan luokkaan, josta se ritilöiden kautta menee työsaliin. Mikähän mahtaa olla mikrobien määrä siellä. Pian loppuvat opettajat, jotka suostuvat työskentelemään siellä.
Onneksi terveitä opiskelijoita on runsaasti tulossa - tosin sairastavat kovin usein hengitystieinfektioita. Tämä kaikki on oppilaitoksen johdon tiedossa. Asian puheeksiottaminen on johtanut muutamiin huomautuksiin/varoituksiin mm. virkatien ohittamisesta. Epätoivon vallassa työntekijät ovat olleet jo vuosia. Eihän tässä syyllisiä etsitä- halutaan vain terveellisiä ja turvallisia työskentelytiloja- tai Tuntemattoman mukaan " konekivääriä".
nimim." Aivasteleva astmalääkityksen saanut"
Kyynisenä keski-ikäisenä miehenä haluaisin kysyä paria asiaa; miksi hometta on aina julkisissa rakennuksissa, ei koskaan omassa lastulevymökissä, -rivarissa tms, useimmiten tuntuu altistuvan vain naiset, jotka ovat kuulleet "varmalta taholta" ( Möttösen Maijalta tai kampaajalta), että hometta on koulu täynnä, iiiiihanasta kisulista ei tule koskaan oireita jne jne. Esim opettajista puhuttaessa heillä on vuodessa 190 koulupäivää á 5 h (tai vähemmän), loput 190 kouluvuorokauden 19 tunnista ja vuoden 170 vapaapäivää ollaan kokonaan jossain muualla ja silti se home altistaa aina koululla. Pitäisiköhän homeen etsintä aloittaa jostain muualta?, vaikka parisuhteesta tai kuumista aalloista. Viimeisenä kysymyksenä voisi vielä esittää, että miksi Venetsiassa on niin ihanaa eikä homeet haittaa?
Koulurakennusten kosteusvaurioita ei ole hoidettu ajoissa, vaan on odoteltu rakenteiden homehtumista. Sairastelun alettua jo homehtuneita tiloja on sitten kuivailtu ohjeiden vastaisesti,. Esille tuleviin ongelmiin ei välttämättä edes puututa, vaan annetaan ihmisten sairastua.

Omassa kodissa tapahtuva kosteusvahinko kuivataan seuraavana päivänä, sillä eihän kukaan halua pilata omaisuuttaan saati asua homeisessa asunnossa.

Monet sairastuneet opettajat ovat miehiä, vaikkakin alalla on suhteessa enemmän naisia. Tyypillistä on myös, että kesälomisin ollaan terveitä ja koulun alkaessa alkavat myös oireet. Pitkät lomat usein suojaavat opettajia, joten oireilusta lopulliseen sairastumiseen saattaa mennä usein vuosia. Ja kyllähän kodeissakin vaurioita on, mutta jos sairastunut paranee kotona ja sairastuu työpaikalla, ei liene epäselvää kummasta rakennuksesta sairastelu johtuu.
Yksinkertaistettuna korjaustyöt toimivat usein seuraavasti:
Helsingin kaupunki tilaa työn,- ex. HKR (Stara) toteuttaa sen- usein tilaten aliurakoitsijalta, valvojana toimii ???.
Viivästys- , virhesakkoja ei erään alueisännöitsijän mukaan voi käyttää koska urakoitsijat loppuisivat. Työsuorituksissa / suunnitelmissa / valvonnassa tehdyt virheet/ puutteet ovat niin ilmeisiä, ettei tarvitse välttämättä kansalaiskoulunopettejankaan oppiarvoja havaitakseen niitä. Em. oppiarvoja en väheksy. Toimintaa ja toimintatapoja kylläkin.
Nykyisten ilmastointinormien mukaan koulurakennuksiin on puhallettava voimakas ylipaine joka puhaltaa kosteuden seinän sisään ja homehduttaa seinät. Ilmastointi-lobbaaja-insinöörit ovat järjestäneet Suomen ilmastointinormit sellaisiksi, ettei muunlainen ilmastointi tule kysymykseen, ilmamäärävaatimukset ovat niin suuret että koneellinen ilmastointi on ainoa vaihtoehto.

Tämän seurauksena ihmiset sairastuvat ja yhteiskunnalle koituu tästä ajan mittaan miljardilasku maksettavaksi kun taloja joudutaan pahimmillaan turhaan purkamaan.

Ruotsissa on alettu kouluja ilmastoida painovoimaisesti. Näiden koulurakennusten sisään ei muodostu liian suurta ylipainetta jolloin hometta ei seiniin ole muodostunut. Helsingin kaupungin keskushallinnolle juuri äskettäin tehty aloite jossa ehdotetaan painovoimaisesti ilmastoidun koekoulun rakentamista. Tätä rakennusta voidaan sitten käyttää mallina rakennettaessa uusia homeettomia kouluja Helsinkiin ja koko Suomeen.

Toivottavasti päätä ei hakata enää seinään vaan aletaan ilmastoida koulut järkevästi.
Hei.
Ruotsin uusissa kouluissa on erinomaisia kokemuksia tehostettuun painovoimaan perustuvasta ilmanvaihdosta, jossa maanalaista miehenmentävää raitisilmatunnelia pitkin raikas ilma otetaan pihan perältä. Lisäksi Ruotsin kouluissa on käytetty ekologisia, päästöttömiä rakennusmateriaaleja.

Latokartanon uudessa koulussa - jossa on todettu paha kosteusvaurio ja opettajia on sairastunut - järjestettiin arkkitehtikilpailu. Kilpailussa toiseksi tulleessa ehdotuksessa oli ruotsalainen ilmanvaihtojärjestelmä, mutta se jäi toiseksi arkkitehtuurinsa perusteella.
Myös uudessa Töölöntorin viereen nousseessa, ruotsinkielisen koulun yhteyteen rakennetussa Sandelsin uudisrakennuksessa (sekä perusparannettavassa vanhassa osassa) on havaittu pahoja kosteusvaurioita, ja henkilökuntaa on sairastunut homeallergiaan.

Ongelma on äärimmäisen vakava, koska homeallergia on elinikäinen sairaus.
Ekologisena kouluarkkitehtina - teen aiheesta väitöskirjaa Oulun yliopistoon - heräsin home- ja kosteusvaurioiden todellisuuteen, kun oma opettajasisareni sairastui homeallergiaan koulussaan Kempeleessä (Oulun naapurikunta). Samoin hyvä opettajaystäväni joutui homeallergian vuoksi sairaseläkkeelle Helsingin yliopiston opettajainvalmistuslaitokselta.

Vastaavia ongelmia on Helsingin päiväkodeissa, mutta ne eivät vielä ole nousseet julkisen kohun kohteiksi.

Ruotsalaiset ekokoulurakennusten asiantuntijat ovat vierailleet Suomessa useita kertoja ja olisivat valmiita antamaan asiantuntija-apua, jos sitä heiltä pyydettäisiin. Myös Suomen ilmanvaihtonormien laatijat ovat valmiita hyväksymään kokeiluhankkeita.

Home- ja kosteusvaurio-ongelmat ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaisia ja helppoja. Usein parhaillakin asiantuntijoilla on suuria vaikeuksia löytää ongelmien syyt ja korjausratkaisut. Helsingin rakennusorganisaatiossa on useita huippuasiantuntijoita, mutta tilannetta vaikeuttaa kiinteistöjen suuri määrä ja rakennusorganisaation jatkuva muutostila.

Tapani Koivula
arkkitehti
Helsingin kaupunki
Pia Pakarinen (kok) opetuslautakunnan puheenjohtaja. Voiko tilojen puute olla esteenä sille, että lapset, nuoret ja aikuiset joutuvat altistumaan kouluissa huonosta sisäilmasta johtuville myrkyille? Jos tiloja ei ole, etsikää ne ja sulkekaa jokainen koulurakennus, jossa sairastellaan. Millaisen vastuun otatte nykyisestä tilanteesta? Sama kysymys Jarnilalle, joka johtaa opetusvirastoa.
Juuri näin. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin lasten terveys?
Tää on kiva työskennellä koulussa, jossa vuoroin palellaan ja vuoroin hikoillaan. Jatkuvasti myös yksi jos toinen valittaa että nenä on tukossa ja ihmetellään, kun ei "flunssa lähde millään pois".

Helsingin koulut on kyllä surkeita!
Missä viipyvät vanhempien kannanotot ja reaktiot? Ottakaa selvää, mikä on tilanne lastenne päiväkodissa tai koulussa, vaatikaa tarvittaessa tutkimukset. Älkää uskoko kaupungin virkamiesten antamia selityksiä, sillä kokemusten mukaan ne eivät aina ole paikkansapitäviä. Olkaa tarvittaessa lujia ja jämäköitä. Kyse on sentään teidän lastenne elämästä, sillä kuka tietää, mitä kaikkea heidän elimistöönsä tänä aikana kerääntyy. Seuraukset saattavat näkyä vasta myöhemmällä iällä ja niitä saattaa olla silloin myöhäistä korjata.
Vanhemmat! Jos olette huolissanne lastenne terveydestä, niin vaatikaa vastauksia opetuslautakunnan jäseniltä. Kysykää, mitä opetuslautakunta on tehnyt turvatakseen terveellisen opiskeluympäristön lapsille ja nuorille? Kysykää, ovatko kaikki vempaimet, mitä rahalla saa, tärkeämpiä kuin terveellinen sisäilma?
Männä vuosina säästettiin kymmeniä miljoonia budjetoituja korjausrahoja. En vain tiedä mitä säästämistä se oli, kun nyt sairastutaan ja kuitenkin joudutaan korjaamaan. Tulikin tuplamenot.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme