Helsingin vasta valittu pyöräliikennesuunnittelija Marek Salermo vastustaa pyöräilykypärän käyttöpakkoa. Kypäränkäytön korostaminen on Salermon mukaan saanut liian suuren roolin pyöräilijöiden turvallisuudesta puhuttaessa.
"Pyöräilystä olisi ensisijaisesti tehtävä turvallista muilla keinoin", hän sanoo.
Usein Salermo ajaa 15 kilometrin työmatkansakin ilman kypärää.
Kypäräpakko voi Salermon mukaan vähentää pyöräilyn suosiota, mikä taas heikentää pyöräilijöiden turvallisuutta, kun muu liikenne ei opi ottamaan heitä huomioon.
Salermo aloitti pyöräliikennesuunnittelijana Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa kesäkuussa. Hän korvasi tehtävässä eläkkeelle jääneen Antero Naskilan .
Kauniaisissa asuva Salermo on entinen kilpapyöräilijä. 2000-luvun alussa hän ajoi kolme vuotta ammattilaisena Belgiassa.
Pyöräliikennesuunnittelijana Salermo haluaa muuttaa sen, että pyöräilyä ei nähdä vakavana liikennemuotona.
"Massa-autoistumisen aikaan 1960-luvulla pyöräilystä tehtiin lasten ja vanhusten liikkumismuoto. Siitä ajatuksesta ei ole päästy eroon", hän sanoo.
Lue Marek Salermon haastattelu kokonaisuudessaan sunnuntain Helsingin Sanomista.