Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Helsingin kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen (Skp) on tehnyt kirjallisen kyselyn Helsingin sosiaalijohtajan Paavo Voutilaisen kalustehankinnoista.

Hakanen on hankkinut sosiaaliviraston päätösluettelon, jonka mukaan sosiaalijohtaja on hankkinut omaan työhuoneensa, sihteerinsä huoneen ja aulatilan suunnittelun ja kalusteet Divaani Oy:ltä 71 900 eurolla. Hankintaa ei kilpailutettu. Tätä on perusteltu sillä, että vastaavia kalusteita ei ole saatavissa muualta.

"Sosiaalinen ajattelu on pahasti hukassa, jos viraston johtajan pitää pönkittää asemaansa noin isolla kalustehankinnalla samaan aikaan, kun päivähoitopaikkoja on liian vähän, vanhustenpalveluja heikennetään ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen ei riitä rahaa", Hakanen sanoo.

Hakanen toteaa, että hän ei ole vielä ratkaissut, miten hän tuo asian päättäjien käsittelyyn. "Ehkä vien sen valtuustoon tai otan yhteyttä Voutilaisen esimieheen, apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkoseen . Saattaa olla, että sosiaalijohtajalla on oikeus tehdä tällainen päätös itse, mutta moraalisesti näinä aikoina ratkaisu on arveluttava" Hakanen sanoo.

Helsingin sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen vahvistaa, että hän on tehnyt kalustehankinnan sosiaalijohtajan omista käyttövaroista. Niistä päättäminen ei edellytä päätöksen viemistä lautakuntaan. "Olen kertonut apulaiskaupunginjohtaja Kokkoselle hankintasuunnitelmasta. Kalustehankinnan kokonaissummaa hän ei ole tiennyt."

Voutilaisen mukaan vanhat kalusteet olivat kuluneet ja mattokin lähes puhki, kun hän otti tehtävän vastaan runsaat kolme vuotta sitten. "Silloin kalusteiden vaihto jo todettiin välttämättömäksi, mutta koska nimittämisestäni oli tehty valitus, toteutettiin hankinta vasta, kun valintani oli lainvoimainen", Voutilainen toteaa.

Voutilainen tähdentää, että kalustamisen lähtökohtana oli tehdä edustustiloista arvonsa mukaisesti aulaa myöten. "En ole hoitanut ja valvonut kalustamista yksityiskohtaisesti. Lähtökohtana oli tilattu sisustussuunnitelma, ja sen perusteella sisustus tilattiin. Myös vanhoja kalusteita on voitu hyödyntää virastoin muissa tiloissa."

  • Matti Huhta

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme