Kalasataman romanileiri on saanut häätökehotuksen Helsingin kaupungilta. Kalasatamassa sosiaalikeskus Satamaa ylläpitävä Vapaa Katto ry kertoo tiedotteessaan saaneensa häätökehotuksen kaupunginjohtaja Jussi Pajusen romanityöryhmältä.
Yhdistyksen mukaan romanit on häädettävä sosiaalikeskuksen piha-alueelta 2. elokuuta mennessä tai kaupunki uhkaa häätää koko talon. Yhdistys kertoo olevansa tyrmistynyt päätöksestä ja jatkavansa romanien tukemista Kalasatamassa.
Kaupunki vahvistaa lähettäneensä yhdistykselle varoituksen. Sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä sanoo, että vuokrasopimus kieltää majoittumisen alueella. Lisäksi kaupunki pitää alueelle tehtyjä sähköjärjestelmiä turvallisuusriskinä.
Sosiaalikeskus Satama on tarjonnut Itä-Euroopan romaneille mahdollisuuden majoittua pihallaan viime vuoden kesäkuusta alkaen.