Helsingin kaupunki häätää viikkoja eduskuntatalon edessä seisseen asuntovaunun paikaltaan.
Kaupungin edustajat, poliisi ja eduskunnan edustajat päätyivät torstaisessa kokouksessaan antamaan siirtokehotuksen vaunusta mielenosoittajille.
Pohjavesien yksityistämistä vastustavat mielenosoittajat ovat leiriytyneet eduskuntatalon rappusten edustalla jo helmikuun alkupäivistä alkaen.
Poliisi hajotti usean asuntovaunun leirin keskiviikkona, mutta leiriytyjät palasivat paikalle torstaina. Edelleen torstai-iltana poliisi siirsi vaunuja pois.
Mielenosoittajat ottivat viikolla yhteyttä Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauriin (vihr), jonka myötävaikutuksella rakennusvirasto antoi väliaikaisen luvan pitää yhtä asuntovaunua eduskuntatalon edustan viheralueella siihen asti, kunnes viranomaiset ovat tavanneet asian tiimoilta.
Viheralue on Helsingin kaupungin hallinnassa.
Rakennusviraston osastopäällikkö Raimo K. Saarinen kertoo, että kokous päätti antaa mielenosoittajille aikaa vaunun siirtämiseen kahdesta kolmeen päivään.
"Käytännössä ensi viikkoon mennessä."
Kaupungin rakennus- ja ympäristötointa johtava Sauri korostaa, että ihmisellä on perustuslain turvaama mielenosoittamisen oikeus.
"Mutta mikään laki ei turvaa sitä, että olisi oikeus pitää kalustoa (tietyssä paikassa)."
Mielenosoituksen alulle pannut Marko Sihvonen , 41, on kertonut olevansa syömälakossa.