Helsingin kaupunkisuunnittelijat haluavat rakentaa asuntoja Kapellvikenin Natura-alueelle. Kapellvikenin lintulahti on osa aluetta, jonka Helsinki sai Sipoolta hallituksen määräyksellä vuoden 2009 alusta.
Helsinki suunnittelee rakentavansa Östersundomiin asuntoja 30 000 ihmiselle. Valtaosa uudesta asutuksesta tulee Porvoon moottoritien ja Uuden Porvoontien väliin.
Tämän lisäksi suunnittelijat haluaisivat rakentaa myös Natura-alueelle, jotta uusi kaupunginosa ulottuisi merenrannalle.
Noin puolet Östersundomin rannoista on EU:n Natura-ohjelmaan kuuluvia lintualueita. Helsinki haluaisi rakentaa taloja näistä pohjoisimmalle.
"Ruovikot poistettaisiin kokonaan tai osittain, ja rantaan voisi rakentaa", Östersundom-projektin johtaja Matti Visanti Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta hahmottelee.
Muut kolme aluetta jätettäisiin rauhaan.
Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Natura-alueelle havitellaan asuntoja Suomessa.
"Poikkeusmenettely on mahdollinen, mutta sille on varsin vaativia reunaehtoja", hallitussihteeri Heikki Korpelainen ympäristöministeriöstä sanoo.
Luvan asuntojen rakentamiseen voi myöntää hallitus, jos se pitää suunnitelmaa yleisen vaihtoehdon kannalta pakottavana eikä muuta vaihtoehtoista ratkaisua ole.
Muualla Euroopassa Natura-ehtoja on lievennetty muun muassa suurten moottoritie- ja satamahankkeiden yhteydessä.
Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomista