Kaikille asunnottomille on tänä talvena riittänyt yösija Helsingin kaupungin tilapäismajoituksessa.
Tieto käy ilmi selvityksestä, jonka Helsingin sosiaalivirasto toimitti apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinille.
Sakslin puuttui Helsingin asunnottomien tilanteeseen tehtyään viime huhtikuussa yllätystarkastuksen kaupungin Hietaniemenkadun palvelukeskukseen.
Tarkastuksessa selvisi, että talven pahimpina aikoina parikymmentä ihmistä oli joutunut nukkumaan keskuksen lattialla, käytävillä, tupakkahuoneessa ja kylpyhuoneissa.
Tarkastuksen jälkeen Sakslin patisti Helsingin kaupunkia järjestämään hyvissä ajoin ennen talvea riittävästi ympärivuorokautisia palveluita tarjoavia paikkoja päihdeongelmaisille ja kodittomille ihmisille.
HS kertoi tarkastuksen jälkeen marraskuussa, että talven ensimmäisenä pakkasyönä Helsingin kaupunki ei pystynyt tarjoamaan suojaa kaikille asunnottomille.
HS:n kirjoituksen johdosta Sakslin pyysi kaupungilta selvitystä, miten asunnottomien majoitustilanne on huhtikuisen tarkastuksen jälkeen parantunut. Kaupunki puolestaan ilmoitti olleensa tietoinen tilapäisen majoitustarpeen tilanteesta ja laatineensa jo ennen lehtikirjoitusta suunnitelman majoituksen lisäämiseksi.
Nyt apulaisoikeusasiamiehelle antamassaan selvityksessä kaupunki kertoo lisänneensä tilapäismajoitusta ja ottaneensa käyttöön 25-paikkaisen lisätilan, jonka jälkeen kaikille asunnottomille on pystytty tarjoamaan yösija.
Sosiaalivirasto ilmoitti apulaisoikeusasiamiehelle myös seuraavansa tilapäisasumisen tarvetta ja järjestävänsä kaikille tarvitseville yöpaikan.