Helsingin sosiaalivirasto lähettää nelisenkymmentä Romanian romanikerjäläistä kotimaahan vielä tällä viikolla. Viranomaiset sopivat menettelystä torstaina kerjäläisten kanssa käymissään keskusteluissa.
Sopimuksen mukaan Helsingin kaupunki maksaa romanikerjäläisille lauttaliput Tallinnaan ja antaa bensarahat heidän ajoneuvoihinsa. Lähtöön asti sosiaalivirasto on osoittanut Kalasataman kerjäläisille lämpimän tilapäismajoituksen.
"Olemme tänään haastatelleet heitä, ja päädyimme yhteisymmärryksessä siihen, että heidän on järkevintä palata lähtömaahansa", kertoo sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä STT:lle.
Räihä on myös kaupunginjohtajan asettaman kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja.
Bensarahojen jako alkaa perjantaiaamuna. Autoa kohti rahaa annetaan 300 euroa, ja jokaisessa autossa matkustaa 4-5 henkilöä. Lisäksi jokaiselle henkilölle kustannetaan 25 euron lauttalippu.
Vapaa liikkuvuus -verkosto ja sosiaalikeskus Satama kritisoivat torstain sopimusta. Niiden mielestä kaupungin sosiaalivirasto kiristi romanit kotimatkalle. Sosiaalivirasto jatkaa näin Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn viitoittamalla tiellä, järjestöt sanovat kannanotossaan.
Aikaisemmin syksyllä Ranska karkotti tuhansia romaneja Romaniaan ja Bulgariaan. Ranskalaisviranomaiset antoivat jokaiselle aikuiselle 300 ja lapselle 100 euroa. Ranskan karkotukset herättivät laajalti närkästystä.
Päätös romanikerjäläisten kotimaahan lähettämisestä tehtiin pakkasen takia, mutta siihen vaikutti myös viime viikonloppuna kerjäläisten Kalasataman majapaikassa tapahtunut tulipalo.
"Viranomaiset ovat nyt kieltäneet Kalasatamassa majoittumisen paloturvallisuussyistä sisätiloissa ja myös pihalla", Räihä sanoo.
Sosiaalivirasto jatkaa kerjäläisasian selvittämistä vielä perjantaina. Jarmo Räihän mukaan romanien kanssa käydyissä keskusteluissa sovittiin, että he lähtevät Suomesta sunnuntaihin mennessä.
Kaupungin viranomaiset eivät kuitenkaan valvo sitä, että kerjäläiset todella lähtevät maasta tai että he matkustavat Romaniaan asti.
"Oletamme, että sopimus pitää", Räihä uskoo.
Kaupungin ja romanikerjäläisten neuvotteluista kertoi Vartti-lehti.
STT