Helsinki harkitsee laillisten graffitien maalauspaikkojen perustamista.
Kaupunginhallituksen hyväksymän lausunnon mukaan graffitien toteuttamiselle ei ole estettä, jos kiinteistönomistajat suostuvat siihen.
"Päätöksellä viestitään sitä, että yksi merkittävä kiinteistönomistaja eli Helsingin kaupunki on valmis pohtimaan laillisia graffitipaikkoja", kaupunginhallituksen puheenjohtaja Suvi Rihtniemi (kok) sanoo.
"Joskus siltojen ja alikulkujen yhteydessä on ollut luvallisia graffiteja. Nyt täytyy selvittää, mihin paikkaan maalaukset sopisivat."
Yhtään konkreettista paikkaa luvallisille seinämaalauksille ei ole vielä esitetty.
"Penäisin tekijöiltäkin vastuuta: Jos laillisia paikkoja tulee, ne pidettäisiin siisteinä", Rihtniemi toteaa.
Katutaidetta sitkeästi puolustanut kaupunginvaltuutettu Paavo Arhinmäki (vas) on tyytyväinen Helsingin mielenmuutokseen.
Aiemmin kaupunki vastusti graffiteja kiihkeästi muun muassa Stop töhryille -kampanjalla. Kymmenen vuoden projekti päättyi syksyllä.
"Viimein järki voittaa graffitipolitiikassa. Hienoa, että kaupunki ymmärtää asian olevan paljon monisävyisempi. Tähän asti keskustelu on ollut yksipuolista", Arhinmäki sanoo.
Myös nuoret ovat vastustaneet graffitien nollatoleranssia erilaisilla tempauksilla. Syyskuussa järjestettyyn Töhryfestiin osallistui viitisensataa nuorta. Suvi Rihtniemen mukaan mielenosoitukset herättivät keskustelua.
"Aina asioita pitää punnita uudelleen. Tietysti pitää antaa nuorille mahdollisuus tehdä laillisesti näitä taideteoksiaan."
Kaupunginhallituksen hyväksymän lausunnon mukaan maalausten ja spontaanien töhryjen välille on tehtävä ero.
Kaupunki ei ole vielä ottanut kantaa siihen, mikä on töhry ja mikä on taidetta.
Valtuutettu Arhinmäki on ehdottanut Vuosaaren sataman melumuuria lailliseksi maalauspaikaksi. Kaupunginhallituksen mukaan Vuosaari ei kuitenkaan tule kysymykseen turvallisuussyiden vuoksi.
Arhinmäen mukaan muitakin paikkoja löytyy. "Suvilahdesta on tulossa itäisen kantakaupungin Kaapelitehdas. Sieltä voisi löytyä sopiva paikka. Se olisi hyvien liikenneyhteyksien päässä ja sinne tulee nuorisokulttuuria muutenkin."
Arhinmäen mukaan virkamiesten pitäisi myös pohtia, voitaisiinko laillinen maalauspaikka varta vasten rakentaa.
Graffiteja vastaan taistelleen rakennusviraston töhryryhmän johto ei halunnut juuri kommentoida asiaa.
"Mitään töhryryhmää ei enää edes ole olemassa", tulosryhmän johtaja Kauko Nygrén HKR-tekniikasta totesi.
Nygrén veti Stop töhryille -projektia. Rakennusviraston projektijohtaja Kauko Haantie oli samoilla linjoilla.
"Ei tässä mitään. Me olemme tehneet käskettyä työtä. Nyt eletään niin kuin kaupunki päättää", Haantie totesi.