Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Mustapinkkiblokkiryhmä ei hyväksy homoseksuaalisuuden sopeuttamista tiettyjen raamien sisään.|

Seksuaalista tasa-arvoisuutta julistaneeseen Helsinki pride -kulkueeseen osallistui poliisin arvioiden mukaan mukaan 2000–2 500 ihmistä.

Värikkäästä kulkueesta erottui lähinnä kaksi itsenäistä ryhmittymää. Helsingin vihreillä oli oma muutaman kymmenen hengen vihertävä blokkinsa. Helsingin vihreiden nuorten puheenjohtaja Emma Kari kertoi kulkueessa osallistuneensa pride-kulkueisiin myös useissa Itä-Euroopan maissa.

"Olemme käyneet näyttämässä heille tukea, koska tilanne on siellä paljon huonompi", Kari kertoi.

Kulkueen hännillä marssi myöskin muutaman kymmenen hengen kokoinen mustapinkkiblokki.

Etukäteen väkivaltaiseksi pelätty anarkistiryhmittymä räjäytteli Mannerheiminteillä ja Etelä-Esplanadilla valoraketteja, mistä aiheutui hieman sanasotaa järjestäjien kanssa, mutta muuten kulkue sujui poliisin mukaan rauhallisesti.

Jo toisen kerran marssille osallistunut mustapinkkiblokkiryhmä arvostelee Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n eli Setan seksuaalipolitiikkaa ja Pride-marssia.

Seksuaalianarkisteiksi itseään kutsuva ryhmä pitää Setan politiikkaa hyssyttelevänä. Pinkkiin ja mustaan pukeutuneiden, pääosin naamioituneiden anarkistien marssiteemana oli viha.

Blokissa marssinut Illusia Girsiksi esittäytyvä nainen kertoi kuitenkin, ettei blokin tarkoituksena ollut esiintyä vastamielenosoittajina. "Olemme täällä osoittamassa solidaarisuuttamme", hän sanoi.

Espoolainen Ursula Drake kertoi käyneensä erilaisilla marsseilla ulkomaita myöten siitä lähtien, kun hän tuli ulos kaapista 1982:

”Haluan näyttää, että olen olemassa.”

Drakea eivät blokin anarkistit hätkäyttäneet. ”Minusta ne olivat kauhean huvittavan näköisiä.”

Kuopiolainen Jussi Ruuskanen ja helsinkiläinen Jenni Kärkkäinen olivat marssilla ensimmäistä kertaa.

”Haluan kokea tämän yhteishengen”, Ruuskanen kertoi. Hän sanoi ymmärtävänsä seksuaalianarkistien näkökulman. ”Sekin sallittaneen.”

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme