Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Talousennusteet heikkenevät päivä päivältä, mutta Helsinki lähtee vuoteen 2009 kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) sanoin "normaalilla perusbudjetilla".

Juustohöyläleikkauksia ja rakennusprojektien lykkäämisiä ei siis näillä näkymin ole luvassa.

Ensi vuonna vastassa ovat poikkeuksellisen epäselvät taloussuhdanteet.

Helsingin budjettiehdotus perustuu valtiovarainministeriön arvioon, jonka mukaan kansantalous kasvaa ensi vuonna 1,8 prosenttia. Tätä synkempiä ennusteita on kuitenkin esitetty jo nyt.

"Perstuntumalla pitää elää", Pajunen kuvaa.

Hänen mukaansa Helsinki varautuu  myös  taloustilanteen äkilliseen huonontumiseen.

Perspektiiviä asiaan toi rahoitusjohtaja Tapio Korhonen , joka oli mukana jo 1990-luvun alun "vapaan pudotuksen" vuosina. Silloin Helsinki joutui ottamaan lainaa ja karsimaan menojaan rankasti.

Kaupunginjohtaja esitteli budjettiehdotuksensa perjantaina. Valtuusto hyväksyy lopullisen talousarvion marraskuussa.

Pajunen ehdottaa kunnallisveron pitämistä 17,5 prosentissa. Myös kiinteistövero pysyisi ennallaan.

Verotulojen arvioidaan kasvavan ensi vuonna aiempia vuosia vähemmän. Veroista odotetaan 2,5 miljardin euron pottia, josta kunnallisveron osuus on kaksi miljardia. Loput tulevat kiinteistö- ja yhteisöverosta.

Ensi vuonna Helsingillä on menoja arviolta 3,85 miljardia euroa eli 6,5 prosenttia tätä vuotta enemmän.

Menoja lisäävät muun muassa Helsinkiin liitettävän Lounais-Sipoon palvelut, maahanmuuttajiin painottuva väestönkasvu ja uusien asuinalueiden suunnittelu.

Vielä viime vuonna Pajunen kertoi, että hän haluaisi aloittaa "talouden tervehdyttämisohjelman" vuonna 2009. Perjantaina näistä puheista ei kuultu enää kaikuakaan.

Pajunen perustelee maltillista budjettia juuri talouden epäselvillä näkymillä. "Helsingin kaupunki pyrkii tällä budjetilla  olemaan taloudellista tilannetta vakauttava tekijä."

Kaupunginjohtajan arvion mukaan Helsingin kaupunki muodostaa vähintään neljänneksen Helsingin bruttokansantuotteesta.

"Kaupungin järkevillä investoinneilla yleinen talous voidaan auttaa kuopan yli."

Talouden tutut uhkakuvat ovat kuitenkin edelleen olemassa. Väestö ikääntyy ja uusien asuinalueiden odotetaan nielevän valtavat määrät rahaa.

Oma lukunsa on riippuvuus Helsingin Energian jättivoitoista. Ilman liikelaitostensa tulosta Helsingin talous olisi huonolla tolalla.

  • Riku Jokinen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme