Sisäministeri Anne Holmlundin (kok) mukaan luvallisia aseita päätyy liian helposti rikollisten käsiin. Holmlundin mukaan ampumakelvottomiksi tehtyjä aseita palautetaan uudelleen käyttöön sekä ulkomailla että Suomessa.
Holmlund sanoo, että ongelmaan puututaan uudessa aselaissa, jossa kiinnitetään aiempaa suurempaa huomiota aseiden asianmukaiseen säilytykseen kotona. Tällöin aseiden varastaminen olisi vaikeampaa.
Aselaissa on mukana myös aseiden deaktivointisäädösten kiristäminen. Tämä tarkoittaa sitä, että uusien säädösten myötä aseita ei voisi enää purkaa ja palauttaa ampumakelpoisiksi.
Eduskunta jatkaa uuden aselain käsittelyä keväällä.
"En väitä, että nämä olisivat mitään aukottomia vastauksia. Lisätoimista käyn keskustelua poliisiylijohtajan ( Mikko Paateron ) kanssa", Holmlund sanoo.
Holmlund ei lähde arvioimaan omaa onnistumistaan sisäministerinä kolmannen joukkosurmatapauksen jälkeen.
Hän korostaa, että tragedioiden syyt ovat niin moninaiset, ettei niitä voida sisäministeriön tai poliisin toimilla täysin estää.
Holmlundin mukaan motiivien selvittäminen on ainoa keino vastaavien tapahtumien ennaltaehkäisyyn.
Hän tähdentää, että tämänkertaista tapausta ei voi rinnastaa koulusurmiin, koska ampuja oli vahvasti rikollistaustainen.