Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Junaradan turvalaitekaapin polttaneen nuorukaisen korvaustaakka aleni Helsingin hovioikeudessa. 17-vuotiaan aiheuttama palo johti noin sadan junavuoron peruuntumiseen ja yhtä monen myöhästymiseen toissa kesänä.

Vantaan käräjäoikeus määräsi nuorenmiehen maksamaan vahingoista yli 300 000 euron korvaukset korkoineen muun muassa Liikennevirastolle ja VR:lle. Hovioikeus pudotti korvaukset noin 145 000 euroon.

Vantaalaisnuorukainen kertoi saaneensa yöllä kotimatkalla "tyhmän idean". Hän oli sytyttänyt maasta löytämänsä muoviputken tuleen ja tiputellut palavia tippoja ympäriinsä.

Hovioikeuden mukaan nuori mies ei todennäköisesti ymmärtänyt, kuinka mittaviin taloudellisiin vahinkoihin teko voisi johtaa. Ratkaisussa otettiin huomioon myös tekijän nuori ikä ja taloudellinen asema.

Hovioikeus piti ennallaan vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen, joka tuli nuorena henkilönä tehdystä liikennetuhotyöstä.

 

 

  • STT

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Hovioikeus - kaikkien rikollisten suojelupyhimys!
Useimmat rikolliset eivät kykene maksamaan korvauksia ollenkaan, jolloin ne maksetaan valtiokonttorista - meidän verorahoilla.

Vanha sananparsi sanoo "tyhjästä on paha nyhjästä". Useimmilla tämän älykkyysluokan kriminaaleilla ei ole eikä koskaan tule oleman mahdollisuuksia korvausten maksuun, vaikka niitä jokaisesta tilipussista, veronpalautuksesta, perinnöstä jne. peritäänkin.
Jos rikollinen ei kykene maksamaan korvauksia, hänet laitettakoon pakkotyöhön, kunnes korvaussumma on sovitettu. Tällöin kynnys rötöstellä varattomana ilman rangaistuksen pelkoa ei olisi yhtä pieni kuin nykyisin.

Se kyllä ihmetyttää, miksi tällaisesta tuhansia ihmisiä haitanneesta sikailusta tulee minikorvaukset ja ehdollinen "hyi hyi" -tuomio, kun kirkonpolttaja sai maksettavakseen miljoonakorvaukset ja pitkän ehdottoman tuomion. Ilmeisesti kirkko asetetaan edelleen jonkinlaiselle jalustalle ja on valtiovallan erityissuojeluksessa tavallisiin ihmisiin verrattuna.
USA:ssa vankeja laitetaan pakkotyöhön, joka on luisunut siihen, että vankeja laitetaan joissain osavaltioissa myös sammuttamaan tulipaloja. Ei kuulosta kovin turvalliselta/ihmisoikeuksia noudattavalta.
Haa!! Jos joskus jään kiinni jostain luvattomasta, niin selitykseni tulee olemaan "En tiennyt, olin humalassa." Kyllä sillä aina jotain saa anteeksi.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Jotta korvauksella olisi opettavainen vaikutus, se pitäisi mitoittaa niin, että se ottaa kipeää, mutta että sen pystyy maksamaan.

Tämäkin alennettu korvaus taitaa jäädä perimättä ja vanhentuu ajan kanssa.


Totta joka sana. Käsittämätön korvaussumma, jolle ei liene reaaliperusteita. Kun vertaa ihmisen hengen tai terveyden vieneistä rikoksista saatuihin tuomioihin, ei voi kuin ihmetellä.
Ekonyymille tiedoksi: aktiivisesti perittävä saatava ei vanhene koskaan.
Hatusta vedettyä tietoa täällä. "Normaali" velka vanhenee 15 vuodessa ulosoton hakemisesta, nimenomaan jos sitä aktiivisesti peritään. Rikoksesta aiheutunut velka taas 20 vuodessa. Jos velkaa ei aktiivisesti peritä, vanhenee se jo kolmessa vuodessa.
Kelle tässä nyt OIKEASTI muka on aiheutunut 145 000 euron vahinko ja miten?
Sata peruuntunutta junavuoroa? Arvioipa siitä.
Liikenteenohjauslaitteet eivät ole ilmaisia, niitä ei kasva puussa eikä niitä osteta lähimmästä Gigantista.
Meinaat, että tämä nuorukainen olisi pystynyt maksamaan yli 300 000 euroa korkoineen edes elinaikanansa? Yhteiskunnan kannalta tuollainen 20 vuoden velkatuomio selkeästi ylipääsemättömästä velasta on nuorelle pahempi kuin muutama vuosi kiven sisässä. Tokkopa siinä enää huvittaisi tehdä töitä, kun sossusta jäisi lähes sama raha käteen yhtään raatamatta. Velkoja ei saa rahoja ja yhteiskunta menettää rahaa sekä työvoimaa.
300 000 tai 145 000, korkoineen se maksaa sitä joka tapauksessa loppuelämänsä. Vaan enpä voi kyllä sanoa tuntevani paljon sympatiaa vandaalille.
jos aiheuttaa ihan rehellistä rahanmenoa firmalle on syytä maksaa se kokonaan vaikka miten menisi koko loppuelämä. Jos jätkä olis polttanu jonkun yksityisen ihmisen kolmensadantonnin talon, ei kenestäkään olisi oikein että korvaussumma on vain puolet talon arvosta. Sakko on erikseen, se voi ollakin summa jonka pystyy hyvin maksamaan.
Vaikka sata junavuoroa peruuntuu, ei VR:lle tule juuri minkäänlaisia kuluja. Ihmiset menevät vain muilla junilla. Lisäksi kertalipputulot ovat HSL:n rahaa, ja HSL ostaa palvelut VR:ltä. "Vahingon" määrä on vedetty hatusta.

Ja niille, jotka hourivat tuntuvasta korvauksesta, jonka pystyy maksamaan, tiedoksi, että vahingonkorvauksen tarkoitus on korvata aiheutunut vahinko. Se ei ole rangaistus. Rangaistukseksi voidaan tuomita esimerkiksi sakkoa tai vankeutta.
Katsoisit toisesta uutisesta, että korvaussumma lähes kokonaan (yli 130 donaa) menee Liikennevirastolle. vR sai varmasti tuhansia korvausvaatimuksia matkustajilta jotka ei ehtiny lentokoneisiin tai laivoihin tempauksen vuoksi. VR sai huiman kybätonnin näihin kuluihin.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Idiootti pyromaani tuomittakoon maksamaan myös niiden ihmisten taksikulut, jotka joutuivat turvautumaan taksiin, kun juna ei kulkenut.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
No, onpa sitä pirusti maksamista tuossakin. Sinänsä ehkä sellainen korvaus on järkevin, joka tuntuu kunnolla, mutta jonka lyhentäminen on mahdollista kuitenkin. Pitkään tuokin joutuu idioottimaisuudestaan maksamaan. Jos on miljoonakorvaukset niskassa, tuskin kiinnostaa yrittääkään maksaa tai tehdä elämässään mitään muutakaan järkevää. Ja taas yhteiskunta maksaa syrjäytymisen kustannukset. Minusta hovioikeuden ratkaisu oli ihan järkevä.
Nuorille pitäisi tuoda selkeästi esille että rikosperäiset ulosotot eivät vanhene kuten jotkut muut, vaan niitä voidaan uudistaa lähes loputtomiin. Kynnys tällaisten tuhotöiden tekemiselle pitäisi saada niin korkeaksi, että ymmärtää sen että pelaa omalla elämällään. Niin oli Porvoon kirkon poltajakin ' juu, hetken mielijohteesta pistettiin palamaan...' Jos yhden elämän pilaamiselle estettäisiin muiden typeryydet, niin se on arvoinen uhraus yhteiskunnalta, joka hänet kuitenkin lopulta elättää.
Evoluutio toimii. Se karsii tyhmyyksien tekijät, joskaan ei riittävän nopeasti ja tehokkaasti.
Kukaan ei ole kysynyt miksi yhden vajan polttamisesta seurasi koko rautatieverkoston romahtaminen? Ja miksi rautateille näin kriittinen 'vaja' sitten oli rakennettu tulenarasta materiaalista? Vaikuttaa siltä, että VR on jättänyt rautateiden turvallisuuden retuperälle.

300 000 korvausvelvoite pitäisi määrätä VR:n johtoryhmälle ja nuorukaiselle 2000 euron korvausvelvoite kaapin polttamisesta.
johannekselle tiedoksi että sen poltetun kaapin omisti Liikennevirasto joka vastaa omaisuutensa turvaamisesta. vr ei omista yhtään vajaa eikä metriäkään rataa. Virasto vastaa rautatieverkoston turvallisuudesta. Laitapa kommenttisi uudelleen faktojen kera.
Kukaan ei ole kysynyt miksi yhden vajan polttamisesta seurasi koko rautati- anteeksi - näin mittavat vahingot? Ja miksi raut- liikennevirastolle näin kriittinen 'vaja' sitten oli rakennettu tulenarasta materiaalista? Vaikuttaa siltä, että Liikennevirasto on jättänyt infransa luotettavuuden retuperälle.

300 000 korvausvelvoite pitäisi määrätä Liikenneviraston johtoryhmälle ja nuorukaiselle 2000 euron korvausvelvoite kaapin polttamisesta.

ps. Kiitos kun huomasit.
145000 € on pienen asunnon hinta. Valtaosa suomalaisista maksaa sellaisen, ellei parikin elinaikanaan.

Ei siis mikään mahdoton taakka.
paitsi, että tästä juoksee viivästyskorko, eikä asuntolainan alhainen korko. Tänä vuonna viivästyskorko on 8% eli maksettavaa tänä vuonna vähintään 11600 euroa, jotta velka ei kasvaisi.

Maksettavaa on 17 vuotiaalle siis lähes tonni kuussa. Ei taida onnistua moneen vuoteen ja korkoprosentti vain kasvaa.

Ikuinen velka ellei joskus vanhene.
Ainakin, jos itse joutuisin samaan tilanteeseen, en yrittäisi maksaa korvauksia senttiäkään. Mitä järkeä tuossa tilanteessa olisi mennä töihin, kun kymmeniä vuosia palkasta lähtisi suurin osuus ulosottoon? Sitä kannattaa vaan jäädä suoraan 17-vuotiaana tekemään uraa sossupummina ja odotella, jos ne velat joskus vanhenevat.

Ja ei, en puolustele tekijää. Tuskinpa tajusi, mitkä korvaukset ovat edessä, jos kiinni jää. Mutta idioottimaista silti.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme