Helsingin Sanomien viikon kestänyt "väärinpysäköintitesti" kertoo, että pysäköinninvalvonta toimii kaikkea muuta kuin aukottomasti Helsingin ydinkeskustassa. Auton voi parkkeerata arkisin jopa päiväsaikaan tuntikausiksi kielletylle alueelle tai jättää maksut maksamatta ilman, että tuulilasiin ilmestyy virhemaksulappua.
Kokeessa käytetyille henkilöautoille kertyi maanantaista perjantaihin pysäköintitunteja yhteensä noin kahden työviikon verran. Useina päivinä autot selvisivät ilman ainuttakaan maksukehotusta. Kun kutakin autoa siirrettiin päivän mittaan perjantaita lukuun ottamatta ainakin kerran, olisi työviikon aikana voinut kertyä kaikkiaan 21 virhemaksulappua.
Nyt niitä tuli vain kaksi.
"Kuulostaa tosi pahalta", päivittelee testin tulosta kunnallinen pysäköinninvalvoja Kaija Kossila Helsingin kaupungin rakennusvirastosta.
"Mutta valvonta ei voi olla sataprosenttista."
Mannerheimintiellä Kolmen sepän aukiota vastapäätä koeauto sai seisoa ilmaiseksi mittaripaikalla kolme ja puoli tuntia ilman, että ainutkaan pysäköinninvalvoja olisi sattunut kohdalle.
Kaartin poliisitalon edustalla tilanne oli sama. Auto oli paikalla lähes kolme tuntia.
"Aivan yks-yhteen ei voi vetää johtopäätöstä, että valvonta on puuttunut", Kossila muistuttaa. Parkkipirkot kun ovat voineet tarkistaa alueet toiseen aikaan päivästä.
"Ja joka koloa ei pysty tarkistamaan päivän aikana", hän myöntää.
Pysäköinninvalvojia Helsingissä on 59, joista valtaosa partioi jalan keskustassa.
Kossilan mukaan määrä on riittävä, ja viime vuosina työtä on tehostettu. Pysäköintivirhemaksujen määrä on kohonnut kahden vuoden takaisesta noin 160000 kappaleesta noin 194500:aan. Valvojien määrä ei kasvanut viidessä vuodessa.
Rahaa maksuista kertyi viime vuonna noin 8,1 miljoonaa euroa vuodessa. Helsingin ydinkeskustan ykkösvyöhykkeellä maksu on 50 euroa, muualla 40.
Kossilan mukaan tietoisuus pysäköinninvalvojien olemassaolosta on tärkeintä.
"Meidän toiminnallamme on merkittävä ennakkovaikutus. Ja lähtökohta on, että ihmiset noudattaisivat tieliikennelain sääntöjä."
Valvonnasta huolimatta rikkeitä tapahtuu säännöllisesti etenkin keskustan kävelykaduilla ja suurten tapahtumien läheisyydessä, Kossila kertoo.
Kaupungintalon edustalla ei valvova silmä ollut kovin valpas, sillä virka-autojen nimikkopaikoilta ei testiautoon kirjoitettu maksulappua.
Auto sai olla rauhassa myös Helsingin rakennusviraston pysäköinninvalvonnan asiakaspalvelun oven edessä Kasarmitorilla: kolme tuntia ilman maksua maksupaikalla, eikä sakkolappua näkynyt.
Hirveää hoppua ei pysäköinninvalvonnan olisi tarvinnut pitää, sillä pysäköintiajat vaihtelivat noin kahdesta tunnista miltei kymmeneen tuntiin.
Toisaalta pysäköinninvalvonta ylsi myös salamannopeisiin suorituksiin. Asema-aukiolla Sokoksen edessä virhemaksu oli kirjoitettu auton ikkunaan kello minuutti pysäköinnin jälkeen.