Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • |

Kaksi päätekijää sai pitkät vankeustuomiot poikkeuksellisen suuressa huumejutussa keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa. Veljekset 31-vuotias Timo Tapio Hartikainen ja 37-vuotias Algot Niska , entiseltä nimeltään Ari Antero Hartikainen , saivat molemmat 13 vuotta ehdotonta vankeutta.

Kolmantena päätekijänä tuomittiin 40-vuotias Kimmo Juhana Taina 11 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.

Käräjäoikeus tuomitsi kaikkiaan 14 miestä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Kaksi sai ehdollista vankeutta ja yhdelle todettiin aiemmin tuomitun yhdeksän vuoden vankeuden riittävän. Yksi mies ja yksi nainen saivat sakkoja.

Syytettyjä oli kaikkiaan 22. Kolme heistä vapautui syytteistä.

Rikoksella saatua hyötyä tuomitut joutuvat korvaamaan valtiolle yhteensä yli seitsemän miljoonaa euroa. Valtaosa korvauksista lankeaa kahdelle kovimmat tuomiot saaneelle.

Liiga toi syyttäjien mukaan Suomeen vuosien 2002 ja 2006 välillä yhteensä lähes 2,8 tonnia hasista. Sitä tuotiin Hollannista rekka-autoilla erissä, joista kaksi isointa olivat 500 kiloa. Lisäksi tuotiin kokaiinia kolmessa erässä yhteensä 18 kiloa.

Päätekijöinä syyttäjät pitivät kolmea miestä. Syyttäjien mukaan 31- ja 37-vuotiaat veljekset sekä heidän 40-vuotias ystävänsä päättivät aineiden tilaamisesta yhdessä.

Oikeudessa syytetyt kiistivät osan syytteistä ja myönsivät osan. Osa syytetyistä katsoo olleensa vain avunantajia. Veljekset myönsivät eräitä isojakin lasteja.

Kun isot erät tuotiin Suomeen, ne purettiin rekasta pakettiautoon. Pakettiautolla aineet vietiin pienempiin eriin pakattuna maastoon ja kaivettiin maahan. Maastokätköistä aineet myytiin eteenpäin.

Pääkaupunkiseudulla huumeita oli kaivettu kuoppiin muun muassa Perkkaalle, Vermoon, Malminkartanoon, Munkkivuoreen ja Taliin.

Pelkästään Malminkartanon alueelta on syyttäjien mukaan löytynyt noin 15 maastokätköä. Kätköjä oli myös Mäntsälässä, Siuntiossa ja Porvoossa.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme