Iäkäs nainen hukkui Aurinkolahden uimarannalla Helsingin Vuosaaressa perjantaina.
Pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtumapaikalle puoli kahdeksan aikaan illalla. Paikalla kävivät pelastuslaitoksen ambulanssi ja paloauto.
Poliisin mukaan tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta. Kuolemansyyn tutkinta on aloitettu.
Aurinkolahden uimaranta sijaitsee Uutelantiellä Vuosaaressa. Uimavalvojat työskentelevät rannalla aamukymmenestä iltakuuteen.
Keskustelu Osallistu keskusteluun
Kun puhumme Vuosaaresta, emmekö puhu samalla myös Aurinkolahdesta, koska siellä Vuosaaressahan se Aurinkolahti on!
Aurinkolahdesta puhuessamme emme todennäköisesti tarkoita koko Vuosaarta.
Aurinkolahti on tosiaan eri asia kuin Vuosaari noin yleisesti ottaen. Siinä Jäbä on aivan oikeassa.
Surullinen tapaus ja valitettavasti ei ollut ainoa Aurinkolahdessa samana päivänä sattunut onnettomuus. Vene ajoi kovalla vauhdilla karille Aurinkolahden edustalla ja kaksi joutui sairaalaan. Lisäksi myöhemmin illalla yhtä ihmistä ongittiin veneeseen lahdella, ja aika väsyneessä kunnossa sinne vissiin varttia myöhemmin saatiin. Vene lähti siitä matkalle muihin satamiin.