Helsingin pelastuslaitoksen eläinten aiheuttamien hälytysten määrä on liki nelinkertaistunut tämän vuosituhannen aikana. Vuonna 2000 eläintehtäviä kertyi 164, kun viime vuoden luku oli 632.
Kymmenen vuotta sitten eläinpelastustehtäviä oli 65.
Määrän huima kasvu ei johdu siitä, että 2000-luvun eläimet olisivat alttiimpia vaaroille.
"Hätäsoitoissa kyse on pitkälti siitä, etteivät ihmiset selviä yksinkertaisistakaan asioista enää itse", ylipalomies Vesa Nurminen miettii.
Useimmat myös tietävät, että Helsingin pelastuslaitoksella on "Pulu1", eläinpelastukseen perehtynyt yksikkö.
Puluykkönen koostuu Nurmisesta ja punaisesta Land Rover -maastoautosta. Nurminen pelastaa eläimiä päivätyökseen, viitenä päivänä viikossa virka-aikaan.
Yksikkö on ollut kokopäiväisesti ruodussa vuodesta 2006 lähtien. Vastaavaa ei muualla Suomessa ole.
Puluykkönen kurvaa kohti päivän ensimmäistä hälytystä. Kesä- ja heinäkuu ovat eläinpelastajan kiireisimpiä.
Ohikulkija on tehnyt hälytyksen. Pelikaani seisoo ikkunalaudalla aivan lähellä Kontulan metroasemaa.
Huimaa! Edellinen pelikaanihavainto Suomessa on vuodelta 1925. "Ihmiset eivät oikein tunnista lajeja enää", Nurminen sanoo.
Nurmisen mielestä kaupunkilaiset ovat vieraantuneet arkisista asioista. Hätäkeskukseen soitetaan usein esimerkiksi silloin, kun lintu lentää asuntoon. Säikyn varpusen saamiseen ulos ei yleensä tarvittaisi ammattipelastajia vaan maalaisjärkeä.
"Silloin pitää laittaa muiden ikkunoiden verhot kiinni ja jättää vain se ikkuna auki, josta linnun haluaa lentävän ulos", Nurminen neuvoo.
Kontulan pelikaanitapauksessa ei avonaisesta ikkunastakaan olisi ollut apua.
Pyöreän lasin takana ei ole 2000-luvun ensimmäinen pelikaani vaan täytetty hanhi.
Viime vuonna liki kolmanneksessa hälytyksistä loukkaantuneeksi ilmoitettua eläintä ei löytynyt lainkaan.
"Kaikista soitoista noin viidennes on sellaisia, joita ei tarvitsisi tehdä. Tulee sellaisia puheluita, että tulkaa kiireesti, täällä juoksentelee kettu takapihalla. Ihmiset yllättyvät, kun kaupungissa on eläimiä", Nurminen huokaa.
Puluykköstä tarvitaan silloin, kun eläin on selvästi loukkaantunut. Terve huuhkaja parvekkeella ei aiheuta toimenpiteitä.
Sen sijaan, jos lokki on katkaissut siipensä tai petolintu klenkkaa, soitto hätäkeskukseen on tarpeen.
Loukkaantuneet eläimet viedään tapauksesta riippuen joko Korkeasaaren hoitolaan, Viikin löytöeläintaloon tai yliopistolliseen eläinsairaalaan.
Villieläimet pyritään palauttamaan luontoon aina, kun se on mahdollista. Niin silloinkin, kun Runeberginkadun keittiökaupasta löytyi kärppä.
"Pieni epäilys oli, että joku olisi yrittänyt ottaa luonnonvaraisen kärpän lemmikikseen. Eihän se onnistu."