Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Neljä junavaunua törmäsi eilen Helsingin rautatieasemalla olevaan hotellirakennukseen. Vaunut olivat pääseet karkuun Linunlaulun kohdalle pysähtyneestä intercityjunasta, jota tuotiin tyhjänä lähtöraiteelle.

Vaunut valuivat alamäkeä kohti Helsingin rautatieasemaa. Junan henkilökunta teki hälytyksen irti päässeistä vaunuista, ja ne ohjattiin raiteelle, jossa niiden katsottiin aiheuttavan vähiten tuhoa asemalla.

Kun raiteet päättyivät, juna pomppasi päätepuskureiden yli ja tunkeutui sisään hotellirakennuksen toimistosiipeen.

Turmassa ei sattunut vakavia henkilövahinkoja. Aineelliset vahingot ovat miljoonaluokkaa.

Yksi kaksikerroksinen intercityvaunu painaa noin 70 tonnia. Törmäysvauhti seinään oli arvioiden mukaan noin 20–30 kilometriä tunnissa.

Onnettomuustutkintakeskus tutkii tapahtumaa.

Ajolangat vaurioituivat törmäyksessä ja junien ajovirta oli pitkään poikki Helsingin aseman alueella.

Tästä seurasi liikenteen paha ruuhkautuminen, junia seisoi jonossa pahimmillaan Keravalle asti.

Onnettomuuden takia poikkeusliikennettä on vielä tiistainakin.

Hotellirakennuksen toimistosiipi on käyttökiellossa.

Välitöntä sortumavaaraa ei ole, mutta rakenteissa on murtumia.

Hotellirakennuksesta jouduttiin katkaisemaan käyttövesi aamupäivän ajaksi, mutta hotellin toiminta jatkuu normaalisti.

Törmäyksessä hotellirakennuksen sammutusjärjestelmä laukesi ja vettä valui myös raiteiden alla olevaan jalankulkutunneliin, jossa sijaitseva kauppa suljettiin.

Noin kello 8.30 rakennukseen törmännyt vaunuryhmä oli päässyt karkuun asemalle Ilmalan varikolta peruutetusta tyhjästä intercityjunasta, jonka olisi pitänyt lähteä Kajaaniin jo kello 8.12.

Kahdeksan vaunun pituisessa junassa havaittiin kesken siirron jarruongelma, ja se pysähtyi Linnunlaulun kohdalle.

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä juna katkesi ravintolavaunun kohdalta, ja ravintolavaunu sekä kolme kaksikerroksista vaunua jatkoivat matkaa alamäkeen kohti asemaa.

"Jarrujen olisi pitänyt automaattisesti kytkeytyä päälle vaunujen irrotessa, mutta niin ei jostain syystä käynyt, kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen VR:ltä kertoo.

Katkeaminen huomattiin heti, ja ratapihalla käännettiin vaihteet ohjaamaan karkurivaunut tyhjälle raiteelle, jossa niiden katsottiin aiheuttavan vähiten vahinkoa.

Törmäykseen ehdittiin varautua kuulutuksin asemalla.

Ihmisiä käskettiin siirtymään pois hotellirakennuksen edessä olevien raiteiden päädystä.

Myös asemalla olleet vartijat varoittivat laiturilla olleita. Pelastuslaitoksen mukaan vartijoiden toiminta oli kiitettävän ripeää, ja pelasti todennäköisesti ihmisiä jäämästä törmäyksen alle.

Hetkeä ennen törmäystä myös viereisellä raiteella olleen lähtöä odottaneen paikallisjunan matkustajat oli käsketty ulos ja mahdollisimman nopeasti pois laitureilta.

Silminnäkijän mukaan laiturilla vallitsi hetken paniikki, kun ihmiset juoksivat laiturilta pois. Osa pelkäsi kyseessä olevan pommi-iskun.

Törmäyksen kova ääni kuului aseman ympäristössä laajalti ja säikäytti ihmisiä.

Vaunuissa oli törmäyshetkellä sisällä kolme henkilökuntaan kuuluvaa, yksi VR:n konduktööri ja kaksi ravintolavaunun työntekijää.

Junassa olleet ehtivät suojautua kauimpana törmäysvaunusta olleen ravintolavaunun lattialle.

Toinen junassa ollut konduktööri oli noussut ulos junasta tutkimaan pysähdyksen syytä juuri ennen vaunujen karkuun pääsyä.

Edellisen kerran juna rysäytti Helsingin rautatieasemalla seinään lokakuussa 1990.

Tuolloin Pasilassa raiteelta toiselle aamuyöllä siirtymässä ollut tavarajuna liukui alamäkeä asemalle asti, kun veturin jarrutusteho ei riittänyt pysäyttämään painavaa junaa, jonka vaunujen jarrut eivät olleet toiminnassa.

Peräpään tavaravaunut rysäyttivät sisään rautatieasemalle ja vaunujen lasti, muun muassa aamiaismuroja, levisi pitkin asemahallia. document

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme