Helsingin kaupunki on antanut Yrjönkadun uimahallin asiakkaille porttikieltoja seksin harrastamisen takia, kertoo perjantain Ilta-Sanomat. Helsingin kaupungin liikuntaviraston viestintäpäällikön Mikko Juutin mukaan porttikieltoja annettiin neljälle asiakkaalle viime viikolla.
"Asiakkaat ovat tulleet antamaan palautetta, että he ovat joutuneet lähtemään höyrysaunasta pois, koska siellä miehet tyydyttävät toisiaan", Juuti sanoo Ilta-Sanomille.
Juuti korostaa, että kyse ei ole homovastaisuudesta vaan järjestyssäännöistä.
Kirjailija ja viestintäjohtaja Jussi Lähde ihmetteli tiistaina Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, miksi Securitaksen vartijat kiertävät uimahallissa myös saunoissa. Hän vetosi kaupunkiin tilanteen palauttamiseksi ennalleen.
Mikko Juutin mukaan kaupunki neuvottelee uimahallin vakiokäyttäjien kanssa "tilanteen normalisoimiseksi". Ilta-Sanomien mukaan aloite keskustelulle tuli homojen keskustelufoorumin kautta.