Vuokrat ovat nousseet Helsingissä huomattavan korkeiksi jopa valtion tuella rakennetuissa vuokra-asunnoissa.
Esimerkiksi Viikkiin valmistuvista vuokra-asunnoista joutuu maksamaan jo noin 20 euroa neliöltä.
Vuokra on poikkeuksellisen kova verrattuna naapuritontin vuokrataloon, joka valmistui viisi vuotta sitten. Kaupunki perii alueen uudehkoista asunnoista hieman yli 11 euroa neliöltä.
VVO:n toimitusjohtajan Toni Niemisen mukaan hintatasoa voi pudottaa vain niin, että kilpailu toimii koko rakentamisen ketjussa nykyistä paremmin.
"Myös halpoja tontteja tarvitaan. Tonttitarjonta pitäisi varmistaa valmisteilla olevassa valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien aiesopimuksessa", Nieminen vaatii.
Kustannusten nousun vuoksi VVO on lähes pysäyttänyt vuokra-asuntojen tuotannon pääkaupunkiseudulla. Yhtiö käynnisti viime vuonna vain 110 vapaarahoitteisen vuokra-asunnon työmaat.
Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tekee käytännössä enää Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto (ATT), ja sekin alkoi viime vuonna rakentaa vain 300:aa tavallista vuokra-asuntoa.
Maan suurimman asuntovälitysketjun Realian toimitusjohtaja Risto Kyhälän mukaan vuokra-asuntopula muuttuu kriisiksi, ellei kustannusten nousua saada kuriin.
"Määräykset tekevät uusista asunnoista liian kalliita, vaikka ne rakennetaan 15 kilometrin päähän keskustasta. Pitäisihän kaukaisen sijainnin pudottaa hintaa", Kyhälä suomii.
Hän ennustaa asuntomarkkinoille tsunamia, kun vapaarahoitteinen asuntotuotantokin näyttää hiipuvan.
"Meillä rakennetaan aivan liian vähän, ja samaan aikaan vanhat asuintalot rapistuvat. Kun talous alkaa kohentua, kysyntäkäyrä kääntyy kohti taivasta ja hinnat hyökyvät korkeuksiin", Kyhälä ennustaa.
Hallituksen asuntopoliittinen työryhmä julkistaa ohjelmansa tiistaina. Työryhmä on pitänyt pahimpana uhkana juuri kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotannon tyrehtymistä.
"Jollei kuntarakenneuudistus onnistu, kuntien kaavoitusmonopoli voi tulla kyseenalaiseksi. Valtion täytynee silloin tiukentaa ohjaustaan maankäytössä", arvioi työryhmää johtanut osastopäällikkö Jukka Pekkarinen valtiovarainministeriön kansantalousosastolta.