Puistonpenkeillä nukkuminen vaikeutuu olennaisesti Helsingissä. Syynä tähän ovat uudenmalliset kaupunkikalusteet, joihin lukeutuvat esimerkiksi yhdelle istujalle suunnitellut puistotuolit.
Muun muassa Alppilan ja Alppiharjun suunnilla huomiota herättäneet puistotuolit ovat Helsingin kaupungin rakennusviraston suunnitteluasiantuntijan ja kalusteryhmän vetäjän Arja Saaristo-Wahlbergin mukaan hankittu uusiksi vaihtoehdoiksi pitkille penkeille.
- Ei yhdenistuttavia puistotuoleja ole varsinaisesti vaadittu, mutta ne sopivat joihinkin paikkoihin penkkejä paremmin. Yksi syy on myös häiriötekijöiden vähentäminen, Saaristo-Wahlberg perustelee tuolien tarpeellisuutta.
Tuolit suitsivat häiriökäyttäytymistä siten, ettei niihin mahdu asettautumaan esimerkiksi kokonaisia ryyppyremmejä. Lisäksi niitä on hankala valloittaa nukkumiskäyttöön.
Myös uudenmalliset, usealle istujalle suunnatut peruspenkit voi varustella Saaristo-Wahlbergin mukaan niin, ettei niihin pääse helposti pötkölleen.
- Penkissä on neljä kohtaa, johon voi laittaa käsinojan. Niillä voi sitten estää makoilua.
Liikuntaesteiset huomioidaan aiempaa paremmin
Helsingin kaupungin kaupunkikalusteohjeen mukaiset penkit ja tuolit soveltuvat myös aiempia versioita paremmin liikuntaesteisten käytettäviksi.
- Penkkien istuinkorkeus on aiempia korkeampi, joten esimerkiksi huonoselkäisten on parempi ponnistaa niistä ylös. Pyörätuolikäyttäjien on taas helpompi mennä istumaan penkille, johon ei ole laitettu ainakaan toisella puolelle päätykäsinojaa, Saaristo-Wahlberg esittelee.
Uudenlaisten kaupunkikalusteiden pilottiversiot saapuivat Saaristo-Wahlbergin mukaan Kampin Narinkkatorille ja Hesperian puistoon jo pari vuotta sitten. Saadut kokemukset olivat positiivisia, joten istuimilla ryhdyttiin korvaamaan rikkoutuneita kalusteita. Myös kokonaan uusilla alueilla, kuten tulevaisuudessa Jätkäsaaressa, voi nähdä uudenmallisia puistotuoleja ja -penkkejä.