Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Lihavat vuodet ovat Helsingissä ohi ja nyt koittavat synkät ajat, uskoo Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen .

Vielä viime vuonna kaupungin kassaan kilahti 120 miljoonaa euroa arvioitua enemmän rahaa.

"Kun katsomme eteenpäin, meillä on horisontissa synkentyvät myrskypilvet", kaupunginjohtaja viittasi keskiviikkona muun muassa Yhdysvaltain asuntolainakriisiin ja Helsingin verotulojen naapurikaupunkeja hitaampaan kasvuun.

Helsingin päättäjät evästivät budjetinlaatijoita rahanjaosta keskiviikkona. Virkamiehet alkavat laatia ensi vuoden budjettia tämän keskustelun pohjalta kaupunginjohtaja Pajusen johdolla.

Vasemmistopuolueet haluavat tolkkua sosiaalipalveluiden rahoihin. Sdp, vasemmistoliitto ja Skp syyttävät Helsinkiä siitä, että sosiaalipuolelle on viime vuosina tietoisesti laitettu liian vähän rahaa.

Sdp:n laskelmien mukaan sosiaalivirasto on ylittänyt menonsa vuodesta 2004 lähtien 21–33 miljoonalla eurolla vuodessa. Kaikkiaan sosiaalimenot ovat vuodessa 900 miljoonan euron luokkaa.

Huoli lapsista painaa myös kokoomusta, joka haluaa, että terveydenhoitajia ja kuraattoreja on tarjolla silloin kun koululaiset niitä tarvitsevat.

Vihreät puolestaan ehdottivat, että Helsingissä kokeiltaisiin ilmaista joukkoliikennettä lauantaisin. Muulloin matkan pitäisi maksaa euron.

"Se voisi houkutella valitsemaan kantakaupungin liikkeet kehäteiden hypermarkettien sijaan", Sirkku Ingervo (vihr) sanoi.

Kaikki merkit viittaavat myös siihen, että Helsinki luopuu ensi vuonna 50 euron koiraverosta, sillä asiaa ehdotti myös tiukan budjetin puolue kokoomus.

  • Riku Jokinen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme