Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • |

Helsingin rakennusvirasto arvioi, että asuntolaivojen tuominen Kaisaniemenlahdelle johtaa kalliisiin ja hankaliin kunnallisteknisiin töihin, jotka maksavat yhteensä yli kahdeksan miljoonaa euroa.

Jotta 14 asuntolaivaa ja 4 toimisto- ja ravintolalaivaa voitaisiin tuoda Kaisaniemen pohjoisrannan äärelle, matala ja liejuinen pohja olisi ruopattava vähintään kolme metriä syväksi noin 40 metrin leveydeltä.

Pohjasta nousisi raskasmetalleja ja ympäristömyrkkyjä, muun muassa tributyylitinaa. Veneiden pohjamaaleista peräisin olevaa ainetta löytyi myös Vuosaaren satamasta.

Proomut eivät mahdu kulkemaan ahtaista ja matalista Pitkänsillan aukoista merelle, joten ruoppausmassat olisi kuljetettava pois kuorma-autoilla. Tosin savimassoja ei myrkkyjen vuoksi ilmeisesti saisi edes läjittää merenpohjaan.

Kaisaniemen rantamuuri keikkuu hyllyvän savimassan päällä, ja se jouduttaisiin rakentamaan kokonaan uudestaan, jotta laivat voitaisiin siihen kiinnittää. Kaisaniemen rantaan jouduttaisiin rakentamaan laivoja varten myös vesijohdot, viemärit ja muu tekniikka.

Lausunnon valmistellut kaupunginarkkitehti Jaakko Markkula ei kiellä, etteikö se olisi tylyä luettavaa. "Siihen on koottu muun muassa ympäristökeskukselta saatuja tosiasioita päättäjiä varten."

Helsingin yleisten töiden lautakunta käsitteli lausuntoa torstaina. Lautakunta hyväksyi rakennusviraston laskelmat, mutta korostaa lausunnossaan, että asuntolaivaprojekti on hyvä ja sitä tulee jatkaa.

Asuntolaivoja on käytetty perinteisesti Keski-Euroopan suurilla joilla ja kanavilla. Niitä ei ole juuri Suomessa.

Markkulan mukaan asuntolaivat kannattaisi sijoittaa Kaisaniemen sijasta Helsingin satama-alueille, joissa ympäristö on merellinen ja vesisyvyys riittävä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi Herttoniemen Kipparlahti, Kalasatama ja Laajasalon Kruunuvuorenranta.

Kaisaniemen puiston uudistamisesta ja asuntolaivoista on tekeillä asemaakaavan muutos. Puiston peruskorjaus on alkamassa parin vuoden sisällä.

Laivoista on kehkeytynyt kova kiista poliitikkojen ja asukasyhdistysten välille. Laivojen tulo voi sen vuoksi olla hanke, josta riidellään vielä.

  • Antti Manninen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme