Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
Vartti
Wed, 03 Nov 2010 06:22:00 +0200

Lisää artikkeliin kuvia

  • Mekaanikko Paul Stamatie huoltaa rekkaa Alhovuoren hiihtokeskuksen pihalla.|Tomi Setälä
  • Silvestru Anghelina hallitsee moottorisaha- ja muuraushommat.|
  • Valerian Anghelina (oik.) ja Gheorghe-Marian Doroi raivaavat rinnettä laskijoita varten.|Tomi Setälä
  • Lasketteluyrittäjä Tom Puusa kehuu palkkaamiaan romaneja ahkeriksi työntekijöiksi.|Tomi Setälä

Kuusi Romanian romania paiskii töitä Alhovuoren hiihtokeskuksessa Nummi-Pusulassa. Romanit ovat työskennelleet hiihtokeskuksessa noin kuukauden. He ovat esimerkiksi raivanneet vesakkoa rinteestä ja tehneet rakennushommia kuten muuraamista.

– Vapaa liikkuvuus ry otti minuun yhteyttä, että romanit tarvitsisivat töitä. Minä taas tarvitsin työntekijöitä, hiihtokeskusyrittäjä Tom Puusa selittää.

Työaika on kahdeksan tuntia päivässä ja palkka kahdeksan euroa tunnissa. Työmiehet ja yksi nainen asuvat asuntovaunuissa hiihtokeskuksen leirintäalueella.

– Kaikki ovat tosi kovia tekemään töitä, Puusa kehuu.

Paul Stamatie korjailee autoja ja muita koneita. Hän oli mekaanikkona BMW:n tehtaalla Romaniassa kunnes tehdas suljettiin. Romaniasta ei löytynyt töitä. Siksi hän lähti Suomeen ja päätyi Helsingin Kalasataman sosiaalikeskukseen.

– Paul on meille lottovoitto. Erittäin hyvä mekaanikko, Puusa sanoo.

Moottorisahaa käyttelevä Silvestru Anghelina korostaa, että Romanian romanit ovat tulleet Suomeen etsimään töitä ja joutuneet kerjäämään, kun töitä ei ole löytynyt.

– Jos löytyisi neljä tai viisi samanlaista yrittäjää kuin Tomppa, Kalasatamassa ei olisi yhtään romania, Silvestru uskoo.

Pelkästään bisnesmielessä Puusa ei romaneja työllistä. Hän on luopunut projektin takia toistaiseksi palkastaan. Hiihtokeskuksella ei ole juuri nyt tuloja, koska lunta ei vielä ole.

– Vähän aikaa sitten näytti, että joutuisin lomauttamaan heidät marraskuussa.

Hätiin tuli Verkosto-seurakunta, joka keräsi rahaa romanien palkkoihin.

Puusalla on Alhovuoren ympäristössä 75 hehtaaria maata ja suunnitelmia myös ensi kesäksi.

– He voisivat viljellä noita peltoja ja paimentaa lampaita, ja myydä sitten sadon ja lihat sen sijaan että kerjäävät. Se olisi kaupankäyntiä, joka antaisi myös ihmisarvoa.

Lue lisää aiheesta keskiviikon Vartti-lehdestä.

 

  • Janne Metso, Vartti

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Olisi mukavaa, jos joku näkisi yhtä paijon vainaa myös suomalaisten työttömien työllistämiseen.
Näinä aikoina oletetaan, että suomalaiset työttömät olisivat yhtä aktiivisia työnhaussa kuin nämä romanialaiset. Lähtisivät täältä makoilemasta ja etsisivät töitä ympäri Eurooppaa.
Vali vali vali. Suomalaisilta puuttuu vain itsetuntoa, että saisivat asioitaan hoidettua. Tiedän ihan omasta kokemuksestani. Mutta onneksi sitä voi harjoittaa, jos haluaa päästä siitä katkeransuloisesta martyrismita eroon ja alkaa hallita elämäänsa. Sen jälkeen löytyy niitä töitäkin.
hyvä ismoismi, käännäpä katseesi ammattiyhdistysliikkeeseen ja työttömyyskorvauksiin. ei suomalainen työtön lähde 8 euron tuntipalakaal töihin, kun tyäöttömyyskorvaus on tuplat. Se on ainakin hyvä, että Tomppa ja Alhovuori päijäävät ja maksavat verot ja älyttömät sotumaksut. Revi siitä
Kelpaisi ne työt minullekin.
SUOMALAINEN EI 8h EUROLLA SUOSTU SOSSUNEVÄISTÄ LUOPUMAAN!
Suomalaisten työttömien ei ole tarvinnut vuosikymmeniin kerjätä tai asua asuntovaunuissa talvipakkasella. Hyvä että Romanian romanit saivat töitä ja maksavat veronsa, meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi.
Isaskarille terveisiä, että olen tehnyt puoli vuotta töitä työttömyysturvalla niin kuin aika moni muukin suomalainen. Onneksi oli sen verran reilu yritys, että palkkasi vakituiseksi tämän "koeajan" jälkeen. Kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä onni.
Vapaa liikkuvuus ry on nämä työpaikat hommannut. Kyse ei siis ole romanialaisten omasta aktiivisuudesta. Vihreiden ja vasemmistoliiton nuorisojärjestöt polkevat näin työn hintaa Suomessa.
Tämä onkin bemarin mekaanikko, aivan toista maata kuin suomalaiset poropeukalo mekaanikot jotka ovat mieluummin työttömänä. Ei sitä muuten bemarin mekaanikoksi pääsisikään.
suomalaisille työttömille ei alhaisen palkan hommat kelpaa kun sosiaaliturva on niin hyvä. Tämä on Suomen ongelma.
hyvä nimimerkki "ismoismi", väärin ovat romanit työllistyneet ja väärin maksavat veroja?
niimpä maksakoot siitä 8 eurosta verot suomeen voisko seurakunta suomalaisillekin järjestää töitä mitä touhua en kyllä kuulu kirkkoon
Kyllä olen hakenutkin töitä aikani ja ottanut vastaan "pilkkahintaisiakin", sekä tehnyt parasta tulosta, mutta aika ajoin ei palkka riittänyt raittiudesta huolimatta, niin terveys romahti ja uuvuin perin pohjin, mistä en ole onnistunut toipumaan, vaikka kuinka yritin kuntoutua 9 vuoden aikana. En voi uskoa enää niin tapahtuvan, koska eivät työllistäjät halua maksaa edes rittävää tuloa, saati palkkaa muillekaan ja ikää on jo 60v. Joutaisivat korvata palvelut, joita tarvitsen palvelusetelillä.
Vihervasemmisto se jaksaa tiettyä porukkaa hyysätä. Kohtuutonta soimata suomalaisia työttömiä, osa on korkeasti koulutettuja ja suuret opintolainat harteilla. Tuollaista risusavottaa voi tehdä lukutaidotonkin ja mitä palkkaan tulee se on sopiva.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Jätkä tekee tuosta autosta jarruttoman tuossa kuvassa!

Onko tyyppi esittänyt tarpeelliset ja hyväksytyt asiakirjat tuohon jarrujen rassaamiseen, kuka on vastuussa tuosta rassaamisesta!
Kuorma-auton jarrujen kerjaaminen EI ole tommoisen itsesäätäjän tehtävä, se on rikollista toimintaa!
kuule, ei taida suomalainen persettään liikuttaa 8egen tuntipalkalla, siinä se ongelma on .........
Eipä tule enää mentyä Alhovuorelle, paikka boikottiin. Tämä vapaa-liikkuvuuus hämärä-touhu nolla-toleranssilla.
Kyllä boikottiin meni. Olemme jo laittaneet Alhovuoreen viestiä, että tulemme kierrtämään laskettelukeskuksen kaukaa tästä eteenpäin.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Ei suomalaiset tyydyy tuollaiseen 8e tunnissa työhön kun korvauksia ja tukia saa melkeein saman verran ja ilmaiseksi. Olisi aika hienoa nähdä pk-seudun suomalaiset työttömät lähtevän alhovuorelle 8e tuntipalkan perässä asumaan asuntovaunuinin. Ismoismi vois vähän käyttää sitä vähäistä todellisuuden tajua tässä asiassa.
täällä on liian hyvä sossu ja omassa maassa osataan puhua suomea,joten:peput ylös ja etsimään . pitäisi ottaa vastaan työ kuin työ.
Eihän tuo työnantaja edes tarjoa kunnolliislle suomalaisille työttömille töitä,minä olisin lähtenyt 8 eurolla h töihin ja asunut asuntovaunussa,on todellakin häpeä syöstä suomalaista työvoimaa,mitä nämä romaanit osaavat,ei edes suomen kieltä.
Kuinka moni tekisi töitä 8e tunti. Ja vielä märässä metsässä vesoten? Töitä kyllä on, mutta suomalaiset tottuneet liian hyvään palkkaan ja työoloihin, ei enää ruumiillinen raskas työ pienellä palkalla kelpaa.
Nm:lle "työnantaja, joka kirjoitti:"suomalaisille työttömille ei alhaisen palkan hommat kelpaa kun sosiaaliturva on niin hyvä. Tämä on Suomen ongelma."
-Niin vai onko Suomen ongelmana se, että tämän, ihan ilmastollisestikin kylmän maan ihmiset vaativat hieman enemmän, siis kunnolliset asunnot. Ei ihan suostuta asumaan missään pahvimajoissa tai vastaavissa, kuten esim. matkailuvaunuissa. Tietysti vähempäänkin voisi tyytyä, mitä nykyään monet vaativat, mutta eräs Suomen ongelma ovat sosiaalipummit, mutta myös pienen johtavan eliitin ahneus, kun he ovat 90-luvun laman jälkeen nostaneet omaa palkkatasoaan rajusti ylisuureksi, keinotekoisella yliarvostuksella ( vrt. kansanedustajat).
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Vapaa Katto + romanit +4 kk työllisyyden jälkeen täysi oikeus suomalaiseen sosiaaliturvaan, Tästä kyse! Toivottavasti sossun täti tarkistaa edes henkarit. Eipä tarvitse enää töitä tehdä, kun pääsee putkeen! Lisää 18-v. eläkeläisiä Suomeen!
milloin työvoimatoimistosta soitetaan suoraan johonkin firmaan ja ilmoitetaan että täällä olisi pari suomalaista jotka tarvitsevat töitä !!!! Ja töitä löytyy heti ......??? Nyt vois kysyä että oisko rasismia suomalaista kohtaan...???
Mene ihmeessä itse raivaamaan tuota rinnettä, jos kahdeksan euron tuntipalkka ja asuminen asuntovaunussa ilman sosiaaliturvaa kiehtoo.
Rasismia suomalaisia kohtaan, kun olen saanut vain 8€/pv kokeilutyöstä, mikä tuli lisäksi työmarkkinatukeen ja yhteensä noin 600€/kk 2008. Näin saavat budjetista alijäämäisenkin, eli "omaa oksaansa sahaavat". Työnantajalle sanoisin, että sosiaaliturva ei ole ollut edes riittävä, jotta olisin säilynyt työkuntoisena, vaikka raitis olenkin, enkä tuhlaile.
Laitoin Alhovuorelle palautetta että meidän perhe ei aio kannattaa kyseistä paikkaa enää tulevana talvena. Ottaa päähän tuollainen hyysäys, kirkko, vasemmisto ja vapaakatto ry. Taidan erota vielä lisäksi kirkosta, en hyväksy että verorahoja sielläkään käytetään tuollaiseen toimintaan.
miksi,suomalaiselle mikään ei ole hyvä?jos kerjää on huonojuttu jos tekee töitä,niin tullaan,tähän iänikuiseen,fraasiin, ne vie meidän työt,tässä yksinkertainen vastaus/faktaa suomi on vaan edelleen niin rasistinen maa mitä se on ollut aina ja tulee olemaan.,,,,,,,,,,,,,,,?
No hyvä haloo, yrittäjällä oli tekemättömiä töitä! Jos on vapaita työpaikkoja, ja jos joku suomalainen "syrjitty' ammattitaitoinen työtön sitä hakee, niin tottakai saa. Ihan naurettavaa vinkua syrjimisestä, varsinkin kun ihan samat ihmiset ovat valittamassa, jos ei-suomalaiset eivät tee töitä. Me olemme EUssa, ja ei kenelläkään ole mitään velvotteita pitää työpaikkoja täyttämättä ja odottamassa, jotta josko joku suomalainen työtön haluaisi kokeilla minimipalkalla duunailla
Tää onkin tämmöinen laskennallinen juttu; Romanit saa töitä 4 kuukaudeksi jonka jälkeen EU säännösten mukaan oikeutettuja täyteen sos.turvaan. Joku kuittaa konsultti palkkion!
Hyvä että jotain tekee rahansa eteen . Mutta jos joku osaa säätää kuormaauton jarrut ilman dynamometriä niin on tosi taitava.Toivon ainakin että tuo auto ei joudu tekemään äkkijarrutuksia.Muistaakseni myös tämmöiset jarrutyöt on nykyisin luvanvaraista työtä.
"Mää vaan" on sikäli oikeassa, että säätöönkin tarvitaan lupa ja vastuuhenkilö. Tietäisitpä, kuinka isoissakin firmoissa asiat hoidetaan, niin et kadulle, ja varsinkaan bussiin kyytiin, uskaltaisi mennä.
Tuskinpa autonasentajalle olisi hiihtokeskuksessa täyspäiväisesti töitä, vaan yleisesti kätevälle miehelle.

Sinänsä hyvä asia tuo romanien työllistyminen. Tuskinpa olisi löytynyt noihin olosuhteisiin halukasta tissuttelevaa suomalaista "Kela- ja Sossuluukuttajaa".
Yrittäjä saa lähes ilmaiseksi apua, viulut maksaa seurakunnan keräys !

Voi kauheaa, kun 6 romania saa töitä ja n. 300 000 "joutuu" edelleen nauttimaan saman rahan tekemättä mitään.
Missä tuossa artikkelissa mainittiin jarrut? Ei missään...autoa voi korjata muutenkin eikö?
Kuvatekstissä mainitaan jarrut.
Kuvatekstissä lukee että asentaja säätää rekan jarruja.
Kaiken hysterian hälvettyä tajuatte kai, että kyllä ne autot tarkastetaan ja katsastetaan.
Katsastusta ei välttämättä suoriteta vielä pitkään aikaan mikäli määräaikaiskatsastus on juuri hiljattain suoritettu tuolle ajoneuvolle. Muihin tarkastuksiin voi olla vähän vaikea luottaa ellei niitä suorita jokin ulkopuolinen taho.
Marisijoiksi vielä haukutaan, vaikka ahneet ovat "iskeneet" kultasuoneen; irtisanomalla työntekijöitä maximoivat voittonsa! Eivät arvanneet, että ohessa aiheuttavat pitkällisellä stressillä työkyvyttömyyttäkin, mikä tulee kalliiksi lopulta, jos muistisairas joutuu hoitoon muualle, kuin omaiselle. Kohta sekin tulee kalliiksi, koska tuo alijäämää budjettiin.
Nyt siellä kuvatekstissä lukee että huoltaa rekkaa. Minä ainakin olen kuormurin jarruja korjaillut ja aika tolvana pitää jo olla jos niitä ei osaa laittaa siihen kuntoon, että toimivat. Tuon pyörän navan kasaaminen jarruremontin jälkeen on aika tarkka homma, mutta ajatuksen kanssa senkin saa kasattua niin että laakerit kestää. Mutta eiköhän tuo tuossa kuvassa vain säätele jarrukenkiä sopivalle etäisyydelle. Jos niitä ei ole säädetty, niin sitten voi löytää itsensä autoineen puseikosta. Hyvä vaan kun säätelee.
taitaa mennä kohta siihen että suomalainen kerjää ja pakolaisille annetaan työpaikat !!!
olikohan kyseinen yrittäjä kysynyt suomalaisia töihin.....???? esim, työtöntä autonasentajaa.....????
Kukaan Suomalainen autonasentaja EI TEE alle 10e tunti yhtikäs mitää, nää tekee !
Ulkomaalaisten työntekijöiden kohdalla on aina muistettava se, että heillä on varaa polkea palkkoja vain jos he pääsevät kuluttamaan palkkansa ostovoimaltaan edullisempaan maahan. Suomalainen menetti työnsä, valtio meneti veronsa, rahakaan ei kierrä suomalaiseen kulutukseen.
Taitaa jokaisen TES:n minimipalkka olla paljon parempi kuin 8e/h minkäänlaiselle mekaanikolle.
Suomeen töitä hakemaan?? Eikö niille romaneille voisi tiedottaa, että meillä EI ole työvoimapulaa ja jos on, vain hoitajista ja hammaslääkäreistä!!

Paljonko niitä työttömiä Suomessa jo oli? Ja virallisten työttömien lisäksi piilotyöttömät, esim. pakko-kurssilla olevat? Ja meillä kouluttaudutaan keskimäärin 25-vuotiaksi, jos opiskeltaisiin vähemmän aikaa kortistoon pääsyä varten, olisi työttömyyttä sitäkin kautta enemmän.
opettele ensin kirjoittamaan ennen kun haet töitä
paijon vainaa
Onko nyt aprillipäivä? Ja onko tässä työhönotossa syrjitty suomalaisia?
Kovasti näyttäisi olevan romaneja varten räätälöityä toimintaa..
Oletat siis, että tuohon työhön oli jonossa menossa suomalaisia ja että romaneja on nyt ihan suosittu tässä? Tervemenoa tarjoutumaan vastaaviin hommiin.
Näytä seurakunta jo tukisi kotimaisia työttömiä, jos meinaa firma kaatua. Kannattaa kuulua kirkkoon ja rahoittaa siten ulkomaista työvoimaa...
"Olisi mukavaa, jos joku näkisi yhtä paijon vainaa myös suomalaisten työttömien työllistämiseen. "

Suomalainen työtön saa rahaa kotona / baarissa istumisesta. Eikä tarvii edes kerjätä. Eiköhän niitä ole yritetty töihinkin saada, useimmille vaan ei rehellinen työ kelpaa. Nämä romanit ovat ahkerampia kuin moni suomalainen.
moni suomalainen työtön pakotetaan työskentelemään 9e päiväpalkalla
Tarjottiin työtä.8 euron palkalla,pelkät matkakulut 10 euroa.Työelämään tutustumista,hih.Yli 50 vuotiaalle.Eikö tähän ole jo kerinnyt tutustua.Arvaa kannattiko? Eipä kannata.Ja tämä oli päiväpalkka.Aivan tosi.Työkkärin täti hirmu kiukkuinen ,kun ei kelvannut.
Tällä tekniikalla sitten pitäisi varmaan suomalaisenkin työttömän edetä? Torille vaan asustamaan ja toimittaja paikalle!
Miksi, kun suomalaiselle on tarjolla sosiaaliturvakin? Senkun menee ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi ja jää himaan lojumaan.
Joo no Ukko, sieltä kotoa ei sua kukaan tule hakemaan, toisin oli tässä tapauksessa, eikö?
Avutuuhan tuossa pimeällä työvoimalle loistavat markkinat,kun ei olla kirjoissa eikä kansissa ja asutaan omissa asuntovaunussa.On töitä johon verokortilla ei ole kertakaikkiaan varaa palkata ketään.
Kaikki romanit vaan Suomeen töihin.
Ja suomalaiset työttömiksi.
He maksavat meidän sosiaalietuutemme sitten.
Ja myöskin muitten pakolaisten, jotka eivät ole töissä.
Hieno tulevaisuus Suomea odottaa.
Kiitos Katja Tuominen
Te suomalaiset ootte ihmeellistä kansaa ,te valittatte ensin ettei romani tee mitään ja nyt kun ne sai työtä niin sekään ei oo hyvä.Tiedättekö te ittekään mitä te haluattte.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Jokaisessa kansassa on mätäpaiseensa. Se on sellainen pieni suuriääninen joukko, joka omaa pahaa oloaan purkaa keskustelupalstoilla. Turha näistä on sen enempää välittää.
Jep. Hesarin keskustelupalstan kommentoijat eivät todellakaan edusta Suomen kansaa. Täällä lymyää kansakunnan pahimmat valittajat jotka kuvittelevat olevansa asiantuntijoita kaikessa.
Itsekkin kyllä ihmettelen, että miksi eka valitetaan kun ulkomaalaiset eivät tee töitä, mutta jos tekevät, niin sitten valitetaan että vievät työt suomalaisilta.
älä hätäile kyllä teidänkin aika vielä koittaa!!!
Ymmärrät asian tahallasi väärin. Suomalaiselle käy hyvin, että romanit tekevät töitä mikäli hommat hoidetaan rehellisesti lähtien samalta viivalta kuin tavallisen työnhakijankin kanssa. Hyvä, että nämä kaverit tekevät töitä rötöstelyn sijaan mutta suuressa mittakaavassa tänne tarvitaan sellaista työvoimaa, josta on pulaa, jonka palkat maksaa oikea työnantaja eikä hyväntekeväisyys järjestö ja joka työllistyy ilman toimittajia sekä muita hyväntekijöitä. Listaa voisi jatkaa mutta merkit loppuvat kesken. Mietippä tuota hetki.
Ei tässä ole kuin se ongelma, että tekevät työtä ilmeisesti laittoman alhaisella palkalla. Se ei edistä kenenkään etua. Ei taida mekaanikkoja saada laillisesti 8e/h palkalla.
Aivan! Mistä tätä sakkia aina löytyykin ojentamaan niitä, jotka yrittävät tehdä ongelmien eteen edes jotakin? Valistunut arvaukseni on, että suurin osa näistä, jotka täällä ovat mäikäämässä ko. yrittäjän teosta, eivät itse juuri mitään hyväntekeväisyyttä harjoita, mutta hyvin hereästi ovat sitten neuvomassa mihin tämäkin toimenpide olisi p i t ä n y t kohdistaa. Ei hyvää päivää!
tämä on sitä postiivistä syrjintää, eikös olekkin hieno keino ja ihan luvanvarainen menetelmä, siunattu ties missä ministeriössä.
S**tANA SUOMALAISILLE TÖITÄ JA HETI!
Kiinnostaako sinua edes koko aihe oikeasti? Aiheen voit itse valita.
Joka iikka joka täällä kiljuu kurkku suorana suomalaisille töitä, katsokaa mol.fi. Siellä on SATOJA vapaita työpaikkoja. Kyllä tekevälle työtä löytyy jos kiinnostaa.
Avoimia työpaikkoja on pilvin pimein. Lähde vaikka pesemään muuttolaatikoita urakkapalkalla. Jos et löydä sopivaa niin kouluta itsellesi uusi ammatti. Työpaikkoja on myös ympäri Suomea. Jos et jaksa tehdä mitään työllistymisesi eteen niin lopeta turhan valittaminen ja katso peiliin mitä ajattelit elämälläsi tehdä.
Ja milläs rahalla sitä itseään koulutetaan? Saati matkustetaan ympäri Suomea niissä haastatteluissa, saati sitten jos onni käy, etsitään sieltä kyseiseltä paikkakunnalta sitä asuntoa, ja maksetaan ne vuokratakuut?

Siis oikeasti, valista nyt meitä tyhmiä, kun kerta itse olet ilmeisesti noin tehnyt.
koulutus on suomessa ilmaista
Koulutat itsesi työkkärin rahoilla. Omaehtoinen koulutus. Matkakuluihin voi kysyä apua työkkäristä, vuokratakuut maksaa sossu joka voi osallistua myös muuttokuluihin. Kämppä löytyy kyllä, kun soittelet asunnontarjoajia läpi ja sanot tarvitsevasi nopeasti asunnon koska olet työn takia muuttamassa.
Et älkää valittako, kun ette edes ole ottaneet selvää asioista. Kävelet sinne työkkäriin, tai katsot mol.fi mitä kaikkea voit oikeastaan työttömänä tehdä.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
ja yrittäjä saa seurakunnan maksamaan työntekijöiden palkat, esiintyy vielä hyväntekijänä. Kun tuota omaisuuttakaan ei tunnu olevan..
Kuinka moni HUOM ! ammattitaitoinen autoasentaja tekee työtä 8 eurolla ?
Maksavatko romanit tuosta huikeasta 976 euron palkasta veron minne ?

Ja ylhäällä mainittu jarrujen säätäminen on todella arveluttavaa, toivottavasti tuo kuorma-auto ei tule liikenteeseen.
Kuka on nähnyt työtodistuksen, että on ollut Bemarilla töissä? Oman autoni mekaanikko on käynyt Helsingissä 3-vuotisen ammattikoulun ja työskennellyt Bemarien kanssa jo yli 40 vuotta. Hänellä on maksettu asunto-osake, sekä talviasuttava huvila ja mukava citymaasturi. Taitava ammattimies, jolla on koulut käyty ja mahtava tietotaito, joka kertyy aina eläkeikään saakka. Siinä teille suomalainen työmies, niinkuin Jeesus sanoi aikoinaan, työmies on palkkansa ansainnut.
Tarkennuksena. Tuo verkosto seurakunta, joka keräsi rahaa palkkoihin ei ole verorahoista pois. Verkostossa seurakuntalaiset itse maksoivat kolehtituloilla noita palkkoja. Verkosto ei ole siis ev.lut kirkon seurakunta. Lisätietoa www.verkosto.net
mä sain ainaki 1280kk pimeenä 8*8=64*20=1280+talon ruoka ja sähkö
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
No niin!
Kaikki auto-asentajat ja muut "huonomman työn" tekijät, asuntovaunuihin asumaan ja 8 euron palkalla seurakunnan maksamalla palkalla yrityksiin ilmaiseksi työvoimaksi !
Romanin työllistettiin, kyllä sinne ghettoleiriin jäi vielä "muutama".
Niinpä. Nämä tarinat ovat sellaista fuulaa, että ihan pahaa tekee. Toki yrittäjän on helppo työllistää, kun kirkko maksaa palkan. On se vaan kuitenkin niin että ammattimies on ammattimies ja kunnon palkka työstään ansaita kuuluu. Ammattiin kuuluu olla myös koulutus, ei kertomus.
Työaika on kahdeksan tuntia päivässä ja palkka kahdeksan euroa tunnissa.
Eipä toi palkka kovin suuri ole. Voisi todeta, että orjatyötä tuon on.
Onkohan se 8€ tunti käteen tuleva osuus vai maksetaako siitä peräti verot ja muistaakohan työnantaja maksaa kaikki lakisääteiset maksut siitä?
Ilmeisesti tuossa on myös suomalaisen työläisen tulevaisuus. Pätkätöitä ja asumista asuntovaunussa työmaalla.....
Niin.. Vartijat , kassat, siivoojat ja monet muutkit tekevät työt n. 8-10e/h eli orjatyötä.
Tekevät työn koska palkasta valittaminen ei auta. Meille saatava minimipalkka esim. 10e/h . Ei tälläkään sohvalla makaajia saada töihin koska tuet häviää joten käteen jäävä osuus pienenee.
Työkyvyttömiksi stressaantuvat ennen pitkää, kuten minäkin, ellei palkka nouse vähintään 2000€/kk ja käteen jää vähintään 1800€ vasta-alkajalla alle 30 v:lla. Eläke voi jäädä vielä silloin alle köyhyysrajan, mistä budjetti voi jäädä alijäämäiseksi ja palvelut kärsii. Kunpa päättäjät tajuaisivat, mihin "suonsilmään" vievät.
Suomalainen työtön itkee kun romanit kerjäävät rahaa. Suomalainen työtön itkee kun romanit tekevät työtä joka ei hänelle kelpaa. Suomalainen työtön itkee kun pitäisi vääntäytyä sohvan pohjalta tekemään raskasta työtä 8e/h tuntipalkalla. Taas nähdään se, että ahkerille tekijöille löytyy töitä. Se ei vain mene kaikille jakeluun.
pitäisikö tänne rahdata vaikka Afrikasta lisää porukkaa töihin, varmaan joku suostuisi tekemään 2 euron tuntipalkalla. Oikeasti jotain tolkkua noihin juttuihin....
Oon kyllä ittekin tehnyt 8 €/h töitä varastolla. Ja kaupan kassalla vuokratyöläiset saa saman. Mutta kuitenkin v****taa nyt tämä uutinen jotenkin.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Kun luin tämän aamulla arvasin että suomalaiset sohvan valtaajat ärsyyntyvät tästä.
Nyt uhkana on se että kaljarahan eteen pitäisi tehdä töitä.Hävettää olla suomalainen
kun maa on täynnä sosiaali pummeja jotka syyttävät kaikesta muita kuin itseään.Aktivoitukaa ja nostakaa kankkunne ylös sohvalta.Ei systeemin ole tarkoituskaan auttaa laiskoja sikaniskoja kaljan juonnissa.Tehkää jotain ja lopettakaa tuo säälittävä uhominen kun ette saa mitään aikaan kuitenkaan.Aina pitäisi kaikki tulla valmiina pöytään.
Olen aivan samaa mieltä ja mielestäni sillä ei ole väliä onko suomalainen vai maahanmuuttaja niin kaikenmaaliman sossun ja työkkärin tukien tulisi laskea jos on työtömänä enemmän kuin 6 kuukautta ilman syytä. Itse löysin, ennen kuin lähdin suomesta pois opiskelujen takia, aina töitä kun tarvitsin ja vielä pelkästään lukion käyneenä. Eli töitä löytyy jos on halua tehdä.

Nykyään maksan itse opiskeluni enkä ole rasittamassa suomalaistakoulutusjärjestelmää... ehkäpä jonain päivänä tulen takaisin mutta tämän hetkinen meno ei houkuttele palaamaan. Onneksi on äänestysmahdollisuus täällä ulkomaillakin niin voin edes yrittää vaikuttaa siihen kuka on päättämässä näistä asioista
"Hävettää olla suomalainen".. Heh, itsensä nostaminen muiden junttisuomalaisten yläpuolelle on aina huvittavaa..Olet sinänsä oikeassa, sosiaalipummi kuin sosiaalipummi. Suomalaisista sossupummeista emme valitettavasti pääse eroon, mutta ulkomaisista voimme päästäkin. Hieno homma, että nämä kuusi kaveria tekee töitä. Toivottavasti jäävät Suomeen. Mutta onko Kalasatama nyt tyhjä,eikö kaduilla ole enää kerjäläisiä?
Me suomalaiset olemme ihmeellistä kansaa kyllä kieltämättä. Ulkomaalaiset vie meidän naiset ja rahat, ulkomaalaiset vie meidän työt, ulkomaalaiset vie meidän ilmaa... Niin makaa kuin petaa, mutta jotain rajaa voisi oikeasti laittaa. Eikö olisi vaan helpompi puhua asoista oikeilla nimillä, eikä aina keksiä jotain kulisseja sille, että pääsee huuteleen puskita, kun mikään ei kelpaa. Hävetkää! Häpeän itsekin.
Yrittäjä teki hyvän päätöksen, jotta ihmiset saivat töitä. Toivottavasti loputkin työkykyiset saavat töitä ja tulevat tuottamaan sitä kautta myös yhteiskunnalle varoja. Oispahan rahaa kustantaa kitisijöillekin internetliittymät, että saavat aina katkeran äänensä esille.
LoL 8e/h , siitä jää käteen n. 1000 e /kk ja ihan hyvä liksa se on. Itsellä oli 3 vuotta sitten minimi liksa 8.65 kun aloitin työt ja tyytyväinen olin, tosin kun yksin asui vuokralla niin eipä tuo rahamäärä oikein kummoiseen länsimaiseen elämään riitä :D
Juuri näin, ja minä kyllä olen ihan vakavissani sitä mieltä, että jos ilmaiseksi saa asua niin kyllä se on jo aika iso lottovoitto. Silloin voi tehdä hiukan pienemmälläkin palkalla - heille jää nyt luultavasti enemmän rahaa kuin sille yksinäiselle vuokraa maksajalle. Helppo siihen on rajasumma laskea, millä tuntipalkalle he pääsevät samaan.
Asuntovaunu + urakkatyö suunitelmissa itsellänikin, useinkin. Kaikkiin töihin se ei käy, jos pitää edustaa esimerkiksi :)
Romanit postiin töihin, kyllä ne hommat hoitaa vaikkei juuri kieltäkään osaisi, ylipalkatut eduista kiinnipitävät laiskurit ulos !
Voin lohduttaa sinua, että olen Itellassa töissä, ja palkkani on laskenut noin 3 kertaa oikein merkittävästi tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana.
en ole ainoa, vaan meitä on monta. Jos on vähänkin velkaa ennestään, joutuu sellaiseen kierteeseen, ettei tunnu todelta ollenkaan, Menetän luottotietoni työn tekemisen takia, jos ne menetän. Vielä ovat jäljellä.
Auttoiko tämä yhtään nyt sinua :) ?
Toivottavasti. Asumalla vaikka kolme kuukautta ilmaiseksi, saisin nopeasti raha-asiat paljon paremmalle raiteelle.
postissa on pakko osata hywin suomea, palkka on p****estä ja duuni niin raskasta, .et loppupäiwä menee lepäillessä. käyppä itse kokeileen, paikkoja on warmasti auki, kun joukkokato on iskenyt! ja mitkä edut...hoh,hoijaa..
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
" Varakkaalle " olisi mieleen jos työmarkkinoillemme tulisi joukko alipalkattuja työntekijöitä jotka eivät pitäisi kiinni saavuttamistaan eduista. Onneksi hän ei voi
vaikuttaa asiaan typerää kommenttiaan enempää.
Monet näistä ihmisistä ovat yrittäneet henkensä pitimiksi pestä tuulilasien ikkunoita ja soitella metroissa ja tietysti kerjätä. Käsittämätöntä tuo kateus. Suu vaahdossa puhutaan ettei ne mitään työtä halua tehdä, siivellä vaan täällä ovat ja suomalaiset vanhukset ja veteraanit kärsii. Samaan aikaan unohdetaan, että suomalaisia joukkosiirrettiin sodan alta turvaan kymmeniä tuhansia, että apua virtasi maahamme niin USA:sta kuin Euroopasta ja kautta vuosisatojen suomalaiset ovat lähteneet leivän toivossa ulkomaille. Oikea "herrakansa" tämä pohjoisen hyvinvointivaltio, huh huh. Keneltähän jonkun romanin 8 euron tuntipalkka mahtaa olla pois ja millä tavoin? Ihan varmasti on tarjolla suomalaisille työttömille vastaavanlaista työtä jos vain kelpaisi.
"kateus on syöpä", kyllä näin on. puhut asiaa. Minulle ainakin tuli hyvä mieli tästä uutisesta! Enmemmän tällaista avarakatseisuutta!
Kyllä köyhiä työnvieroksujia nyt harmittaa.
Kun joka päivä hakee töitä niitä saamatta niin tull vaikka taitoa ja halua olisi,mutta ikää 55v.Ei tule mitään duunia.Toivon että sinulta loppuu pian työt ja pääset nauttimaan köyhyydestä.Mutta jos olet jossain suojatyöpaikassa missä on aikaa päivät kirjoitella p***aa,niin jatka sitä
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Minusta on hienoa että hyöty on molemminpuolista:)) romanialaiset ollut vaan lööpeissä pääasiassa varastelusta ja pahoinpitelyistä. Mutta joka maassahan löytyy hyviä ja huonoja tyyppejä niin suomessakin. Ja heille 8e tuntipalkka on jo hyvä. Näinpähän tässä yks päivä työvoimatoimiston ilmoituksen missä etsittiin siivoojaa helsinkiin kahteen ravintolaan ja siinä tuntipalkka 6,5e joka on alle minimin.
Siihen hintaa löytyy tekijöitä. Suomessa on paljon työmatkaturisteja, joiden palkkatoive voi olla 50€/päivä. Saattavat tehdä siihen hintaan töitä kahteen pekkaankin kymmenen tuntia. Se on hyvä raha kun sen kuluttaa halvemmassa maassa. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Suomalainen työntekijä joutuu maksamaan verot, ja joutuu ostamaan Suomen hintatason mukaan. Ei se maahanmuuttajakaan tyhmä ole. Ei hänkään tee noin halvalla töitä enää hetkeäkään kun oleskelulupa on myönnetty.
Kaikkien palkat 8€/h. Suomalainen on kallista työvoimaa jos ei tee näin.
8e tunti on huippu palkka heille, ja se suokooon heille.. Varmasti työkin maistuu kun palkka miellyttää.
Nyt vasta oivalsin että osa kirjoittajista on oikeasttikin rasisteja. Mikään mitä Romanit tekevät, ei tunnu kelpaavan, kuten muutama kommentoija totesikin. Silloin vastaus löytyy peiliin katsomalla. On valitettavan totta että meillä elää valtava sosiaalituilla elävien armada, joilla monilla ei ole aikomustakaan työllistyä tai edes yrittää. Koittakaa piristyä.
Tuliko yllätyksenä? Umpirasisteja suurinosa kirjoittajista. Mikään mitä romanit tekevät ei tule koskaan kelpaamaan. Aivan turha sellaisen kanssa ruveta väittelemään. Sitä on kuule moni hyvä vaimo yrittänyt koko maallisen aikansa.
Kuusi romania sai töitä. Jippii! nyt on romaniongelma ratkaistu pääkaupunkiseudulla! Kiitos Vihreät, että hoidtte asian näin hienosti!
Näyttävät mallia meikäläisille työnpakoilijoille.
Kymmenen uutisiin oli ilmoitettu, mutta eivät tulleet kuvaamaan. Viimetalvelta vielä muistamme kun maahanmuuttajat tempaisivat Punavuoren vastaanottokeskuksen edessä lumitöitä. Kaikki media oli paikalla. Siellä ruljanssi kesti melkein 40 minuuttia. Hurraa!
Kauheen negatiivista juttua täällä.
Tiedän Alhovuoren paikan ja olen iloinen että romaaneille on löytynyt töitä, hieno juttu!
No, iloitse ihan rauhassa...
Työllistäminen on parasta romaniasiain hoitoa. Ei varmaan kaikki Romaniasta tulleet ole saapuneet työn toivossa, vaan mukana on epärehellistä porukkaa. Mutta on hienoa, että yrittäjä palkkasi romaneja ja työllistää näitä rehellisiä, työnhaluisia ihmisiä. Oikeasti sama se mistä maasta on kotoisin, tai mitä väriä nahassa on, kun haluaa tehdä työtä ja elättää perheensä ja itsensä.

Miten aina kuvitellaan, että jos joku saa jotain, se on toiselta pois. Eipä kai tuonne ole ollut jonossa muita työnhaluisia tekijöitä?
Minusta on kyseenalaista verrata Kelan tuella elävää ja romania tässä yhteydessä. Onko oikein että työstä tarjotaan sellaista korvausta jolla ei Suomessa elä ilman verojen kiertämistä ja irtolaisen elämää? Kai ne romanit menevät tällaiseen työhön kun vaihtoehtona on se kerjääminen, mutta mielestäni on typerää haukkua suomalaista työtöntä siitä ettei tällaisella palkkauksella töihin menisi. Pistäkää asiat mittasuhteisiin ja miettikää mitä itse tekisitte samassa tilanteessa. Ei ihan oikeasti ole järkeä mennä tekemään 8h päivässä töitä nälkäpalkalla ja menettää kaikki tuet, kun voi tehdä jotain muuta (kouluttautua työväenopistossa kunnon töitä etsiessä tms)työttömyyskorvauksella - jolla ei muuten silläkään kunnolla elä.

Voisiko määrätä Suomen elintasokustannuksiin verrattavissa olevan palkan ja antaa työt suomalaisille?
Niin olet siis mielummin veronmaksajien orja?Onko tullut mieleen että jos työssäkäyvät kyllästyvät sinun ikuisiin kurssituksiin ja rahan tulo loppuu kokonaan. Olen tehnyt työtä 8e palkalla jotten olisi yhteiskunnan elätti jotta kela rahat menisivät sitä tarvitseville esimerkiksi nuorille harastus toimintaan ja vanhusten hoitoon eikä sinun ATK ajokorttiisi.Surettaa juuri tuollaiset jotka käyttävät tätä järjestelmää oman laiskuuden ylläpitoon.
Kaupan kassalla saa about 8 euroo tunti...siellä kyllä näkee oikeesti ihmisiä jotka haluaa tehdä töitä.
Enpä duunari usko että sinäkään saat/teet töitä ilman koulutusta. Koulutushan juuri on se suomalaisen bruttokansantuotteen veturi. Jos ei ole osaavaa ammattilaista tekemässä hommia, ei asiat vaan suju. Alalla kuin alalla. Peruskoulun alkuperäinen ideakin oli että viedään lapset kouluun jotta vanhemmat pääsisi töihin. Ja nykyisin vain on turha kuvitella tekevänsä kunnon töitä jos ei ole koulutusta. Teen minäkin opintojeni ohessa töitä sen minkä kerkeän ja olen alallani toivottu apu. Mutta kiitos henkilökohtaisesta tuestasi jonka olet ylväällä toiminnallasi mahdollistanut. Ehkä olen sillä saanut viikon 36 makaronipussini.

Pointtini oli juuri se minkä tuhkimo täällä kirjoittikin, että kuka tahansa tekeekin, töistä pitäisi saada oikea korvaus. 8e/h tuskin kenenkään mielestä on oikeasti asiallinen palkka.
Paras lääke Romanian romaneillekin olisi laittaa lapsensa koulun penkille, eikä kuljeskella pitkin maailmaa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Hyvä asia, että Romanialaiset saavat töitä, mutta töistö pitäisi kaikille maksaa kunnon korvaus.
Ja palkasta maksaa veroa kuten muutkin työssäkäyvät tekevät. Onko yrittäjä kertonut näille ahkerille työntekijöille miten ilmoittautua veronmaksajaksi?
Tietenkin on hienoa että romaneille on töitä löytynyt. Mutta kyllä sitä on isolla avustusjoukolla haettukin. Ja nytkin ihan seurakunta kerää kolehtia jotta saa heille palkan maksettua. Koskas tällainen kolehti olisi suomalaiselle vastaavanlaisessa tilanteessa olevalle kerätty??
Juuri niin, työllistäminen on parasta sosiaalipolitiikkaa. Lisäksi lampaanlihan ystävänä tuo idea lampaiden kasvattamisesta ja lihan myynnistä on hyvä. Suomesta puuttuu lammasfarmareita.

Väitän, että suurin osa "Kiitos 1939-1944" -paidoissa kulkevista ehkä persuja äänestävistä kansalaisista eivät osallistu yhteiskunnan pyörittämiseen täysin mitoin. Ovat ehkä jonkin sosiaalituen piirissä. Lapset erityisluokalla tai -opetuksessa tms.

Hatun nosto Tom Puusalle, joka ennakkoluulottomasti ja avarakatseisesti suhtautuu ihmisiin ihmisinä! Siunausta ja hyvää jatkoa sinulle.
Olen lopullisesti luopunut toivosta tätä nettipalstakansanosaa kohtaan. Aivan joka ikisen asian käännätte negatiiviseksi. Olette kyynisyyden mestareita. Taidatte itse olla laiskoja ja saamattomia työttömiä, joille ei mikään työ kelpaa.

Nyt kun teidän syljeskelemänne romanit osoittautuvat uutteraksi porukaksi, rupeatte solvaamaan heitä mitä naurettavimmilla syytöksillä.

Teitä voisi jopa kutsua luusereiksi, mutta en tee sitä, koska silloin viestini saattaisi jäädä julkaisematta.
Ja paskat. Miten osa suomalaisista voi olla noin hyväuskoisia. Kun asioista ei mitään ymmärrä niin ensin pitää ottaa selvää.

Satun asumaan Italiassa ja totuus on toisenlainen kuin sinun ruusuinen kuvasi.
No pidä sinä huoli niistä Italian asioista sitten niin me huolehditaan näistä Suomen asioista.
Kommentti nimimerkille Anna mun nauraa. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, olen asunut minäkin Italiassa ja nähnyt romanien kulissien taakse. Ja sinisilmäiset suomalaiset on auttamassa itseään ojasta allikkoon.
Hienoa että ovat saaneet töitä:) On harmi että kokeneen mekaanikon on vaikea saada Suomessa oman alansa töitä... Kieli on tietenkin esteenä:/
Sekin voi hiukan olla esteenä että kokeneita työttömiä ja takaisin töihin haluavia mekaanikkoja on täällä pitkät jonot ennestäänkin : /
Yrittäjä sai ilmaista työvoimaa ja tässäkö sitten pitäisi huraata huutaa? Voiko kahdeksan euron tuntipalkalla elättää perheensä ja rakentaa tulevaisuutta? Mitä tällä jutulla oikein ajetaan takaa? Ei nämä hommelit mihinkään kanna uskokaa jo!
Mitenköhän tuo "kiitos" -paita liittyy persuihin? Tai sosiaalielätteihin? Mä tienaan kymppitonnin kuussa, ja mulla on kaksi noita paitoja. Ei kyllä paljon suomalaista motivoi tonni käteen kuussa...
TÖITÄ SUOMALAISILLE1
MOL.FI. AVOINNA SATOJA TYÖPAIKKOJA, MIKSI EI KELPAA?
Pätkätöitä 7e johan kelpais.Siitä verot pois.Ja loppuyöksi mainoksia jakamaan.Haloo.Kun ei meinaa pärjää11eurollakaan.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Kaikille työttömyys ja sossurahojen saajille työvelvoite pakolliseksi.. Miks pitäs maksaa jollekin laiskalle "ilmaista" rahaa meidän muiden pussista? Kyllä tekemätöntä työtä joka paikkakunnalta löytyy.. VARMASTI. Vaikka edes 5tuntia päivässä jos ei "jaksa" enempää :)
heti kun maksetaan oikeaa palkkaa esim.1500e/kk, lähden vaikka keräämään roskia. Kuka palkkaa? Täälläkin tuntuu olevan monta potentiaalista työnantajaa. Jättäkää tänne yhteystiedot, niin otan yhteyttä.
Nim. Työtön: Eikös siivoojat juuri saaneet mukavan palkankorotuksen uuden tes:n myötä, joten sieltä vaan Mollin sivuilta valitsemaan sopiva paikka. Palkka lienee kokopäivätyöstä joka tapauksessa vähintään tuo 1500€/kk. Luulis kelpaavan.
Samaa mieltä koska työnteko saattaa parantaa elämänlaatua , ei työn tarvitse olla mielekästä kunhan on mukavat työkaverit.
No eipä näytä työnantajaa löytyvän...
Siivoojan palkoilla ei korotuksen jälkeenkään pääse 1500 e/kk ja suuri osa noista paikoista on osa-aikaisia ja vaaditaan ajokortti ja oma auto. kun jää käteen kuussa 400e, ei ole varaa autoon saati sitten ajokorttiin.

Olisi kiva kuulla mitä työtä ja millä palkalla nämä työttömien mollaajat tekevät. Luultavasti suhteilla päästy kevyeen sisätyöhön.
Hienoa Tom Puusa!
Aivan loistavaa. Näin pitää toimia, kun ihmisillä on todella motivaatiota tehdä duunia. Ja kaikki käy. Ihan sama mistä on kotoisin ja mikä on väri. Miten joku voi olla kateellinen, jos muutama romanialainen saa täältä duunia. Ihan oikeesti, hei! Nauttikaa te suomalaiset "työttömät" vaan toisten tienaamista rahoista. Ette osaa muuta, kun valittaa ja lusmuilla.
Kun työttömyyskorvaus on vain vähän yli 400 eur/kk netto, niin miten joku saa väännettyä siitä yli 8 euron tuntipalkan???
Ansiosidonnainen on paljon suurempi ja sitä nauttiessa voi räkiä kattoon puolitoista vuotta.
No just! Eipä jää mulla ansiosidonnaisella käteen yhtään työmarkkinatukea enempää. Kun lukee näitä kommentteja, alkaa kyllä mennä usko ihmisyyteen. Ilmeisesti se työelämä on todellista helvettiä monille kun pitää sitä pahaa oloa täällä purkaa.
Mun mielestä tää kyllä oli uutinen, sanan varsinaisessa merkityksessä!
Luin läpi tämän viestiketjun. Päädyin yhteen ainoaan johtopäätökseen (kommnettien perusteella): Suomalaiset ovat laiskaa, alkoholisoitunutta porukkaa, jotka enemmän kuin mielellään huijaavat itselleen ilmaista sossurahaa, Epärehellisiäkin ovat siis kaiken muun lisäksi.

Romanialaiset ystävämme taas ovat esimerkillisen työteliästä, rehellistä porukkaa, joista voimme olla vain ylpeitä, kun viitsivät täällä oleilla. kun eivät vaan lähtis ikinä pois.
Niin eikö yleistäminen ole hienoa.Vielä hienompaa on kun tietää mitä kansa OIKEASTI haluaa ja puhua kaikkien puolesta yhdellä suulla.
Uskomattomia pummeja täällä kommentoimassa. Kyllä noille ihmisille pitää hattua nostaa (siis sekä työnantajalle että -tekijälle). Harva suomalainen persu olisi valmis takamustaan nostamaan sängyn pohjalta ja tekemään noita töitä. Hyvä että romanit saivat töitä, hyvä että joku oikeasti luottaa että he ovat ihmisiä siinä kuten mekin ja vielä ihan osavaa ja työtä vieroksumatonta porukkaa. Sossutuet vaan pois sohvilla makaavilta ja vastaaviin töihin niin johan alkaisi mielenterveyskin kohota.
Tuohan on suomalaisiin kohdistuvaa rasismia.Häpeä.Taitaa puhua lottovoittaja.
Kuva teksti on siinä mielessä mielenkiintoinen, koska kuorma-autojen paineilmatoimisten jarrujen säätäminen ja korjaaminen on luvan varaista toimintaa. Tällä luvanvaraisuudella huolehditaan meidän kaikkien tiellä liikkujien turvallisuudesta. Edes kaikilla raskaankalustonkorjaamoilla ei ole jarrulupia. Mahtaakohan mäkiyrittäjällä ja romanialaisella työvoimalla olla luvat kunnossa???
Rasvanäppi se vasta on oikea expertti
Ei varmasti ole ja jarruihin ei saa koskea kuin siihen koulutettu henkilö. Eikä jarruja säädetä noin vaan auto pitäisi olla akseleistaan ilmassa . Kokeilu pitäisi suorittaa rullillilla eikä ajamalla.
taas vietiin suomalaisilta nuorilta kesätyöpaikat =(
Voisko kerrankin.. tämän yhden kerran.. olla valittamatta kaikesta?
sinne vaan mettään poimimaan marjoja ja myymään niitä, turhaakos täällä rutiset, kyllä työtä on jos viittii persettään liikuttaa
Hienoa! Lisää ihmisiä jotka tarjoavat työtä ja maksavat palkkaa ja hoitavat työnantajamaksunsa, veronpidätyksen yms. kunnolla. Työtä tässä maassa riittää, työpaikoista on pulaa. Ja paikoin myös työhaluisista työntekijöistä.
Kaikille jotka kadehtivat näitä paria työpaikkaa niin pyydän vilkaisemaan MOLiin. Siis jos mikä tahansa kelpaa arvon valittajille niin avoimia paikkoja on kyllä kymmeniä tuhansia auki
Miksi ihmeessä täällä haukutaan suomalaista työtöntä? Vihreät paniikissa vaalien takia? Viime laman aikana samanlaista törkyä tuli kokoomuslaisilta, vaikka laman tuhot näkyy nyt viipeenä nuorison pahoinvointina. Vieläkin oksettaa kun näkee tiettyjen herrojen naaman vaikka aikaa on jo kohta parikytä vuotta.
ProjectX on on oikeassa! Kyllä töitä on, jos vaan riittää sitkeys sen etsimiseen ja nöyryys vastaanottamiseen, vaikkei koulutusta tai kokemusta vastaisikaan. Työhän on työtä ja nämä romanit näyttävät esimerkkiä. 8 euroa tunnissa raskaasta työstä ei ole kovin paljoa.

Ajatelkaa, olen ääliö-nimimerkki kertoo rivien välissä miksi on työtön.
Pätkätöitä.Teetetään ketjussa.Säästetään kaikissa kuluissa.Mitä työnantaja joutuisi vakituisesta maksamaan.Kuka sellasessa hel.....tissä haluaa elää.Pakolliset laskut tulee postiluukusta joka pahuksen kuukausi.Eikä kaupan kassalla voi sanoa et maksan ku jaksan.
Jospa ensin työllistettäisiin ne suomalaiset ja sitten ne muunmaalaiset. Mitähän viestiä Suomi taas antaa ulkomaille, että kun tänne tulee kerjäämään, Suomi palkitsee työpaikalla! Kohta on ihmisiä Suomen rajalla ihan jonoksi asti.
Juuri näin! Eli kannattaa lähteä Suomeen kerjäämään, kyllä sitten kadulta tullaan poimimaan ja töitä tarjotaan. Eikä tarvitse kaikkea "p***ahommaa" ottaa (Katja Tuomisen sanoja lainaten kun mansikoidenpoimintaa tarjottiin).
Nyt media hereillä ja seuratkaas sitä miten kauan tätä työintoa riittää ja mitä seuraavaksi tapahtuu!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Hahhah, kateelliset suomalaiset. Vetäkää vaan sitä viinaa ja valittakaa ihmeessä enemmän!
ei kannataisi nauraa,saattaa tulla vielä itku pitkästä ilosta
Jos nyt kukkahattutäti laittaisit vähän jäitä hattuun.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Hoh hoijaa. Paljonko tästä työstä (vesakon harventaminen jne.) sitten pitäisi maksaa (asunto mukaan lukien)? 14 euroa / tunti + asunto? 20 e / h + asunto? Ihan realistisesti, paljonko pitäisi maksaa että ottaisit kyseisen työpaikan? Suomessa on valtavasti työttömyyttä mutta ei tämä työpaikka siitä miksikään muuta - rakennetyöttömyys johtuu nimenomaan siitä, että ihmisillä on (liikaa) taitoja, koulutuksia ja osaamista jota ei nyt tarvita tai josta ei ole mahdollista maksaa sitä toivepalkkaa, jonka työnhakija tahtoisi. Vesakon harventamisesta ei vain ole realistista maksaa noita 15-20 e / h palkkoja, koska tämä työ ei tuota työnantajalle niin paljon lisätuloa. Työnantajan on palkatessaan uuden henkilön oltava varma, että tämä henkilö tuo taloon enemmän rahaa kuin vie sieltä pois - eikö tämä ole aika perusjuttu? Ikärasismi, ulkomaisen työvoiman riistäminen ja muu syrjintä ovat sitten asia erikseen ja johtuvat vain työnantajan typeryydestä ja puutteellisesta valvonnasta.

Hienoa romaneille että pystyvät parantamaan elämäänsä ja itsekunnioitustaan tekemällä rehellistä työtä. Ei vesakon harventaminen muutu esim. metalli- tai paperialan työksi vain romanit tästä työstä pihalle potkimalla, eihän? Eli eivät nämä romanit todennäköisesti vieneet juuri sinun työpaikkaasi..?
hieno kommentti, ja sekin että alhovuoren yrittäjä kertoo tuossa että säästää rahan romanialaisille omasta palkastaan ja kun se ei riittänyt tarvittiin tukea muualta , jota saatiin, kyseessä ei ilmeisesti ole jatkuva tilanne , ellei sitten yrittäjällä mene niin hyvin että saattaa pystyville henkilöille osoittamaan työtä jatkossakin, joka tuottaa. Samaa uhrautuvuuta toivoisi enemmänkin yrittäjien keskuudessa, joilla on hyvät bonukset ja suurensuuret tulot, tässähän ei ole kyse monimiljonääristä kuitenkaan. ja se että työttömille ei olisi vastikkeetonta rahaa ollenkaan olisi todella hyvä, Jokaiselle kuuluu perustoimeentulo ja sen eteen pitää tehdä töitä, ei kunnallekaan paljon maksaisi jos samalla rahalla joka laitetaan työttömyyskorvauksiin saataisiin edes osa-aikaista apua vanhusten pariin. Myös ympäristönsiivousta ja muuta helppoa työtä voisi järjestää minimikorvausta vastaan. Itse olen pitkäaikaistyöttömän äiti, ja pahaa tekee katsoa kun jälkikasvu, jolla on hyvä koulutus, jää kotiin ja tulee niin araksi, ettei enää pärjääkkään ihmisten ilmoilla. Tämäkin pitäisi ottaa huomioon, kun työttömyyskorvauksia kotiin maksetaan. Että kun sitä jatkuu vuosia, ei nuoresta ihmisistä ole enää oikeasti mihinkään töihin, ja se johtuu vaan siitä että on vieraantunut kanssakäymisestä ihmisten kanssa. Ei kaikki työttömät ole alkoholisteja ja luusereita,mutta moni tarvitsisi säännöllistä päiväohjelmaa ettei erakoituisi. Jos koko yhteiskunta ajattelisi kuin tämä yrittäjä, että annetaan mahdollisuus ja tingitään vähän ja paljonkin omasta, jotta toisetkin saisivat edes välttämättömän, olisi tämä maa parempi monille asua ja elää ihmisarvoisesti yhdessä toistensa kanssa.
Paljonkohan noista duuneista kertyy verokassaan euroja :D
12000 euron vuosituloista ei maksa kukaan suomalainenkaan vähennysten jälkeen veroja.
Yksityiset tahot ovat siis ryhtyneet sosiaalitoimistoksi. Tämä vain houkuttelee maahan lisää näitä tyyppejä, jotka kerjäävät ja sen ohessa tekevät rikoksia. Ei tämä sakki kesken lopu, sillä Euroopassa näitä on 10-12 milj. henkeä.

Kun näiltä yksityisiltä sitten rahat loppuvat yrittävät he kaataa koko jutun yhteiskunnan harteille ja saada omalle "hyvä ihminen" harrastetoiminnalleen muut maksajiksi. Ei siis näin. Pitää nähdä omien toimien vaikutus muutama askel pitemmälle ja seuraukset laajemmin.

Romanian kansalaisten ongelmat ratkotaan Romaniassa, ei täällä. Et ole hyvä ihminen, jos itsekäs auttamishalusi tarkoittaa sitä, että joudut ampumaan samalla naapuriasi jalkaan. Asialla kun on aina vähintään kaksi puolta. Miksette harrasta auttamistoimintaa paikan päällä Romaniassa? Siinä ei tulisi kenellekään vahinkoa, paitsi ehkä auttajille.
"Ei tämä sakki kesken lopu, sillä Euroopassa näitä on 10-12 milj. henkeä."
Toivottavasti laskit mukaan suomalaiset sosiaalipummit ja itsesi.Muista ettet lähde ruotsiin töihin ja tuo sukulaisille verovapaita kaljoja.
nIMIMERKKI HYVÄ IHMINEN : TÄTÄ ASIAA EI PAREMMIN OLISI VOINUT KITEYTTÄÄ!
They took our jobs!!!
Taitaa virkamies viisaudessaan estaa tuon suunnitellun lampaidenkasvatuksen vedoten johonkin virkasaantoon. Maatalous ja elaintenpito on luvanvaraista hommaa EUssa. Eli virkamies laittaa takaisin mierontielle kerjaamaan.
Ylijohtaja ja ylitarkastaja ovat viisaita kansan palvelijoita.
Kyllä moni nuori lähtee 8e /h tekee töitä jos asunto tulee päälle. Ei 14e/h ole sen parempi jos asumisen joutuu maksamaa, taitaa isompi palkkainen jäädä huonommalle.
Kyllä moni suomalainen tekee töitä nytkin 8e / h. Mutta joutuu sen lisäksi maksamaan asumiset ja ruuat itse.

Moni suomalainen olisi iloinen noin hyvästä työtarjouksesta, jossa elämisen maksaa työnantaja ja sen lisäksi saa 1000e/kk huvitteluun.

Esim. kovasti parjattu ja kadehdittu taiteilija-apuraha, jota saa parikymmentä suomalaista, on saman suuruinen, mutta siitä joutuu maksamaan elämisen, asumisen, työhuoneen vuokran sekä kaikki työhön liittyvät kulut, matkat ja materiaalit.

Akateemisissa ammateissa 8e/ h on hyvä palkka, erityisesti naisilla. Yliopistolla luennoimisestakaan, joka on jo toista vaativuusluokkaa, ei saa enempää!!!!

Romanialaisilla vesurinheiluttajilla ei ole opintolainoja riesanaan, kuten normaalilla suomalaisella.
Mistähän olet repinut tuon 8 euron luentopalkkion?! Viimeksi kun itse toimin tuntiopettajana yliopistossa, sain maisterintutkinnollani 45 minuutin luennosta 44 euron palkkion (n. 59 e/tunti). Ei nyt ihan älyttömän virheellistä tietoa kannattaisi kuitenkaan levittää.
Ei työnantaja maksa elämistä. Omassa asuntovaunussa (tai joltakulta "lainatussa", kuten eräs vaunu oli) ne asuvat. Voithan sinäkin ostaa asuntovaunun ja lykätä sen johonkin ja elää "ilmaiseksi". Tosin ei taida viranomaiset katsoa sormien läpi suomalaista laitonta leiriytyjää, kuten katsovat näitä romaneita läpi sormien.
8 euroa tunnissa on kovin vähän, jos tavoitteena on ruoka, asunto, vaatteet, oma tai lasten koulutus, ehkä autokin, polttoainetta, puhelin, tv, tv-maksu, verot.
Niinpä. Jokainen voi miettiä mikä elämässä lopulta vie ne rahat ja kuinka moni niistä asioista ovat täydellisen tarpeellisia.
Täällä on yksi opiskelija, joka ilmoittautuu heti tuollaisiin töihin, jos saa 8 euroa tunnilta+asunnon.
Mene mollin sivuille ja osta teltta.
Kyllä tämä keskustelu osoittaa selvästi sen, että kysymyksessä on monen suomalaisen kohdalla asennevamma. Ensin keskustelupalstat täyttyivät siitä että kerjääminen pitäisi kieltää, nyt näiden ed. mainittujen kirjoitusten perusteella työnkin tekeminen pitäisi kieltää. Kysymyksessä on selvä ulkomaalaisvastaisuus ei mikään muu. Ollaanpas nyt kerrankin rehellisiä me "mettääntyneet" suomalaiset. Suomalainen ei vaan yksinkertaisesti halua että suomeen tulisi ollenkaan ulokomaalaisia. Sanokaa se rehellisesti älkääkä piiloutuko kaiken maailman p***an taakse mitä kirjoitatte!!!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Johan nousi älämölö kun muutama romani sai duunia!!!!Keneltä nuo rahat on poissa???
Joltain suomalaiselta työttömältä. Heitä oli syyskuun lopussa 243 000.
Lue kirjoitus Vartista ensin ennenkun päivittelet.Palkkarahat verkostoseurakunnasta koska yrittäjällä ei ollut varaa maksaa palkkoja.Kun työskentelee vähintään 18 tuntia viikossa yli neljän kuukauden työsopimuksella pääsee nauttimaan suomalaisesta sosiaaliturvasta
Niin juuri, stiinuli, lue kirjoitus ensin: yrittäjä ei nosta itse palkkaa, koska hiihtokeskuksella ei ole tuloja (sattuneesta syystä), ja LOMAUTUSUHAN ALLA tuli hätiin rahaa kerännyt seurakunta.
Hienoa tänään voisi ostaa kaljaa asian hyväksi että saivat töitä. Itse odotan soskun rahoja enkä mene ikinä töihin kun on rahaa aina.
Kyllä on kamala asia jos joku sai töitä? Hankkikaa elämä tai töitä, niin ei tarvitse olla vihainen aina kun jonkun tilanne paranee.
Ja hei, 1) Työttömät eivät ole laiskoja, vaan heillä ei ole työtä. Se on kaksi eri asiaa.
2) Suomi ei ole mikään metsäläisheimon kylä, jossa pitää pelätä kaikkia joita ei tunneta. Suomi on ihan yksi vapaa maa Euroopassa siinä missä muutkin. Tosin varjoaankin pelkäävät suomalaiset yrittävät kyllä estää ketään vaan tulemasta tänne, mutta tänä päivänä se ei enää niin helposti onnistu. Tänne voi tulla ja täältä voi lähteä. Myös suomalaiset saavat mennä muihin maihin. Jos uskaltavat.
Kyllähän toi Romanien työllistäminen on hyvä juttu,noin yksittäisesti,mutta eihän se toimi tuolla systeemillä enemmässä määrin.Jos Suomen työläiselle, joka tosiaan elää täysin omalla palkallaan maksettaisiin tämän verran pitäisi useammallakin olla väh.kaksi työ paikkaa tullakseen toimeen,ja niitähän ei ole.Kyllähän totta on että ansiosidonnaisen ei kannata lähteä tuolla palkalla,mutta kun tekee niin että ottaa ans.sidonnaisen jalähtee joka aamu harmaaseen työhön niin kyllähän se kannattaa.
Tuollainen hiihtorinteen vesakonleikkaus on niin kutsuttu talkootyö, jonkalaiset on perinteisesti teetetty partiolaisille tai jääkiekkoseuroille. Nuorisoyhdistyksille tuollaiset hommat ovat omiaan niin rahallisesti leiri- ja kisamatkakassaa kartuttamaan, kuin myös joukkueen yhteishenkeä kohottamaan. Sesonkiluonteisissa töissä, kuten marjojen poiminnassa on kyse varsinaisesti oikeista töistä. Marjan ja sienen keräyksestä suomalainen työtön saa merkittävää taloudellista lisäapua. Ja niihin töihin kaivataan ulkomaalaisiakin kynnelle kykeneviä, Thaimaasta ja Mongoliasta asti. Miksipäs ei marjanpoiminta romaneilta luonnistunut??
mistä ihmeen ilmaisesta asunnosta ja ylläpidosta täällä oikein puhutaan? Nämä työntekijät asuvat omissa asuntovaunuissaan hiihtokeskuksen leirintäalueella. Työpaikkaruokailusta tai ylläpidosta jutussa ei ole sen sijaan mitään mainintaa. Ymmärrän, että joillekin jopa uutisten lukeminen saattaa vaikeaa, mutta älkää nyt herra paratkoon ruvetko kommentoimaan, jos ette ymmärrä lukemaanne!
Veikkaisin, että monet täällä ärähtäneistä suomalaisista työttömistä ärähtivät sen takia, että tuskin nuo kyseiset olivat 'julkisessa' haussa. Koska niinkuin yrittäjä itsekin totesi, jollei olisi itse luopunut palkastaan, ja saanut avustusta seurakunnalta, tuskin olisivat siellä enään.

Eli hyvää mainosta yrittäjälle. Ja eiväthän ne romaanit niitä paikkoja itse hakeneet, vaan tämä Vapaa-mikälie yhdistys haeskeli sopivaa yrittäjää, joka 'palkkaisi' nuo ko. romaanit.

Ja mitä tulle näihin huutelijoihin, ett siellähän niitä paikkoja on satoja auki MOL:ssa - koskas olette viimeksi perehtyneet niihin firmojen valintaperusteihin? Hakijoita satoja/paikka, mutta esim. siivoojaksi valitaan se DI:n paperit omaava, postin jakajaksi se Tohtori, jne... - jos siis palkkaavat siihen suomalaisen.

Samalla kun katsoo niitä vaatimuksia, niin huh huh. Etsitään korkeintaan 25 vuotiasta, jolla paperit ties mistä tutkinnoista, ja samalla 10 vuoden kokemus? Ja noita piisaa, siis ihan aloitustason tehtäviin.

Toisaalta ymmärrän firmoja - miksi maksaa palkkaa 10€/h, tai yli, suomalaiselle, kun saman homman tekee murto-osalla joku Virolainen.

Kyllähän tuolla
Totta puhut.Näin se menee.Suomalainen jää omassa maassa jalkoihin tuon halpatyövoiman kanssa.Rajojen takaa tulee halpis porukka ja hoitaa homman.Ja omistajat taputtaa karvasia käsiä.Suomessahan ei muutenkaan kannata mitään teettää.
Uutisesta käy ilmi, ettei yrittäjällä ollut rahaa palkkoihin. Halo!
Kateudella ei tässä maassa kyllä ole mitään rajaa!!!!!!
Me suomalaiset olemme kateellinen ja selkään puukottava surullisten kyräilijöiden kansa.
Hienoa!
Lisää tällaisia uutisia, näitä tarvitaan.
Huomattu on, että Suomessa kateus on rehottava voimavara, mutta valitettavasti etumerkiltään negatiivinen. Meillä on kyllä omasta takaa työtä vieroksuvaa porukkaa, joka ei tuolla palkalla ja mainituilla asumisoloilla viitsi eväänsä liikauttaa.
Voi sinun hyväuskoisuudella ei ole rajaa. Ei voi kuin ihmetellä näitä vasemmistotanttoja jotka jokapaikassa suuna ja päänä, mutta hyysäävät vain rikollisia ja mieluiten romaneja. Moraalitonta. Kostautuu kyllä.
Tekemällä tehty työpaikka muutamalle romanille, ja seurakunta maksaa palkan. Puhdas mainostemppu. Suomalaisille varmasti olisi kelvannut tämäkin työ. Mutta eihän se kirkko suomalisten eteen uhraudu.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
8 euroo tunnilta 8 tuntii päivässä 21,5 päivää kuussa tekee 1376 euroo kuukaudessa, se on lähes kolmin kertainen ansio työttömyysturvaan nähden, joten uskon kyllä monen suomalaisen työttömän ottavan sellaisen työn vastaan!
Tuntuu tosi hyvältä kun kateudesta vapautuu. Kevyt ja huoleton olo. Suosittelen.
Varmaan joo, aika hällä väliä fiilis. Tervetuloa maahan taas kun oot sillä tuulella.
Mutta jos Romaniassa on BMW-mekaanikko, niin eikö sillä koulutuksella olisi kysyntää vaikka muualla Euroopassa, esimerkiksi Saksassa ? Tai miten todistusten laita on ?
Romanialainen BMW-mekaanikko on erikoistunut käynnistyksenestojärjestelmiin.Sillä koulutuksella saa saksassa pallon nilkkaan. PS. BMW rekkojen jarru mekaanikoilla ei taida olla kovinkan paljon kysyntää työmarkkinoilla.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Mukavaa että saivat töitä, ei tarvii enää kerjätä ja suomi saa verorahaa heiltä:)
Huom! Kommentti on poistettu
Saako verotuloja.. saapi tuota epäillä..
missä oli tämmöinen tukiverkosto,kun jouduin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle ja huolettavana alaikäinen lapsi..Ei ollut ketään auttamassa ja rinnalla kulkemassa.Suomi on suomalaiselle rasistinen maa.Oman maan herrat puukottaa omaa kansaa selkään.Sen olen nähnyt ja karsaasti kokenut!
Eipä ole mitään järjestöä ilmaantunut tuekseni.Ei ole sukua.Eu paketin sain seurakunnalta.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
olisit mennyt kerjäämään. just tätä suomalaista sossurahoissa roikkumista... ei minkäänlaista aloitteellisuutta, ja sitten kyräillään niitä jotka henkensä edestä yrittää ja yrittää.
"Työaika on kahdeksan tuntia päivässä ja palkka kahdeksan euroa tunnissa."

... ja ennakonpidätykset ja kaikki työnantajamaksut on tietenkin hoidettu ja romanit tekevät veroilmoitukset niin kuin pitää.
No ehkäpä joku verohallinnon henkilökin lukee joskus lehtiä ja saattaa vaikkapa tarkastaa, ovatko asiat kunnossa. Jos itse työllistäisin ihmisiä pimeästi, en välttämättä huutelisi siitä kovin kovaan ääneen.
Todella lapsillisia kommentteja. Ei muuta voi sanoa.. Ennakonpidätykset ja työnantajamaksut hoitaa tässä tapauksessa suomalainen Tom Puusa..
8e....eli taas viedään ku litran mittaa !!!
"Mene mollin sivuille ja osta teltta."
Joko sitä on mollin sivuilla alettu myymään telttoja, onko myös niitä asuntovaunuja?
No ei mikään ihme sillä suomalaisilla ei ole kohta varaa asua kuin teltassa!
"Puusalla on Alhovuoren ympäristössä 75 hehtaaria maata ja suunnitelmia myös ensi kesäksi.

– He voisivat viljellä noita peltoja ja paimentaa lampaita, ja myydä sitten sadon ja lihat sen sijaan että kerjäävät. Se olisi kaupankäyntiä, joka antaisi myös ihmisarvoa."

Eikä taida olla verovapaata toimintaa tämäkään.
Nyt on kerjäläiset joutunut ojasta allikkoon! Kuinkahan käy palkkojen? Vai laittaako kirkko tikkua ristiin avustuksen muodossa.....
Niinpä niin...
työkkärin oven eteen telta pystyyn miksei suomalaiset kerjää kaduilla
Se että maksan veroja n.900e kuukaudessa tekee vihaiseksi.. viekää työt meiltä Suomalaisilta niin voitte maksaa meidän työkkäri massit.. markka takaisin. ":)"
taitaa raskaskalustoasentajan palkka olla enemmän kuin tuo 8e tunnissa.. ei taida työnantaja noudattaa TESsiä...
Kyllä moni suomalainen tekee töitä nytkin 8e / h. Mutta joutuu sen lisäksi maksamaan asumiset ja ruuat itse.

Moni suomalainen olisi iloinen noin hyvästä työtarjouksesta, jossa elämisen maksaa työnantaja ja sen lisäksi saa 1000e/kk huvitteluun.

Esim. kovasti parjattu ja kadehdittu taiteilija-apuraha, jota saa parikymmentä suomalaista, on saman suuruinen, mutta siitä joutuu maksamaan elämisen, asumisen, työhuoneen vuokran sekä kaikki työhön liittyvät kulut, matkat ja materiaalit.

Akateemisissa ammateissa 8e/ h on hyvä palkka, erityisesti naisilla. Yliopistolla luennoimisestakaan, joka on jo toista vaativuusluokkaa, ei saa enempää!!!!

Romanialaisilla vesurinheiluttajilla ei ole opintolainoja riesanaan, kuten normaalilla suomalaisella.
"Moni suomalainen olisi iloinen noin hyvästä työtarjouksesta, jossa elämisen maksaa työnantaja ja sen lisäksi saa 1000e/kk huvitteluun." Maksaa elämisen? Nää asuu hei asuntovaunussa..
Ja Suomi on, ihan syystäkin, täynnä työttömiä akateemisesti koulutettuja ja muita humanisteja. Hyvä, että joku jaksaa olla "vesurinheiluttajana" ei kaikki voi olla akateemisia tyhjäntoimittajia. Opintolaina on raha, jonka maksat siitä, että olet ajatellut hoitaa hyvät liksat, istumalla persiilläs.
Paatuneet ja säälittävät taas huutelee täällä. Vaatimus siitä että kaikkien tulisi olla samalla viivalla työnhaussa on absurdi, sillä on selvä että maahanmuuttajat on aina pari askelta suomalaisten perässä. Kehtaa joku väittää että heitä suositaan, huhhuh. Heillä ei ole varaa tinkiä liksoista, ei sossuturva toimi suojaverkkona, heidän suomen kielen sekä kulttuurin tietämys on pienempi eikä he tiedä miten monimutkanen byrokratia toimii. He joutuvat tekemään paljon palkatonta työtä kehittyäkseen näissä asioissa.

Näiden syiden takia tarvitsemme erilaisia verkostoja ja organisaatioita jotka auttavat maahanmuuttajia integroitumisessa joka sisältää myös ihmisarvoisen työn hakemisen/saamisen.

Jääkää vaan kotiin kyttäämään uutisia maahanmuuttajista joista saatte syyn vuorotellen huudahtaa "sossupummi!" ja "työnvarastaja!" .

Onnea romaneille jotka töitä saivat, toivottavasti tämä toimii esimerkkinä tulevaisuudessa!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Juurikin näin. Kannatan sitä että joku tekee "huonommatkin" hommat vähän halvemmalla kun suomalaisille ei kelpaa. Ajattelisitte ensin itsenne heidän asemaan sillä, että Suomesta ei saisi töitä ja sosiaaliturvaa ei olisi, niin kyllä siinä vaiheessa ulkomaat ja heikompikin palkka monelle kelpaisi.
No sittenhän se laiton leiri Kalasatamassa voidaan vihdoinkin purkaa?
"suomalaisille työttömille ei alhaisen palkan hommat kelpaa kun sosiaaliturva on niin hyvä. Tämä on Suomen ongelma."

Ihmisillä tuntuu olevan aika omituinen kuva nykyisestä hyvinvointivaltiostamme. Valtiolta saatavat tuet ovat todella pieniä. Itse esim. olen tällä hetkellä työmarkkinatuen varassa ja se tarkoittaa verojen jälkeen 400e/kk + 300e/kk asumistuki vuokrani ollessa 450e/kk. Onneksi olen saamassa töitä pian sillä tolla rahalla ei oikein saa edes ruokia ostettua. Sossusta sain aikoinaan vuokran sekä n. 350e/kk. Sekään ei tahtonut edes ruokiin riittää. Että ei näillä tuilla todellakaan elellä herroksi vaan kyllä tämä on jatkuvaa kituuttamista ja senttien laskeskelua. Mistä tahansa työstä tienaa paremmin. Aivan mistä tahansa.

Se taas on toinen asia, että onko oikein työnantajilta hyödyntää ihmisten hätää ja tarjota heille pahasti alipalkattua työtä vain jotta työnanataja itse voisi kääriä maksimaaliset voitot. Mielestäni se ei ole oikein. Kyllä työstä pitää maksaa kunnon palkka. Ei ihmisten hätää saa käyttää hyväkseen vain omaa ahneuttaan.
Eikö nyt ole hyvä, että töitä tekevät. Eikä toi homma liksoineen nyt niin hääviltä vaikuta, että monikaan suomalainen työtön tohon suostuisi. Ja "ilmainen asuminen", moniko oikeasti haluaisi asua asuntovaunussa? Menkää ihmiset itteenne joskus..
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Hahaha, punaniskat ottavat herneen nenään kun romanit tekeekin töitä? Mikäs nyt on vialla, eikö romaneja yhtäkkiä voikaan haukkua enää pummeiksi? Taitaapa olla eräs r-sana ikuisen hauhaun taustalla!
Se, että 6 kpl 60:sta Kalasataman asujasta tekee töitä, ei ole vielä kauheasti Toki parempi sekin kun ei mitään.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Siinä vähän suomalaisille "muka työntekijöille" mallia .... ei taitaisi moni kehä kolmosen sisäpuolelta ruveta vastaavaan...
Onkohan kukaan ottanut selvää työnantajasta?
Se on Tom Puusa. Alhovuoren toimintakeskus. Googlesta löytyy. Mikä oli pointtisi?
Halleluja! Palstan kukkahatut ovat antaneet jylhän tuomionsa: Tämä kuuden hengen työllistymisestä kertova uutinen on osoittanut, että romanit ovat kollektiivisesti parempaa väkeä ja suomalaiset laiskoja alkoholisteja. Ah, täten olen valaistunut ja muutan itsekin Kalasatamaan rehellisten ihmisten keskelle täältä junttisavupirtistäni!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Kukkahatut ovat iloinneet siitä että kuusi romania on saanut töitä.

Kukkahatut ovat kyllästyneet ainaiseen mussutukseen romaneja vastaan ja kritisoivat näitä mussuttajia negatiivisuudesta ja laiskuudesta.

Vedit herneen nenään ihan turhaan. On olemassa fiksujakin suomalaisia, he vain eivät ole täällä nillittämässä toisten onnea vastaan.
VApaa liikkuvuus on tehnyt mediatempun, jonka vartti nielee kuin boa gerbiilin.
Ja Alhovuorelle emme mene enää laskettelemaan.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Kotiryhmäverkosto on muuten yhteisö kirkon sisällä. Ei seurakunta, kuten juttu väittää.
Oikein mukava sellainen kylläkin. Kannattaa tutustua.
Saisi tulla maksamaan minunkin työntekijöiden palkat. Jäisi kivasti katetta sitten minullekin:)
Ei mene läpi tämä mediatemppu.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Alhovuori meni boikottiin.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Perheemme käy tästä lähtien Alhovuoressa. Hieno homma!

Itsekin jouduin taannoin työttömäksi, mutta en jäänyt makailemaan kotiin, vaan perustin yrityksen ja kovalla työnteolla sain homman skulaamaan. Nämä valittajat voisivat purkaa energiaansa samansuuntaisesti - järkyttävän nettikommentoinnin sijaan tekisivät oikeita töitä.
Älä huoli, kyllä täällä ihan rehellistä työtä tehdään, johon on vuosia opiskeltu ja josta oikein verotkin maksetaan.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Miksei maahanmuuttajat perusta yrityksiä.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Romanit yrittävät myymällä ruusuja tai kerjäämällä, mutta tämäkin halutaan kieltää.
Viittaan lyhenteellä äRRÄ romaneihin.

Luuletteko te TODELLA, siis TODELLA, että näiden äRRien tienestit on niin pienet, että sillä kukaan suomalainen ei samaa hommaa tekisi?

No, newsflash kaikille pumpulissa kasvaneille kermap*rseille:
siivoojan tuntipalkka ei päätä huimaa ja HUOM: lyhyttä matematiikkaa:
8h * 8e/h = 64e/pvä

Ystäväni on siivoojana, tutkinnon käynyt ja sai sellaisen sopparin että 10h töitä 3:ssa viikossa! äRRÄ on siis saanut 64e * 5pvä viikossa = 320e ja se vielä kertaa kolme: 960e/3 viikkoa. Ystäväni tuntipalkan pitäisi olla 96e että yltäisivät samoihin tienesteihin.
Romaniasta tuli EU-maa lähinnä siksi, että useat suuret yritykset saivat siirrettyä toimintaansa sinne halvan työvoiman perään, esim. Saksassa tämä ilmiö söi kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Syy: jatkuvan talouskasvun ylläpitäminen, rahan liikkuvuus. Kerjäläiset liikkuvat ympäri Eurooppaa vastapainoksi. Romania ei tietenkään ole siten EU-kelpoinen vapaan liikkuvuuden kannalta.
Muutama romani tekemässä pienipalkkaista satunnaista hanttihommaa on kuitenkin niin pieni marginaali-ilmiö kokonaisuudessa, että on käsittämätöntä riehua sellaisesta. Tosin kaikki kunnia työnantajalle inhimillisestä rohkeudesta, menen ihan tuon vuoksi talvella Alhovuoreen.
Epäilen myös, olisiko yhdestäkään tämän palstan kitisijästä oikeasti edes tekemään 8 euron tuntiliksalla raskaita määräaikaisia hanttihommia.
Jarrujen korjaamisesta: dynamometrillä sitten mitataan niitä säätöjä, ei sillä mitään säädetä.
Jos harrastaisin laskettelua Alhovuori olisi minun/meidän perheen suosikki. Mitä tuohon palkkaan tulee niin alottelijalla on alottelijan palkka.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Suomalaiset on hyysättyä kansaa. Perse ei nouse sohvasta, ja työpaikan pitäisi joku hopeatarjottimella tarjoilla. Ollaan totuttu, että kyllä sossu maksaa, joten huonompipalkkaisia töitä, saati mitään vähän kauempaa, ei huolita. Kumpikohan on parempi merkintä CV:ssä seuraavaa työpaikkaa hakiessa, pitkä työttömyys vai hyvin tehdyt "ala-arvoisemmat" työt? Nämä sentään ovat hylänneet KOTINSA löytääkseen ansiotyötä, jota ei omassa maassa ole tarjolla. Saati sossua. Jos sossumaksuja leikattaisiin rajusti, kuinkakohan monella olisi munaa lähteä vieraaseen maahan työnhakuun???
Tarkennuksena niille, jotka olivat aikeissa erota kirkosta, kun "seurakunta" laittaa heidän kirkollisverojaan romanien palkkoihin. Tuo verkosto- seurakunta, joka keräsi rahaa palkkoihin ei ole verorahoista pois. Verkostossa seurakuntalaiset itse keräsivät ja maksoivat kolehtituloilla (siis omasta pussistaan) noita palkkoja. Verkosto ei ole siis ev.lut kirkon seurakunta vaan kirkon sisällä toimiva yhteisö. Lisätietoa www.verkosto.net
Pitäisköhän viedä sinne BMW huoltoon ja rankakuorma pilkottavaksi?
Töitä suomalaisille ja ilman palkkojen polkemista.
No järjestäppä kun olet niin näppärä.
Ahkerat orjat.. eiku työläiset saavat 1000 euroa kuussa.
1000 euroa kuussa on valtava summa, jos sen osaa käyttää oikein. terveisin 450 euroa kuussa "tienaava" opiskelija...
Näin sitä pitää! Seuraavaksi vaan Romaneja töihin esim itellaan jossa suomalaiset laiskottelee ja itkee kun joutuvat tekemään töitä. Nyt olisi Hallituksella näytön paikka. Annetaan PAU:n porukan laiskotella (lakkoilla) ja otetaan ahkeria romaneja töihin.
Kuvassa säätää rekan jarruja.
Onko luvat?
http://www.ake.fi/AKE/Katsastus_ja_ajoneuvotekniikka/Autokorjaamot+2/Korjaamoluvan+hakeminen/Kuorma-+ja+linja-auton+ja+niiden+per%C3%A4vaunujen+jarruj%C3%A4rjestelmien+korjaus.htm
Suomalainen perusduunari ei 8 eurolla tunti edes kumarra työn suuntaan. Hienoa toimintaa yrittäjältä.
On se kumma kun ei tuo palkka kelpaa suomalaiselle? itse teen 8.11e tuntipalkalla 8.5h päivää 5pv viikossa. eipä ole valittamista, jos meinaa työtä tehdä... Varmasti olisi suomalaisistakin tuo määrä löytynyt tuollapalkalla töihin.
Työstä pitää maksaa sen verran, että sillä tulee toimeen.

Olen itse nähnyt tapauksen jossa vaativaa c++ -ohjelmointia / ohjelmistosuunnittelua sisältävää työtä kaupattiin yksityisten konsulttien ja työkkärin toimesta työttömille. HARJOITTELIJAN KUUKAUSIPALKKA TÄSTÄ TYÖSTÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA OLISI OLLUT NOIN 800 EUROA BRUTTO KUUKAUDESSA.

Että sillä lailla. Voi tosin olla vähän vaikeaa se työnteko, jos kämpän ja ja bussilipun maksamisen jälkeen ei oikein sitä rahaa enää siihen ruokaan jää. Voi ruveta pikkusen heikottamaan, noin pidemmän päälle.

Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Hehe:) Normaalipalkka noissa hommissa likkuu tällä hetkellä haarukassa 3500-4000 erkkiä. Hyvä Työkkäri! Jesjes.
Vapaa katto ry hoiti "homman kotiin". Sesonkitöitä "paiskii" pari kuukautta niin romanit saa työttömyyskorvausta ja se onkin sitten vähän enemmän kuin toi 8 € tunti. Veronmaksajille se lasku tulee joka tapauksessa. Eu vois kyllä kiinnostua tollasesta orjatyöstä.
Yököttää tuo suomalaisten peruskateus. Onpa se nyt hirveän ikävää, että joku vihdoin teki jotain näiden ihmisten ongelmien eteen. Se joka on kateellinen, muuttakoon talveksi asuntovaunuun tai "kerjäläisleiriin".
"Se olisi kaupankäyntiä, joka antaisi myös ihmisarvoa." ---- Niin, koska ihmisarvo määräytyy kaupankäynnin/työn/työttömyyden/kerjäämisen mukaan.
Monet yritykset käyttävät näitä maahanmuuttajia orjatyövoimana. Törkeimpiä on eräs hiusalan yritys. Kannattaa boikotoida. Tuo Thaimaasta orjatyövoimaa, työsopimukset kirjotetaan Thaimaassa mitkä ei päde suomessa, mutta eihän ketään kiinnosta. Leimataan vielä rasistiksi, jos uskaltaa jotain asiasta mainita. Tiedän yrityksiä jotka käyttävät maahanmuuttajia "työharjoittelussa" ilmaiseksi. Lupaillaan töitä mitä ei sitten saakkaan vaan otetaan heti seuraava ilmaistyöntekijä, että näin meillä suomessa jossa kaikki on niin hienosti.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Mää tuun tekee ilmaseks.
Onpa kommentteja tullut uutiseen. Uutisessa luki että niittävät vesakoita yms, esimerkiksi kunnilla on puutarhatyöntekijät jotka tekee samaa työtä, palkka saattaa olla muutaman euron enemmän tunnilta kunnan työntekijällä mutta kyllä niihin työntekijöitä on löytynyt. Eli suomalaisia olisi taatusti tarjolla työntekijöiksi, mikä tässä työllistämisessä kusee oikein?
Kyllä helsingissä asuminen on ihan sairaan kallista.Toinen asia.Kyllähän töitä on pätkä sellasia.Kuka sellaseen rumpaan lähtee.Maksetaan mitä jaksetaan.Laskut juoksee joka kuukausi.Suomalaisia kyllä velvotetaan työtekoon ei meille tule mistään luukuista mitään.Jollei me selitetä jopa vessa reissuakin.On se kurjaa kun on väärän värinen.Pakkolomat pyörii ja leipä on tiukassa.
Hyvä että hommia löytyi, ja varsinkin että hommille löytyi tekijöitä.

Mutta:

"Hätiin tuli Verkosto-seurakunta, joka keräsi rahaa romanien palkkoihin."

Pahempi juttu. Tämä on laiton rahankeräys. Sorry boys, nou boonus.
liian hyvä sossu . ei suomalaiset viitti mitään lammaspaimenia olla. kato peiliin ,ja suu kiinni
Ajatelkaa jos somaliasta tulee tänne mekaanikkoja ja he tekevät nuo hommat 4 euroa tunti nämä romaanithan jäävät työttömiksi.
Ihanaa kun saavat rehellistä työtä, kaikkea hyvää heille.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Hienoa, että joku on tehnyt asian eteen jotain, ja työllistänyt romaneja. Pari ongelmaa tässsä kuitenkin on:
- kuusi romania ei ole yhtä kuin kaikki Vapaa Katto ry:n nurkissa pyörivät romanit. Suurin osa tätä porukkaa on tekemässä ties mitä
- Mitä tapahtuu kun näillä kavereilla työt loppuvat? Saavat suomalaiset työttömyysedut?
- Suomalaisten syyllistäminen. Varmasti moni suomalainen työtön menisi riemusta kiljuen tekemään noita töitä, mutta kuka elää pääkaupunkiseudulla (tai muuallakaan Suomessa) 8eur/h palkalla?
Hienoa, että ovat saaneet töitä! Itse juoksen joka toinen päivä haastattelussa jo 8kk ajan ja ei vaan päätöstä saada aikaan. Yhteen taloon minua on haastateltu kahdeksan kertaa. Muuttaisin heti työnperässä ja asuisin asuntovaunussa, mutta minulla sattuu olemaan pieni lapsi ja suomalainen sossuhan sen huostaanottaisi välittömästi, jos alkaisin siellä talvea asumaan.
Teen tässä juuri työtodistuksistani ja muista asiakirjoista EUpassin mukaista kansiota, jolla voin hakea töitä EU:n alueelta. Nyt huomasin, että suomalaisella työmarkkinatuen saajalla ei ole lupaa lähteä työnhakuun muuhun EU maahan 3kk ajaksi menettämättä sitä ryhtinaallista 400e/kk. Mikä on todellinen liikkumisvapaus EU:n alueella? Onnekseni olen vielä liiton päivärahoilla seuraavat 450 päivää. Se on hauskaa, kun hakemissani töissä (oli se sitten vaikka aulavahti) tarvitaan aina vähintään englantia, kohdemaan kielen, sekä mielellään ranskan tai saksan osaamista. Itse omaan alkeet kreikasta, italiasta, tanskasta ja ranskasta, jota olen käyttänyt myös työkielenä. Silti vain Tanskasta on minua haastateltu puhelimitse. Pitäisikö lähteä vaan teltan kanssa liikkeelle, että saisi jotain hommaa?
Mistä ovat saaneeet asuntovaunun? Asuntovaunun kuljetus ja liikennevakuutus? Vaunun lämmitys? Lämmin vesi? Kaupassa käynnit? Alhovuoren tienoilla ei taida olla ihan heti smarketia asiointia varten. Entä jos sairastuu tai tulee tapaturma? Ei taida rahaton yrittäjä maksella sv-maksuja jolla terkkarikäynnit maksellaan tai saati mitään vapaaehtoisia vakuutuksia palkolliselle. Ottaen huomioon, että työntekijämaksuineen tuntipalkkaan saa lisätä puolet eli todellisuudessa 12 e/h ja verokirjalla tehdessä tuosta 8 eurosta jää 7,5 käteen, jos veroton raja ylittyy. Jos toiminta olisi Suomen mittapuulla laillista ja inhimillisen elintason takaavaa, niin 8 ekua ei riitä mihinkään.

ps. jos kerta yrittäjällä on 75 hehtaaria maata, niin hänhän voisi majoittaa koko kalasataman köörin maillensa. Loppuisi laiton leiriytyminen, sähkön ja puhtaan veden varastaminen ja yhteisten alueiden likaaminen. Ei taitasi romanien kannattaa, menisi tulot työpaikalle ytimeen siirtymiseen :)
Huomenna Alhovuoressa palavereita. Maksaako kunta?
Aivan huikean upea juttu! Ihanaa, että jotain tehdään, eikä vain kirjoiteta aiheesta. Tulipa hyvä mieli. Lisää tällaista!
Aivan Varmaa on, että tämäkin " projekti " päättyy Nummi-Pusulan kunnan ja meidän muiden veronsa maksavien kustannettavaksi.
Niin minäkin uskon!
hyvä että joku saa töitä. toisaalta on väärin, että harrastetaan positiivista syrjimistä. Nyt jäi monelta suomalaiselta, somalilta, afgaanilta ja irakilta taas työpaikka saamatta
kyllä niitä työpaikkoja riittää. ei voi olla kiinni juuri noista kuudesta työpaikasta. ei kaadu tämä maa siihen... ei varsinkaan kun ottaa huomioon millaista nepotismia ja hyvä-veli-meininkiä suomessa on aina ollut. jos kuuteen paikkaan kaatuisi, olisi kaatunut koko systeemi ajat sitten.
Kuusiko niitä romaneja vain olikin Kalasatamassa. Otsikosta voisi päätellä, että kaikki Kalasataman romanit saivat töitä. Ja miksi tämä oli uutinen?
hyvin se on romaaneilta pummaaminen onnistunut... ku on varaa kerää autolla pulloja ja asustella asuntovaunoissa... miksei suomalaiset täysin kodittomat pullojen kerääjät asu asuntovaunuissa... omassa kotimaassaan... uskoisin ettei tää työpaikan hommaaminen ole ainut avustus jota tää lokkiparvi on saanu...
no, asumistukea ei saa asuntoon jossa ei ole sisävessaa. siinä varmaan yksi syy suomalaisten hyviin asumisoloihin. ongelmasi oli tarkalleen.. mikä??

että joku denso on ryypännyt itsensä siihen kuntoon ettei saa kämppää, tai ei onnistu pitämään asuntoaan siinä kunnossa että saisi pidettyä kämpän?

kaikella kunnioituksella asunnottomia kohtaan, aika paljon saa nähdä vaivaa ja mokailla että suomessa jää asunnottomaksi.
Niin mitä hienoa on seurakunnan keräysvaroin työllistää hieman kyseenalaisen perustein Suomeen leiriytyviä mustalaisia. Kaikki ei ole kohdallaan tuollaisessa toiminnassa. Ja nyt seuraamaan kuinka kauan tätä työntekoa jatkuu, veikkaan viisi päivää kunnes eivät enää ilmaannu paikalle. Onko opiskelutodistukset tarkistettu jos rekan jarruihin koskee?
Kateus vie kalatkin vedestä!
Kun muutaman eurooppalaisen elämäntilanne on nyt kohentunut, niin luullaan; tämä on nyt minulta pois! Hävetkää!
"Muutaman eurooppalaisen elämäntilanne on nyt kohentunut ..." Älä ny jaksa. Odota sentään edes viikon verran. Soitellaan.
Joo. Kyllä. Ehdottomasti. Lisää työteliäitä, umpirehellisiä romaneja meille, kiitos! Oma suomalainen romanipopulaatiomme on niin pieni. Lisää tarvitaan, että saadaan Suomi nousuun.
Mitenkäs Suomi voisi hyödyntää jäljellä olevien 200 romanin vikkeliä käsiä? Ainakin kukkabisneksessä voisi löytyä tekijöitä.
helleluja!!!!
HIENOA! Heti,kun kelit sallii,niin Alhovuoreen mäkeen.Joku edes uskaltaa yrittää,eikä vain ruikuta.Kermapyllyt jaksaa kyllä valittaa.
Kysehän ei ole yrittäjän uskaltamisesta....koska sitähän varmasti aina riittää.... Eiköhän toivota kaikkea hyvää ahkerille romaneille ja toivota,etteivät joudu enempään pulaan. Pitkä talvi edessä!
Osaako joku kertoa koska ja mitä malleja BMW on Romaniassa valmistanut?
On ihan eri asia yrittäjälle palkata romanit, joihin kohdistuu aina ennakkoluuloja - tämän vuoksi asiaa tuetaan ja välikäteä on usein yhdistykset, jotka yrittävät auttaa näitä romaneja.

Täytyy sanoa, että en ole koskaan oikein ymmärtänyt suomalaisia työttömiä, jotka marisevat, että töitä ei löydy. Siis se tuntuu vain aivan käsittämättömältä - itsellä ei ole mitään varsinaista kunnon koulutusta millekään alalle ja aina löytyy töitä, kun vain hakee. Joku kommentoi, että eipä tule suomalaisille työkkäristä soittoja, että tules töihin. No hyvänen aika, eihän sitä nyt mitään soittoja pidä odottaa vaan itse hakea töitä? Paikkoja on pilvin pimein, pitää olla vaan sisua laittaa oikeasti ne 30-40 hakemusta, kyllä sieltä aina joku löytyy. Joskus voi olla ettei tule heti, mutta sitten vain lisää hakemuksia suoraan firmoihin. Turha sitä on jossain työkkärin listalla roikkua ja odottaa että muut tekee sen hakuhomman puolesta. Ja en muutenkaan ymmärrä sitä, että keneltä se on pois, jos apua tarvitsevia romaneita (joita kaikki pitävät rötöstelijöinä ja lorvailijoina, koska jotkut heistä sellaisia saattavat olla) auteaan työnhaussa? Suomalaisilla (keskustelupalstan osallistujilla varsinkin) tuntuu aina olevan ongelma, kun jotakuta toista kuin itseä autetaan. Ihan ihme hommaa.
Nyt kun kaikki työturvallisuus on kondiksessa ja muut maksut mitä kuulu yrittäjälle - tottakai työntekejä maksaa veronsa
Lehdessä olleen kuvan mukaan moottorisahaa käyttävällä miehellä ei ollut minkäänlaisia työhön vaadittavia turvavälineitä. Ei turvajalkineita, ei viiltosuojahousuja , ei turvapuseroa, ei viiltosuojakäsineitä ei metsurinkypärää silmikolla ja kuulonsuojaimilla. Työturvallisuus on täysin puutteellinen ja työsuojeluviranomaisten tulisi välittäömästi keskeyttää ko työt. Laki pitää olla sama suomalaiselle ja ulkomaalaiselle. Entä vakuutukset!
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme