Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
HS.fi
Sat, 30 Jul 2011 12:59:27 +0300
Päivitetty Sat, 30 Jul 2011 23:22:37 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

  • Kaljakellunta etenee tänä vuonna Keravanjokea Tikkurilasta Suutarilan rantapuistoon. Kuva on lukijan ottama.|Pasi ElonenKaljakellunta etenee tänä vuonna Keravanjokea Tikkurilasta Suutarilan rantapuistoon. Kuva on lukijan ottama.|Pasi Elonen

Kaljakelluntaan on osallistunut tänään jopa 5 000 ihmistä, arvioi poliisi. Tapahtuman piti päättyä iltakuudelta, mutta Keravanjoessa Vantaalla ja Helsingissä oli senkin jälkeen satoja kellujia.

Vantaan poliisin komisario Risto Purastie kertoi yhdeksän aikaan illalla, että joessa on vielä kellujia, hyvinkin päihtyneinä.

Toistaiseksi ei ole ilmoitettu mistään rikoksista. Palokunta on paikkaillut pieniä haavoja ja pelastanut yhden humalaisen hukkumiselta.

Poliisille tuli ensimmäisen tunnin aikana yksi ilmoitus roskaamisesta, kerrotaan Vantaan tilannekeskuksesta. Tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää, ja aiempina vuosina jokeen ja sen varrelle on jäänyt paljon roskia. Tänä vuonna tilannetta helpottamaan on perustettu roskapartio.

HS–STT

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Kuka on perustanut roskapartion ja kuka siitä maksaa?
Roskapartio on muodostettu Facebookissa vapaaehtoisista. Ole siis huoletta, yrittäjä, veronmaksaja, sinä et osallistu siihen lystiin sentilläkään.
Roskapartio on vapaaehtoisten/kellujien järjestämä. Joten verorahasi ovat turvassa.
Jep jep, laitan kaiken uskoni tämän facebook-vapaaehtoisryhmän rajattomaan motivaatioon, suunnattomaan innostukseen ja vailla epäilystä luotan heidän pikkutarkkaan huolellisuuteensa roskien keräämisessä.
taitaa elämä pyöriä vähän liikaa eurojen haalimisen ja vaalimisen ympärillä jos pitää alkaa roskienkerääjien budjetin perään huudella...
Selvä juttu. Aiempina vuosina kaupungit ovat käyttäneet törkyjen siivoukseen kymmentiätuhansia euroja. Luulen tuosta siivouspartiosta huolimatta samoin käyvän tälläkin kertaa.
Haloo yrittäjä, veronmaksaja ja muut. kyllähän niitä verorahoja tuhlataan paljon, paljon huonompiinkin asioihin kun jonkun tapahtuman jälkien siivoukseen!! Olin itse ko. tapahtumassa paikalla ja olihan sitä roskaa, mutta oli siellä porukkaakin ja tunnelma oli KATOSSA. Toivon lisää samankaltaisia tapahtumia ihan vaikka meidän veronmaksajien avustuksella.Vielä kun sais kellujille pelastusliivit pakollisisiks, niin homma toimis täydellisisesti.
niin kuka maksaa juoppojen roskaamisen?
Mitäpä jos sinäkin "Yrittäjä veronmaksaja" osallistuisit ko. partioon, kaikki asiat kun eivät tapahdu rahan voimalla, eikä aina tavoitella suurinta voittoa
Roskapartio sai lahjoituksia ja tukea yrityksiltä yms. Nämä yritykset siis maksoivat taas toisten sotkujen siivoamisen. Kunnioitettavaa, niin yrityksiltä kuin erityisesti ihmisiltä jotka menivät sinne sotkuja siivoamaan. Verorahojen turvassa olemisesta en tosin ole ihan varma - onko tasavarmaa ettei esim. kaupunki ole tätä toimintaa tukenut millään tavalla?

Ei sinällään väliä vaikka olisikin, mutta silloin ei voi kovalla paatoksella väittää verorahojen olevan turvassa. Sen verran piti saivarrella :)
Roskapartio, hohhoijjaa... Ks. parin viikon takainen Botellón piknik (http://bit.ly/nkOyys - hs.fi), yhtä "laittomasti" järjestetty ja Turun kaupunki yritti selvitä jäljistä silti parhaansa mukaan tapahtumaa ennakoiden. Helsngissä ja Vantaalla kaupunki kieltäytyy tuomasta reitin loppuun yhtäkään roskalavaa, huomenna lööpit kertovat jääneestä sotkusta joka sitten kaupungin ( = veronmaksajien) rahoilla siivotaan joka tapauksessa. Ottamatta sotkemisen etovuuteen tai kellujien huppeliin kantaa, on tämä silti naurettavaa toimintaa kaupungilta...
Lue antti, ilonpilaaja, nuo vastaukset edelliseen kommenttiin ennen kuin lähdet mustamaalaamaan toisten harmitonta hauskanpitoa
Joo, täällä Mansessa tyypit yleensä kelluu Koskessa, raadot kerätään viimeistään seur. keväänä alajuoksusta eli Pyhäjärvestä.. Revi näistä sit.
Antakaa nyt toisten kellua ja nauttia.
Jos jaksaa kantaa täydet pakkaukset paikan päälle, jaksaa varmasti kantaa tyhjätkin pois. Ihan ilman roskalavoja. Naurettavaa, että aikuisten ihmisten perässä pitää juosta korjaamassa jälkiä kuin kakaroista olisi kyse.
Mutta kenestä tehdään syntipukki, kun ei ole järjestäjää?
Hoh-hoijakkaa. Onko mitään järkeä järjestää jotain noin ääliömäistä tapahtumaa kuin kaljakellunta? Keksikää nyt hyvät ihmiset jotain järkevämpää tekemistä itsellenne.
Hauskanpito on yes ja vielä parempaa on se jos voi pitää toisenkin kerran hauskaa, eli ei roskaa ja tuhoa paikkoja, se ei vaadi kuin pienen vaivan. Mutta valitettavasti osa osallistujista on edelleen hiekkalaatikko iässä jossa toisten rakennelmat on pakkomielteisesti tuhottava ja nyt sama meno jatkuu joella.
Kuka järjestää vappukekkerin ullanlinnanmäellä? Kaupunki maksaa kaikki viulut, tuo vessat jne. Miten eroo tästä? Ai niin, tässä tapauksessa hauskaa pitää nuoret eikä huonosti käyttäytyvät teekkarit ja ikäloput ylioppilaat jotka nykyisinä veronmaksajina kokee oikeudekseen sotkea vaikka kuinka.
Hauskanpito selvinpäin on myös yes ja silloin harvemmin roskataan luontoa / meidän yhteistä ympäristöä
Hahah hah suomalainen junttius kristalisoituu tähän, idiootit kelluu muovisilla leluveneillä vantaalta kohti stadia kaljaa ryystäen ja piereskellen.

Toivoisin että pysyisitte siellä kehä kolmosen puolella amisviiksinenne.
Veit sanat. Ylläoleva kuvain kertoo tapahtumasta paljon. Sanoisin vaan naisille, jotka ovat tuolla mukana, että häpeäisitte!
Huom! Kommentti on poistettu
Älä hipsteri huoli, ei tulla sun kuohuviini-lounasta häiritsemään.
ai kehä kolmosen puolella... kummalla...
Piereskellen? Kyllä ne "heittivät vettä" niin pihoilla kuin pusikoissa.
Huom! Kommentti on poistettu
Huom! Kommentti on poistettu
meinaatko että joku akankannon MM-kisa, suojuoksu tai saunomisen MM-kisa on sitte viisaampaa? Miksi ei nuoret ja vähän vanhemmatki saa pitää hauskaa!? jos ei tämä kelpaa ni ei muuta kun järjestämään jotakin tapahtumaa nuorille ILMAISEKSI, joka saa yhtäpaljon osallistujia-siinä haaste teille kaikille!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
mitä hienoa on kännäämisessä ja vesillä liikkumisessa?
Olisko vaikka hauskanpito? Se on onneksi monista ihmisistä hienoa.
Samaa mieltä tosikon kanssa: alkoholia ja vesilläoloa ei pitäisi ihannoida. SAmoin roskaaminen on törkeää. Koska sehän tiedetään, että näiltä nuorilta amisviiksisiltä osallistujilta ei löydy vastuuta ja fiksuutta siivota lauttojaan ja tölkkejään mukaansa.
Se on kaunista idiotismia
Noinhan asioiden pitäiskin houtua tällaisissa järjestetyissä tilaisuuksissa eli että ensinnäkin jokainen hoitaa omat roskansa ja että sen lisäksi vielä roskapartio (järjestäjien maksama tai osallistujien keskenään hoitama) korjaa pois ne roskat, joille ei löydy "omistajaa". Hyvä alku tämänvuoden tapahtumalle! Ei muuta kuin nauttikaa päivästä!
Rannalta on kai helppo roskat kerätä, kuinkahan paljon rojua päätyy joenpohjaan?
Joo luuserit pääsee viettää kesän viimeisiä päiviä kumipatjoilla. Hankkis oikeita huvituksia ja töitä.
Kuule, kuule duunis painetaan lähes yötä päivää ja ympäri vuoden. Mut mikä on sen mukavampaa ku kellua patjalla kauniissa kesä säässä. Kato se on vähän niin et kyllä sitä voi käydä duunis ja siltiki pitää hauskaa-mieti miten vapaa aikas käytät? Itelläni oli ainaki TOSI onnistunut päivä ja ilman kaljaa ja viel ILMAISEKSI.
Vapaapäivä, vapaapäivä :)
Lyönpä vetoa, tarvittaessa suurestakin summasta, että kaljakelluntaa harrastava ryhmä on;
-Keskimääräistä vähemmän kouluja käynyttä.
-Enemmän työttömiä sisältävä.
-pienempiä tuloja/tukia nauttivaa.

Junttien ja vähä-älyisten parasta ö-ryhmää.

Mitäs muut tuumaa.
Peukuti peukuti
Kaljapullon veto?
Itse olen viimeisen vuoden teekkari. Valitettavasti tänä vuonna jäi riemu väliin olosuhteiden pakosta, mutta useana aikaisempana vuonna olen ollut kellumassa. Viime vuonna seurueeseeni kuului vajaat kymmenen henkeä, joista yli puolet opiskeli yliopistossa ja loput olivat työelämässä vähintään ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneina.

Muiden kellujien koulutuksesta oli tietenkin vaikea sanoa mitään, mutta sanoisin, että suurin osa oli jopa keskimääräistä paremmalla älykkyydellä varustettuja. Minkäänlaista riidanhaastamista ei esiintynyt, ja vieraat ihmiset auttoivat toisiaan tavaroiden kantamisessa, rantautumisessa ja muussa. Väittäisin, että esimerkiksi työelämässä moista toisten auttamista ja ystävällisyyttä näkee paljon, paljon harvemmin.

Joidenkin henkilöiden näin roskaavan heittelemällä tölkkejä, pulloja ja muuta jokeen, se myönnettäköön, mutta he olivat selkeästi vähemmistö. Suurimmalla osalla oli läjä tyhjiä tölkkejä paatin pohjalla, niin myös meillä, ja keräsimme omiemme lisäksi myös muiden tölkkejä ja roskia.

Jos et ole itse osallistunut tapahtumaan, niin sinuna en lähtisi esittämään arvailuja pelkän lehtikirjoittelun ja omien mielikuvien pohjalta. Talousasioissa arvauksesi saattavat osua oikeaan, mutta kaljakelluntaan liittyvistä asioista suosittelisin ottamaan paremmin selvää. Mikset vaikka lähtisi ensi vuonna mukaan?
Eli toisinsanoen ihmisiä, joilla on elämä ja osaavat vielä nauttia siitä. Pistä se kravaattis kaulaan ja painu takaisin toimistoon! ;)
Rakas teekkarikollega, kalikka näköjään kalahti pahasti sinuun :) puhalletaan, ettei pipi satu enää niin kovasti.
Tuumaan että sinua käy vähän sääliksi, tarvitsit diplomin että tunnet itsesi muita paremmaksi ja sitten morkkaat muita koska olet todistettavasti muka fiksumpi.
Mikset sitten ole mukana?
No hyvä että ilmeisesti sinä olet "enemmän kouluja käynyt" (ja veronmaksajien rahoilla sinäkin näitä "tukia" nauttien) --> SPEDE!
ai miksei ole... DI... siinä syy... ei täyty edes kumipatja omin avuin... ja jos paikka ei löydykään navigaattorilla... ;)
Hitto että voit olla tyhmä ja kateellinen toisen viattomalle haskanpidolle. Onko tämä jotenkin sinulta pois kun tyttäreni pidää hauskaa lukiokavereiden kanssa??
Kyllä siellä on hauskan päälle ymmärtävää ja kokeilun haluista porukkaa kaikista sosiaaliluokista/ikäryhmistä. Vähemmän tiukkapipoisia nörttejä kuitenkin.
Mitä viatonta on siinä, että sotketaan paikat? Jos kerran olutlaatikot on jaksettu kantaa täysinäisinä paikalle, niin ei luulisi olevan liian haasteellista kantaa niitä tyhjinä pois. Mutta kun nämä kaljakellujat ovat niin luokattoman tyhmiä, etteivät kykene ajattelemaan nokkaansa pidemmälle.
Yllättyisit kuinka moni sinunkin tulevista esimiehistä on tuolla mukana...
Nimimerkin voimalla ei toistaiseksi taida tutkintoa saada.
Veikkaan että suurin osa näistä kellujista on nuoria koulussa käyviä, eli täten ennustan että suurinosa on työttömiä ja tukia nauttivia. Mutta että vähä-älyisiä vähän koulussa käyneitä ja juntteja? Mistä revit tämän hypoteesin?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
heh, tällä pojulla taitaa olla elämästä vielä paljon opittavaa! :)
Eiköhän valtaosa noista ole yliopistossa opiskelevia.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
ohohoijaa.. Olen varma ettei kaikenkarvaisilla junteilla edes juolahda päähän lähteä mukaan näin loistavaan innovatiiviseen kesäpäivän viettoon. Pitäs oikeestaan tehdä ensi kesänä kysely koulutuspohjasta, jos se että on yliopistossa tai teknisessä korkeakoulussa nostaa pois junttiudesta niin otan osaa.
Väitän kokemuksen rintaäänellä että suuri osa (huom. ei suuriN osa) on yliopisto-opiskelijoita (joihin lasketaan myös teekkarit) eli mikä tässä on ongelma?! Kaiken lisäksi on viikonloppu, moni osallistuja on ihan töissä käyvä nuori henkilö. Jestas teidän kanssa.
Onneksi DI on:
- Keskimäärin enemmän kouluja käynyt
- Enemmän työtä tekevä
- Valtavia tuloja nauttiva
Mutta kysymys kuuluukin: Missä on elämä?
Onkohan tuo kuva sitten vahingossa otettu, jostain paremman väen pursiseuratapahtumasta, kun siellä on hiton monella valkolakki päässä.
"Lyönpä vetoa, tarvittaessa suurestakin summasta" - Paljonko se sinun kuukauden opintotukesi olikaan?
Jos se hauskan pito sisältää toisten pihoille , kadulla ja portille pissaamista ja toisten paikkojen sotkemista niin nuorillanne on hiukan kieroutunut ajatus hauskan pidosta.
Vai että haluat lyödä vetoa, tarvittaessa vaikka suurellakin summalla! :D No, siitä vaan, mutta mitä vedonlyömistä koko asiassa on? Ja, miten perustelet nuo ylemmyydentunnetta ja halveksuntaa huokuvat kommenttisi työttömiä kohtaan? Mitä tekemistä työttömyydellä on koko kaljakellunnan kanssa? Tai vähävaraisuudella? Eiköhän kaljakelluntaan osallistu porukkaa ihan kaikista yhteiskunnan sosiaaliryhmistä eli ne, jotka pitävät juttua hauskana, mikä minusta on aivan ok, kunhan sotkut siivoavat (Ja, DI:kin on muuten työttöminä.)
Kaksi korkeakoulututkintoa, yrityksen toimitusjohtajana kahdeksatta vuotta, RIittää varat kaljaan ja kumiveneeseenkin. Kahtena vuonna ollut mukana, nauttinut alkoholitonta olutta koska omaan maailmankatsomukseeni ei sovi veneilyn ja alkoholin yhdistäminen. Kivaa ollut, oikealla asenteella liikkuvia ollut yllättävän paljon ja heidän kanssaan ollut mukava jutustella joella kelluessaan.

Valitettavasti sekaan mahtuu myös (ajatusmaailmaltaan) keskenkasvuisia joille kunnia-asia on olla kaatokännissä alle 300m lähtöpaikasta. Perille ei tarvitse päästäkään, kun vaan muistinsa juo pois ajoissa. "Kyllä joku muu siivoaa". Nämä kun saisi pois, tuosta tulisi ehdottomasti suosikkitapahtumani. Viimekset kaksi vuotta olen jättänyt väliin kun koko facebook-hössötys on tuonut tuonne liikaa ihmisiä jotka tulevat vain ryyppäämään. Aiemmin siellä oli oikeasti nähty vaivaa, rakennettu mm. kelluvia olohuoneita sohvineen ja tauluineen, kelluvia saunoja ja muuta. Nyt ostetaan kympin kumivene ja parilla kympillä case kaljaa ja lähdetään oksentamaan vesille.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Niin vaan olet itse koulusi käynyt veronmaksajien rahoilla DI-tutkintoon saakka. Eikö yhtään nipistele omatuntoa?! Pitäisi, sillä olet tullut yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi kuin alemmalla tutkinnolla varustettu ihminen.
onko DI jotenkin parempi ihminen ?
tehän olette kehittäneet pahimmat aseet ja ympäristöä tuhoavat tehtaat ja lannoitteet.
verrattuna kaljan lillimiseen joessa.. kumpi olikaan haitallisempaa ?
sitäpaitsi; palkkasi ei korreloi työnsi kanssa, vaan saat n 50% liikaa.
valkokaulustyypit ei jaksaisi oikeita töitä yli kahta tuntia päivässä.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Siellä se vantaan ja keravan työttömien roska-armeija valuu kohti helsinkiä.
Jos ne kumiveneet ja muut rojut on saanut raahattua paikalle saa ne myös raahattua poiskin.
nasse setä on hyvin vihainen
Varmasti mahtava tapahtuma! Ilmeisesti kaljakellunnassa ei ole ollut koskaan järjestyshäiriöitä. Verrataanpa vaikka keski-ikäisten Tangomarkkinoihin tai Kotkan meripäiviin. Veikkaan myös, että jokainen perjantai-ilta pelkästään Mannerheimintiellä maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin tämä tapahtuma. Kyllä hymyilyttää tuo poliisille raportoitu roskaaminen. Joku on varmaan ollut oikein jossain sillalla kieli pitkällä päivystämässä:) Suomessa on kaksi kuukautta vuodessa lämmintä, jolloin on mahdollisuus tehdä jotain tällaista. Silti ihmiset naukuu ja keksii syitä vastutaa kaikkea. Eikä kaupunki voi tuoda edes roskalavaa paikalle, jotta osallistujat voisivat helposti siivota roskansa. Sitten voidaankin taas syyttää roskaamisesta. Surkeaa! Sama pätee Turun picknicciin, jonka järjestäjiä poliisi jäljittää vielä vuodenkin kuluttua tapahtumasta. Että kehtasivatkin pitää hauskaa! Ovatko suomalaiset todellakin näin onneton kansa??
Sinä Tunnollinen veronmaksaja, et tainnut olla katsomassa tilannetta tapahtuman jälkeen. Ehkä haluaisit ensi kesänä tapahtuman omalle takapihallesi. Minä en halua. Sen verran sikamaista oli touhu ja todella huonosti järjestettyä. Tämä on aivan selvää silloin, kun tapahtumalla ei ole järjestäjää. Ihme, ettei tullut henkilövahinkoja, moni tilanne oli kyllä aika lähellä.
Ens vuonna järkätään 'Kossusukellus'. Sitä seuraavana vuonna ei sitten olisikaan ketään jäljellä..
Tässä sitä suomalaista kulttuuria koko tyylikkyydessään! Suomalainen haluaa maata kaljapöhnässä kirkuvan värisessä muoviveneessä, siinä elämän täyttymys!
Alkoholi ja veneily - siinä vasta kannatettava yhdistelmä!
Kieltäkää vappu!
Ei aina tarvii olla mut voi tulla!
Lainaus:

Lyönpä vetoa, tarvittaessa suurestakin summasta, että kaljakelluntaa harrastava ryhmä on;
-Keskimääräistä vähemmän kouluja käynyttä.
-Enemmän työttömiä sisältävä.
-pienempiä tuloja/tukia nauttivaa.

Junttien ja vähä-älyisten parasta ö-ryhmää.

-------

Minäpä lyön vetoa, että paikalla on melko paljon opiskelijoita ja jopa niitä jotka ovat valmistuneet.

Mites sitten toi Vappu Helsingissä? Yliopistotason ihmiset kantavat jo ties monetta vuosikymmentä sohvia ja muuta rojua puistoon. Ai niin, ne onkin sivistyneitä kantakaupunkinlaisia.

Ullanlinnan Vappupiknikin järjestämisestä pitäs saada kyllä joku ens vuonna oikeuteen (vrt. Botellon/Kaljakellunta), ihan holtitonta käytöstä. Ja ne jäljet ja rasitus puistolle!

Ja onneksi nämä kaikki tällaiset ovat suomijunttien keksintöä, ettei muut eurooppalaiset ole haksahtaneet moisiin.
Mielestäni tämä on Tuska festivaalin ja Pienet panimot, suuret oluet- tilaisuuksien ohella pääkaupunkiseudun parasta kesäantia!!
Eikö ikinä saa pitää hauskaa ja ottaa kerrankin rennosti??
Kesäloma alkaa olla lopussa, kaljakellunta kruunaa sen eilisen olutmaistelun päälle!
Ikää on muuten 47, kuulun palkkaukseltani ns. ylempään keskiluokkaan, joten en ole nuorison/työttömien/sosiaalipummien edustaja.
Tällaisella kesähauskalla lataan akkujani, poikkeaa erittäin suuresti työrutiineistani, jotta taas 11 kuukautta jaksaa puurtaa pitkää päivää.
Botellon lähtöisin Sevillasta, taitaapi siis suomalainen keksintö olla !
Vappu pitää kieltää - ei silläkään ole vastuullista järjestäjää!
Vappu todellakin nykymuotoisena pitäisi kieltää. Opiskelijat ovat varastaneet työläisten juhlan ja pilaavat vapun maineen dokaamalla Kaivarissa jättäen jälkeensä järjettömät sotkut.
Tosin sillä erotuksella, että Vappu löytyy jokaisesta "virallisesta" kalenterista, toisinkuin Kaljakellunta. Ehkä sekin joskus sadan vuoden päästä kalentereista löytyy.. tiedä häntä.
Aivan! Samoin uusi vuosi, juhannus ja joulu, koska aina joku vetää pään täyteen. Itse asiassa, kielletään viikonloppu ja pikkulauantai, päästään helpommalla.
Paikalle kamerapoliisit sakottamaan roskaamisesta. Sakko vaikka 500e/roska tai tölkki tms. Ja jos joku humalassa hukkuu, niin itsehän sitä niin kovin haluaa.
Joo yo/teekkari tossa ekabotskissa taitaakin istuskella...
Taitaa korkeintaan olla merkapteenin lätsä päässä (niitä saa kirppikseltä)
Voi herran lettas tentään ku on kansalaiset huolissaan roskista,miettikääpä vappua ja kaikkia muita juhlapyhiä.Roskaa riittää,et hellanlettas sentään,menkää kateelliset mukaan kellumaan älkääkä valittako !!!!!!!!!!!
Miten tämä kommentti auttaa ratkaisemaan roskaongelman?
Vappu on todellisuudessa sujunut todella siististi ja roskia tullut todella vähän viime vuosina,joten siihen ei voi enää verrata sotkemista.
Kaljakellunta on varmaan "Viisaasti vesillä"-kampanjan kesän päätapahtuma!?!?
En kellu, mutta en oikein keksi miksi paheksuisin saati haukkuisin niitä jotka kelluvat. Hauskaa kesäpäivää.
samoilla linjoilla.
Pojat ei roskiaan korjaa - vanha totuus. Kun esimerkiksi asfalttifirman pojat päällystävät ajoradan, viereinen kevyen liikenteen väylä on täynnä asfalttisoraa, joka tarttuu kenkiin ja fillarin renkaisiin.
Tottakai veronmaksajien roskat täytyy kerätä veromaksajain rahoilla. Pitää sitä jotakin vastiketta veroillekin saada.
Hyvä, että edes jotkut osaavat ottaa ilon irti kesästä.
Ai ilon irti?Mita iloa siina on kun kannissa istuu kumitoukassa??
Jokamiehenoikeuksista saa jokainen nauttia, mutta täytyy muistaa että oikeuksiin liittyy hyvin usein myös velvollisuuksia. Alla lista asioita joita ei jokamiehenoikeuden puitteissa saa tehdä:

- aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille;
-häiritä tai vahingoittaa lintujen pesiä ja poikasia;
-häiritä poroja ja riistaeläimiä;
-kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta tms. toisen maalta;
-tehdä avotulta toisen maalle ilman pakottavaa tarvetta;
-häiritä kotirauhaa esimerkiksi leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai meluamalla;
-roskata ympäristöä;
-ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa ja
-kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia.
(lähde: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=389718&lan=FI)

Jos nämä asiat yleisesti tiedostettaisiin ja niitä kunnioitettaisiin, niin tällaiset tapahtumat olisivat enemmän kuin toivottuja missä tahansa!
Viime vuonna Vantaanjokeen valutettiin 53 miljoonaa litraa jätevettä ja edellisvuonna 23 miljoonaa litraa. Joki ansaitsisi parempaa kohtelua - liittykää mukaan http://www.facebook.com/PelastakaaVantaanjoki
KYLLÄ, vantaanjoki pitää pelastaa niinkuin itämerikin!
Kaupunkilaiset siitä hyötyisivät eniten ja myös heidän tuottavuuteen sillä voisi olla positiivisiakin vaikutuksia. Ja kesällä ihan 1 rentoutumispaikka ITÄ-VANTAALLA.
Eli kaikki paikalliset yhdessä kehittämään vantaanjokea talkoohengessä ja kaikkien kaupunkilaisten hyväks!.
ei voi liittyä mukaan. on suoja-alueet ja vallit, mutta helevetin suuri navetta, joten jos ei navetasta mitään loru niin ainakin lehmien laitumilta, tai paltojen lannoituksesta. että voi että
On täällä keskustelussa kyllä uskomatonta luettavaa :D Mitä pahaa siinä on kun ihmiset nauttii elämästä kavereiden kanssa? Ei se ainakaan minulta ole pois. Hieno tapahtuma, joka kertoo nuorten luovuudesta.
Olen estynyt, ilman kavereita, eikä minulla ole kivaa. Muillakaan ei saa olla hauskaa, koska silloin huomaan, kuinka kurjaa minulla on.
Jos roskapartio oikeesti saa siivottua kaiken kaljakellujien jätteen, niin sitten ehkä urputus loppuu. Viime vuonna näytti siltä että kellujilta jäi rannalle kaikki mikä ei mahtunut taskuun. Tähän saakka jätteiden keräämisen ja pois kuljetuksen on kustantanut joku muu kuin roskaajat itse.
On se niin hienoa, kun lapsoset osaavat roskata ympäristöä ja liikkua vesillä kännipäissään. Niin herttaista. :)
Wau - todella "luovaa" vetää bissee kumibotskissa ja roskata ympäristöä jättämällä pullot, tölkit, mäyristen pahvit ja botskin raadot jokeen. Onko bissen juominen elämästä nauttimista?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Mutta kun kellujat vähät välittävät tapahtuman seurauksista, aivan kun sellaisia ei olisi, tai että äiti varmaan siivoaa. Muita huomioonottamaton itsekeskeisyys nähdään helposti ahneena ja arroganttina, ja aiheuttaa aiheellisen vastareaktion.
No se ongalma on just siinä, että tämä ei ole millään tapaa tasa-arvoista. Ainoastaan ne pääsevät nyt nauttimaan, jotka pelaavat yhteiskunnan pelisääntöjen äärirajoilla. Pitäisi olla kyllä selkeät käytännöt ja joku pääsylippu systeemi. Tuloilla voisi kattaa tämän roskien siivouksen ja varmasti monta muutakin kaikkia ilahduttavaa asiaa. Esimerkiksi istuttaa uusia puita jokivarteen, jotka nyt saattavat kärsiä. Joku roti pitäisi olla tälläisessä menossa.
Selkeästi et asu lähelläkään vantaanjokea tai pikkukoskea. Jos asuisit niin saattaisit huomata pari epäkohtaa tapahtuman järjestelyissä.
Näyttää aika rennolta menolta. olispa ollut mukana!
Nouse sohvaltasi peruna, tapahtuma päätynee joskus auringonlaskiessa.
Olin mukana. Ja veikkasit oikein, oli todella mukavaa! :)
samaa mieltä, viime vuonna oli niin leppoista lojua vaan kumiveneessä ja olla :)
oli muuten hyvä reissu.
Ylen mukaan paikalla on yli 5000 kellujaa, ei satoja niinkuin Stadin oma lehti tällähetkellä kirjoittaa...
Heti kun joku keksii pitää kivaa, niin johan alkaa tämä marmatus. Toki toivon että osaavat kerätä roskansa pois. Vaan eipä se silti lopu, tuo marmatus...

Miettikääpäs mistä se suurin törky jokeen tulee... keväällä esim. Riihimäki joutuu lumien sulaessa ylijuoksuttamaan jätevesiä puhdistamattomana jokeen...
Onse näemmä karmeeta jos jollain on hauskaa, kyllä ne varmaan on työttömiä tai pummeja kun kehtaa pitää hauskaa lauantaina, karmivaa. No onneksi siellä on tiukkapipot rannalla vahtimassa ja pitämässä poliisit kiireisinä tärkeillä roskailmoituksillaan.
Kävin tuossa paikalla katsomassa ja harvoin on noin hyväntuulisia suomalaisia samassa paikassa samaan aikaan. Hyvä meininki näytti olevan. Roskapartioita näkyi olevan paikalla siistimässä vielä paikat kuntoon ja olipahan poliisi ja pelastuslaitoskin varmistamassa, ettei satu mitään ikävää.

Valitettavasti itse olen jo vanhempaa ikäluokkaa, etten mukaan kehdannut lähteä mutta muutoin peukut ylös tapahtumalle!
kävitkös katsomassa joenrantaa klo 21 jälkeen?? Eipä näyttänyt meno enää niin hyvältä.. Humalaiset nuoret hoippuivat pitkin rantoja ja tekivät tarpeensa mihin sattuu. Eivät edes tienneet missä ovat ja puolialasti etsivät tavaroitaan. Roskapartioon kuuluin minäkin monen muun vapaaehtoisen kanssa. Keräsimme kymmeniä hylättyjä kumiveneitä, uima-altaita ja kelluntavälineitä. Roskaa oli valtavasti: vaatteita, muovipusseja, ruokaa, tyhjiä ja täysinäisiä pulloja ja tölkkejä yms.. Nuoret kävivät tarpeillaan myös kellarissamme sekä yrittivät varastaa pihoiltamme polkupyöriä. Poliisia soitettiin paikalle useaan otteeseen, esim. joukkotappeluun. Joessa kelluu vielä syksyllä kaikenlaista roskaa eikä kukaan tai mikään roskapartio niitä sieltä saa ongittua. Kyllä lasku roskaamisesta lopulta kaupungille ja veronmaksajille kolahtaa! Aika monta lavakeikkaa saa joenrantaan tehdä, jotta keräämämme valtavat kasat saadaan korjattua! Ainoa mikä kellunnassa taisi olla hyvää oli se, että monet lapset saivat hylätyistä veneistä ja uima-altaista iloa loppukesäänsä! Ehkäpä järjestämme heille oman limukellunnan..
Minäkin olen "iäkkäämpää" väkeä ja olisi ollut mukavaa olla mukana. Koko ajatuskin on ihan hieno ja voisi pienellä veneellä jossa sähköprutku mennä jokea edestakaisin ja olutta ottaen, tietysti pelastusliivit yllä.
Eipä vaan ole kaveria mukaan.
Siis miksi nimimerkki "roskapartiolainen" yritti saada poliisin osallistumaan joukkotappeluun?
makeeta. kossukellunta kans!
Missä ovat kokoomuksen Toivo-talkooporukat? Heitä kaivataan Vantaanjoen rannoille. Mikä tilaisuus näyttää kokoomuslaista vastuullisuutta!

Vantaan joen länsirannan voisi siivota kokoomuksen eduskuntaryhmä (Katainen, Stbb, Kanerva, Sasi, Häkämies, Harkimo, Toivakka, Sarkomaa, Zyskowitz, Holmlund, Pelkonen, Eero Lehti, Virkkunen jne) yhteensä 44 kansanedustajaa.

Itärannan voisi putsata Helsingin ja Vantaa kaupunkien kokoomusvaltuuteut (Asko-Seljavaara, Bogolomoff, Karhuvaara, Lahti, Luukkanen, Perkö, Rautava jne) yhteensä 26 valtuutettua Helsingistä sekä Vantaalta (Heinimäki, Suonperä, Norres, Weckman, Tuuli, Porthen, Nevander, Koivuniemi jne) yhteensä 18 valtuutettua.

Toivo elää, Toivo kerää roskat!
KUKA on TAITEIDEN YÖN vastuullinen järjestäjä.

Eikös siinäkin roskata ja kuseksita pitkin kaupunkia kaupunkia ???
Onko se periaatteessa sen kummempi kuin kelluntatapahtuma?
Vapusta puhumattakaan jolloin kaikenmaailman valkolakit ym.muut koppalakit saa
ilmeisesti ördäillä luvan kanssa....
Lainaus Hesarin sivuilta 2.5.2011
"Esplanadilla aloitettiin toinen loppusiivous aamuyöllä kolmen aikaan. Ensimmäinen loppusiivous oli jo sunnuntaina kuudelta. Kaivopuistossa tekee nyt kolmisenkymmentä ihmistä loppusiivousta, ja työ saadaan suoritetuksi tänään", Soinio selvittää."

Hyvä jutunaihe olisi Helsingissä Vapun päivän piknik, jota ei kukaan järjestä ja mitä sen roskien siivoaminen maksaa... budjetissa 35000 euroa + kaupungin henkilöstön ylityökorvaukset. Kuka siitä kantaa vastuun? Pitäisikö se kieltää? Ota kantaa!
Tämä on hieno tapahtuma, vaikken itse siihen osallistu. Hienoa toi Facebookin roskapartio:) Kiitos heille.
Eikö tuolle tapahtumalle voisi kerätä "osallistumismaksun" josta katetaan sitten siivouskustannukset?Eihän tuossa kellumisessa mitään pahaa ole, mutta jättävät jälkeensä karmean siivon...
Hei noillahan on kivaa!
Helsinkiin samanlainen. Vaikka Vanhankaupunginlahdelle.
Hienoa, että joku keksii ja järjestää tapahtumia Suomen lyhyessä suvessa :) Älkää olko ihmiset niin pipo tiukalla.

Hauskaa Kellua kaikille!
Meikäläinen on kaukana Vantaalta, mutta aattelinpa huvittaa itseäni lukemalla kommenteista valitusta ja urputusta, enkä joutunut pettymään. Vähät roskaajista, mutta ainaiset urputtajat pitäisi heittää puistojen nurmikoille niin näkisivät mitä ihana elämä on! Hyvää ja turvallista kelluntaa osallistuneille ja aivan mahtavaa kesää joka ikiselle!
Mahtava tapahtuma! Ennätys osallistujamäärä!
pitäkää kellujat hauskaa, antakaa pingottajien keräillä roskia ja hajota patoutumiinsa! whoa, kesä on vaan kerran vuodessa. :)
Ei siellä ole kumia missään kuin korkeintaan ehkäisyvälineissä, PVC:tähän ne "kumi"veneet nykyään yleisimmin ovat. ;)
Hulluja riittää Suomessa, joka paikassa pitää olla kaljaa.
Kaljakellunta... Taivas varjele...
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Poimin tuosta keskustelsta muutaman hyvän: "osaa ottaa ilon irti kesästä", "luovuutta", "rentoa menoa"... ja sitä rataa. Joo, toi vaatii varmaan tosi paljon luovuutta, heh, heh. Joo, ja meno on varmaan rentoa, kun pääosassa on kuitenkin kalja eikä kelluminen. Onneksi suurin osa kelluu kaikesta huolimatta. Ja sit ne roskat... ne jää taatusti muiden huoleksi, kuen ennenkin. Sivistykää!
Kaljakellunta tuntuu herättävän negatiivisia tunteita.

En kyllä sinänsä ymmärrä, miten se poikkeaa siitä, että menen juomaan kaljaa Hangon Itäsatamaan paljon kalliimman veneen kannella? Sitä harrastetaan koko kesä eivätkä ainakaan paikalliset rantayrittäjät sitä mitenkään paheksu.

Onko siis ongelma siinä, että kaljakellunta on liian halpaa, ja lisäksi kukaan ei selkeästi hyödy siitä taloudellisesti?
Ei se kai keneltäkään ole pois, jos joku haluaa ajelehtia tuossa ruskeavetisessä joessa. Mutta se aika ja työ on, joka menee niille sijoilleen jätettyjen roskien siivoamiseen!
Näyttää kyllä aika älyvapaalta.
juu, on aika chilliä :)
Kaljakelluntaa voi harrastaa myös sisätiloissa sisäisesti nautitttuna ja airot nou.
Pitäisi kieltää. Sosialistisissa maissa ilo on rangaistavaa.
Jos porukka olisi kurvaillut vesijeteillä jokea pitkin, niin tätä olisi hehkutettu urheilu-uutisissa putket auki.
Juuri tulin paikalta, ravintola onnelan kaksi tyttöä kävi paikalla roskaamassa jakamalla jatkobileiden lappuja, jotka usein päätyivät maahan. PaIkalla oli riittävästi roskalavoja, ja tölkkien/pullojen sekä hylättyjen veneiden keräys näytti toimivan tehokkaasti.
Ei koskaan saa missään pitää hauskaa kun joku siitä aina vinkuu. Muuttakaa maalle ja sulkekaa nää netit ja sun muut niin ei mee elämä piloille. Kauheeta kun joillakin on elämää ja pitää hauskaa kellunnassa tai joskus jossain muualla. Ihme vinkumista aina.
Bussissa hetki sitten eräs osallistuja kehui pissineensä jokeen siellä lilluessaan - moniko 5000 kellujasta tyjhensi tuolla matkalla tarpeensa jokeen? Ja kellui siis omissa ja kavereidensa kuona-aineissa..

Mutta toisaalta, samaa touhuahan harrastetaan lapsiperheiden toimesta Serenassakin. Puhtaus puoli ruokaa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
rentoa ja reilua menoa suomalaisittain asiaa...............
Ihan kauhiaa nykyajan anarkiaa, hauskanpito pitää kieltää lailla. Mie en kestä, onnex talvi tuloo pian ;)
"Mitä pahaa siinä on kun ihmiset nauttii elämästä kavereiden kanssa? Hieno tapahtuma, joka kertoo nuorten luovuudesta. "
Todella luovaa - on osattu yhdistää vesillä liikkuminen ja alkoholin käyttö.
Hyvä meininki
Roskaaminen jäi valitettavasti päällimmäisenä mieleen. Erona esim. vappuun se että nämä roskat valitettavasti painuvat pohjaan tai ajautuvat merelle, joka on valmiiksi huonossa kunnossa.

Itse tapahtumaa vastaan minulla ei mitään ole, mutta kyllä mietitytti huominen kaupunkilaisten ja median reaktio, kun illalla katselin kellunnan osallistujien tuhoavan lauttansa keskellä jokea Pikkukosken uimarannan kohdalla. N. 2 m2 kokoinen lautan rämä tyhjine tölkkeineen lähti kellumaan kohti Vanhankaupungin koskea ja siihen kosken niskallehan se jää, ellei sitten valu voimalaitoksen puoleiseen haaraan putouksen yläpuolelle. Kuinka vaikeaa olisi ollut meloa lautta rantaan ja jättää siihen? Herrat kuitenkin uivat rantaan lautan puoliksi upotettuaan. Jos osallistujia oli 5000, niin tuskin oli yksittäinen tapaus. Hauskaa voi, saa ja pitääkin pitää, kunhan ei häiritse muita.
dorkin tapahtuma ikinä! Sinä lukioikäisen tapahtumaan osallistuneen tyttären äiti: Onhan lapsukaisesi jo täysi-ikäinen?

En voi millään ymmärtää, miten jonkun aikuisen mielestä tollanen tapahtuma voi olla viatonta ja hyvää ajanvietettä. Kännissä vesillä? Todella dorkaa.
"nauttii elämästä"?? niin siis toisten verovaroilla,eikös. en myöskään ymmärrä miksi tämän tapahtuman pitää olla loppukesän uutiskohokohta hs-konsernissa.
Näyttää tosiaan hauskalta tavalta viettää kesäpäivää. Taidanpa osallistua ensi vuonna.
JO ON AIKOIHIN ELETTY? ENSIN YRITETÄÄN VALISTAA KANSALAISIA ETTÄ VESILLÄ PITÄISI OLLA VESISELVÄNÄ? SAMAAN AIKAAN SALLITAAN "PIKKULASTEN" KELLUA KUMIPATJOILLA YMPÄRI PÄISSÄÄN??? KYLLÄ VIRANOMAISTEN PITÄISI EHDOTTOMASTI PUUTTUA TÄLLAISEEN JA TIUKASTI !
TÄLLAINEN VEDESSÄ KÄNNISSÄ SEIKKAILU PITÄISI EHDOTTOMASTI KIELTÄÄ!
Eikö vesillä pidä olla selvinpäin. Mikä örveltäjien näytös huonosta vesilläkäyttäytymisestä kaljakellunta on. Pitäisikö kaljottelijat panna aitaukseen ennen kuin ehtivät vesille jokea saastuttamaan eritteillään.
Kellujien pääpomo pitäisi panna siivoamaan jälkensä niin eiköhän loppuisi tuokin turhakkeiden röhellys.
Vaarallista touhua. Hauskan pitäminen ok, mutta lopettakaa humalan ja kellunnan yhdistäminen ennen kuin joku kuolee.
Tapahtuma on todella hauskan älytön. Sehän se on, mikä vetää porukkaa. Olisin varmaan itsekin osallistunut, jos ikää olisi vain kolmannes tai korkeintaan puolet nykyisestä. Ei oikein kunto enää kestä.
Kävin kuvaamassa Kaljakellunnan jälkeensä jättämiä roskakasoja. Viertolanrannan sillan liepeillä on on ainakin sellainen sotku, että enpä usko ainoankaan vapaaehtoisen tai muunkaan siivoojan siellä käyneen. Otin kymmeniä kuvia törkykasoista ja siivosin itse yhden roskakorin ympäristön, vaikka en olekaan ilmoittautunut vapaaehtoiseksi siivoojaksi. HS kirjoittaa, että "sujui siististi". Niin varmaan, mutta entä sitten kun porukka lähti kotiinsa ja jätti puhkotut kumiveneensä ja muovikassinsa, mäyräkoiransa ja pullonsa sekä tölkkinsä - jopa vaatteensa ja eväänsä asukkaiden siivottavaksi.
5000 ihmistä menee vesille tarkoituksena juoda itsensä humalaan ja vain yksi "melkein hukkuu". Tässä on kyllä nyt jotain, josta tuomitsemisen sijaan voisi ottaa oppia. Itse aion ehdottaa mökkinaapureille, että sovittaisiin että joku olisi aina joka juhannus selvinpäin, seuraisi vähän muiden veneilyjen perään ja auttaisi jos joku joutuu ongelmiin. Uskon että joku muukin innostuu niin ei tarvi itse päivystää joka juhannus vaan voi vähän vuorotella. Inspiraatiolähteen mukaan nimeän toiminnan kaljakelluntapartioksi. Vaikkei ehdotukseni saisi kuin epäuskoisia katseita ja tositoimia ei sattuisi kohdalle, niin maanantaina on varmasti parempi mieli kuin lukiessa krapulaissa hukkumistilastoja.
Olikohan siella myos "avovessat"jotta kaljaveikot saivat tehda tarpeensa ja ilmaisen pesun pepulleen!!? Kylla on naurettavaa etta yleensakin kaikenlainen alkoholin kaytto on niin IN Suomessa! Eiko ole tosiaan muuta hauskanpitoa ihmisilla? Sen kylla huomaa jo aikuisilla miten aivot toimivat ja pienet perassa...!
Aikuiset lapsityrannit liikkeellä. Vastuuta ei haluta ottaa mutta tehdään mitä huvittaa. Taas tulossa 50000 euron lasku ja roskaa jokeen. Kukaan raukka ei halua ilmoittautua järjestäjäksi sillä se tietäisi jo aikuista vastuunottoa. Jengi harvoja poikkeuksia lukuunottamatta luikenee paikalta kuin koirat. Eikö tätä hölmöä touhua kertakaikkiaan voi suitsia mitenkään?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Enemmin kuin Vantaan ja Keravan roskasakki, Helsinkiin virtasi valtava virtsalammikko!
En tiedä millaista oli alajukosulla, mutta neljän aikaan pyöräilin Heurekasta joen vartta kohti keskustaa enkä nähnyt roskan roskaa. TIedekeskuksen pihalla oli pahvit siististi roskiksisssa - tai vieressä siistissä pinossa.

Viime vuoden jälkeen toivoin että mahdollisimman moni jäisi joen pohjaan ja homma loppuisi itsestään. Nyt moinen ajatus hävettää, sillä vaikuttaa siltä että parempaan päin ollaan menossa. (Toki pitää ensin nähdä kuvat maalipaikalta.)
Olin katsomassa kelluvia joella, oli hauskaa katseltavaa ja todella hyvä tunnelma. Mielestäni ok idea.

Ainoa miinus touhussa oli se, että moni kävi pissimässä talojen piha piiriin, mm. kerrostalojen pihanpuskiin, ja se ei ole kivaa toimintaa, wc-paperi jätökset nurmikoilla.
Siihen kun saadaan parannus, niin juhlat voivat jatkua ;). Tai pissa-vahdit talojen lähelle, kiitos ;)!
Minäkin kävin katselemassa kun nuoret pitivät hauskaa.Hämmästelin kun kaikki nuoret olivat tosi ystävällisiä meitä vanhempia kohtaan. Iloinen tapahtuma.
Minäkin kävin katsomassa eikä hyvästä tuulesta ollut tietoakaan ainakaan kuulemani perusteella. Silloin olikin jo ilta ja kiroilevien, kännsten ihmisten kumiveneitä lipui Helsingin puolella. Roskaa oli uimarannalla ja pusikoissa, ja tölkkejä lensi veteen. Yksi kelluja tuli astaan irrallaan juoksevan koiran kanssa uhoten humalassa ja rannalla kiljui lukioikäinen nuori nainen mela kädessään, miten hyvä sillä olisi hakata joku - oikein hyväntuulinen vitsi. Todella ikävää tuntui näillä kellujilla olleen.
Miksi pitää edes sotkea? Onko kellujat niin idiootteja etteivät kykene olla sottaamatta?
Koko kaljakellunta on hemmetin typerää.
Kenelläkään ei näytä olevan pelastusliivejä vesillä kelluessa.
Kaikki arvokas kelluu: Tyhjät tölkit, pullot ja kumiveneet.
Älkää jaksako valittaa, toiset sentään osaavat joskus pitää hauskaa.
Juu, varmaan on rentoa meininkiä niin kauan, kun ei itse tarvitse siivota näidenkään pirskeiden ja pärskeiden jälkiä. Botellonin vetinen muunnelma.
Harvinaisen ärsyttävää uutisointia sillä tässä annetaan ymmärtää että kaljakellunta olisi paisumassa ja jo varhain perustettu. ikään kuin hiljalleen kasvanut ja takaiskujen ja myötätuulen ansiosta nyt suosittua, parasta kesätoimintaa!!
Kuuluu kategoriaan "random tapahutmat". Ei sisällä tarinaa, eikä juonta.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Näytti noita vapaaehtoisia olevan tänäänkin siivoamassa, täytyy nostaa hattua kun jotkut tekevät ILMAISEKSI yhteisen hyvän eteen töitä. Paikat on hyvin siistejä, ei tainnut olla keneltäkään pois tuo tapahtuma.

Itse en ollut kellumassa, vaan kävin tekemässä kävelylenkin joenrannassa. Joten ei ole omaa lehmää ojassa.
Ja kuinkahan paljon roskaa tulee joka vuosi vuoden vaihtuessa? Ainakin tästä läheltä ulkoilualueelta löytyi rakettien hylsyjä ja muuta moskaa vielä lumien sulaessakin. Eikä niitä siivoa kukaan, koska eihän uudenvuodenjuhlinnallakaan ole järjestäjää...
Tapahtuman ideahan on ihan hillitön, mutta aivottomuus astuu kuvaan roskaamisessa. Lisäksi ne kelluntavälineetkin hylätään ja odotetaan, että joku muu kerää ne pois.
Kysymyksessä oli täysin sikailua muistuttava tapahtuma, koska:

- mitään wc-huoltoa ei ollut ja ihmiset ulostivat pusikot ja ihmisten takapihat täyteen
- roskalavoja ei ollut järjestetty paikalla tapahtuman ajaksi
- turvallisuudesta tai muustakaan järjestelystä ei huolehtinut kukaan ja yön mittaan tapahtui useita läheltä piti kuolemantapauksia, jotka johtuivat vain siitä, että porukka oli liian päissään
- kulttuuritapahtumat ja sikailu nyt vain ovat kaksi erillistä asiaa - pidetään ne myös erillään
- kukaan ei valvonut jäkimaininkeja, myöskään poliiseja ei yöllä näkynyt
- siivouspartio ei toiminut niin kuin olisi pitänyt. Joen varsi oli aamulla taistelujen tanner, täynnä roskaa ja ulostetta
- vastuu oli kaikilla eli ei kenelläkään

En sinänsä vastusta tapahtumaa, joka voisi olla hauska, ja koskea ikähaitariltaan laajempaakin joukkoa. Tosiasia on kuitenkin se, että sikailuksi meni. Yli ja överiksi. Toivottavasti tästä tulee seuraamuksia.

Joki ja sen ympäristö on aivan liian kovalla kuormituksella muutenkin, että sinne kaivattaisiin 5000-päinen sikajoukko rellestämään. Siis vapaus kaipaa rinnalleen vastuuta, joka ikävä kyllä nyt puuttui täysin.
Poliisi partioi yöllä jokivarressa ja siivouspartio jatkoi tänään toimintaansa. Jokivarressa oli iso joukko vapaaehtoisia siivoamassa siivouspartion lisäksi. Myös eilisiä kellujia oli siivoamassa tänään Vantaan puolella. Kiitos kaikille aktiivisille ihmisille!
Kielletään vapun juhlinta, on niin siivotonta touhua, juodaan kaduilla ja toreilla kuohareita ja sitten tietenkin tää kaljan kellunta. jo on aikoihin eletty. Naurua.
Kakkakellunnaksikin voisin tapahtumaa kutsua. Kakatahan voi lämpimässä paahteessa myös kumijollan sisään.
Kaljakelluntaan on osallistunut tänään jopa 5 000 ihmistä.
Todella hienosti kirjoitettu
tais taas käydä niin, että pieni vähemmistö pilasi käytöksellään koko jutun...?
Jokaisen pitää kyllä ottaa vastuu roskaamisestaan.Mutta toisaalta ei muissakaan tilaisuuksissa esim.taiteiden yövappu,uusi vuosi,koulujen päättäjäiset ym.tapahtumat. ole järjestetty tarpeeksi roskalavoja ym.Meillä oli jopa tuhkakuppi ja tyhjät tölkit laitomme takaisin kylmälaukkuun.Toivottavasti saa kellua ensi vuonnakin.Ja todellakin joka karnevaaliin mahtuu rökeltäjiä jotka pilaavat koko touhun.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme