Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
Vartti
Mon, 04 Apr 2011 06:34:00 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

  • Pitbullien hyökkäyksessä puruvammoja joulukuussa saanut koira on toipunut hyvin.|Vartti

Kallion seudun koiranomistajia pitkään kauhun vallassa pitänyt kahden pitbullin omistaja joutuu oikeuteen vastaamaan tukkuun rikossyytteitä.

Kahden viikon kuluttua Helsingin käräjäoikeudessa alkavassa oikeudenkäynnissä syyttäjä vaatii kahta pitbulliaan muiden koirien kimppuun päästäneelle miehelle ehdollista vankeusrangaistusta tai tuntuvaa sakkoa. Lisäksi häntä uhkaa kolmen vuoden eläintenpitokielto ja koirien menettäminen valtiolle.

Miehen pitbullit kävivät muiden koirien kimppuun ainakin neljästi. Ensimmäinen tapaus sattui viime kesäkuussa ja viimeinen joulukuussa Helsingin Fleminginkadulla.

- Tilanteen nähneet ihmiset sanoivat, että mies päästi toisen koiran irti eikä karannut häneltä vahingossa, kertoi kahden pitbullin hyökkäyksessä pahasti loukkaantuneen koiran omistaja.

Muissa tapauksissa koirien katsotaan karanneen mieheltä törkeästä huolimattomuudesta, koska hän ei ollut kytkenyt niitä kunnolla. Rikosnimikkeitä ovat muun muassa järjestysrikkomus ja vahingonteko.

Pitbullien omistajaa syytetään myös eläinsuojelurikoksesta. Poliisin takavarikoitua koirat niille tehdyssä eläinlääkärin tarkastuksessa havaittiin useita tappeluista syntyneitä ruhjeita, mustelmia, naarmuja ja arpia.

Oikeus ratkaisee koirien kohtalon

Koiriensa tappeluttamisesta syytetyn miehen pitbullit ovat olleet joulukuusta asti Helsingin Löytöeläintalossa. Mikäli oikeus suostuu syyttäjän vaatimukseen, koirista tulee valtion omaisuutta.
Yleensä esimerkiksi huostaanotettujen ja vaaralliseksi todettujen koirien kohtalo ei ole kovin valoisa.

- Jos on kyse niin aggressiivisesta koirasta, että se on ihmisille vaarallinen, niin suurella todennäköisyydellä sille ei edes etsitä uutta kotia, kertoo eläinsuojelueläinlääkäri Mirjami Mattila.

Jos koira on aggressiivinen vain omia lajitovereitaan kohtaan, voi sillä olla hieman toivoa.

- Se on hyvin tapauskohtaista. Voi olla mahdollista, että löytyy sellainen ihminen, jolle koiran uskaltaa luovuttaa. Joku jolla on esimerkiksi erittäin pitkä kokemus samasta rodusta.

  • Kimmo Norokorpi, Vartti

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Toivottavasti oikeuskin ymmärtää, ettei tuollainen ihminen voi omistaa koiraa. Pitokieltoa tulee tehostaa kunnon uhkasakolla.
Samainen "Helsinkiläinen" mies jo uhosi poliisille hommaavansa uudet koirat koska he eivät voi sille mitään. Tämä kaveri on käynyt melko tutuksi monelle koiranomistajalle ja sivulliselle, joka yritti haastaa riitaa meidänkin koiran kanssa - pyysi tulemaan tappelemaan.

Saa nähdä kuinka naurunalaiseksi suomen laki ja oikeuslaitos tällä kertaa joutuu.
On se niin väärin! Tätä ko. lakia ei kukaan valvo. Mistään et saa tietää, jos olet esim. myymässä tällaiselle tyypille eläintä...
Tämä tieto pitäisi tatuoida ko. henkilön otsaan, jotta se selviäisi kaikille.
Oikeudet ovat tehty rikollisia varten.
OLEN SAMAA MIELTÄ PUTKAAN HÄNET PITÄÄ LAITTAA. KUN USUTTAA KOIRAT TOISTEN KOIRIEN PÄÄLLE. OTAN OSAA NIILLE JOIDEN KOIRAT OVAT JOUTUNEET PITBULLEJEN HYÖKKÄYKSEN KOHTEEKSI.
tällä kyseisellä miehellä on jo uusi pitbull pentu.olen nähnyt parivaljakon monta kertaa jo kalliossa.voi sitä repimistä ja retuuttamista.
keneltäköhän hän pentunsa hankkii?
et ole ajatellut ilmoitusta tehdä???jos äijää uhksaa eläintenpitokielto niin voi tuollaisesta ilmon tehä viranomaisille.
nimimerkki -surullista, voisitko ystävällisesti informoida VIRANOMAISTA kyseisestä havainnosta? Saataisiin mahdollisesti vielä pentu pelastettua...
Poliisille heti ilmoitus!!!
Joo meikäläinen nähnyt samaisen parivaljakon ja tuostakin ihan mukiinmenevän luppasesta pennusta tulee samanlainen rähinöitsijä kuin edeltäjänsä
Ilmoita eläinsuojeluviranomaiselle/poliisille. Kai tuohon jollain on velvollisuus puuttua?
Kalliossa asuu monta emoa bittpullpennuille, jostainhan jalostus on saatava. Iäkkäät emot ilman aktiivisia pentuja samasta rodusta pitkästyisivät ja tekisivät "hauvojen harakirin..". sitä paitsi laadukas kouluttaja koulii loistoyksilöitä vaativaakin vaativimmille omistajillee, joilta pentue, pentu on koulututettavana, trimmattavana.
Koira joka toistuvasti käy päälle ilman eri syytä on parempi päästää vihreille nurmille juoksentelemaan. Tuo omistaja on niistä koulutttanut ilmeisesti tuollaisia eikä valitettavasti käytös muutu. Miikään selväjärkinen koira ei syyttä käy päälle, mutta huono kohtelu ym. aiheuttaa ongelmia. Ikävää koiran kannalta kun kuitenkin melkein aina vika on narun toisessa päässä. Jos nuo koirat ovat pennusta lähtien olleet agressiivisia on kasvattaja tehnyt virheen myydessään viallisen koiran ja tekee myös hallaa rodulle.
Kyllä muuttuu! Nyt puhut vastoin paremempaa tietoa!
Oikeissa ja kokeneissa käsissä tuonkin kaksikon kanssa pärjää ihan mainiosti!
Vika on katsos siellä narun toisessa päässä!
Nimenomaan niin kuin nim"santtu" vastasi.. ei ole sekopäisiä koiria ainoa joka sillä koiralla on sekopäinen on se remmin toinen pää, koiran käytöksen vika on AINA IHMISESSÄ ei ikinä eläimessä, joskus se on vaan tyly tosi asia joka meidän on nieltävä...
Ja jotkut jaksaa olla vielä huolissaan susista. Minä olisin paljon enemmän huolissani arvaamattomista koirista. Koirat aiheuttavat ihmisille ja toisille koirille vuosittain moninkertaisesti vammoja susiin verrattuna.
Tässä tapauksessa ei taida varsinainen ongelma koira, vaan... Mitähän tälläiselle ongelmalle olisi tehtävissä.
Kolme vuotta eläintenpitokieltoa on aivan liian vähän tämänlaisissa tapauksissa.
Todellakin! Ikuinen eläintenpitokielto pitäisi tulla.
Aivan, mutta miten sitä valvotaan?
EI MITENKÄÄN!
Pitääsköhäntä tulla ihan ihte käymähän kahtoon tätä kallion koiran omistajoo. Kyllähäntä kotopuolessa pohojanmaalla saatiin kuriin sekä koiruus etä omistajakin. Eehän tuo nyt oo ku järejestely kysymys,noottaa yks ukko kurihin laatetaan.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
et ainakaa oo poholaanen, kunnet osaa murretta, vaikka yrität. siä saatihin kurihin, mutta sitä pitääs vahtia notta pysyy kans.
Nottaa pohojalaanen ja pohojalaanen,Äidinkieli on järvenranta ruotsi Lapinjärveltä lähtöisin. Mutta tullut asutuks pohojammaalla vähäpoijjaasta lähtiin. Mutta eiköhäntä kuitennii nämä pittipullin koiruuvet oo vähäsen härnättynä vihaaseks. Eiköhäntä niin hauvelit kuin lapsetkii tarviho rakkaatta ja jonnunniinlaisia rajojakkii vai mittee ? Ottakeepahan kanttoo ? Antakkee antteeks nuo kirijootus virheet niin minun ku muittenniin !
Hyvä kommentti!
Hyökkäämään tottunut/opetettu/taipuvainen pitbulli pitää lopettaa.
Koirakuiskaajalle asiakkaiksi, niin koittaa uusi, rauhaisa ja auvoisa tulevaisuus eläinparoille.
Hyökkäämään tottunut/opetettu/taipuvainen IHAN MIKA TAHANSA KOIRAROTU pitää uuskouluttaa tai lopettaa jos tilanne on liian paha
Höpöhöpö!
Mitä valtio näillä koirilla tekee?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Rikosvälineiksi lie luokitellaan ja koska välineet ovat eläviä, artikkelissa mainittu "ei niin valoisa tulevaisuus" lie valtion kustantamana tai ainakin täytäntöönpanemana?
Mahdoitkohan "Hau män" lukea uutisen loppuun asti?
"tällä kyseisellä miehellä on jo uusi pitbull pentu.olen nähnyt parivaljakon monta kertaa jo kalliossa.voi sitä repimistä ja retuuttamista.
keneltäköhän hän pentunsa hankkii"

silminnäkijä ilmoita viranomaiselle, äkkiä pentu pois siltä! saattaa vielä oikeissa käsissä tulla tasapainoiseksi koiraksi. ja sakot ukolle..
Just tämänlaisille ihmisille pitäisi tatuoida otsaan: ELÄINTENPITO-KIELTO!
Mistä muuten kukaan tietää, että tällaisen "tuomion" on saanut.
Eläinten myyjät eivät voi mistään tarkistaa, kenelle myyvät lemmikkejä.
Ei edes poliisilta, se on kysytty.
Pahoinpitelysyyte omitajalle. Koirat ovat kuin aseita, ja jos niitä ei osaa käsitellä omaa taitamattomuuttaan tai tyhmyyttään, niin kyllä siitä tulee rangaista raskaimman kautta!
Tuskin tuosta mitään tuomiota tulee. Ei suomessa saa juuri koskaan edes kohtuullista tuomiota vähiten eläinmenpitorikkomuksista/rääkkäuksistä.
Toivottavasti myös miehen uusi koira otetaan pois. On vielä sen verran nuori, että siitä voisi saada kunnon koiran, kun asiaan puututaan ajoissa.
Koko pitbull rotu pitää kieltää.
Kaikkia koiriaan (mitä tahansa rotua) toisten kimppuun usuttavat ihmiset pitää kieltää.
Kaikki eläinten omistaminen vain lemmikkieläinkäyttöön pitää kieltää.
Pitbull on ruma tappelijakoira. Rotu pitää kieltää. Ei kelpaa vartijakoiraksi kun liian matala, ei jäljestys, ei sokeain-, ei poliisi,- ei metsästyskoiraksi. Vain toisten koirien vahingoittamiseen. Hyödytön siis.
Taidat olla yksi näistä tietämättömistä ihmisistä, jotka tuomitsevat koirat rodun perusteella, joka taas on ihmisen aikaansaannosta. Pitbullit ovat aikoinaan kehitetty koiratappeluita varten, joten myös se imago rodulla on myös pysynyt!
Kehottaisin nyt kyllä katsomaan esim. Koirakuiskaajaa ja saatat jopa tajuta, kuinka pitbulleista (todella aggressiivisistakin) saa kunnon koiria, kunhan omistaja on oikea!
Tässä tapauksessa ongelma on omistaja ei koira(rotu). Väärä omistaja voi pilata koiran kuin koiran.
Samalla logiikalla: Ihmiset usuttavat pitbulleja toisten koirien kimppuun -> ihmiset pitäisi kieltää.
Eiköhän kyseessä ole tappelukoirien pentutehdas? Ainakin viime kesänä näin nartun viimeisillään näillä kavereilla ...
Kyllä, yksi tehtailee näitä pitbullin pentuja ja jakelee niitä toisille. Ilmoituksia on tehty myös tästä pentutehtailijasta nimeä ja osoitetta myöten sekä poliisille että eläinsuojeluyhdistykseen. Toivottavasti tekevät tällekkin asialle jotain.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
ei Suomen oikeusjärjestelmä voi mitään tällaisille kuin tämä koiramies. Tätä kutsutaan hyvinvointivaltioksi. Se takaa täydet oikeudet rikollisille ja häiriköille. Uhrit saavat pelätä ja kärsiä.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Juuri näin. Kyllä tässä maassa on syytetyillä paremmat oikeudet kuin uhreilla.
Erästäkin ryöstöä käsiteltiin kolmisen vuotta ja vaikka syylliset olivat jääneet melkein verekseltään kiinni niin eipä tuosta mitään seurannut. Muutosta tarvitaan varsinkin fyysistä koskemattomuutta ja henkilökohtaista omaisuutta vastaan rikkovien tuomioiden koventamiseksi. Poliisit kaduille. Ja koirat ym. eläimet ikuisesti pois niiltä jotka eivät osaa niitä oikein kohdella. Samoin voisi jotkin agressiivisimmista roduista kieltää lemmikkikäytöstä kokonaan.
Niin kauan kuin sivustakatsojat vain täällä kauhistelevat . tekemättä mitään konkreettista - niin kauan ongelmaomistajat keikkuvat vastaan kapeilla kallion kaduilla. Toivon ko. pentukoiran ja epä-omistajan tunnistajat ilmoittaamaan asiasta kansalaisvelvollisuutenaan eteenpäin poliisille - uusi omistus voi tuoda lisänipun syytteitä entisten lisäksi!!
Taas tapaus jossa rikollista kohdellaan silkkihanskoin (siis koiran omistajaa joka tässä se syyllinen on). Sehän pitäisi olla itsestään selvää että tuollaiselta koira pois. Ja tuollainen koira tietysti ei ole yhteiskuntakelpoinen, ainakaan tuollaisen omistajan käsissä, joten kyllä sen lopetus varmaan olisi järkevä päätös.
Tunnen kyseisen koiranomistajan ja voin sanoo, ettei kaverilla ole kaikki inkkiarit kanotissa. Pitbullit ovat leppoisia koiria ja niitä ei saisi missään nimessä syyttää. Pikemmin sen omistajaa joka on osoittauttanut ettei hän voi pitää kysistä rotua, koska se on hänelle egon jatke!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Pidä silmät auki ja ilmoita poliisille, jos uusia koiria ilmaantuu.
Missä tää kyseinen tyyppi yleensä häärää? En oo itte nimittäin kulmilla törmäillyt tämmöseen heppuun.
et ainakaan kalliossa ole nähnyt koska tapahtumat ovat olleet alppiharjussa
pitbull on kiva koira mutta totuus on että muiden kuin oman lauman koirien kanssa tulee huonosti toimeen. jos tunnet omistajan ole tarkkana ja ilmoita heti viranomaisille jos uusia pentuja tulee! laiha lohtu mutta ainakin joku roti tähän touhuun :(
Kovin usein tämä "leppoisa" pittbull-rotu on ollut ikävissä otsikoissa, joten en pitäisi sitä leppoisana.
Tällä kaverilla on itsellään asennevamma, jonka se siirtää koirien kautta ympäristöönsä. Käyttää koiriaan pelotteena muille ihmisille, esim. ajaa muut pois koirapuistosta, kadulla saattaa alkaa huutamaan ja haukkumaan täysin tuntemattomia vastaantulijoita. Koko ajan pitää koiriaan aseena tehostaakseen viestiään. Ei taatusti käyttäytyisi samoin ilman koiria.
Jos kaverin annetaan kiihdyttä itseään moiseen raivoon ympäristöään vastaan niin koirat on pienin ongelma, odotettavissa on isompia ongelmia.
Voin kertoa, että käyttäytyy samoin ilman koiriakin.. vanhoille tutuilleen. Ennen oli toisin, kurjaa, että näin on käynyt! Toivottavasti ottaa vastaan apua ennenkuin on liian myöhäistä.
Olisi kiva tietää miten perustelee koiran pitämisen ja jos on jo uuden ottanut niin miksi? Hänellä kun ei pitäisi olla pehmolelua elävämpää hihnan päässä. Kaikilla ####### on nykyään koira, koirakortti vois olla hyvä, mutta sen noudattamista pitäisi jonkun valvoa. Tältäkin mieheltä vois hakea sen pennun heti pois, hänenlaisillaan ei ole oikeutta pitää koiraa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Toi koirakortti olis kyllä ihan loistava idea. Itse otin pari vuotta sitten seefferin ja huomasin vuoden päästä olevani ajoittain pulassa sen kanssa vaikka koiria osaankin käsitellä ja jotenkuten peruskouluttaa. Ilmoittauduttiin sitten tuttavan ehdotuksesta koirakouluun ihan vain minua kouluttamaan, ei sinänsä koiraa. Kyllä kannatti! Nyt sujuu arki ja koirani on iso ylpeydenaiheeni :) Koiran omistamiseen voisi vaatia samoin kuin autolla ajamiseen jonkinasteisen koulutuksen ja todisteen siitä...
Pehmolelun lisäksi ko miehelle voisi jopa antaa sen .-- "virtuaalikoiran", (en muista nimeä), jota pitää syöttää, juottaa ja ulkoiluttaa... jos unohtaa, niin sitten se "kuolee". Tyyppiä varten voisi ohjelmoida "kiusaamistoiminnon", eli koiran saisi entistä nopeammin hengiltä / sairaaksi kiusaamalla ja olemalla ruokkimatta sitä....
Jälleen yksi osoitus siitä, miten paljon hullu ihminen voi saada pahaa aikaan -eikä sitä edes estetä.
Harmittaa koirien puolesta, mutta enemmän niiden koirien puolesta jonka kimppuun ovat käynneet.
En osaa sanoa mitä tekisin, jos mun lemmikin kimppuun joku kävisi.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Pukinmäessä oli myös Pitbull jonka omistajan huonosta osaamisesta kävi lajitoverien kimppuun ja myös ihmisille räyhäsi. Onneksi ovat vissiin muuttaneet toivottavasti todella kauas muista ihmisistä ja koirista.
Kalliossa voisi nämä vastuulliset koiranomistajat ensinnäkin korjata koiriensa paskat. Ennekuin rupeavat kommentoimaan yhtään mitään muuta,
Saanko kommentoida jos kerään? ...huoh
Samoin voisivat roskaavat ihmiset lopettaa tupakannatsojen, tulitikkujen, tupakka-askien, oluttölkkien, olutpullojen, karkkipaperien, ym. kaduille heittämisen. Kummatkohan, yllämainitut roskat, vai koirien jätökset (jotka tietysti pitää myöskin pois korjata), mahtavat maatua nopeammin? Mieti sitä ja rutise mielummin tasapuolisesti roskaamisesta! =)
Olen samaa mieltä nimimerkin "paskaan kyllästynyt" kanssa! Nyt jokainen ikinen kerää paskansa pois, on älytöntä että ihmiset kehtaavat jättää jätöksensä!!! HÄVETKÄÄ
Ja on niin naurettavaa että tässä tehdään koirarodusta paha. Lukisitte vaikka koirakuiskaaja kirjan, jossa kerrotaan näistä roduista, valaisisi monia ihmisiä... Asiahan on niin että ihmiset ovat saaneet pelollaan aikaan huhuja, tietämättä oikeasti rodusta. KOIRAT KESKENÄÄN EIVÄT OLE RASISTEJA, IHMISET OVAT! EIVÄT KOIRAT ESIM. KOIRAPUISTOSSA TIEDÄ MIHIN MIKÄKIN KOIRA ON ALUNPERIN JALOSTETTU... KOIRAPUISTOISSA IHMISET KESKENÄÄN PELON VALLASSA SAAVAT AIKAAN TUNTEITA, JOITA KOIRAT VAISTOAVAT. Käyn päivittäin koirapuistossa, usein muut kaikkoavat. Vaikka koirat keskenään leikkisivät sulassa sovussa on muka omistajilla kiire... Se on niin läpi näkyvää. Naurettavaa sinänsä, jos mitään ei ole koskaan sattunut kyseisellä rodulla. Olen kuullut myös monta kertaa haukkumisia vastaantulijoilta "tappaja koira", vaarallinen rotu, plaahh... yms. En voi kun nauraa sellaisille ihmisille, jättää omaan arvoonsa. Olen sitä mieltä että väärissä käsissä rotu ei näytä kyllä parhaimpia puoliaan ja saattaa olla/on vaarallinen! Mutta hyvissä käsissä se on ihmisen paras ystävä ja tulee varmasti toimeen muiden koirien kanssa (vaatii kovan kurin) siinä missä muukin koira. Ja miettikää nyt jos joku pieni shihu puree toista koiraa, omistaja varmaan nauraa. Jos taas dopperi puree, se viedään piikille. Että onko tässä mitään järkeä... ei kukaan koira saa purra toista. Sinä ihminen joka pelkäät kyseisiä rotuja (staffi, amstaffi, bullterrieri, pittbull) ota selvää niistä, ennen kuin tuomitset niiden OMISTAJIA.
Varsinainen Trolli! pysy aiheessa!
Kyllä Pitbullinsa kanssa saa kylvää kauhua ja tuhoa monen vuoden ajan Helsingin ytimessä, mutta auta armias jos oltaisiin ajettu ylinopeutta tyhjällä kesäisellä tiellä - johan olisi jo rangaistu ja kovaa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Tulihan se sieltä! Aika monta asiallista viestiä ehti tulla ennen "kaltoinkohdeltua autoilijaa".

Yllä olevat kommenti käsittelevät asiaa yhdestä, kahdesta eri näkökulmasta. Itse otin esille yhden lisää. Hienoa, että löysit mielipiteeni ja vastasit siihen negatiivissävytteisesti ilman argumentteja. :)

Onko sinun mielestäsi ko. rangaistusten valvonta/kovuudet tasapainossa? Kerro ihmeessä.
Laajennetaanko keskustelu samalla ydinvoimaan, romanien kohteluun, kerjäämiseen sekä tietysti suomenruotsalaisten asemaan unohtamatta tietenkään pakkoruotsia? Ne liittyvät aiheeseen ihan yhtä paljon kuin autoilijoiden itku. Kyllä, minäkin olen autoilija ja itken rangaistusten epäjohdonmukaisuutta, mutta en tässä ketjussa.

Mitä tulee uutisen aiheeseen, tuollaiset ihmiset pitäisi ihan Aikuisten Oikeasti pystyä tuomitsemaan pysyvään eläintenpitokieltoon, ja sitä todellakin tulisi valvoa. Sen verran rajut sakot, että tottelee. Eläimet eivät ole leluja, eikä niiden elämää pitäisi olla yhdelläkään ihmisellä oikeutta tarkoituksellisesti turmella.
Koskakohan saadaan koiranomistajat pitämään koiransa kiinni. Myös ne pienet ns. kiltit koirat tulisi pitää kiinni kapunkialueilla. Käpylässä törmää joka ikinen päivä näihin niin "kiltteihin" pikkukoiriin jotka eivät tee mitään jolloin niitä ei tarvitse kiinni pitää ollenkaan. Mikä lakipykälä määrittelee mikä koira saa olla vapaana ja mikä ei. Näillä arvoilla saisi Kallion Pitbullitkin olla aina vapaana koska eivät näköjään te omistajan mielestä mitään !! Koiraihmiset on ihmeellistä väkeä vai onko laki aina mielipideasiaa !! Jos asiasta huomautat niin kuulet kaikki haukkumasanat joita vain voit kuvitella ja sitten olet itse syyllinen yms. Käpylässä on hirbeitä pikkukoira-akkoja !!!!
Ei kannata yleistää!
Käpylässä on sellainen mukava puoli että sieltä voi muuttaa pois jos ei miellytä...
Yleisesti ottaen ärsyttää monien koirien omistajat. Koirat ovat maailman mahtavimpia eläimiä kun ne ovat oikeissa käsissä, mutta oikeasti valitettavan harvoin näin on. Helsingissä, ja varmasti aivan joka puolella, näkee NIIN paljon koiria, jotka eivät ole millään tapaa omistajillaan hallussa ja en pysty käsittämään miksi niiden käyttäytymiseen ei omistajilla ole halua perehtyä. Joo, on hienoa kun se oma räksyttävä "prinsessa" on niin söpö ja sitä on kiva paijata ja voihan sille vähän lenkillä jokeltaa niin kuin vauvalle, että "älä nyt prinsessa hauku naapureiden koirille". Jo yksinkertaisilla oman toiminnan muutoksilla siitä pienestä räksyttävästä puudelista saa lauhkean ja alistuvan lauman jäsenen. Puhumattakaan isoista koirista. Eikä siihen tarvita huutamista, väkivaltaa tai riuhtomista. Jos on varaa laittaa 1000€ koiran hankintaan niin on varmasti varaa laittaa toinen tonni sen kouluttamiseen oikean ammattilaisen kanssa. Siitä ei 10-15v. eliniällä kovin kova päiväkohtainen kustannus tule. Tällainen voisi mielestäni olla jopa pakollista.

Yleisesti ottaen tuo koiran omistaminen ja sen hommaaminen on jotenkin holtitonta, kuten tässäkin tapauksessa. Oikeasti yhtä surullisia tapauksia, kuten vaikkapa jonkin nistin vauvan hankinta. Ja jos joku erittäin röyhkeä ja räikeä tapaus oikeuteen sattuu päätymään, kuten esimerkiksi tämä tapaus, on sanktiot ja seuraamukset lähinnä naurettavaa tasoa. Ja niitähän ei sitten oikeasti valvota kuten tuota eläintenpitokieltoa. 3 vuotta? Mitähän nuo lainsäätäjät tällaisissa tapauksissa on oikeasti ajatelleet...

Ja loppuun vielä kaikille, varsinkin Helsinkiläisille: Kerätkää ne koiranne paskat!!! Meitä on kymmenen jalkaa kolme kertaa päivässä lenkillä ja minun homma ei ole siivota teidän koirien paskoja omista koiristani. Ei voi olla niin vaikeaa.
Kyl mua enemmän närästää noi "mäyräkoiran kuoret" kuin koiran paskat. Paskat kumminkin huuhtoutuu aina sateen mukana joskus veks.
Tietenkään mikään roskaaminen ei ole kauhean miellyttävää. Tosiasia vain on, että Helsingissä se koiranjätösten tiheys alkaa olla lumien sulaessa luokkaa kolmet jätökset per neliömetri. Näin ollen oma lenkkeily, varsinkin koirien kanssa, on melkoista pujottelua täysosumien välissä ja yleensä sieltä ainakin yksi jackpot osuu. Tiedän kyllä, että ne jätkökset maatuvat ja näin, mutta niiden keräämättä jättäminen on puhtaasti laiskuutta, eikä niiden maahan jättämiselle tiheään asutulla alueella ole mitään perustetta. Landella ollessa asia on toki täysin eri.
älä trollaa vaan pysy aiheessa. Jo uutinen käsittelisi koiranpaskaa, niin sitten kommettisi olis aiheellinen!
Koirat on tollaselle ihmiselle vain yksi ase muiden joukossa. Koiraan vaan ei tarvita aseenkantolupaa, eikä joudu viranomaisten syyniin..
olen törmännyt mellunmäessä vastaavaa koirarotua omistavaan henkilöön joka uhoaa että koiran isäkin tappanut koisen koiran koirapuistossa ja kyselee haluaako ystäväni koira tapella.. tämän laisille ihmisille pitää laittaa elinikäinen kielto..
Ainakin Bitbullin omistajalta pitäisi vaatia "ajokortti" vähintään samoilla perusteilla, kuin mopoautonkuljettajaltakin. En pelkää mopoautoa, jos näen sen yli kymmenen metrin päässä, mutta ao. koiraa kyllä pelkään. Mistä voi tietää hallitseeko omistaja koiraansa?
Pelkää mieluummin sitä omistajaa. Kannatan kyllä tuota ajatusta, että koiran omistaminen sitouttaisi johonkin aivopesuun ja koulutukseen, jonka jälkeen lauman johtajana toimiminen olisi selkäytimisessä. Yhden rodun syyllistäminen ja pelkääminen on taas täysin absurdia. Se on pelkästään omistajien syytä.
ainakin saksanpaimenkoiran ja kultaisennoutajan omista pitäisi vaatia "ajokortti"

hoh hoh
Se on kuule sellainen asia että jokaisella suomessa asuvalta koiranomistajalta tulisi vaatia "koiran ajokortti". Idässäpäin varsinkin mellunmäen koirapuistossa näkee pienten koirien puolella usein miten isoja koiria ja nämä omistajat eivät ymmärrä jos heidän koirat käyttäytyvät agressiivisesti. Olen usein joutunut poistumaan koko puistosta tämän takia!
Ei pitbullia voi ajaa; sen selkä ei kestä ihmisen painoa. Ei ajokorttia tarvita.
Agresiivisesti käyttäytyvä koira on laumansa johtaja, joka vain tekee velvollisuutensa suojellessaan laumansa.
Koirat saadaan tällaisiksi, kun ne erotetaan emosta liian aikaisin ja tarkoituksellisesti kasvatetaan tappelemaan. Ei se siis mitenkään ole koiran vika, että viallisia ihmisiä liikkuu vapaana kaduilla.
Joo.. eihän tämmösille mitään tehdä, ennenkuin koira tappaa jonkun ihmisen. Silloinkin selviää muutamalla vuodella vankeutta. Sama rumba jatkuu.. sakkoa, eläintenpitokielto hetkeksi, koirat pois - uusia tilalle jne jne..
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Itse pitbull rotuisen koiran omistajana voin sanoa että rotu on mitä ystävällisin! Itselläni on n.3v pitbull uros ja tiedän myös monia muita pitbulleja,kaikki suloisia ja kilttejä.
Tässäkään tapauksessa koirat eivät ole olleet varmastikkaan se pahan alku vaan omistajat,jotka eivät ole halunneet kouluttaa koiriaan kunnolla ja omistaneet koirat vain egon vuoksi. Kyllä ihmiset ovat sairaita! Kaduilla näkee usein koiria joita ei ole koulutettu ja se on hirveää,varsinkin pienen koiran omistajat eivät koe koulutusta tarpeelliseksi ja kohtelevat koiriaan kuin lapsia,kun eihän niistä niin suurta tuhoa/jälkeä jää..kaikille koiran ottajille pitää olla selvää se, että koira koulutetaan oli se pieni tai iso! Kaikki vaan ei tätä valitettavasti ymmärrä ja sitten tapahtuu jtn hirveää kuten tämä tapaus. Harmillista että pitbull rotuna nähdään huonossa valossa kun tällaisia juttuja tulee. onneksi eri koira ohjelmissa on tuotu rotua esille ja sitä kuinka ystävällinen ja uskollinen rotu kyseessä onkaan.
Taas näitä maailman ihanimman perhekoiran pitbullin ylistäjiä. Aina on vika epäsopivassa omistajassa. Mikä siinä on sitten, että kun pitbullit ovat ylivoimaisesti eniten ihmisuhreja vaatinut koirarotu? Yhdessä rotweilerin kanssa ne vastaavat yli puolesta kaikista kuolemaan johtaneista koirien hyökkäyksistä! Käsittämätöntä kun ottaa huomioon niiden mitättömän osuuden kaikista koirista.
Tässä kans yks tietämätön chihuahua ihminen. ^^ HUOH VAAN!
Pittbullien haukkujat ja pelkääjät lienevät niitä ihmisiä, jotka eivät itse osaa koiria kouluttaa/hallita. Pittbullit on ihania perhekoiria. Ikävä kyllä, kuten monen muunkin rodun kohdalla, vääriin käsiin joutuessaan ne pilataan helposti. Itse voin suoraan sanoa, että lähes kaikki lenkillä tapaamani pikkukoirat ovat yhtä vaarallisia. Ainoa ero on että ihmisistä tuntuu olevan suloista kun pikkukoirat hyökkäilee, näyttää hampaita, räksyttää ja murisee. Omaa koiraani ihmiset pelkää kun se nostaa "harjanpystyyn" innostuessaan ja haluaa tutustua. Monen pikkukoiran onni on ollut ettei koirani pure takaisin, vaikka saa kimppuunsa näykkivän rotan. Tosin kun se hyppää sivuun ja rähähtää iholle tunkevalle koiralle, niin jo on yleensä asian laita niin että minun koirani on vaarallinen ja uhkailee pikkukoiraa. Jos koiria yhtään ymmärtää, niin väistäminen ja rähähtäminen tarkoittaa samaa kuin ihminen sanoisi "Mene pois siitä, älä töki mua, se on ärsyttävää". Mutta samahan tuossa pikkukoira asiassa on ongelmana kuin Pittien tai minkä tahansa muun koirarodun kanssa, kaikille ihmisille vaan koirat ei sovi. Ihan sama mikä koira kyseessä, jos eläintä ei ymmärrä, eikä osaa kouluttaa niin ei pitäisi sitä hankkia. Eikä varsinkaan hankkia silloin kun haluaa sen kgon ja k****n jatkeeksi. Viimeiseksi sanon vaan sen että tuossa jutussa kyseessä ei suurella toden näköisyydellä ole edes APBT, millä ei ole aidon rodun kanssa mitään muuta tekemistä kuin maineen pilaaminen.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Meillä on aina ollut koira, ja on nytkin. Se ei ole koskaan vapaana yleisillä alueilla. Laki sanoo että koirat on oltava kytkettynä aina lenkillä käydessään. Naapurimme ehdotti että päästäisin koiramme irti jotta näkisi kumpi voittaa, heidän vai meidän koira. Aivan käsittämätön ehdotus. Enkä muutenkaan ymmärrä syytä ehdotukseen, sillä molemmat koirat ovat kilttejä. Sitä melkein luulee, että ihmiset haluaisivat vihaista koiraa. Töölöössä asui monta vuotta nainen jolla oli erittäin agressiivinen dobermanni, eikä se auttanut asiaa että tämä nainen usutti koiraa sekä ihmisten että koirien kimppuun. Kerrankin kyseinen koira puri nuorta tyttöä käteen, eikä suostunut avamaan suutaan niin että tyttö olisi saanut kätensä pois. Oletan että tämä oli viimeinen pisara, sillä sen jälkeen en ole koiraa nähnyt. Toivon myös että nainen sai eläintenpitokiellon, sillä hän oli selvästi agressiivinen itse.
Tässä muutama koirarotu jota ei pidä hankkia jos ei varmasti tiedä mitä tekee: dobermanni, pitbulli, sussari, napolilainen mastiffi, bullmastiffi ja nykyään myös rotweileri
Ihmiset jotka näitä hankkii kärsii huonosta itsetunnosta, ja pyrkii kompesoimaan sen omistamalla isoa ja vihaista koiraa. Se että koira on vihainen johtuu useimmiten omistajasta.
Koiria pidetään nykyään nappuladietillä, ja nälkäinen koira saattaa olla vihainen koira. On tietysti myös muita syitä. Kakkaongelmaan en viitsi puuttua. sitä on jo vatvottu ihan tarpeeksi.
Hmmm, täällä perheessä dogo argentino ja saksanpaimen, varsin normaalilla itsetunnolla varutettuja ihmisiä puolisoni kanssa molemmat ja koirat on koulutettuja ja hyvin käyttäytyviä.
Toisiaan eivät ole tappaneet eivätkä muitakaan koiria, uros dogo ei järin rakasta muita uroksia mutta miksi sen pitäisikään, ei sen ole tarve päästä niiden kanssa voimiaan mittelemään vaan voi elää ihan tasapainoista elämää oman lauman kanssa, ja siltikään se ei lenkillä ärhentele ei ihmisille tai koirille, samoin kuin ei sakemannikaan.

Lenkillä kyllä huomaa että osa vastaantulevista ihmisistö väistää, mutta mitä koiriin tulee, ylpeänä kävelen tämän "kauhukaksikon" kanssa nätisti ohi kun usein käy niin että kouluttamattomat pikkukoirat räyhää ja rempoo hihnoissaan.

Aika hurja yleistys tuo että ko. rodut on huonon itsetunnon kohottajia, kun näin ei läheskään aina ole. Ihan samoin voisin sanoa että kaikki pikkukoirat on kouluttamattomia räksyjä, vaikka ei sekään pidä paikkaansa.
Silti molemmissa on jotain perää, tottakai ko. rodut keikkivat listoilla kärkipaikoilla kun puhutaan puremista tai vammojen aiheuttamisesta, mutta eivät siksi että ne rodut olisivat itsessään siihen syyllisiä, vaan siksi, että ne rodut ovat ulkoiselta olemukseltaan sellaisia, että ne ihmiset jotka sitä egonjatketta kaipaavat, niihin mieltyvät. Vaikka täällä niitä leppoisten bittbullien ylistäjiä jo jeesustelijoiksi mollattiin, yhdyn heihin, kun väitän, että ihan mistä koirasta tahansa saat vihaisen pedon tai mukavan kaverin, ihan yhtälailla siitä pittbullista kuin kultaisestanoutajastakin.
Miksi juuri tämä kyseinen omistaja koirineen sai Helsingin poliisilta asiaankuluvan rikostutkinnan ja juttu eteni syyttäjän ajamana käräjäoikeuteen asti? Samantyyppisiä tapauksia on ilmoitettu poliisille ja kiinnostus on ollut tasoa nolla.En todellakaan kritisoi sitä, että tämä juttu etenee asiaankuuluvasti, mutta ihmettelen, miksi vain tämä.

Toivottavasti seuraava oikeusministeri ottaa asian vakavammin ja vahingonkorvausvastuu ja rikosoikeudellinen vastuu saadaan kuntoon.
No onhan näissä tapauksissa tietysti riski tekaistuista jutuista. Koirien fanaattisia vihaajia kun tässäkin maassa on riittämiin. Tässä jutussa todisteet varmaan oli tarpeeksi laajat ja riittävät oikeudelliseen juttuun, sekä toiminta tarpeeksi röyhkeää.

Jaan kyllä näkemyksesi tuosta viranomaisten kiinnostuksen tasosta kun olen pari kertaa eläinsuojeluun ja poliisille narkkinaapureiden koiranpidosta soitellut...
Koirarodussa ei ole mitään vikaa, mutta pitbull niinkuin muutkin koirat tarvitsevat vastuullisen omistajan.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Asian ytimessä!
Olen samaa mieltä!
Nimenomaan juurikin näin.
Pitbullit pitäisi kieltää tai omistamista rajoittaa rankalla kädellä. Pari kertaa olen kyseisiin koiriin törmännyt. Pelotti niin, että polvet löivät loukkua. Molemmat koirat kulkivat ilman hihnaa kaudulla ja omistajat näyttivät joltain linnakundeilta. En uskaltanut edes kauppaan mennä, kun koira notkui kaupan kulmalla. Uskonkin, että näitä koiria hankitaan lähinnä muiden ihmisten pelotteluun tai kenties johonkin koiratappeluihin.
Tiettyjä rotuja näkee valitettavasti lisääntymässä määrin sellaisilla ihmisillä jotka eivät ymmärrä koiran kasvattamisesta tai edes ihmisenä olemisesta hevonhuttua. Jotain pitäisi todella tehdä. Poliisien määrää pitäisi ehdottomasti lisätä katupartioinnissa eikä päinvastoin. Yleinen turvallisuus on kärsimässä asian johdosta ja tämä on fakta.Nykyään taidetaan siirtää resursseja herrojen omaisuuden vartiointiin. Kukahan vastaa asiasta?
Ihan yhtälailla voisi kieltoja tai rajoituksia heittää summittaisesti vain joillekin roduille, koska se ongelma ei ole se koira tai rotu vaan se ihminen joka sen ottaa. Ennemmin kannattaisin sitä koirakorttia ihan kaikille koiran ottajille kuin jonkun tietyn rodun dissaamista. Olen tullut purruksi muutaman kerran kertaakaan se ei ole ollut pittbull, vaan mm. villakoira, sekarotuinen ja labradorinnoutaja.
Pitäisikö nekin kieltää?
SE JOKA NÄKEE TAI TIETÄÄ ALPPIHARJUSSA KYSEISEN JUIPIN- OLE NYT SE, JOKA NÄPYTTELEE 112 JA ILMOITA MISSÄ HÄISKÄ LIIKKUU JA KYTÄT NAPPAA TYYPIN SAMANTIEN MESSIIN JA PENTU PÄÄSEE TURVAAN JA SAMA HOMMA UUSIKS, JOS JÄPPINEN TOISTAA SAIRAAN HOMMANSA!!!

TURHA JAUHAA TÄÄLLÄ ENÄÄ - SEN VERRAN PITÄÄ OLLA RYHTIÄ NYTTE..

JA JOS TOSIAAN ISOILLA VAHVOILLA POJILLA ON RESURSSEJA NIIN VÄIJY SINNE ALPPIHARJUUN JA KUNNON JUTTUTUOKIO JA PENTU TURVAAN!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Ehdottomasti samaa mieltä, heti soitto poliisille tästä tyypistä ja muista juippiloista! Kallionkin seudulla on oikeus kulkea rauhassa, ulkoiluttaa normaalisti käyttäytyviä koria ja käydä lasten kanssa puistossa. Mullekin alkoi yksi tyyppi uhittelemaan, kun ystävällisesti pyysin kytkemään irti olleen ärisevän koiran kiinni, hei haloo! Näistä kaikista ulkaavista tilanteista pitää soittaa poliisille! Toivon kovasti, että poliisi ja eläinsuojeluyhdistykset pistävät alueen tilanteen tiukkaan seurantaan. Uhkailijoiden ja selvästi tappelemaan opetettujen koirien määrä on selvästi kasvanut. Tämä on jokaisen lapsen vanhemman, koiran omistajan ja ihan tavallisen kaduntallaajan yhteinen asia.
Tätä ei ole vielä tuomittu, joten voi olla, että hän saa jopa jatkaa tappelukoirien kasvatusta. Kun tämä asia tuli julkisuuteen aiemmin, poliisi vähätteli kovasti miehen tekosia, ei kuulemma ollut todisteita koirien tappeluttamisesta, nyt kuitenkin on löytynyt todisteita: arvet koirilla.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
No, ei se nyt taida olla rikos, jos juippi kävelee koiranpennun kanssa Alppiharjussa. Hänelle siis EI ole vielä langetettu sitä eläintenpitokieltoa eli tuskinpa kytillä on mitään oikeuksia sitä napata messiin...
Prahan malli myös Suomeen. Siellä ei koira kiinnitä huomiota vieraaseen ihmiseen tai toiseen koiraan. Siellä sentään pystyi kävellemään kaikessa rauhassa pelkäämättä isoja ja pieniä koiria.
Ei ole luonnollisestikaan rikos kulkea pennun kanssa Alppiharjussa eikä missään muuallakaan. Kiitos muistutuksesta, Sari! Ei ole (ikävä kyllä) langetettu eläintenpitokieltoa,ei. Vielä. Jos jäppinen uhittelee jo ilman koiriaankin- kuten aiemmin mainittiin- tai jo nyt riuhtoo ja retuuttaa jo taas pientä pentua niin kyllä kannattaa kytät soittaa- ehkä ei vie jäppistä messiin, mutta tuleepa kirjattua lisää todisteita, että kyseinen egoilija saa riittävästi kaiken mitä sille kuuluu ja yksi eläinrääkkääjä saadaan pois kuleksimasta.

Tai Kreikan malli, toiset ihmiset tappavat toisten ihmisten vihaiset koirat.
Jos ihminen pelkää koiraa on jotain omassa kasvatuksessa vikaa ja pahasti. Yhtä vaarallinen on kultainennoutaja jos se sille päälle sattuu. Koiran rotua ei missään nimessä saa yhdistää kyseiseen tapaukseen.. Ennäkkoluulot kotiin ja ylestäminen on väärin, koska se ei ikinä pidä paikkaansa. Tervetuloa meille! terv LINNAKUNDI:)
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Vapaana juossut koira puri lapsena ollessani oikean silmän yläpuolelle, koiran omistajaa ei koskaan tavoitettu. :( Siksi pelkään kaikenlaisia koiria.
Mulla on aina ollut koira ja tykkään koirista todella paljon. Mutta valitettavasti olen ruvennut pelkäämään näitä "tappajarotusia"koiria juuri näiden uutisten takia. Näissä "tappaja"koirissa ei ole oikeasti mitään pelättävää, mutta en voi koskaan tietää miten omistaja on ne kasvattanut. Vaihdan nykysin aina tien toiselle puolelle, koska ei kiinnostaa ottaa selvää onko koira nyt kasvatettu oikein vai käykö päälle.
Mulle on tullut sama reaktio kuin "oman koiran henki on kullan kallis". Heti, kun näen, että esim. vastaantulevan "tappajarotuisten" koiran omistajalla koirat kulkevat vieressä tai muuten omistajaansa kunnioittavassa paikassa levollisesti, voin huokaista helpotuksesta. Kaukaa kyllä jo tunnistaa ne mahdolliset ongelmatapaukset, jotka kulkevat edessä ja ehkä jopa hieman vetäen ja pälyillen ympärilleen. Tällöin suunnanmuutos tai kadunpuolen vaihdos on taattu. Mukavia koiria oikeissa käsissä, mutta suurin osa nähdyistä tapauksista/koirista ovat sen lauman johtajia :/
Eräs pojistani on aina pelännyt koiria, eikä voi sille yhtään mitään.

Jotkut ihmiset pelkää käärmeitä, toiset hämähäkkejä, jotkut jyrsijöitä. Ne voivat olla synnynäisiä pelkoja.

Koirien omistajien olisi hyvä tajuta se, ettei vastaan tulevalla ihmisellä ole mitään velvollisuuksia koiraa kohtaan. Turhan monet koiranomistajat ovat täysin välinpitämättömiä ja pakottavat mm ihmisiä väistämään koiraansa.
Poliisilla on velvollisuus kirjoittaa sakko jos koira on kaupungissa irti ja jos koira jatkuvasti irti niin raastupaan vain.
Mutta milläs helskatilla sinne poliisiin saa nykyään yhteyttä. Ei oikein viittis hätäkeskusten kautta ruuhkauttaa niitä päivystäjä-parkoja että niillä olisi aikaa vastata niihin soittoihin joissa on ihan oikea hengenhätä.

POLIISIEN OMA HÄTÄNUMERO TAKAISIN. VÄLITTÖMÄSTI!!!!
Itselläni on pieni kääpiöpinseri joka on siis niin hemmetin kiukkunen toisille koirille kuin olla ja voi. Mutta koira on minulla AINA hallinnassa. Poikkeuksetta. Hihnan päässä ja vierellä vaikka kuinka murisee, en päästä viittä metriä lähemmäksi toista koiraa ja vaihdan tien puolta tarvittaessa. MUTTA te jotka pidätte isompia rekkujanne vapaana, oli koira kuinka kiltti tahansa, on koirakin eläin ja puolustautuu. Kilttikin koira (jollei ole pomminvarmasti tottelevainen) juoksee tutustumaan ilman hihnaa ja en saa omaa koiraani kuin syliin, jolloin tutustumaan tullut koira puree minua. Oli kyseessä pitbull tai chihu, villikko tai kesy, PITÄKÄÄ NE KOIRANNE KIINNI! Sillä hihnakoirat voivat olla vihaisia. Ja soittakaa 112 kun näette tämän kaverin... SIKA
Lisää näitä, liian monta kokemusta on niistä joiden "pikkukoira" saa olla vihainen kun sehän on vaan hauskaa. Ihanaa että löytyy omistajia jotka tiedostavat koiransa käyttäytymisen ja toimivat sen mukaan, hyvä Käppänä! :)
Ja totta, jos kerran koiraa irti on pakko pitää niin täytyy myös kestää ne seuraukset. Jokainen koira puolustautuu jossain vaiheessa jos on pakko, ja vaikka itsekin pidän koiraani tietyissä tilanteissa irti (en nyt ihan kaupungissa kuitenkaan) niin tiedostan myös sen missä niin voi tehdä, koira on luontokappale eikä se ole koskaan 100% hallinnassa. Ei siis mennä niiden hyvin käyttäytyvienkään sessujen kanssa pelottelemaan kanssaihmisiä keskustaan, vaan lenkkeillään irti sitten vaikka metsäpoluilla tai muilla vastaavilla vähemmän pahennusta herättävillä paikoilla :)
Samalla henkilöllä on tällä hetkellä muutama koira "kuulema" edelleen...
No kun tiedät niin ilmoita poliisille, omienkin pittiesi puolesta.
Luulen, että sakko ja eläintenpitokielto ei auta tässä tapauksessa.
Koirat saattaisi vielä joku kouluttaa olemaan kunnolla, mutta tuota ihmistä tuskin voi.
Asennevammaan ei mikään auta.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Onneksi koirat eivät ole käyneet ihmisten kimppuun,silloin sinivuokot lopettaisivat koirat heti.
Omistajalle ikuinen eläintenpitokielto ja 10 000€ sakot. Voisi tuoda vastuullisuutta koirien omistamiseenkin. Sääliksi käy sekä pitbullit että purrut koirat. Eläimenthän ovat täysin syyttömiä hullun omistajan toimintaan. Toivottavasti naapurit ilmoittavat heti, jos uusia koiria tulee ja poliisit uskaltavat noudattaa eläinsuojelulakia. Useinhan näin ei vielä ole, vaan rääkkääjät saavat pitää eläimensä.
Eiköhän laiteta ihmisiin kohdistuvat rikokset ensiksi kuntoon! Älytöntä puhua 10 000e sakoista ja ikuisista kielloista. Niin kauan kuin itämafia jyllää ja raiskauksista ei saa kuin ehdollista, niin nämä eläin hommat voi jättää syrjään.
Eläintenpitokielto ja heti voimaanastuva iso uhkasakko (jos tavataan koiran kanssa liikkumassa) tälle typpille muun ***rangaistuksen lisäksi.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Australiassa saa jo pelkästä koiran ruokkimatta jättämisestä useita tuhansia sakkoja ja vankeuttakin- katsokaa "eläinten pelastuspartio" arkisin 19.30.
Todellakin eri asia kuin ihmisten toisiaan kohtaan tekemät rikokset ja niistä saadut tuomiot. Areena niistä keskusteluun varmasti löytyy toisesta ketjusta.
En ole varma onko sama mies, mutta itse ole törmännyt kalliossa tyyppiin jolla on 2 pittiä ja kyllä joka kerta on siirtynyt tien toiselle puolella ja pitänyt koiransa todella lyhyellä hihnalla, kun olen oman amstaffini kanssa vastaan tullut. Totta on että kyseinen koirarotu tulee lähes poikkeuksetta huonosti toimeen saman sukupuolen lajikumppanin kanssa. Ihmisiä kohtaan kys. koirat ovatkin sitten mitä luottavaisempia ja välillä jopa raivostuttavan ystävällisiä pakonomaisen pusuttelutarpeensa kanssa. Sääli että mediassa aina kirjoitetaan negatiivisesti kys. rodusta. Juuri median kirjoittelu on saanut rodulle pahan maineen, ei koirien teot. Oma koirani on käynyt pariin kertaan paikattavana toisen koiran pureman takia ja kummallakin kerralla oli kyseessä ns. "hyvänä koirana" pidetty labradorin noutaja eikä pelottava tappajakoira joka oli uhrin asemassa.
Olen pitbullien ystävä vaikken omista koiraa. Ihmiset suhtautuvat kyllä pitbulleihin aivan sekopäisesti vaikka olisivat kuinka kilttejä. Tosin aina saa nauraa kun pikku chi-hau-hau PURAISEE sitä kukkahattutätiä tai pomottaa kakaraa. Itseäni puraisi puudeli ison osan lihaa kädestä kun olin pieni. Terrierin omistaneet mummot ovat ehkä ärsyttävimpiä ja vaarallisimpia kaikista kun kyseinen rotu tarttee enemmän liikuntaa mitä mummo pystyy antaa. Rakastan pitbulleja, ja olen usein ollut koiravahtina sekä auttanut koulutuksessa. Oppivat todella nopeasti, ovat aivan uskomattoman rakkaudenkipeitä ja pehmeäkäytöksisiä. Tarvitsevat kyllä vahvan omistajan, kuria ja liikuntaa, niin kuin kaikki koirat. Tuolle kallion ####### täytyisi tehdä jotain, ennenkuin nää hätäilijät tekevät niistä laittomia ilman fiksua syytä.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
minulla ei rotua mitään vastaan,mutta sen verran hankala rotu,että kannattaisi viedä koirakouluun.koirilla ilmeisesti joku ongelma.ja jos omistaja vahvistaa käytöstä.itselläni oli sakemanni joka myös uhitteli,mutta selvät säännöt koiralle ja kun sitä palkitsee oikeasta käytöksestä,niin siitä tulee mukava kaveri.koskaan ei kannata koiran antaa ottaa ylivaltaa.joskus koiralle voi omistajan vaihdos olla ihan hyväksi.
Oma 3v uroslabradorini on kerran ottanut yhteen pitin kanssa, ja niinhän siinä kävi että labbikseni selätti. Suurempia ruhjeita ei tullut ja leikki jatkui. Koirani tosin on väistävää sorttia ja yritti viimeiseen asti pitää hermonsa mutta urospitti kävi isottelemaan. Labbikseni on lihaksikasta mallia ja noin kaksi kertaa painavampi kuin pitti joten luonnollisesti erävoitto tuli meille. Näin on käynyt muidenkin rotuisten kanssa, ero on vaan siinä että labbista saa aika kauan ärsyttää että se päättää lähteä rähisemään, pitti on melko valmiina samantien. Kyse on vaan rodun pehmeydestä, ei siitä onko koira paha tai ei. Labradorit rotuna yleensä väistävät, tossuja kun ovat. Siksi ihmisten pitäisi aina harkita rotuvalintaansa, vastuullinen kasvattaja ei anna pittiä ensimmäiseksi koiraksi eikä muitakaan "vaikeita rotuja". Me ihmiset olemme vastuussa koiristamme ja niiden käytöksestä.

Rotu ei ole selite käyttäytymiselle mutta kuten me ihmisetkin toisissamme, omistaja saa koirastaan esiin ne kaikista huonoimmatkin puolet jos yrittää. Pitti terrierinä on ohjelmoitu eri tavalla kun esimerkiksi noutajakoirat. Se on fakta. Pahoja koiria ne ei kuitenkaan ole, muuten kun väärissä käsissä. Kuten ovat mäyräkoirat, schäferit, kaikki terrierit ja jopa itselleni rakkaat tossulabbiksetkin.
Yksittäisen koiran luonteesta kiinni aivan täysin. Perheen kultsu oli täysi maailmanomistaja, ei pelännyt eikä väistänyt mitään, ei ollut kylläkään agressiivinenkaan, jos sattui rähisijäkoira vastaan niin katsoi rähisijää suoraan silmiin ja käveli pokkana ohitse. Taisi luottaa kokoonsa ja otti isännän käytöksestä mallia.
Samalla vois joutua raastupaan kaikki ne koiranulkoiluttajat, jotka yhä 2000-luvulla jättävät lemmikkinsä jätökset keräämättä. Kertoo aika paljon koiraihmisistä, etteivät he talvella jaksa siivota koiriensa ulosteita, kun ne on kerran niin kätevä piilottaa sinne lumihankeen. Pieni kierros tuolla keväisillä kaduilla kertoo, kuinka kätevästä piilosta oli kyse.
Onko tämä koiraihminen joku Havukka-ahon ajattelijan pyymetso?
KOIRAVERON MAKSAMISTA PITÄISI VALVOA. Uskon, että vaikuttaisi ainakin näihin koiralauman keräilijöihin.
vähäiset ovat ongelmasi jos tuossa on kaikki. muut puhuvat vakavista asioista ja sinä keskityt jokakeväiseen ongelmaan, joka on ja pysyy niin kauan kuin ihmisillä on koiria. kierrä ne läjät ja sillä selvä, niin minäkin olen koko ikäni tehnyt eikä aiheuta minkäänlaisia ongelmia. nyt on kyse kahdesta koirasta joiden tulevaisuus on vaakalaudalla. toivottavasti löytyy näillekin kavereille omistaja joka on todellakin perehtynyt asiaansa ja haluaa nämä kaverit pelastaa
sama laki kuin englannissa. nää ns. raatelijarodut kiellettävä kokonaan!
KANNATETAAN!! joku roti. kohta tulee karhuja remmissä vastaan.
Uudesta pennusta on käsittääkseni ilomoitettu tutkivalle poliisille. En tiedä onko tuottanut tulosta vai ei.
Loppuiän kestävä eläintenpitokielto sekä tuolle että sille, joka hänelle näitä koiria myy, varsinkin jos myyjä on ennestään tiennyt, että missä oloissa viattomat koirat joutuvat olemaan. Ja jos tuollaiset rikkovat eläintenpitokieltoa, niin silloin pois vaan HETI kaikki eläimet heiltä, sekä sakkoja tuhansia euroja kiellon rikkomisesta. Ja joskohan jo lopulta ruvettaisiin lopultakin linnaan laittamaan tuollaisia hirviöitä ainakin vuodeksi... varmasti vielä jonain päivänä.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
ONKO JOKU JO SOITTANUT POLIISILLE TÄSTÄ? ONKO?!? prkl
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Kyseiset koirat olisi pitänyt lopettaa heti ensimmäisen raatelutapauksen jälkeen.
Täällä näenmä taas on joku joka katsoo että on turha puhua eläimistä kun ihmisillä on paha olla. Etkö ymmärrä yhteyttä näihin asioihin. Jos ihminen on häijy narsisti niin ei koirakaan voi hyvin. Koirista sen verran, että pitbullit on koulutettu tappelukoiriksi, joka on ihan väärin tietysti, mutta turhaa on sanoa että niihin voi luottaa. Samaa koskee huskya, ei ole tappelukoira, mutta ei ole myöskään seurakoira. Lähellä meitä asuu labbis, joka ihme kyllä nostaa niskavillansa ja murisee kun tulee vastaan, mutta ainoastaan kun lapset käyttävät sitä ulkona. Aikuisten kanssa se on hiljaa. Vaikka labbis normaalisti on ystävällinen, niin tämä yksilö ei ole sitä. Kuka täällä sanoi koiransa nostavan niskavillansa kun haluaa tutustua muihin. Se ei pidä paikkaansa, se on silloin jo ärsyyntynyt. Tulee mieleen se täti joka kissasta sanoi, että katso kun on ystävällinen kissa kun heiluttaa häntää ja korvat sojottaa taaksepäin. Sekä kissoista että koirista (useimiten) näkee mitä mieltä ne ovat.
Ptää vain ymmärtää niiden kehonkieltä. Sussari on poikkeus, sillä se tulee päälle takaa.
Olen tottunut kaikenlaisiin koiriin, sillä äitini piti kenneliä joka otti vastaan koiria kun ihmiset lähtivät lomalle. Moni koira ei olisi halunnut takaisin kotiin kun oma porukka tuli hakemaan. Varsinkin muistan setterin joka karkasi kotoa 3 kertaa ja tuli takaisin kenneliin joten siellä koirat viihtyivät. Ja siitähän huomasi että kotona asiat ei olleet kovin hyvin.
Kyseessä ei ole pitbull-rotuiset koirat vaan 100% monirotu.iset amstaffi-mixit :-(
Vähän rajaa roturasismiin!
Harmittaa, ettei miehen tuntomerkkejä kerrota, sillä hänet olisi hyvin helppo tunnistaa... Mies on terrorisoinut Kalliossa jo paljon kauemmin kuin viime vuodesta, vähintään 6 vuotta, sillä olen itse asunut niin kauan pois sieltä ja hänellä oli siellä uhreja jo silloin. Näiden koirien omistajat eivät joko uskalla ilmoittautua tai luulevat olevansa ainoita uhreja ja jätkä jatkaa touhuaan.
Tuskinpa hänen tuomionsa tulee olemaan sitä mitä pitäisi! Eläintenpitokielto saisi olla elinikäinen!
Onhan tuo sama hemppa yrittänyt tulla pitti-tapahtumiin (luuli, että sinne pääsee monirotuiset) ja kyselly kovasti astutuksia ja pennutuksia. Oikea ongelmatapaus!
Vaarallisten koirarotujen pitäminen on kiellettävä kokonaan. Ei tule sallia tappajakoirien ja omalaatuisten isäntien yhdistelmiä. Varsinkin lapset ovat vaarassa kun irtokoirat käyvät kimppuun. Lasten vanhempien on tietysti kaikin mahdollisin keinoin estettävä lapseen kohdistuva uhka jo ennakolta.
Minua mietityttää näihin koirarotukieltoihin liittyen se, että miten niiden yhteydessä suhtaudutaan sekarotuisiin koiriin? Eikö tämä Bittbull ole sekoitus,jota esimerkiksi Suomen kennelliitto ei ole luokitellut koiraroduksi?

Tämä Kallion tapaus etenee poikkeuksellisesti käräjille asti. Ilmeisesti vaikutusta oli sillä, että tapahtumia oli useita. Tämä on hyvä muistaa niissä tilanteissa, joissa oman koiran vahingot jää vähäisiksi. Rikosilmoitus kannattaa tehdä aina!
mikä on omalaatuinen isäntä? Tuo kirjoitushan on aika sairas. Kehoitetaan ennakoivasti varautumaan eli miten? Mistä sen muka tietää ja voi tulla suuriakin ylilyöntejä joista viattomat voivat kärsiä. Talonpoikaisjärki messiin niin hyvä tulee, ei kannata lietsoa vihaa ja pelkoa turhaan. Irtokoirat, mitä missä, milloin, get real

Ja sitä paitsi tappajakoira ei ole minkään rodun määritelmä, ei osoita muuta kuin suurta tietämättömyyttä käyttää tuollaisia termejä
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Omistaja on pohjimmiltaan samanlainen kuin muutkin koiranomistajat, vähän vaan kärjistetty versio koiranomistajasta
Aika uskomatonta että joku/jotkut nimimerkit alkavat kinastella tarkoista rotuopeista tämän uutisen yhteydessä ja siten viedä keskustelua täysin sivuun!
Onkohan hyssyttely-yhteiskunnassa kaikki hyvin kun peliä ei ole heti vihelletty poikki.
Jos niitä koiria ihan tarkoituksella usuttanut hyökkäämään, niin ei pitäisi edes harkita ehdollista tuomiota joka käytännössä aivan sama kuin ei mitään. Suoraan linnaan ja ikuinen eläintenpitokielto.
Mitä se suomen poliisi tekee?
tässä maassa ei uskalla laskea lapsia ulos illalla kun nistit vievät puhelimet ja rahat.
ei uskalla laskea lapsia edes päivällä koiran kanssa ulos kun hullut tulevat ja usuttavat omat koiransa kimppuun.
15v poikien pienet rähinätilanteet joissa kiusaaja onkin saanut nenilleen päätyvät tilanteeseen 'kerron meiän faijalle se on jengissä' ja sitten alkaa tulla uhkailusoittoja aikuisilta miehiltä joilla on liivit päällä.

milloin loppuu tämä hullujen, narkkareiden ja jengiläisten hyysäys?
eikö lapsia voi yksin enää edes koirapuistoon päästää?
jatkakaa toki tätä minimisakko linjaa niin rupeaa kansa kohta ottamaan oikeudet omiin käsiinsä.
miten opettaa nuorille että noudattakaa lakia kun laki ei selvästikkään enää ole se mikä on OIKEIN.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Minkäänkokoinen lapsi ei ole koirankuljettaja, lapsi ei pärjää pienenkään koiran kanssa. jos vanhemmat ovat liian laiskoja viemään koiraa lastensa kanssa yhdessä ulos, parempi on luopua koko koirasta. ei ole lasten velvollisuus ulkoiluttaa koiraa.
Jotkut kirjoittivat että pitäisi soittaa poliisille, jos näkee miehen liikkuvan uuden koiran kanssa. Mies on vasta syytteessä, joten ei ole olemassa mitään lainvoimaista päätöstä oikeudestaan pitää koiria. Poliisilla ei ole siis mitään toimivaltaa asiassa,ennen oikeuden päätöstä, tai ellei hän tee jotain lainvastaista.
Olen kylla saanut sen kasityksen etta pitbullien suuri yliedustus "tappajakoirien" keskuudessa johtuu lahinna siita etta ihmiset jotka haluavat "vihaisen tappelukoiran", hankkivat pitbullin. Wannabe-gangsterin imagoon nyt vain ei tappajapuudeli oikein sopisi.

Rotua on ihan turha kieltaa, siita olisi vain rehellisille kasvattajille ja koiraihmisille hallaa, kun taas nama gansterityypit hankkisivat rottweilerin, ja sitten kun nekin kiellettaisiin, vaikka susikoiran, ja sitten taas jotain muuta.

Sensijaan nama tappajakoirain kasvattajat pitaisi saada elinikaiseen elaintenpitokieltoon. Ehdotankin etta a/ perustetaan kansallinen rekisteri kaikista elaintenpitokiellossa olevista ihmisista josta kasvattaja voi katevasti tarkistaa b/ laitetaan elaintenpitokieltoa rikkovat henkilot, sakkojen sijaan (joita eivat kuitenkaan maksa), yhdyskuntapalveluun siivoamaan kaikki ne koirankakat jotka meita kaikkia ahdistavat. Winwin!
No kunhan kankstereilta kielletään tarpeeksi koiria niin sitten jossain vaiheessa niillekin jää jäljelle todellinen tappajakoira: chihuahua
Rotukiellot eivät päde mixeihin eli sekarotuisiin. Tällaiset ganstat voivat ottaa kieltojen jälkeen siltikin vaikka pitbull-amstaffimixin ja kouluttaa siitä, mitä haluavat. Kiellot eivät pure. Kiellot haittaavat vain rehellisiä ja vastuullisia kasvattajia.
Ei kai se koiran vika ole jos ihminen on idiootti? Samalla logiikalla kaikki ihmiset pitäisi vähintää kieltää tai lopettaa.
Moi, en ees jaksanu ukee koko juttua.(tätä kommailua)
Olen kuullut kys henkilöstä valituksia töissäkin ennenkuin uutinen nousi otsikoihin.
Minulla on Bmw sekäpitbull jotka eivt ole munan jatkeena.

myös perheessä lapsi ja kaksi kissaa eikä koskaan ole koiran puolelta ollut mitään ongelmia. mitä nyt kissat sitä kiusaa ja vie sen safkat... ei edes ärhdä tai muuta.
muita koiria ihmettelee ku ne haukkuu ei hauku takaisin tai provosoidu.

joten KYLLÄ voin ainakin omalta pohjalta sanoa että koira kerrostalossa on mielestäni väärin jos on esim yksinhuoltaja.
ja Kyllä koira on sekaisin jos omistajakin on!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Mies vankilaan, sakko ja ehdonalainen ei kuitenkaan riitä. Mies on ilmeisesti kouluttanut koiristaan luonnevikaisia.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Niinpä, ja mä oon nähny agron puudelin kalliossa?reihu vaan..
Eihän tuo osoita muuta kuin, että eläintenpito pitäisi vihdoin muuttaa luvanvaraiseksi. Lupa olisi lähinnä hieman vaivaa vaativa testi: Luettava joku elukan perushoito-ohje ja käytävä mikkihiiritason testi. Hintaa tulisi muutama kymppi. Se karsisi laiskimmat ja impulsiivisimmat pois, ja eläintenpitokielto olisi paremmin kontrolloitavissa, koska kaikilla ei olisi oletusarvoisesti oikeutta hankkia elukoita.
Tää jätkä pitäisi laittaa linnaan eläinrääkkäyksestä. Että ottaakin otsaan tuollaiset nilkit.
Kyseessä on huomionkipeä tyyppi, joka nyt on tosi tyytyväinen kun niin moni kirjoittaa hänestä. Juuri sitä hän haluaakin, ei ole väliä vaikka lähes kaikki on negatiivista.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Haluun nähdä kuinka ripeesti poliisit tulee paikalle, ku soitatte niille, tämmösen takia. Itse henkilökohtaisesti sain odottaa kaksi viikkoa että sain sairaalle naapurille apua.
Vai että "ehdollista vankeusrangaistusta tai tuntuvaa sakkoa". Saa kuulkaas ensikertalaisena kuukauden ehdollista ja euron sakot.
Kyllä mikä tahansa koirarotu väärissä käsissä on vaarallinen. Tälläkin hetkellä ongelmakouluttaja yrittää auttaa mieheni sukulaisen suomen pystykorvaa, joka on saatu erittäin agressiiviseksi. Omalla sukulaisellani oli taannoin agressiivinen cockerspanieli, joka kävi sekä ihmisten että muitten koirien kimppuun. Ex-työnantajallani oli hyökkäävä kiinan pystykorva. Kaikki omistajat olivat hankkineen koiran siksi, että oli niin söpö. Eikä minkäänlaista koulutusta.

Itselläni on borderterrieri. Pienet terrierit ovat suosittuja. Mutta nekin saattavat olla vaarallisia, jos niitä ei kouluteta.

Jotkut ihmiset ovat vaarallisia. Koiralla tai ilman. Se on sääli, että koiranomistajaksi on niin helppo tulla. Täysin ilman vastuuta. Voi kun Suomessakin olisi Cesar.
KUKAAN EI VALVO ELÄINTENPITOKIELTOA!!! MIETTIKÄÄPÄ SITÄ NÄIN EDUSKUNTAVAALIEN ALLA! EÄINLÄÄKÄRIT EIVÄT VOI TOIMIA ILMAN POLIISIN APUA, POLIISILLA EI OLE RESURSSEJA. AINUT EHDOKAS KUN ON MENOSSA ELUKOITTEN TAKIA EDUSKUNTAAN ON ENTINEN MISS SUOMI.
Huoh. Voitaisiin edes yrittää kuntouttaa koirat eikä aina ensimmäisenä puhua lopettamisesta. Sitä paitsi koirien aggressiivinen käytös on 99% tapauksissa omistajan aikaansaannosta.
Tuon kaltaiselle omistajalle pitäisi antaa elinikäinen kielto lemmikkien pitoon.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Miksi ihmeessä pitäisi ottaa noiden koirien kanssa pienintäkään riskiä siitä, että seuraavaksi kuntoutetaan jotain raadeltua lasta loppuikänsä?
Kuntouttaa koirat, älä nyt naurata.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Olen lukenut paljonkin elämäni aikana riitaisista koirista omistajankuvatuksineen , kiitokset kuitenki omistajilleen niistä vähäisistä suitsitä, kytkyeistä,jottei paikka ole koirien kosmos, jossa koirat ovat vapaana maastossa omina ryhminä.

Toisaalta haukikin oli purrut varpaaseen uijaa eräs kesä, joten..elikoita on monenmoisia.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
usuttiko hauen omistaja haukensa puremaan sinua varpaasta?
Kyseinen agressiivinen hauki on lopetettava välittömästi!
Itsensä astiassa, eniten ihmisiä tappava koiraon Bernhardilainen! Ei toki pure, vaan ylisuloinen sylikoira kun on, tukehduttaa... On olemassa vaarallisia, luonnevikaisia koiria, joita toki osaava ihminen pystyy pitämään, toisille koirille vaarallisia ovat noutajat, sillä niiden suun bakteerit ovat erittäin tuhoisia! Aikoinaan sivusta katsoin kun eräs nainen halusi katsoa sakemanninsa, joka vaikutti yhtä laholta kuin omistajansa, toimeentulevuutta kaverin Kultaseen Noutajaan, varoituksista huolimatta... Ennen en ollut nähnyt noutajan tappavan sakemannia... Oman koirani kimppuun maalla tuli ylpeiden omistajien katsoessa iso sakemanno, kunnes puolen metsin päässä huomasi haluavansa olla aivan jossain muualla, dopikkani otti ja heitteli kuin märkää rättiä... Huuto ja poru oli kova, eivät uskaltaneet tulla erottamaan, itse otin omaani hännäntöpöstä ja kaulalta nostaen ja puraisin niskaan, päästi irti ja katsoi kuka helvetti sitä nyt häiritsee... Ainoa vahingoittunut tilanteessa olinkin sitten minä, sakemanni kun hädissään puri mihin osua saattoi. Omani oli suloinen sylikoira, ylikasvuinen tosin ja sai kärsiä rotuunsa kohdistetuista ennakkoluuloista.
Liki aina vika on taluttimen toisessa päässä, täällä idässä on sopimattomilta otettu koira pois, sen enempiä kyselemättä!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Törmäsin pari kk sitten äitini kanssa kyseiseen henkilöön pienen pitbull pennun kanssa jota retuutti rautatientorin metriksellä "kaulahihnaa kiristämässä", ihmeteltiin kun mies piti kaulahihnana tavallista nahkavyötä.. hirmu suloinen ja rauhallinen oli ainakin vielä tuo pitbull ja äitini meni innokkaana silittelemään josta mies ei tykännyt, alkoi kkäyttäytymään todella hyökkäävästi ja levy jäi päälle kun koko ajan jankutti ettei pitbull rakasta ketään muuta ku äitiään ja isiään, muita koiria vihaa. Äiti ihmetteli kommenttia ja totesi että ihan kiltiltä tämä pentu vaikuttaa, silloin äijä suuttui. Siinä se levy sitten soikin siihen saakka kun metro tuli: "kukaan ei vie mun koiria, ei v*ttu kiinnosta poliisit, koirat on mun." yms oltiin vähän hämmentyneitä tästä koko kohtauksesta ja siinä sivullinen tuli jo väliin ja kertoi jälkeenpäin miehen tarinan. Käy sääliksi niin sitä pikku pentua, varmaan vihaseks sekin jo tullut.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Lehdistö on ilmeisesti varmistanut kyseisten koirien olevan pitbulleja? Minäpä vaan veikkaan/tiedän että ei ole pitbulleja. Staffimixejä. Hyvää mainosta taas pitbull rodulle!
älkäämme taas syytelkö pitbulleja vaan pöllöjä omistajia... :/
Toivottavasti juttu johtaa tuomioon. Koirien raatelutapaukset ja omistajien kyvyttömyys pitää hallinnassa vaarallisia koiriaan on niin yleistä, että ennakkopäätöksiä tarvitaan!

Ihmettyttää kyllä kasvattajien asenne! Kuka myy uusia koiria tälle ja vastaaville tyypeille?!
Kyllä on taas rasistinen asenne kun ruvetaan eläimiä arvostelemaan rodun perusteella.
kyllä tässä nyt hyvinvointivaltio loukkaa pitbull-miehen henkilökohtaista koskemattomuutta ja yksilönsuojaa. Eikö tietosuojavaltuutettua ja Tuija Braxia saada apuun?
Ilmoitettu juuri poliisille tästä uudesta koirasta. Tuskin ne mitään tekevät, mutta silti, onpahan tiedossa. Miksei näitä tyyppejä saada telkien taa?
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme