Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Humanististen tieteiden kandidaatti Katri Korolainen-Virkajärvi johtaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) hallitusta vuonna 2010. HYYn edustajisto päätti hallitusvalinnoista perjantaina.

Korolainen-Virkajärvi opiskelee Suomen ja Pohjoismaiden historiaa. Hän edustaa Helsingin yliopiston ainejärjestöläisiä.

Korolainen-Virkajärvi on toiminut aiemmin HYYn hallituksessa talousjohtokunnan puheenjohtajana. Tulevan vuoden tärkeimmiksi haasteiksi hän nostaa vaikuttamisen uuden yliopistolain ja yliopiston uuden johtosäännön toimeenpanoon.

"Jo alkuvuodesta tulee olla hereillä ja vaikuttamassa siihen, että yliopistouudistuksen ja Helsingin yliopiston oman johtosäännön tuomat muutokset käytännön toimintaan ovat mahdollisimman opiskelijaystävällisiä", Korolainen-Virkajärvi toteaa tiedotteessa.

Opiskelijoita mietityttää myös kulttuuriministeri Stefan Wallinin (rkp) nimittämän johtoryhmän ehdotukset opintotuen uudistamiseksi. Ehdotukset on määrä julkaista ensi viikolla.

Korolainen-Virkajärvi toivoo, että ryhmä ehdottaa opintotuen sitomista indeksiin sekä huoltajakorotusta, joka huomioisi myös perheellisten opiskelijoiden tarpeet.

HYYn hallitukseen valittiin Korolainen-Virkajärven lisäksi 11 jäsentä.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme