Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Jorma Kuisma (oik.) esiintyi Espan lavalla yhtyeineen ohjaajansa Topi Nakarin säestämänä.|

Monikymmenpäinen yleisö intoutui mukaan Jorma Kuisman ja hänen bändinsä Kellarin kurkkujen esiintyessä Espan lavalla torstaina puolilta päivin.

Kellarin kurkut oli yksi Esplanadilla torstaina järjestettävän kehitysvammaisten tapahtumatorin esiintyjistä. Show jatkui alkuiltaan asti.

"Tämä olikin ensimmäinen kertani. Näin isolla lavalla", Kuisma myhäili poistuttuaan lavalta.

Kuisma ja muut yhtyeen laulajat esittivät ohjaajansa Topi Nakarin säestämänä kappaleet Elämältä kaiken sain ja Daa da daa da . Viimeistä kappaletta höysti töölöläisen Tyynelän toimintakeskuksen tanssiryhmä. Myös yhtye on samasta keskuksesta.

"Muutama viikko tätä harjoiteltiin", Kuisma kertoi. Antautuminen show'hun palkittiin, sillä Espan täyttänyt yleisö yltyi laulamaan ja taputtamaan mukana.

Päivän yksi odotetuimmista esiintyjistä oli kuuden jälkeen soittanut punkbändi Pertti Kurikan nimipäivät . Yhtyeen kappaleesta "Kallioon" on tullut jo hitti YouTubessa.

Lue lisää Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeestä perjantain Helsingin Sanomista.

  • Vesa Mäkinen

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme